parempaa uutta vuotta!

Olipa rankka päivä tänään. Koko ajan taka-alalla pyöri ajatus: teen tämän nyt viimeisen kerran... Viimeinen leimaus sisään, viimeinen aamukahvi, viimeinen tilaus, viimeinen..
Samaan aikaan tuntui, ettei mikään enää koskenut minua. Kuten ei tietysti koskenutkaan. Ei ole minun asiani miettiä, kuka työni tekee ensi vuonna. Ei, vaikka haluaisin niin olevan.
Kun olin lopulta lähdössä kotiin, kävin luovuttamassa avaimeni ja sanoin hätäisesti hei, etten olisi ruvennut pillittämään. Ja silti aloin, vesi valui koko matkan parkkipaikalle.
Tunsin itseni hylkiöksi.
Kestän hyvin huonosti hylätyksi tulemista ja ulkopuolelle jättämistä. Lapsuuden traumoja.

Vaan huomenna on uusi vuosi ja uudet kujeet. Noustaan ylös ja suunnataan kohti uusia kaatumisia.
Tästä ei voi mennä kuin ylöspäin.

joulun jämiä ja kuvia

Moi taas.
Päivä on mennyt leipomisen ja paistamisen parissa. Piti kehittää jatkokäsittelyt erinäisille joulun jämille ennenkuin muuttuvat syömäkelvottomiksi.
Enkä millään jaksa syödä joka päivä samaa, olkoon vaikka kuinka hyvää.
Olin ostanut maitoa, koska Vähäpojan piti tulla perheineen tapanina. No, vatsatauti torppasi kyläilyn ja maito jäi juomatta. Minähän en maitoa juo, joten sille piti keksiä käyttöä.

Leipä oli loppu, joten sämpylätaikinaan sain menemään puolet liemestä. Pienen osan käytin pullataikinaan, loput menee kahvimaidoksi.

 Tuvan sisustus on hieman muuttunut. Edessä saareke, johon sijoitettiin uuni ja keittotaso. Pöytää lyhennettiin ja se käännettiin poikittain entiseen nähden.

Sämpylöitä siis tarvittiin ja niitä myös tehtiin.

Ihan hyviä tuli.

 Pullan leipominen ei sitten sujunutkaan niinkuin piti. Olin unohtanut, miten paljon pullataikina nousee ja tein muffinssivuokaan kaksitoista täytepullaa parin desin taikinasta. Niistähän tuli monstereita, kuten kuvasta näkyy. Hirviöpullat uunikaltereiden takana. Täyte jäi yli kun tein jouluksi piiraita.

 Kun uuni oli kuuma ja jämiä riitti, tein lopusta rosollista laatikkoa.

 Sekoitin rosollin joukkoon puoli pussia aurajuuston muruja ja tein kermanlopuista ja parista munasta liemen.

Tunti uunissa ja sallatti oli jalostunut maukkaaksi laatikoksi. Nam.

 Karviaiset ulkoilivat itsekseen kokkauksen ajan.

Katti varsinkin oli ulkoistamisesta närkästynyt, mutta sen taipumus tunkea kuononsa joka askareeseen sai minut kovettamaan luontoni ja tuuppasin mirrin pihalle. Sisäänpäästyään se ei ollut näkevinäänkään ketään.

Koirat sen sijaan eivät olleet moksiskaan, vaan oikaisivat odottamaan maistiaisia. Joita ei kylläkään tarjottu.
Lattia on kulunut keinutuolin alta. Maalaushommia tiedossa...

Katin kiipeilypuu on enää tynkä. Jatkuvan riekkumisen voimasta kapistus oli ihan kanivino ja vääntynyt. Lisäksi se on suoraan ilmalämpöpumpun edessä joten katin irtokarvat levisivät tehokkaasti akrobatiaharjoitusten aikana pitkin huushollia. Tähän kyllästyneenä purin pois ylimmät osat. Mökötystä kesti kaksi päivää.

Että semmoinen lauantai tänään.

loppu häämöttää

Eilen toin sorvaamolta kassillisen tavaroitani pois. Maanantaina otan mukaan enää työkenkäni ja taulun seinältä.
Heräsin tänään siihen, että katti kilisteli joulukuusenkoristeita. Hyppäsin ylös vain nähdäkseni, että se istui kuin patsas kamarin pikkupöydällä. Lienen nähnyt jotain sopivaa unta?
Katti on tosiaan jättänyt kuusen kokonaan rauhaan, on siinä sitten valot tai ei. Yhtään kertaa en ole nähnyt sen edes katsovan kuuseen, saati haistelevan taikka koskevan siihen.
Muuten se saa iltahepuleita, aamuhepuleita ja muuten vaan-hepuleita. Joulukarkkien käärepaperit sen on saatava levittää pitkin lattiaa ja jokaista vahditaan ettei koirat vaan saa yhtään.
Sohvilla on aamupahoinvointia ja Lilli lihoo. En nimittäin muista vahtia ja kun Sohvilta jää suurin osa ruoasta syömättä, niin Lilli pistelee senkin. Ongelmia tiedossa siis.
Lueskelin tuossa blogeja ja huomasin, että moni on jo siivonnut joulukoristeet pois näkyvistä. Kukin tavallaan, mutta mulla riittää arkipäivää vuoden mittaan ihan tarpeeksi, jotta on varaa pitää juhlaa vähän kauemminkin. Joulu on sellainen lämmin jakso pitkän pimeyden päätteeksi. Siksi pitkitän sitä loppiaiseen asti ja silloin yleensä jo tuntuukin hyvältä suunnata ajatukset tulevaan vuoteen.
Jos hyvä tuuri käy, silloin alkavat aurinkoiset pakkaspäivät ja maailma näyttää valoisalta. Siemenhinnastoja tulee postissa, jolloin kesä on heti askeleen lähempänä.
Alan jo hiljalleen tottua tuvassa tehtyyn uudistukseen. Tosin vieläkin käännyn usein siihen suuntaan, missä tavarat ennen olivat, mutta yhä useammin jo suoraan niiden uusille paikoille. Kunhan tästä arki todella alkaa, pääsen tositoimiin uuden keittiöni kanssa.
Illalla töistä tullessa kuu nousi komeana. Tuolla kylällä se näkyi hienosti ja harmittaakin, etten pysähtynyt ottamaan siitä kuvaa. Kotipihalla kuu näkyi puiden takaa ja kesti muutaman tunnin, ennenkuin se oli vaeltanut puutarhan ylle. Ulkovalot sammuvat kirkkaalla kuutamolla, mikä on tietysti ihan hyvä.
Nyt taivas on pilvessä, kuu näkyi aamulla vaaleana hohteena paksun usvan seassa. Pakkasta on enää kuutisen astetta ja plussan puolelle päästään iltapäivällä. Pitää sitä ennen käydä lapioimassa huussinpolulta kymmenen tonnia (ainakin) lunta, joka rymähti siihen torstaina puuvajan katolta. Olen siitä asti harrastanut vuorikiipeilyä pikkulaan mennessä. Ja sieltä tullessa, tietty.

Jouluaamun rauhaa

Hyvää joulua kaikille! Täällä ollaan taas.

Olen vihdoinkin oppinut viettämään joulua "oikein" eli rauhallisesti. Niin, että itsellä säilyy koko ajan seesteinen joulutunnelma.
Meillä oli mukavaa, kaksi vanhinta perillistä kävi jouluaterialla ja nuorimman kanssa vaihdettiin kuulumisia puhelimessa. Tosin kuulumiset olivat vähemmän mukavia, kun poika oli kotona kuumeessa perheen ollessa joulunvietossa. Mutta sellaista sattuu aina välillä.
Kuten huomaatte, nettiyhteydet pelaavat taas. Perikunta asensi uudet ohjelmat siivottuun koneeseeni ja nyt pelittää vaikka kuinka. Lisäksi olivat hankkineet tähän vekottimeen kaiuttimet, joten voin kuunnella vaikka sinfoniakonsertteja ja äänentoisto on kunnossa. (tähän mennessä olen tosin testannut vain Late Lammasta. Hyvin sekin kuului..)
Tämä joulu on ollut tyystin erilainen kuin aikaisemmat: olin aattona kaupassa! mutten saunassa, menen tänään naapuriin joulukahville!! ja mikä hauskinta, mulla on joulunaapurit! Lämmitin naapuritorppaa viime viikolla, melko heikoin tuloksin tosin, mutta hyvin ovat kuulemma pärjänneet. Hauskan näköistä kun naapurista näkyy valoa lumihankien keskeltä.
Flunssakin alkaa jo hellittää, eilenillalla ei enää noussut kuumettakaan. Väsyin kyllä kesken Fannyn ja Aleksanderin katselun. Tosin en sitä yleensä katsokaan loppuun asti, se piispa on liian kammottava.
Joulukuusi on pystyssä ja koskematon! Kaikki lasipallot ovat tallella, lasilinnut höyhenpyrstöineen istuvat rauhassa kuusenlatvassa eikä kimallenauhaakaan ole kiskottu. Hertta-katti on nimensä veroinen.
Varsinais-Suomeen ennustettu lumimyräkkä ei ulottunut meille asti, vain vähän lumihahtuvia saatiin. Viikolopuksi on luvassa vesisadetta, mutta toivon että sekin ennuste ehtii muuttua ennen toteutumistaan.
Tänään oli ensimmäinen aamu pariin viikkoon, jolloin en herännyt aamukolmelta. Viideltä kävin kyllä komentamassa kissaa, joka mellasti salissa (hiiri?) mutta nukahdin uudestaan vielä moneksi tunniksi. Olen vieläkin, puolilta päivin, yöpuvussa, mutta pitänee pukeutua ennen joulukahville menoa.
Kiitos joulumuistamisista. Iloista joulunaikaa!

turtumust

Jassoo, tauot eiko pitenee. En ol jaksan/kerjen tän hopisema, ko on tarvinnu tehrä tuvas remontti ja joka välis lumitöit. Ja olo on turtunu, ei oikken torelline. Niinko umpios olis.
Et sitä lunt voiki pukat taas tomssi määri. Kyl jossanpäi mailma täyty ol kova kuivus, ko kaik vere sukune sata meil. Lunt on jo niin korkkiat kasat, et en saanu enä nostetuks kolan kans ylitte, mut eilä naapuri isänt lykkäs traktoris kans suurimmat läjät matalaks.
Torppa o hautautun lume ja ko akkunil o kynttelikö, ni näky o ehtosi aika hiano.
Sisäl ei sit olekka muut ko ryjä ja kaaos. Rupesin tekemä tuvas piänt entraust. Ole sitä hunterannu jo vuare ja nyy se tehti. Taik alotettti, sähkökytkennä puuttuva viäl. Hiukan karutta, ko mun pitkä tuvanpöyttä oli pakko lyhettä melkke meetri. On siin sittenki viäl mitta..
Se oli kova paikk, sil et ko se pöyt aikanas sihen tuatti, ajattelin et me mahrutan sen ympäril kaik: poja perheines ja mää miäheni kans, kukatiäs viäl muutaki sukku.
Yksiksen olen saanu sen viäres istu nämä vuare. Yhren ainuan kerra ollan olttu kaik kool joulpööräs, keskmäisel ol morssen mukan. Ja sen tähre sit teinki sen päätöksen, etten tarvitt nii suurt pöyttä, ko kunnollisen tyäpöyrän ja uure uunin ja keittotason. Sähköset, siis.
Voin istu yksinän piänemmänki pöyrä ääres, ja silti katt mahtu makkama toises pääs ja kumpaki koira sen all.
Tupa on siis riipi raapi eikä muissaka huaneis ol ihmemppä joulsiivo viäl tehty. Ehti täsä viäl.
Joulkuusen jo hommasin, ko ajattelin et näen ajois, mitä katt siit tuuma. Ripustin muutaman kiiltävän kapistuksen kokkeks, niinko houkuttimeks. Katt ei ol tiättäkseskä koko kuusest. En ol nähny sen eres haistavan sitä, saati yrittävän kiivet siihe. Joko se orotta, et olen ripustanu sihen kaik klasise pallot ja muut hianouret, taik sit se anta sen oll rauhas.
Suvinaapur soitt, et hän tahrois tul mökilles jouluks ja meinas, et mää vähä lämmittäisi sitä etukätte? Vastasin, et see asi täyty päättä myähemi, ko näke kumssi pakkassi o luvas. Jos pakane kiristy yli kymmene aste, ni on melko toivotont saara sitä torppa lämmiäks muutamas päiväs. Mut jos veissin tänä ehtost sin sähköpatterin ni se vois autta hiuka. Olis se mukava, jos naapurist näkyis valo jouluaatton. Ja heil se varmaste olis elämys viättä joulu maal.
En ol tänä vuan lähettäny ainokaistaka joulkortti enkä ostanu yhtä joullahja. Yhren paketin meinasin täl viikol laitta posti, vaikkei se ehrikkä jouluks. Se on orottan melkken koko vuare lähettämistäs nii et ei ol hosumist vaik sen nyy jo teke..
Täl viikol olen sorvamol viäl pari päivä, ens viikol molemmat ja uurevuareaatton sit viimäsen päivän. Perjantan luavutan tyäkonen takas tyäantajal ja saan sen takas tyhjän tyäsuhte lopus. Sen tähre tääl o hiljast jouluvälipäivät ja alu uutt vuatt. Sähköposti mene siin samas katkol.
Mut elämä jatku, vaik muit katkoksi tuleki. Nährä.

postkortei ja lihasoppa

Huooh, tänä oliva Walo harjakaise. Väkki ol tuvan täyrelt ja soppa tek kauppas. Keiti viäl lisseks pannullisen kaffet (mul ol anopi vanh kolmlitranen pannu) ja toise soittiva ja lauloiva, nii et päiv ol täyrelline.
Menin talol jo pual kymmene aikan ja sytyti uuni ja hellan tulet, et vähän kerkkeis huanet lämppemä ennenko viarat tule. Meijä rahavartija tul imuroittema ja siin samas kaik toisekki, nii et hyvi saattin kaik ajois valmiks.
Ol see mukava nährä nii mont näitte neljän vuaren aikan tutuks tullut ihmist, mikkä on käyny mäel askaroittemas ja kannustamas. Kaaretti omalt tontilt joulkuuseki salihi, ja se on nii iankaikkise vino ja väärä, ete pysy pystös ko nojamal akkuna. Siäl se ny kumminki pitä seinä pystös ja siin on kynttilä. Näytt kaunilt ko katos alhalt tiält.
Olen viirest saakk ollu koton ja toipun. Eiläse lumityät oliva kans raskas urakka, ko maa ei ollu viäl jääs ja lumi ol maanpinnas iha sohjos. Sit se sohjo jäärys kola eikä irron millä. Taikk irtos ko vähä kiroil ja potkes...
Sen pääl tämänpäiväne seisomine tek sen, et aamuste voi oll vaikkia pääst liikkel.
Lykkäs ny viäl tämse pakkase. Aamul ko nousti, oli kuustoist astet, mut se laski parin tunnin pääst viäl pari kraadi. Nyy o jälles parikymment astet ja mitä mahta mittar näyttä huameaamust. Saa noust eine aikasemmi et kerkke lämmittämä ennen töihi meno.
Mikä siin olle, et tämnen torpp lumises ehtohämys, ko akkunast loista valo, on olevannas nii raaris? Oikke seisattusi eiläehtost kattelema torppatan, ko se loist pimeyres lumise pihan keskel ja ajattelin, et on se kaunis. Niinko postikortt. Vaik juur viimeviikol ajattelin samal kohral, et kyl o viheliäise surkki, satte liottama ja harma rakennus ja pihaki valla pahuure hallus. Kyl se valkone lumi vaa maisema kaunista.
Meijä eluka ova hauskuttan munt tavantakka. Lilli liukastus ko mentti saunal ja lask pyllymäkke hänt sojos. En tiär kuis se siltaval karot kontit altas mut kyl se ol hassu näköst.
Ja katt tipatti trappult hankke nii ete näkyny hetke aikka mittä, ei eres häntä jääny näkyvi. Sohviki tuijott trapu reunalt niinko olis ihmetelly, mihen katt hävis. Hetke aikka ol hiljast ja sitt katti viätti nii et lumi truiskus. Väitetä et kati ova ketteri ja miksei nii olekki, mut kyl niil vahinkoi kans sattu.
Muistaka pukke aamul villahousu, on tulos kylmä viikko.

..hanket korkiat...

..ja joulukuu kans.
Meil o lunt taas runssaste ja lissän tule koko aja. Onneks on pakast kans, ete ol liukast. Seeki o hyvä asi, et lumi on köykäst siirrellä.
Ei se eiläne talvivaara ollu juur kummonenka, tuuli ol kyl häijy ja tek ulkon askaroittemise ikäväks. Liikenttes ei ollu suuri murhei kumppanka suuntta mennes, rekat vähä pöllyttivä mut ko pit tarppeks välimatka erel ajava eikä tehny mittä äkkinäissi liikkei, ni hyvin pysys tiäl.
Tämä viimäne kilomeetri oli kaikkist hankalin, ko lunt ol tiäl niimpali et neiti Siäväsen nokk sukels kinokse ja nost lunt konepellil ja tuulklasil. Mut selvitti siitäki ojas käymät, vaik liki oliki.
En uskaltan ehtost lähti Porihi teatteri, ko ei yhtän tiänny, kuimpali sitä lunt viäl tule. Oli sitä tullukki, mut olisin vissin sen pualest päässy yäl kotti.
Tänä tarvittis menn Ukihi teatteri ja see onnistu kyl. Jos sit auratan taik ei, viäl ei ol kettä näkyny.
Kyl mailma pali valusemmalt näyttä ko ulkon o lunt. Meinan tänä viäl könyt vintti ja hakke sähkökynttelikö ja muu joulvalo alas ja viritel niit akkunil. Ja jälles muistan, et yks ajastin o semne, ete se pirä aikkatas. En kyl lainka muist, mikä se niist on. Huoh.
Koirat ei oikken tykk, ko lunt o vattkarvoihi saakk. Mun täyty heit varte kolata taas polui et saava juasta. Ja kakki, voi herran piaksut sentä. Katt tuleki sisäl asioilles ny ko on kylmä. Muuto hänt ei suuremi haitta, vaik ulkon o lunt, vaik aluks näytt et hän ei suastu sin ollenka menemä. Eiläehtostenki hän tahros ulos ja hävis muutamaks tunniks jonnekki, nii et kerkesin jo hunterama, tulek se lainka yäks kotti. Kyl hän sit viimätteks ol oven takan orottamas ja ryntäs koht tuvan penkil mihe ilmalämpöpumppu puhalta lämmint ilma. Vissi se luule et se o hänt varte asennettu.
Joulutonttu on kuitenki ilmestyny tuvan pööräl, nii et kaike se jouluki aikanas tule.

lopu alkku

Nyy se sit on tosiasi: olen juur irtisanottu. Töis täyty ol vuare loppu saakk, sit ei enä tarvita.

Mun tul itku ko allekirjotin paperin. Ei se ollu esimiähellekkä helppo kattel mun tihrutustan, mut mikä meijän autto.
Ny täyty vaa asettu ja ajatel, et ko täst luavun ni saan jottalai muut tilal.
Olis ollu parempi ko olis saanu jäärä kotti koht. Nyy o vaara et on hiuka synkiä tunnelma juur joulun. Tiärän et synkistelen eikä munt ilahruta mikkä jouluasiat niinko yleensä.
Mut toisaaltas: mul ei ol suuri tarppei ja semse asiat, mikkä on mul tärkkiöi, on enimmäkses ilmassi taik melko halvoi. Niinko esimerkiks kirjasto. Ja puutarha.
Kävin heittämäs kolmetoist päivyri jätelaval. Niis olevi tiaroi en enä tarvitte.

Oltti eilä Runonkirjottajan kans Walon talol hiuka siivomas. Meijä on tarkotus pittä harjakaise ens sunnunta, tarjota lihasoppa kaikil, ko on ollu talkkois ja töis näin vuasin. En lainka ol viäl miättin, mitä puhelen, mut jottan täyty sanno kiitokseks.
Huamine päiv mene ympärisönsuajelun neuvottelupäivil Turus ja perjanta-ehtost lähren Pori teatteri. Viikoloppu kulu Waloasiois ja ens viikol o sit uuret päivät elettävän.

Ulkon sata lunt. Saa ruvet valittama liukkaut ja raskai lumitöit ja muit elämä hankaluuksi. Tule hiuka vaihtelu tähä viuramisse. Eres.

tuhkatriinu pitkäripases

Terveksi Tallinnast. Olin kattomas Tuhkimo-baletti ja visiteerasi Su peral kos.
Joo'o. Kyl oli mukava tulla kotti.
Perjantan töist tulles käven hakemas uuret silmäklasit. Mailma kirkastus merkittäväste, mut olin (ja olen viäläki) hiuka epäileväine, sopeurunk uussin prilleihin.Kyl tätä surkkia mailma suutais katto hiuka huanomillaki  klaseil.
Lauantan, ko läksin viämä koiri hoitto, kurvasin uurestas optikol, et prilliaisoi hiuka reeratti. Toisen puale sanka paino korvan takka ja niinko tiärätt, se sattu piremmän pääl.
Ajelin sit piäni mutkassi teit mont kilomeetri koiraten kans. Hee oliva innoissas ko pääsivä mukava ihmisen tykö hoitto. Hiuka he ihmettelivä, et kui tänn saak ajeltti, mut ko ol tuttu ihmine vastas, ni hee unhott mun jo oveläves.
Meinasin kyl kääntty kotimatkal takas ja hakke heijän pois, mut en sit kumminka.
Lauantaehto oliki sit hiljane, ko me katin kans kaksistas saunotti ja pakatti matkalaukku. See käve nii, et viikkasin yäpairan, nostin katin pois kapsäkist ja laiti röijyn tilal. Sit kääresin sukkan ja alusvaatten ja nosti jälles katin pois ja laitin krekkalat tilal. Jne. Lopultas laiti väskyn kannen kii, avasin jälles ja otin katin pois ja suljin lauku uurestas. Huoh.
Linja-autos jossa Salo ja Helsinki välis mul tul miäle, et ollek katt kumminki kapsäkis. En sit vaatin saara katto, ko ajattelin et teke vissi se katillekki hyvä nährä hiuka mailma.
Me oltti hotellis hyvis ajoin ja kerjetti eine huilama enne teatteri lähtö. Kyl nukati äkkiste ko olin noussu jo enne neljä aamul.
Linja-auto vei meijä sit hotellist teatteril ja takas, ei tarvinnu kävel siäl pimiäs ja sumuses kaupunkis. Näytös ol loppumyytty, suurin osa yleisöst ol al kymmenvuatiai palettkoululaissi, ko mekastiva väliajal niinko mukula pruukkava, mut seurasiva esityst hiavahtamatt. Mitä ny takan joku pikkupoik kommentois venäjäks tavantakka, mut piänemäl äänel. Esitys ol hyvä, uureaikkasemp versio vanhast sarust. Sisarpualte esitys ol erityise hausk, mut prinssi ol mun makkun turhan nössö.. :)
Loppuaploreis meil aikusil oliki oppimist. Piäne hyppäsivä pystö, taputtiva ja huusiva Bravo, bravo!! ja oliva ilossi ko kolme marka heone. Kiljusiva riamust ain joukko ja naurova sit, ko me tärit pireltti korvian.
Pualkuuroin me kaik mummaset ja papat palatti hotellil, syätti hyvi ja mentti tytyväisin nukkuma.
Seuravan aamun oli sakkia sumu ko lähretti huanekaverin kans vanhan kaupunkki paserama. Ei siäl ollu viäl kaupakka auk, vaik oli arkiaamu, nii et mes sain kulkke iha rauhas. Kova kiippemine meil tul, ko hotell ol sen Toom pean mäe all eikä ruvettu sitä kiärtämä.
Mittä ihmelist ei ostettu koko reissus, ko mittä ei tarvita. Ehtopäiväl, ko oli huanet luavutettu ja aikka oli viäl jälil, kiärretti bussin kans hiuka kaupunkil ja käytti muutamis kaupois. Viimätteks siäl superis.
See oliki merkilline kokemus. Olen niis ennenki käyny eikä siin mittä uut ollu, mut ko siin ain tapattu sama ilmiö: mittä ei tarvitt, saati tee miäl, mut ko hetke aikka kiärtele hyllyte välis ja kuuntele toiste hunteramissi ja hintavertailui, tule ittellekki semne vakaumus, et nyy on tehtävä äkkiste välttämättömi hankintoi.
Ja ruppe haalima pulloi hyllyst ko mikäki rapajuappo.
Onneksen en ollu ottanu kärryi ovenpiälest sisälmennesän. Korei ei ollukka, mitäst ostoksi semsse mahtu. Kyl muutama sanos et heijän kärryhys mahtu, mut ei see oikke pitän paikkas. Kaikil oli usseman laatikko ja irtotavara lisseks.
No, tulin kyl tolkkuihini ja ostokse jäivä tuliaispulloihi Takkupääl ja koirahoitajal. Enemppä en olis jaksan kanttakka.
Mut mikä merkilline iili siäl ain tule? Ko kotomaassaki sitä liänt saa ja suutta osta sen minkä jaksa juarakki.
Ei ymmär.
Kotimatkal sain koirat föli Nouste Nummelt ja koton oltti jälles puale yän tiätämis.
Tänäaamust ol tiätenki kävelemine vaikkia ja on viäläki, mut eiköst se siit jälles rauhotu.
Tämävuatise matkailu oliva ny täsä.

alavireist

Tämä o ny yht ruikutust viäl jonku aikka.
Taikk jos sit on iänkaike, mikä sen tiätä.
Nämä hämärät päivät ei asia pali auta. Valo täyty pittä aamust ehtosse, et jotta eres näkis. Sorvamol se ei haitta, siäl o kirkkat valot ain, suvet talvet, mut koton olis joskus kiva istu aurinkonvalos. Tuvas o akkun kolmel äärel, nii et luulis päivävalo piissavan, mut ei aut. Lampus on pirettävö valo päiväl ja ehtost lisseks kynttilä.
Toisaaltas tämä o juur mukava aikka, ko heti ehtohämys sytyttä kynttilä ja sit voi teekupi ja kirjan kans majottu mummu siustverettävä lukema ja pitämä hämärähyssy. Kaik, mikä o jääny tekemät päivävalol, saa orotta seuravan päivän.
Oikken tunte, kui elämä käänty sisälpäin ja keskitty kotoasioihi. Ko tule kirkonkyläst jostan kokouksest taikk tairepiirist, tuntu kivalt ko koton ei ol neonvaloi eikä lattiat kopise taikk ove pauku. Saa vettä salusiinit akkunan ette ja istu keinutuali rapsuttama koiri. (siumenne sanote mun tarvittis osta sohva, et kaik eluka pääsis yhtaikka syli. En saata istuta lattial sitä varte)
Joulusiivoki olis taas ajankohtane. Jos tänä vuan tekis huane kerrallas ja alottais jo tänä, ni pääsis vähemmäl. Ens viikol sitä siivousaikka ei ol juur lainka, ko olen kaikkilai vähti järjestäny. Ja joulu al pruukka muutonki olema menoi, etei sitä aikka nii ylönmäärin ol mitä almanakka o präntätty.
Ja ko vanhemite on tullu hitakaiseks.
En lainka ymmär, kui olen joskus saanu niinpali aikaseks. Ko mukulat ol piäni, mää hääräsin ko hyrrä aamust iltta, mul ol ain siisti ja puhrast ja kaik järjestykses, mukulil mont ateria päiväs ja vaattet ommeltun. Pyäritin koko huushollin, kankaspuis ol ain loimi kutteil, kasvimaa ja piha hoiros ja lumityät ja lämmitys kans. Ja silti kerkesin viäl Marttoihinki.
Taik muistank mä väärin?
Löysin kerran kirjastost semsen kirjan, misä puhutti kotiäitien tyän arvostuksest ja arvost. Siin ol selvitetty, mil taval lasketan koton tehtäväl tyäl hinta. Mää sit tiätenki laskin, ko ain kaik vähätteli, et ko olet vaan koton ja kyl sun kelppa elel miähes siivel.
En enä muist markkamäärä, mut hämmästyksen oli suur ko huamasin, et mun tyäni arvo vuares ol kaks kolmasosa miäheni vuasansioist. Siin se siippel elämine sit oli...
Mut suurin arvo oli siin, et poja pitivä tärkkiän sitä, et äite oli koton heijän kansas. Viäl sittenki, ko he oliva jo koulus. En ol ikänä tunten, et olissin uhrautun mukulitten takia taikk menettäny jotta siks, et olin koton heijän kansas ko he oli piäni. Se ol nii ittestässelvä asi etei sitä ajatelukka.
Nyy on päivä see verra valkentun ko se tänä valkentu. Jos koitais hiuka hyärynttä sitä eikä vaa jaarittelis.

ehtopäevä

Tämne pimi pyhäpäiv tuntu sit pitkält. Olen tiätty noussu aikasi ja vaikken olekka mittä erikoist tehny (taik juur sen tähre) tuntu et päiväl o mitta tavalist enemä.
Oltti koiraten kans kävelemäs tunni verra aamupäiväl. Ole nii ilone ko kykenin tekemä nii pitkä lenki, siit tul matka neli kilomeetteri. Kova tuul puhals tual Suunna suaral juur päin pläsi ja toisen kerran ko mentti alas kylämäkke, mut loppumatkast mett suajas. Jossa välis saroki eine, mut se lopus heti alkkus.
Käven samal kattomas uutt lihakarjahotelli, mikä o rakentteil ton Hankera sua reuna. Julmettu plaani sin oli tasattu ja kallio ammuttu pois ja metänpohja kuarittu isolt alalt. Se on siäl alhal näkösuajas nii et sinne täyty vasite menn kattoma. Nautakarja sin muistaaksen tule ussemp sata. Kyl sit mölinä piissa, ko nykysekki eluka Raramäes pitävä ehtoyäst aika mekkala. Mahtak se lähimpän asuva ihmine eres ymmärtä, mitä häne naapurihis ollan pykämäs.
Muuto kyläraitil ol hiljast. Joku auto men ohi ja yks oikke jessukse happama näköne pariskunt tul vasta. Oikke nauratti, ko se frou ol nii kiukkuse näköne. Mahtak hän oll itte tiatone et häne naamas o valla väärinpualin ko hän kävele kylil?
Koira oliva innoissas ko lähretti kävelyl, mut kyl Lilli vauhti pakkas vähenemä mitä piremäl päästi. Vast ko hän tunnisti et nyy mennä jo kottipäi hän vähä virkistys. Kumpaki osas kyl  kävel kauniste ja vetämät, ko sitä o harjotelttu ny muutama viikko. En olis uskon et semnen päivä tule, etei ne verä nii et henki lakka kulkemast.    Tähäs saakk o tuntun, et talutta kaht porsast ko röhkivä ja vinkuva narun pääs.
Meinan  tämän lopun päiväki käyttä vaa olemisse. Sain juur luetuks Buddhan elämäst kertovan kirjan ja pinos o viäl muutama miälenkiintone. Nii et lueskelen ja kerän voimi ens viikko varte. Mul o joka päiväks jotta ohjelma ja viikolopuks kans, nii et täyty ny levät.
----
Käven täsä välis vintis köljämäs, ko pyyretti kuahuviinklasei lainaks. En löytän, vaik konttasin miälestän koko  ullakon läpi. Voi oll, et olen ne lahjottan siskol, ko sil ol samanlaissi, taikk myyny kirppiksel. Saava ny tul lakkiaisis ilma mun klasejan toime.
Kaikenkaltane aktiviteetti teke sen, et mun ruppe hiljalles säryt lisäntymä. Siit hualimat meina jookat hetke aikka. See venyttä mukavaste lihaksi näitte muitte liikkumiste jälkke.
Mut enne sitä täyty päästä katt sisäl.  Se kiippe kiukkuse muatosen tual akkunan takan sirenpuskas.

öökat

Nyy on kuulka vaikki asi eres: tarvitte hankki uuret silmäklasit.
Käven erellispäivän sopimas näöntarkastuksest ja kattelin samal uussi pokamallei.
Meinasin kyl lenttä seljällen, ko näin valikoiman: järjellise hintassi ol vähä ja nekkin kaik musti muavipoki. Linssimalli ja -kokko ussemppi, mut färi hyvi vähä. Muutama valkone taikk punane joukos, suurin osa musti ja jokuset metallikehykse.
Toisel seinäl oli sit pöyt, misä ol ussemat semset pokat, mitä olin ajatellu. Musti niissäki tiätty oli joukos, mut ei sentä mittä kellarinklasei.
Löysin siält koht viis hyvä vaihtoehto. Sit huamasin, et niis ol kaikis sama vika.
Ne oliva ainaki kaks kertta kallemppi ko toisel seinäl oleva.
Sain kaik suasikit kotti sovitettavaks, mut ei se ol pali asia auttan. Mun o nokkan nyy melkke nahaton, ko olen kaike liikenevä aja seissy peili eres ja vaihtan klasei päähän. Kaikis o jotta hyvä, mut mikkä ei ol juur presiis. Ja kaikis o liikka hintta.
Mul on nyy kaks tuntti aikka perustell ittellen, mink tähre mul ei kelppa mustat muaviset rinkulat. Taik oikkiastas mun tarttis vakuutta ittellen, mink tähre tätä mailma olis tarppen kattella mustis raameis.
Mahraisink kyssy, jos heil olis jossa tiski al vaalevanpunassi poki? Ne suutais ol käytännöllise ko mailm muuto o nyy nii synkiä.
Eikä ilmanka tul toime. Huoh.
Täsä tuskitellessan on päivä valkentun ulkon. Sare on tauonnu, ja tual Sorolan pualel o harvinaine valoilmiö: aurink kurkka metä ja pilve välist.
Puutarha o vettyny, mut valo saa vesipisarat kimaltelema kauniste syrenpuskas.
Katt näky saane lihavan myyrän ja roikotta sitä suusas. Hän hake kuivemppa ruakapaikka.
Menen viäl kerra sovittama niit klasei ja sit kokkon kirjaston kirjat föli ja lähren kirkonkylä. Eiköst se siit sit selkke.

synkiä

Ulkon sata (kui mont kertta olen tämänki tänäsyksyn torennu?) eikä päivä jaks oikken kirkastu. Valo täyty pittä koko päivän.
Mun pit tänä menemä Walon talol tekemä hiuka sisäsiivoust, mut en millän jaks. Kahren päivän erestakas kulkemine jyrkäs mäes ja ryjän kantamine o saan aikaseks koko kropan jäykistymisen, eikä nivelet oikke antan nukku viimäsyän.
Olin kyl ehtost saunas ja venyttelin nuukaste, mut sen ny arvas, et kivut tule sittenki.
Mut ei mittä hättä, mee piretä elukoitten kans sarepäivä, pyhäpäivä ja lepopäivä. Luetan (taik mää vissi vaa) ja jos tule satteväli, käyrän kävelemäs.
Sanomalehres ja uutisis o nyy jo mont päivä jahkattu, onk se Tal-vi-vaa-ran kaivos katastrooffi vai ei. En ymmär, kui sitä ei ol jo suljettu ja syyllissi haastettu oikeutte. Kyl meil faanata ja ihmetellä ko jokku kiinalaise jatkava maito myrkyil, mut ko omas maas pilata ja myrkytetä vesistö ja maaperä, ni ei osata ko ihmetel.
Siin ny nährä, kui vaikkia semmost on estä. Meil piräis olema tarkka viranomaisvalvonta, lainsääräntö ja kaikemailma reklementit, etei tommost pääsis alualkkaenka tapattuma. Tomsse maisemanpilaamishankkessen piräis tarvittema ympäristövaikutusselvityksi, ympäristö- ja maa-aineste ottoluva ja vaik mitä, misä selvitetä jo etukätte, mil taval o varmistettu etei aiheutet vahinkko.
Sen lisseks viäl jatkuva valvonta ja säännöllise tarkastukse. Ja tiärän senki, et pali piänemmistäki lupaehtorikkomuksist on uhkailttu luvan peruttamisel ja toiminna lopettamisel.
Mut näyttä olevan nii, et jossa pohjosen kairois ei ol nii väli. Viäläkä. Nii et ei tarvit menn kiinaha saakk et löytä rikollist hualimattomuut.
Harmitta niitte ihmisten pualest, ko siäl asuva. Niittenki, joil on tyäpaik siäl louhoksel. See voi ol entist elämä ihan pia. Ja mitä heil jää? Pilattu ympäristö ja tyättömyys.
Mut kaikki täsä mailmas tarvita et mennäis ettippäi. Ehkä tästäki sit vuaskymmeni myähemi voiran toreta, et joku asi o liikattan paremppa suuntta sen tähre, et oltti T-vaa-ras hualimattomi.
Orotan sitä päivä ko raha lakka pyärittämäst tätä mailma.

yhteisölline lure

Huament! Tulin tän kehuma, et olen taas päässy lehte.
Ja iha hyväst syyst: oltti eilä Takkupään kans Walo-talkkois ja mäel tuuskaht päivälehren toimittaja. Hän ol kovaste kiinnostunu ja mää parhan mukka kerrosin mitä meil on tehty ja tehrä. Lähtiessäs hän meinas, et kyl mar juttu muutaman päivän pääst o lehres.
Se ol jo heti tänä! Ja meijän kuva kans, kumpaki naama rypys ko aurink paisto suara silmi.
Ei se juttu sen tähre nii hiano ol, et juur mää siin esiinnysi. Se o hiano, et Walon tyä saa huamio ja päästän kertoma muillekki, misä mennä.
Siumenne sanote, mun nivelet ei lainka tykk semsist risute kantamisist mut miälialal se teke hyvä. Yhres touhumine on ihan parast.
Koton piti sit viärä koirat kävelyl, ko hee oliva ollu yksnäs päivä. Ja ehtost ol tärkkiä pittä katti sylis vaik olissin jo miälellän menny nukkuma. Lopultas hän sai tarppekses ja men oman kiikkuhus maat ja me päästi koirien kans nukkuma.
Nyy olen lährös jälles jatkama talkkoit, meil on viäl puutavara korjamat sisäl ja kaikenlaist ryjä siivomat. Ans katto kuka nyy tule kuvama. Linssilutte vika on tarttuvaist...

Ehtost lisseks:
Ol hiano päivä tänänki, vaik ajottaisi saro. Saatti suurimmat ryjät kannetuks roskalaval ja poltettavat puut taaplatti orottama kevät. Sillo piretä polttopuutalkkot.
Nyy poske kuumottava niinko ainaki sillo, ko o ollu koko päivä ulkon. Käven kottitulles kaupas ja osti pari affene kappala. Paistoin ne vois ja tein salatin tykö, kyl nyy o vatt killilles ja tyrneväs olo.
Ko viäl jaksais lämmittä saunan ni päiv olis täyrelline.
Mun pit viärä koirat hiuka mettälenkil mut pimi tul nii yhtäkki et see jää huamisse.
Ehtost tulis miälenkiintone elokuva Teemalt, mut ans katto jaksank pysyt hereil. On kyl kiva olla ruumillisest tyäst väsyny, ete ain vaa kippi.

villasukat

Meil on  kaik lumi jo sulanu pois, viimäsöine sare vei lopukki kellarinhalssist. Aamul ol sorvamon pihal jäät, mut onneks huamasin ajois.
Nyy näyttä aurink paistavan. Sorvamon piha o hiljane, naapuryksikös käy kuhina. Meilläki on jo ens viikol tyät käynnis.
Tämne suur tehras on niinko kippi ko se ei käy. Tääl on kylm, kaik ääne kaikuva ja piänikin kolahrus kaja hiljasis halleis. Ko tehras käy, se niinko henkittä ja elä. Kone kolkuttava ja puhkiva ja ihmise ova ain menos määrätiatoseste jottan tekemä. Nyy me muutama, kon tääl olla, haahuilla säikähtäne näkösin nurkis ja toimiteta tyät verkalles. Ei ol mittä suaranaist kiirut ja olo on eine epävarma.
Taikk sit muns tuntu vaa, ko tiärän et loppu lähesty, ainaki mun osaltan.
Elämä tehta ulkopualel jatku entiselläs. Vein pitkäst aikka eilän koirat frisöörin. Sohvi trimmattin koht ja mää istusin viäres ottamas oppi. Paris tunnis takkusest koirast tul nii siävä ja siisti. Lillin jourusinki jättämä sin, ko kasvattaja o viäl toipilas eikä jaksan molemppi peräsin nyppi. Haen vanha frouva tänäehtost kotti ja sen jälkke mun täyty ruveta itte pitämä koiraten turkeist hualt. Huh.
Sohvin viimetalvinen penikk ol siäl kasvattajal kans. Hän ol tullu sulhassi orottama. Voi ko se ol söpö! Oikken piänenkokkone ja ilone flikk. Kiva nährä niit jälkkenpäinki, et kumseks ne kehitty.
Vaik lumi onki sulanu, ni kylmä pakka vaa olema. Ja se ei sovi mun nivelillen ollenka. Ei aut kovinka pali, et lämmitän torppa eine enemmän, eikä seekä, et puen enemmä roitei yllen. Kylmä kangista lihakse ja sen jälkke alka särky. Lisseks liikkumine käy vaikkiaks ko o vallan kontas.
Entäs ko viäl tule lunt ja varsinki jäät! Niinkaua mene hyvin ko saa oll omal pihal, ko siäl on harvo liukast. Mut ko täyty lähte ton pimiöil teil ja pihoil, misä ei ol hiakotuksest kuulttukka eikä valo muut ko vihjeks, ni ei kyl tee miäli hehkutta, et kiva ko tul talvi.
Mul onki nykysi valla vaatimattoma ilo: aamukaffe juamine ja lehre lukemine o yks, saunominen on tiätty toine ja kolmas o see, ko menen ehtost nukkuma ja puen yllen flanellise yäpuvu ja villasuka. Paitti kerra viikkos, ko Takkupää on käymäs, sillo ei tarvita flanelli eikä villa...
Kui voiki semne asi ko villasuka jalas sänkys olla nii turvallisuut antava asi? Lämmin sänky ylipäätäs on ehroton. Sit ko on hetke maanu fällyje al ja jala ruppeva lämppemä ja tuntu et uni tule... ei voi paremppa ol.

Juu, jos vaihteks keskittyis johonki asiallisse.

hyvinvointi hakuses

Aamukaffe ja lehre lukemine men tänä miälenkiintoseks: en pystyn istuma niin kauat, et olissi saanu eres voileivä syäryks, saati kaffemukillist kyytipojaks. Oli pakko noust välil ja kiärttä ympärs tuva, kepin kans nii et koirat karasiva porston pualel.
Nee ei tykk ko käytän keppi, se pakka kaatuma heijä niskas ja muutonki olema vaaralline.
Kaffe jähtys mikä ei eristä mun hyväntuulisuuttan lainka, etenkä aamul.
Lehres ol monttalai uutist, muitaki asioi jo eikä pelkkä vaalihöpinä. Siin välikävelyitte aikan kerkesin hunterama tavallist paremi lukemian kirjotuksi.
Ihmise voiva huanoste, mikä o selvä aisia ko joka päiv kerrota irtisanomisist. Ko muutonki uutisointi keskitty valla kaikki huanoste olevi asioihi, ei ol ihme jos elämä näyttä synkält.
Mut toisen kaut, aika paljo on kysymys myäs mailma muuttumisest. Ihmiste vaatimustaso o noussu mun miälest noppemin ko elintaso. Nyy ollan köyhi jo siin tilanttes, misä nelikymment vuat sit oltti vast hiuka vähävarassi taik peräte kohtullisest toimentulevi.
Koko perustoimentulon kaava o muuttun ja semmone, mikä enne ol juur tavallist, o nykysi osattomuut ja syrjäytymist.
En san tätä moittiaksen mut ko ihmettelen. Tämä o vissi sitä sukupolvete välist kuilu :)
Nyy kumminki tarvittais kannustamist ja elämäusko vahvistamist. Ja auttamist, mut sil taval, et ihmisel säilyis usko omin kykyihis. Joskus nimittäin huama, et ihmissi auteta avuttomiks. Ja ko tottu sihe ete ite tartt vastat mistä, ni se kykyki häviä.
Uskossin, et suurin osa nyy tyättömiks jäävist ihmisist mialumi panostassiva siihe, et tyättömyys jäis hyvi lyhkäseks. Tot kaike tarvita perustoimentulo, mut muuto vois heilt kyssy, mitä semmost appu he nyy tarvittisiva, mikä auttais heit selviämä itte tulevaisuures. Aika moni tiätä vastaukse, ko vaa joku jaksa kysyt. Ja luavuut mukka, ei kaiken tarvit olla nii tiukkapipost. Vähemmä pyrokratia ja vahtimist, enemmä keksimise ja yrittämise ilo.
See olis kustannustehokkamppa monel taval, pitkäs juaksus.

No juu, mul o ollu vaikkia yä ja aamu, sen tähre mailmanparannus houkuttele. Oma hyvinvointi o hukas, mut mul on kaapis purkki, mist sitä löyty. Löyryis vaa kaikil yht helpol.

taantumus

En ol muuttamas, ei tua otsikko sitä tarkot. Raumal mennes on kyl tomne tiäviitta ja sen tiän varrel o Taantumuksen kylä. Oikke viihtysän näköne paikk.
Mun nivelissän vaa on taantumist. Kivut palas yhtäkkiste taas ja kävelemine on huano. Ei puhettaka et menissin koiraten kans mettä taik kävissin missä muuhal saapastelemas.
Eilä saunalämmittäes katteltti Takkupään kans lorvikamari. Sinne tarttis kehittä joku hylly- taik muu säilytystila. Mul on pöyrät täyn tavara ja sitä riittä tualeil ja lattiallekki, nii etei siäl mahru eres liikkuma, saati et tekis jotta.
Ko se on ainuv lämmin ja kuiva tila, misä voi tavara säilyttä, ni sin tule viäryks kaik mahrottomakki ryjä.
Lisseks sin tarvittis mahrutta ny koirate trimmauspöyt, ko mun on pakko ruvet trimmama itte. Mene ens viikol opettelema, ensi Sohvin kans ja sit myähemi Lilli. Lillin tähre se pöyt on tarppe, häne tarvitte köyttä nyppimise ajaks kii, muuto hän hyppä alas. Sohvi pysy paikallas, seiso nätist eikä tiattos pist, vaik vähä nipisteliski. Jos joskus vähä tukista, ni hän nuale mun kättän hätäseste, mut ei meinakka näykkästä.
Lilli sit taas on ark perskarvoistas, mahakarvoistas ja varsinki hännästäs, niihi ei sais kajot ja hän kyl sekä näykki et valitta, ko nypitä. Vaik olis kui vanha ja irtonaist karva, ni hän piräis sen vaa mialumi ko annais nyppi.
Nyy täyty sanno semsil ko ei ol koska nähny trimmauspöyttä, et ei se mikkä inkvisitiolaite ol. Siin o semne säärettävä varsi, mihe koira kiinnitetä kaulapannastas etei se pääs puttoma. Muuto se voi liikku ja pääse istuma ja vaihtama asentto. Pöyrän pinta on kumi, etei tassut luista. Koko kapine on kokkonlaitettava ja ihmise rahtava niit näyttelyis mukan, ainakin semsil roduil ko tarvitte nuuka frisööri enne kehä meno.
Ja sano viäl senki, etei niit koiri nypitä ilma etei se karva ol valmist. Terrierin karva ei irto ittekses, se ruppe menemän takku ko se o kasvan "ulos". Sen tähre se täyty nyppi pois, uus karva kasva koht tilal. Pari kertta vuares nypitä eli niinko muillaki roduil, mil karva irto ittekses.
Olen tänä kototöis, vaik o keskviikko. Esimiähe sijaine meinas, etei mul ol mittä tekko tyhjäs laitokses. Olen hänel kiitolline, ko olemine o nii vaikkia muutonki. Perjantain on kokkous mihe ole luvan menn, mut tänä säästysin ajamiselt.
Ehtost täyty jaksat aja kirkonkylä, maalauskurssil. Nyy vois keittä aamupäiväkaffet.

voitol

Olen sorvamol, ehjän ja terven.
Kaik men hyvi, missän ei joutun pysähtymä mäkke taikk jarruttama äkkiste. Läksin kotto jo pual seittemä ajois, ko ajattelin et liikenne olis vähäsemppä sillo. Ei se ollu, mut sujus tasasemmin ko tavallisest. Tais olla muitaki liikkel ilma nastarenkkai.
Vaali ova sit ohi. Sain kaikkias yhreksä äänt, mist kaunis kiitos äänestäjil. Tulos on panostukse nähre loistava. Valtuusto sil ei ol asia, mut lautakuntapaikk tule.
Eilä näytt huanolt mun kulkemisen. Ystävä tul appu ja käytti yhres äänestämäs ja kaupas. Sit syätti vaalipäivän kunniaks suklaakakku ja kaffet nii, et mun o viäläki vattan täyn. Onneks vaalit o vaa joka neljäs vuas.
Ehtost, ko lämmitin sauna, kävelin alatrekoolis. Ol melkken pimiä jo, mut ko o lunt maas, ni koko peltoaukia näys viäl hyvi. Vähäkoira ja katt kulkiva mun kannoillan. Kaks peura hyppel kaukemal pellol ilosen olosin, ei lainka kiirul ja pelo vallas. Yhtäkkin toine niist rupes ääntelemä, ihan ko meijän koirat. Sohvi haukuski vastan koht ja katt kurkott päätäs et näkis, mikä siäl ääntele.
En ol ikä enne tiänny, et peura piräis semmost äänt. Olen kyl ennenki kuullu pimeyrest semmost röhkimise ja haukkumise välilt oleva äänt, mut ole ajatellu et se o kettu. Taikk korppi, ko ne päästävä välist merkillissi ääni. Ei se peura Sohvi vastauksist perustan, ko kävel rauhas yli pellon ja katos metäreunan pimeytte. Muuto ol hiljast ja hämärä.
Myähemi ehtost, ko olin jo saunas, kuulus kiväärin pamahrus. Tais mennä toine niist tutuist peuroist. Niit ol aikasemmi syksyl viäl neli, mut kaks on karonnu jo enne. Saa katto tulek enä yhtäkä airan taakse...

Aamul töihintulles kuuntelin aamurario. Ei olis pitäny. Toimittaja veti taas pohjat ja nost mun kiukkukäyrä kysymäl vaaliasiantuntijalt et Mistä johtui ihmisten eriarvoisuus äänestysvilkkauden suhteen? ...?
Eriarvosuut äänestysvilkkaures? Toimittajal fiiras pääst. Jokasel o yks ään ja sen saa käyttä juur niinko tahto, ei siin ol mittä eriarvosuut. Juur päivasto.
Äänestysvilkkaus sit taas ol huan, huanomp ko neli vuat sit taik eruskuntavaaleis. Sihe on montaki syyt, muitaki mitä se vaaliasiantuntija luettel. Hiano miäs muute, ei yhtä nikotellu ko vastas järkeväste asian viärest, niinko kuuluki sillo, ko kysyjä puhu älyttömi. Nih.

pitkä sunnuntai

Tämä on vissiin koko vuaren pisin päivä. Ainaki jos ei eiläehtost muistan siirttä kelloas ja tek sen tänäaamuste. Tul koht tunti lissä päivähä.
Sen tähre olenki jo juanu kaks kertta aamukaffet tänä.
(Piän tarkennus tähä: olin siis keittän toisen kerran kaffet. Nyy se on tosa kone viäres mukis ja kerma joukos.)
Mittä muut en olekka saan viäl aikka. Elukat on pihal ja hyvä nii, ko siäl paista aurink ja pakanenki o lauhtunu. Jotta linnui o vissi liikkel kosk Sohvi räkyttä alitaukkomat.
Eilä soit semne ihmine mil ole joskus myyny katinpenika, iha niit viimässi abessialaisen penikoi. Ole näättäk joskus muinasuures kasvattan semssi.
Noh, eilä siis soit semse penika omistaja ja kerros, et hänen katillas o nyy syntympäiv. See täyt eilä 19 vuat. Täti ol tohkeissas ja syyt onki, sil et vaik abyt o pitk-ikkässi katei, ni ei niit kakskymppissi iha joka huushollis kasva.
Muistan sen pentueen viäl hyvi. Niit ol kolm, kaks kolli ja yks narttu. Se flikk men Tamperel ja poja jäivä Turkku. Toine men ystäväperhel, se frou satus soittama juur ko toine niist pojist ol syntyn ja hän varas sen koht, näkemät sitä lainka. Siit tul komias kolli ja kovaste rakas.
Tämä eiläsen tätin katt ol penikkan kova parkuma ja mää kanno sitä usse kainlosan taikk taskus. Siin se ol hilja ja tytyväine. Muuto se ol reipas, rupes kävelemänki ennenko silmä oliva auk. Se ol piänemp ja hennomp ko veljes, mut kiltt poik ja oikken kaunis.
Kaikkilai tule miäle, ko saa  tomssi soitoi.
Mää ole muuto ratkassu sen iankaikkise onkelma kellosiirron kans. Ko näyt et kukka ei oikken tiänny, mihe sitä siirretä, viäränk toisse huanesse vai ullakol vai mitä tehräis, ni rupesin oikke hunterama. Ko piräis siirttä ettipäi keväste ja taaksepäi syksyl. Ulos ei voi kello viär, taik ei siin ainaka ol mittä järkki. Niinko ei koko kello siirtelemises, jos mult kysytä.
Ni mää ratkasin sen ny nii, et naputtelin kelloil uuret naulat. Niin pitkät, et voin keväste siirttä kellot ettippäi, irti seinäst. Ja syksyl, ko tarvitte taas siirttä taakseppäi, ni tuuppan rakkinet seinäviäre. Liike ei ol suur, mahraisik senti liikku, mut tyä tule tehryks ja piänel vaival. Siin se.
Kaik muu sit hoituki ittekses, paitti puhelin. Siin o ain ollu asetuksen, et Autom. ajanmääritys. Ja ain ole joutun siirtämä kelloaikka itte. Toinen puhelin ja tiatokone ossava ite, mut tämä Autom.ajanmääritys ei oss. Eikä opi.
Mun piti tänä kävellä koiraten kans kirkonkylä äänestämä, ko en uskal autol lähti. Siit ei tul ny mittä: aamul ylösnoustes konttin ol niin kippi et juur astuma pystys. Ei se tunnu siit ny vertyvän, nii et kävelemise saa unhotta. Miätinki nyy, soittaisink taksin vai vaivaisik ystävi ja kysyis kyytti. Jos sit heilläkä o nastarenkkai autos.
Harmittavainen takaisku mut semmost se ain on. Sihe on tytymine mitä kullostenki anneta.

tekolunt!!

Meil o maa valkone, niinko vissi jokapual muuhallaki. Mut olettak huamannu, se o semmost ameriikkalaist tekolunt? Jos tommost näytetäis telkkariohjelmas, ni mää kiljuissin, et tekolunt! Ei ol oikkia lunt nähnykkä! Hävekkä jenkit ko et tiär lumestakka mittä!
Mut eilä tapatus kaik mitä olen ameriika elokuvis haukkun: lumi ol ko styroksirakei ja kaike lisseks kuu paist ko saro lunt.
Täyty vissi usko niit ko sanova, et Suami o mailma ameriikkalaisin maa. Nyy sit jo säänki pualest.
Lunt on tullu koko päivän. Katti ei tykkä lainka, hän ravista tassujas ja loikki pitki loikki. Lumisare riahannus ko oltti ulkon ja katilt pääs oikke parku, et nyy tule lunt liiaks. Mee koiti hänt lohrutta, et kyl sihen tottu ja keväste tämse piäne kropsaukse virkistä vaa, mut hän ei antan periks ko vaares et hän päästetä tuppa. Heti. NYYY!
Sit hän kiipes kiukkuse muatosen riippumattohos ja käperrys sin lämpimä. Äske sai häne narratuks ulos jälles, vast iha ove välis hän tajus et sitä perhanan lunt tule viäläki. Mut tuuppasin armottomaste häne pihal, ko muuto hän ruppe sisäl riahuma ehtost.
Koirat ei tiätenkä ol moksiska lumest, heil o sama mitä maas on.
Olttin aamuste Walon mäel hiuka askaroittemas. Piti ol siivoustalkkot, mut ko tuli lunt, ni see homma lahos. Kaaretti sit muutam puu ja yks melkone katajapuska. Neeki pit jättä orottama paremppa ilma, et saaran korjatuks sisäl.
Nyy Takkupää on jälles lähten ja istuksin tääl itteksen. Saa nährä pääsenk täält mihenkkä äänestämä taik maanantan töihin, neiti Siäväsel o näättäk suvikummit viäl al. Ainakin täyty tarkkan miätti, misä ajele ko tiät on jo nii jäissi etei noil renkkail ol pito lainka.
Ei mul kyl mittä hättä tääl ol, ruakka piissa ja lämmint kans. Ja tekolunt.

Vaaliviikko

Mun piräis olema kovas vaalikuumes ny. Kaik muu ehrokkat mainostava ittiäs ja kirjotteleva aviisis kaikenkaltasist epäkohrist, mitä ikänä keksivä.
Mun ei tee miäli.
Ei nii, etei meijän pitäjäs olis epäkohti. Varmaste olis parannettava, monessaki asias.
Mut ei mul ol niihi mittä yksselitteist ratkasu. Ja vaik oliski, ei siit olis appu, ko muil o toisenkaltassi näkemyksi ja he pitävä niit yht oikkioin ko mää omian.
Sen tähre en jaks innostu tämsest enne vaalei käytäväst keskustelust, mikä loppu yleensä aika pia vaalete jälkke. Jokanen tiätä, et sit ko asi tule ette ja päätöksi tehrä, moni seikka o muuttun toiseks. Ja ko yhres täyty saar päätös aikaseks, ni muitaki on pakko kuunnel. Kunnas täyty tehrä yhteistyät ja tulla toime kaikketen kans.
Mist syyst en vissi olekka ihan parhamppi ehrokkai :)
Mut mitäst näist, vaali ova ens sunnuntan ja tiärän et saan kumminki yhren äänen. Kaks olis jo ylellisyt ja panostukse suhteutettun murskavoitto.
Koton on syystyät hyväs mallis. Saatti Takkupään kans tehryks tikapuit ja rappunkaittei, nii et senki pualest o hyvä miäl.
Tyäasiat onki sit iha levälläs. Näitte lomautuste aikan käyrä uuret neuvottelut, ja nähtäväks jää, kuka saa paikkas pittä. Piän osa pääse eläkkel, melko isol osal järjesty muit töit mut irtisanottaviaki on. Ja olen luultavaste täsä viimäses joukos.
En ol asia sen suuremmi viäl surru, ko sitä ehti sittenki murhettuma ko päätös on käres.
Syksy alka hellittämä ja talvi pakka pääl. Tänä aamust ol kolm astett pakast, viäläki  maa on kuuras varjosil paikoil. Kävin laittamas auton lämmitykse, ko ehtost menen grafiikantunnil.
Huame olis tarkotus pittä Walon mäel siivoustalkkot, mut o luvattu lumisaret. Mää otan plättitaikina ja värkit mukka ja paistan plätei niil ko tarkeneva tulla. Kumminki täyty laitta hellan tuli, ni siin paista sit samal plätejäkki. Jos olis oikke viiteliäs, ni otais kaffepannunki föli ja keitäis pannukaffet. See maistuiski muuttest hyvält.
Tämän ehtopäivän käytän maalamisse. Mul o semse ilosen tätin kuva tekkeil, ja vaik mun sutimisen o aika toivotont, se on kumminki niin kiva, et jatkan sikkiäst, vaikkei tulost voi juur kehuta. Ei ol pakko näyttä kenellekkä, riittä ko aik kulu mukavaste.
Ja jos ei kulu, voin taas hakki niit sukkahousui, mik ova viäläki karoksis...

hukas

Tulipas piretty pitkänpualeine tauko. Mut tääl olla, eikä mikkä ol muuttun.

Sattei riittä ain vaa. Näyttä taas silt, et yläkerras suunnitella järven palauttamist toho meijä ja naapurkylä välihi. Siin o joskus aikkate alus ollu merelahti, mut ko maa o noussu ni meri on tual parinkymmene kilomeetrin pääs. Nyy ko koko ajan sata, ni vanh merenpohja ruppe vettymä ja pellol on koht järvi.
Keväste täyty ruvet värkkämä laituri trekoolinperäl ja kattelema josta soutupaatti.

Meil elellä juur niinko ennenki syksysi. Olen korjannu suvitavari pois sattest ja yrittän tyhjennellä vesitynnörei nurkalt, huanol menestyksel kylläki. Ain ko saan tynnyri hiuka vajaammaks et voisin sen kaatta ja viär pois, ruppe tulema vett ja tynnyr täytty taas.
Toisaltas tynnyris on täl haava puhtamppa vett ko kaivos, ko sin o menny pintavett ja vesi o iha ruskia.

Mee olen koirien kans käyny ahkeraste siänestämäs ja muutonki metäs kävelemäs. Jossa välis ol piän yäpakane mikä vei enimmät hirvkärpäse.
Katti tiätty tule kans. Heh, se ei vissi ol iha varma, onk hän kissa vai koira. Taik ainaki se tahto oll ja tehrä niinko koirakki. See kulke hänt pystös meijän peräs, kiippe välil puuhu ja kara sinn tänn. Jote sitä näy, ni ei tartt kon kyssy, et Misäst katt o? Koht kuulu josta piän naukasu ja katt tule taas karaten peräs.
Koirat tiätty rynnistävä eres takas niinko hullut. Siänestämisest ei tahro tull mittä, ko heijän täyty tull heti nuuskuttama, mitä mää olen löytän ko kykin jossan sammalikos suppilovahveroi kokkomas. Ja Lilli välist oikke istu sihen keskel siäni, pitämä mul seura. Onneks niit on pali eikä meil tul mittän kränä, et misä istuta.

Eiläehtost olin oikke Helssinkis. Käytti musiikktalos konsertis ja voi, ko ol hiano! Tunnus erinomase hianolt pistä vaihteks säällise roiti ylles, tukk kikkaral ja korkkarit jalkka. Bussilasti meit mummassi ol liikkel, joku paapa ol öksyn joukko ;) Ja se musiikki! Oi, ko ol kaunist. Ol kertakaikkise hiano istu iha rauhas ja kuulustel  sitä. Pääs vilas uskomattomi färei, niinko ain konsertis. Ei lainkan karuttanu, etten päässy maalauskurssil..
Mut on see pitk matk täält varsinaisest Suamest lähti kulttuurin pari ton itäisel äärel. Mee lähretti kirkonkyläst hiuka vaill kolme ehtopäiväl ja olttin takas varti yli pualen yän. Kello oli pual kaks ko kömpisin sänkky, ko koton orot nälkäse eluka ja ittelläniki ol hiuka vatt tyhi.

Aamuste meinasin, et pesen sukkahousun koht, et saan ne huame jälles jalkka.
Mut niit ei ol missä.
Olen ny haken miälestän kaik paika, mihe voisin ajatell ett olissin ne yäll laittan. Ja semmosistaki paikoist, mihe en vois kuvitellakka laittavani sukkahousui. Ja roskiksest.
Ruppen epälemä, mahrok mul sukkahousui ollakka eilä? Mut en ainaka paljankonte ollu, kosk ei tullu missä vaihes kylm. (ja ei, en ottan väliajal konjakki, et olis menny muisti..)
Mää tiärän kyl, misä mun sukkan ova. Nee ova hukas. Ja pysyväkki siäl, joten keksi, mist ne löyrän.

Onneks ne ei ol mun ainuvat sukkikset.

touhus

Olipas mukava viikonloppu. Vaik saro.
Taik ei koko viikoloppu satan, eilä vaa, mut sitä tuliki sit senki erest.
Sain tehryks ja toimeks kaikkilai, semmostaki, mitä en ollu suunnitellu. Piänt puuha piänel tehol. Oli oikke touhuhattu pääs koko pyhäseuru aja.
Lauantan paisto aurinko suurimma osan päivä ja sain siivottu piha aika hyväks. Jotta risunkokkomist ja pilkkomist viäl jäi tehtäväks, ja suurimppi nokkoskasvustoi täyty jolla aikka harventta, mut muuto syys-asiat o hyväl mallil.
Eilä sit saro ihan koko päivän. Joka paik ol vetel ja vett tipus puitte oksist jote sitä tullu taivalt.
Naapur pyys näyttämä leiviuunin lämmityst ja ko see oli saattu palama, ni ruvetti ihmettelemä häne tupla-akkunias, ko ei menny paikalles. Sovitetti ja ihmeteltti. JOku ol jo ennenki niiten kans tapellu, ko muutama klasi ol porel.
Siin ol muuto esimerkk kui voira sopimattomal ja ossamattomal maalamisel melkken pilata akkunat. Niist roikus lateks-riakalei suurin roippein eikä ehjä maalipintta ollu juur missä. Laitan teil peljätykseks kuvi ko saan ne tost puhelimest ulos...
Ei niil akkunil nyy muut voinu ko laitta paikalles ja tiivistä liimapaperil. Mut ennenko kaik saatti sopima karmeihis ni meil ol vähti!
Jourusin lopultas hakema höylän ja höylämä akkunansyrjäst siivun pois. Toisist riitti, ko höölätti vanh paks maalkerros tiähes, mut yhrest akkunparis piti otta oikke puutaki ja silti see jämäht kii ennenko ol paikallas nii et jää ihemteltäväks, saarank se keväste irti.
Ja jote olis ollu iha kelppo, ni toisiks viimäne akkun putos omi aikojas lattial ja alamaine ruutu men kappaliks. See ol kyl jo valmiks rikk, mut olis se ny menny viäl tämän talve.
Meil men koko syksyne päivä kahrel naisel niitte akkunitten kans, nii et ehtoerle kerkesin juur syämä hiuka soppa ennenko piti lähti kulttuurseura kokoukse. Naapur lupas lämmittä sill aikka saunan ja niin käve, et sit ko tulin kotti ni saunotti viäl yhres.
Huamatti, et onki kätevä jos sillon tällön lämmitetänki vaa yks sauna, eikä ain kumpaki omas. Säästy puita ja aikka ja muuttest mukavaki.
Meil o näättäk ruven olema semnen tapa, et puhella siin meijä välisel tiäl. Siit ei ol muut haitta ko et kummanka tyät ei eristy. On paremp ko kumpaki touhu päiväl omias ja sit ehtost saunas prohtata mailm järjestykse.

Kukkakaali o jo historia ja tein yhre hianon huamion: se kortisonikuuri o viäny mun nivelsäryt melkken kokonas. Ajatelkkast! Ole nukkun nii hyvi...

turvoksis

..ain vaa. Tänä aamuste hankkiutusi kirkonkylä terveyskeskukse, iha varmuure vuaks.
Mul nimittäis nous eilä ehtost kuume. Menin maat jo kahreksa aikka, ko tunnus et olin tulos kippiäks. Yäl heräsin ko korva särki iha viätäväks, siäl tunnus semssi pistävi, viiltävi kivui niinko joku olis kraappin. Korvakäytäväs siis.
Mul tul semne olo, et see hirvikärväne o mun korvassan henkitoreissas ja kraappi viimäsil voimillas et pääsis ulos.
Ei pali auttan, vaik koiti ajatel järjellisest, et ei se voi oll siäl, ei se mahru ja vaik mahruiski, ei se enä voi elos oll. Ain ko satus, mun tek miälen ruvet kaivama korva ja pelastama sitä raukka.
Yäl on nii erilaist, ajatuksekki.
Ko olis see ny ihme otus ollu, jos se olis henkis pysyn semses kärys, mikä mun päästän nous. Kävin näättäk kummiflikan tykön frisööris. Hän tek mun tukkan permanenti.
Kaikki se turhamaisus teettä: istusin pualtoist tuntti paikallan ko kaks flikka kiärtä hiki tukas mun päähän yli kuuskymment rulla. Ajatelkka nyy, yhren kiarutettavan karvatukon koko ol sentti kertta sentti (päänahast). Ja ko mul on pitk tukk, ni kyl oli flikoil tyät.
Otti se munki nivelihin, ko ei se istumine sihe loppun, viäl piti laitta päähän kahret liämet ja lopuks pest ja kuivatta. Sanosin kyl viime, et ei tarvit kuivatta, riittä ko laitta letil, kyl se sihen kuiva. Ehtost kirvotin tukkan auk, ko eihän se mittän kuiva jos se palmikol on.
Mut se permanent-aine haise ain vaa kamalalt! Voi niit flikkparkoi, ko ruppeva tyäkses semsten kans häärämä. Kai ne sais hajuttomiksiki, mut paremp se haju on, ni ossa vähä varot. Nykysi kampamois piräiski ol ekstratehokas ilmavaihto ja permanenttie määrä rajotettu, jos määräyksi sit vaa nourateta.
Ja milt mää sit tänäpe näytä? Kyl sen tiätä, kiharatukkaselt kukkakaalilt tiätty. Vaik nyy ne pati ova muuttun tummanpunasiks, mikä lissä viähättävyyre määrä.
Sain näihin patteihi viiko kortisonikuurin, mut ei ensmäise kaks tapletti mik aamul koht otin, ol viäl vaikuttan mittä. Niihi on tullu färin lisäks rakkulat. Patteihin siis. Ko ei nyy vaa menis rikki. Ja nii, ei siäl korvas sit kumminka kukkan tehny kualema, korvakäytävä o vaa nii turvoksis et sen tähre särke.
Elukat ei lainka tykänny ko menin nii aikasi maate. Katt sai hepulin yäl ja purot vesiämpärin lattial. Kauhi ryminä ja kaik juaksiva ympärs tuppa. Ämpär ol onneks tyhi (ei se muuto olis vissi puronnukka) eikä mittä suurt vahinkko tullu, mut se katkas kameli selän ja mun kärsivällisyyten ja sain oikkian huutoraivarin. Luajan kiitos mul ei ol niit naapurei.
Ei mun huano olon elukoist johtun ja kyl hee sit loppuyän oliva valla verka. Mul ol sit kaike muu lisäks huan omatunto siit huutamisest.
Ko vaa sais ittes hillityks paremi.

takkust

Mul ol tänä kaks lääkäraikka. Näin vaa yhre tohtorin.
Toine ei tullu, vaik orotin pual tuntti. Varma hänel ol hyvä syy, mut ei se aut nyy, ko olissin hänt tarvinnu.
Mul ol näättäk pää ihan turvoksis aamuste ko nousin ylös.
Ihan kirjaimelliseste. Niskas o pualen kananmunan kokkone patti, poskes ja kaulas einen piänemmät ja leua al pari. Korva on tukos, korvakäytäv on turvonnu umppe enkä kuul oikke mittä. Pää ei tiätenkä käänny ja ko yrittä, ni sattu viätäväks.
Ne patit kutise ja särke, erikses ja yhtaikka ja jos niihin koske, ni meina tulla parku.
Jos jotta hyvä täyty löyttä, ni se o vissi se, et kaik pati ova vasemal pualel.
Mul ol vissi öksyn hirvikärpäne taik joku muu pureva ötökkä sänkky tyyny ja poske väli. Ja sit se on pitän munst hualt koko yän puremal joka kohrast mihe o ylettyn. Voi myäski oll, etä hän on purru ittepualustukses, ko ei ol päässy pois poske alt.
Mut tarvittek joka paikka tunke.
Olissin sitä lääkäri tahton kirjottama mul kunno antihistamiini, et pääsisin täst tuskast. Ja olis kyl kiva jos näytäis enemä ihmiselt ko mene syämä. Nyy mun pään muistutta lähinnä kukkakaali mil o silmklasit.
Saa nährä tulek joku mun kans saman pöyttä...

Syksy o alkanu, omeni ja luumui putto nurmikol haittama ruaholeikkamist. Paitti et ruaho ei saa leikatuks, ko vallan sata. Ainakin see verra, et maa o märkä.
Etanat tykkä. Niit on joka puskas ja puska all. Linnu parveileva niit syämäs ja pitävä aika mekkala. Koirakka ei jaks enä niit jaakata ko katteleva vaa muuhal, ko mustarasta riakkuva aroniapenssais.
Katt ol eilä löytän vissi hiirenpesä, ko rappueres ol ihan pikkane siimahänt vainajan. Olik tullu katin mako täytte vai olik reppana päässy karkku ja kuallu sit kumminki. Siirsin sen syrjemmäl eten ast sen pääl.

Viimäsviikol repäsin oikke kunnol ja kylvetin neiti Siäväsen. Oli pakko, ko hän rupes muuttuma viherkäiseks.
Mul ei ollu enä kunnollissi värkkeikä semsse toimitukse, mut hain pari vanha paitta ja kluuttusin niil. Painepesur sai sen verra toimeks, et saatti huuhrotuks pesuvaahrot pois. Hiukan kuivattelin ja pyhkesin klasit ja neiti ol jälles siisti. Lentomurkut piti koht kokkontumisajot taik -lennot Siäväsen katol, heiä miälest jälki ol nii hiano.
Kaik automiähe ja muut asiantuntijat olis saanu itkupotkuraivarin semsest autonpesust. Lupasinki neiti Siäväsel, et seuravaks hän pääse jälles konepesu, eikä sihe men koko vuattaka.

Nii et tän kuulu hyvä. Sikäli ko ny jottan kuulen..

vauhris jälles

Nii se vaa alko tyät ja touhut.
Perjantaehtost syätti Takkupään kans kravui. Ko tunnus et tule kylmä yä, etei viittin oikke ulkon istut, ni ajateltti et koitetast katta kasvihuanehe. Tule sillekki sit käyttö tänä suven, ko siäl ei ol mittä ollu kasvamas.
Meil oliki vaik kui kiva! Laitetti kaik lyhry, mitä loyrys, roikkuma katost, mää repäsi vanhast lakanast hianon pöytliinan puutarhapöyräl, ko oli nostettu sisäl ja siit jäi viäl kappala sivupöyrällekki.
Tänä vuan syätti kanttarellikeitto aluks, jotta lämmint tarvitte ain syär ja juamaks meil ol kuahuviini.
Kravu oliva isoi ja tänä vuan oikke hyvi. Meil ol hauska vissi, ko tultti tuppa ja nukkuma joskus kolmen mais. Aamul.
Lauanta tiätty nukutti pualen päivä ja sit Takkupää jälles läks.
Mul ol josta tullu niimpali virtta et rupesin pesemä tuva akkuni. Otin tuplat alas (nee o ollu paikallas koko suve..), liotin liimapaperit pois ja pesin klasit ja pokat nuukaste yltpäält. Laiti kaik takas ja ripusti puhta verho ja oi, ko ol kaunist! Ja hyvä miäl! Ja väsy! Huamakka, väsy...
Täyty viäl joku päiv tilkitä ja laitta uure liimapaperi, enneko tule kylm. See jäi tekemät.
Maananta men tyäpaikal ja tunnus hiuka niinko olis ollu öksyksis, mut kotti osasin kumminki tul. Tänä ole tyätöitte lisseks hoitan kulttuurseura rakennusmestarin virkka ja huameltta täyty menn jälles sorvamol.
Mut se väsy. Munt o väsyttän oikke aika taval viime päivin. Ja öin.
Lauantan väsytt se perjantaine valvomine ja sit se kolmtuntine akkunitte kuuramine. Nukusin yässe oikke makkiast. Pyhän touhusin jotta muut mut nukusin kumminki  liki neljä tuntti yhte meno enkä ollu maananta-aamuste yhtä väsyny. Tyäpäiv ja pitk ajomatk teki sen, et nukusi viimäsyänäki oikke hyvi, vaik jäseni särki.
Ei mun olekka enä uni hukas. Mikä helpotus. Kui voiki käyrä nii hermoihi see etei saa nukutuks. Ja kui seeki tule ny, ko sais nukku, eikä vaivan sillo, ko mukula oli piäni ja valvottiva. Sillo ei olis lainka haitan piän unettomuus. Huoh.
Laiti äske nii hyvä ruakka, et saa nährä, tulek sitä säästetyks huamiseks vai ahnetunk tänä kaik. Joskus tarvitais toine ihmine hillittemä, ko itte ei pyst. Taik ei tahro.

Meijän katti o nykysi oikke ahmatti. Se syä kupillise raksui aamuste ennenko se mene ulos. Sit se toristettavaste syä kolm-neli hiirt päivä mitta ja ehtost ko se tule sisäl, se pitä kamala meno jote kuppi ol täys. Mihe maha se niit oikken tunke, ko se ei ol lainka paks? Kyl koirakki etus perkava ko ruast on kysymys, mut katti pistele kokkos nähre moninkertaseste. Vai ollek meil kalorittomi hiirei...?

viimäst viärä

Nyy o valkentun viimäne lomapäivä. Aurink näyttä paistavan, pilvi ei ol missä ja mittar näyttä kolmtoist astet, nii et on vissin tulos lämmin päiv.
Sopesi esimiähen kans, et jatkos yritän ol töis kolmen päivän viikos. Taikk siis et teen kaks päivä koton. Tuski se hyväks on, mut ei vissi huanomaksikka tee. Saa ny katto.
Tänä ainaki olen klenkan kepin kans aamukautte, kaks päivä Walon talol tek tehtäväs. Mun pit tänä menn sin viäl siivoma, mut taita ol viisamp, et jätä ens viikkon.
Mult on nyy karonnu uni. Taik nukkumisen taito. Voi oll, et see on jotta loma-aja vaikutust, ko en ol noussu säännöllisse aikka aamuste. Mut ko uni on tullu vast sit, ko tavaliseste nousen ylös, viire jälist. Sittenki unt o riittän vaa kahreksa saakk.
Tiätenki torkattele yäl ja joskus olen unes tunninki, mut lopu aikka kiärittelen ja huakkailen, enkä saa unt. Katon kello, luen, istun sänkylairal ja sit taas yritän nukku. Eikä tul mittä.
Semsin öin, ko oikke särke, o jollantavall helpomppa. Siätä paremi sen, et nyy mun lonkkan o niin kippi, ete se ann nukku. Mut ko on semssiäki öit, etei särje mistän paikka ja on väsynykki, mut uni ei vaan tul.
Ei munt mikkä estäis nousemast yäl ylös ja ruppema vaikk siivoma taikk tekemä jotta muut. Ei mul ol naapurei, ko ihmettelis eikä perhet, ko häirinnyis. Ja nii mun tarvitte ruvet tekemänki, jote nukkumine rupp sujuma ko tyät alka.
Omituist o see, etten ol sanottavaste väsyn päivälläkä. Joskus ehtopäiväl kahre ja neljä välis tule semne hiuka vetel olo, mut sihe autta kupillinen kaffet. Ussen tule sillo miäle, et jos ens yän sais nukutuks, ko nyy jo väsyttä, mut mitä viäl: ko tule ehto ni uni on tiäsäs.
Tiätyste mun kiukkukaappin pullistele ain pahemmin, kyl sil o vaikutust etei nuku. En oikke miälellän men ihmisten joukko täl haava, ko tuppa kiukuttama kaik pikkuasia. Ei see niitte ihmiste vika ol, turha mun o menn toissi kiussama jos olen itte kärsimätön. Ja ittellekki tule kurja olo, ko ei saa kärsityks toissi.
Paitti on muutama hyvä ystävä, ko pitä yhteyt ja saa mun veretyks liikkel ja joitten kans ei kiukut.
Kaiken tämän pääl tule tämä valtuusto uurellesrukkamine. Taas ole luvan hymyil ja hualehti asioist. Kyl unettomuus vaikutta ihmise henkelahjoihi, täyres järjes oleva ihmist ei saa luppama ittiäs toiste haukuttavaks.
Jaaha, nyy on paremp ko teke niinko raumlaine käske: laitast rasva kainloihis etes ain narise.

ostoksil

Olin tänäpe hiuka shoppailemas ja see jälkke talkkois.
Ostetti Walon talol kakluuni, iso ruski uuni salihi sen puretu tiiluunin tilal. Muurmestar toi sen samantiän paikal, mut muuramine tapattu vast joskus talvel.
Ei joka päiv tul shoppailluks kaakelmuurei.
Sen jälkken kävin ostamas kaupast kaikkist äkäsimmä näköst pesuainet, mitä löysin ja menin pesemä keittiön muurinkaakelei, ko oliva palos pikittyne iha mustiks. Voi iira jeere ko se piki ol piukas! Melkken kolm tuntti pesin ja kraapesin, välil tarvitt huuhto nokist liänt pois et näki, tullek se miksikä. Ei se viäläkä valmiks tullu, mut aika paljon paremmaks.
Huame jatketa.
Toise oliva ulkon, joku niitti kulottunut heinä ja toise haravoittiva sen kokko. Runonkirjottaja roikkus tellinkeil ja pesi akkunoi. Hänt ei huima.
Talol o näi ehtost hiano tunnelma, ko aurink paista matalalt ja färjä kaiken punaseks. Ol lämmin ilma ja siäl olis voin istu viäl ulkonakki hetke aikka, ko ei ollu kastet juur lainka. Eikä itikoi.
Tulin kumminki kotti ja laitin sauna lämppemä. Jos oikke hyvi hauto ittiäs kuumas saunas, ni pysty kukatiäs huamen jatkama kaakelijynssämist.

Olen vastan viimässin kommentteihi, mut nyy o joku vika jälles, ko ne ei päivity ton kommentlaatikko. Teen sil asial joku päivä jotta...

reissus rähjänty

Nyy o sit viimäne lomaviikko menos. Ahrista. Olis tarvinn lotot, päävoiton turvin olis voinu jatka koteloitumistas ja kukatiäs muarostu ens keväks perhoseks. Vaik pääkallokiitäjäks.
Oltti viimäsviikol siäl lomareissul. Käyttin papan lapsuuremaisemis Siipyys, kiärretti Santjärve rannal ja Puuperis ja oltti Pakankyläs häne serkkus tykön yässe.
Siäl meniki sit aikka nii, et mult jäi näkemät ussema semmost asia, ko olin etukätte suunnitellu. Perjanta käytti sentä Lapväärtin kirkos, misä pappa o päässy eres ja sit jatketti Kristiinankaupunkki kalamarkkinoil.
Heh, siäl ol yks koju misä myytti kala, toises myytti makkara ja muutama plastiikkpussi- ja pärekorikauppias ol niitte jatkon. Se ol nähty kymmenes minuutis.
Sentä sain papan ja Takkupään tulema kansan Lebellin kauppiastalo, mikä o hiano paikk. Museo siis. Mut mihenkkä muuhall he ei suastun tulema, ja ko poik rupes soittelema, et Takkupään tarvitte lähti merel, ni ei muut ko lähretti ajama kotti. Ajetti yht soitto Kristiinast kotti ja mul meni loppuehto melkken parkutes, ko sain niin kova säry.
Se sentä lopultas hellit ja lauanta tehti Keskmäisen kans hiuka rakennushommi. Pari päivä men parannelles ja eilä kävin naapurin kans siänimetäs.
Jos olen koko päivän iha verka, ni kuvittelissin, et ens yän sais jo nukuttu.

Oikkiastas mun pit kirjotta nuukemi lomareissust, mut en jaks. Mun kevätdepression on näämäs muuttun elokuun alakuloks. Taikk ollek pysyvä olotila. On niinko puuros juaksis.
Toisel kerral paremi.

makkia elämä

Eilä ol jollantaval herkulline päiv. Taikk sit ei: ko saa makkia mahan täyrelt ni tuppa tulema huano olo.
Aamupäiväl posti joukos ol viara muatone kirjekuar, mut ko siin oli mun nimen pääl ni tiätty avasin sen. Sisäl ol paperpuss ja kortti. Paperpussis oli panaanisuklakakku, pitaleip, munatomaattileip ja kaks karjalanpiirakka. Nukkekotikoos, sentäs. Kiitoksi Vilukissil markkinatuliaisist!
En sit aamukaffen jälkke syänykkä mittä, kaapi oliva tyhjä enkä viittin lähti erikses kirkol, ko ehtost ol kaupunkki meno. Vein Sohvin Keskmäisel hoitto muutamaks päiväks.
Sitä varte piti Sohvit hiuka kynitä, ko vakituine trimmaja sairasta akillesjännet eikä voi ol nyy avuks. Sohvi o ollu trimmamat joulust saak ja on aika tursake.
See o iha uskomatont, kuin pali tomses piänes elukas on karva! Mun näppivoimat ei riit nyppimisse, ei vaik karvat o iha valmei ja irtova helposte. Oli pärjättävä kamman ja furminaattorin kans. Nostin koiran puutarhapöyräl ja rupesin kraappima. Sohvi o siit mukava, et hän ei pyri siit pois eikä näyki, vaik vähä nipisteliski. Kaks päänkokkost karvatukko sain hänest kootuks ja lisseks nee, ko tuul vei pitkin puutarha. Lopuks siistitti saksil käpälät ja sit ol valmist.
Tulos ei ollu kaunis, mut niinko sanottu, paremppa ei saanu. Tuli ainaki takut pois.
Lilli kammatti sit kans, hänen turkkis ei ol viäl uloskasvanu nii et riitti ko tassut siistitti. Hän on kyl muuto semne saikkar, et koko aik saa pittä varas, ete se hyppä alas pöörält taikk purase.
Tämne iso frisöör oli tarppe sen tähre, et mee olen  lährös huame reissuhu. Käyrä papa sukulaisis ja lapsuuremaisemis ja Kristiinankaupunkis kalamarkkinoil. Lilli pääse mukka ja Sohvi siis men kaupunkki.
Mun olis tehny miälen Isonkyrön 1700-luvun markkinoil, mut matkaseuralaisil ei sopin viimäsviikoloppu enkä yksinän viittin lähti. On hiuka liian pitkä matka ajella.
Ehtoerel sit lähretti ystävän kans viämä Sohvit. Hiuka haikkialt tunnus jättä sitä, vaik tiärän ete sil ol mittä hättä.
Ko Sohvi ol jätetty, ni mentti vähä ostoskeskukse kattelema. Satus tulema piän lokistine virhe: käytti ensiks ruakkaupas ja sit vast katteltti muis kaupois. Mun ol siin vaihes jo kova nälk, nii et sen tähre vissi kuljetti vääräs järjestykses. Ystävä ei löytän miäleistäs jäätelö, mut mää ostin kaks, toise heti syätäväks ja pualen litra viäl kotti tuatavaks.
Käyttin kyl pakkamas ostokset auton kylmälaukku ennenko mentti uurel kiarroksel.
Kiarroksen päätteks ostetti jäätelökaupast piänet annokset, ajattelin et kyl yks viäl mene ko en ol mittä tänä syäny...
Ja sit ajelttin kotti.
Koton huamasin, et see pual litra jätski ol niimpali sulan, etei sitä voi laitta pakkasse. Pakko syär pois.
See ol herkulist rommirusinajäätelö, mun lempparijätski, mut täyty tunnusta, et viimäset lusikalliset olis voinu oll jotta muut, vaikk makkara.
Yäl, ko konttin särki enkä löytän kunnollist asentto nukkumisse, käve miäles et jos nousis ja söis vaik voileivän. Mut ko vatt ol ihan täys enkä periaattest nous ikän yäl syämä, ni piti vaa sinnitel. Vähä ennen kuut aamul oli pakko noust ylös enkä muist kosk viimeks o voileip ja kaffe maistun yht hyvält.

lomalla

Olen ny laillisel lomal kolmatt päivä. Mitähän sitä tekis?
Pikkasen alotin jo lauantan ja makoilin riippukeinus lukemas. Varjos, ko oli niin kuum. Välil kävelin trekoolis ja nyppäsin jonku karhunputken taikk nokkosen pois puskist. Söin faarelmi ja viinmarjoi ja sit makoilin taas.
Nua karhunputke ova villiintyn yhtläisest ko koiranputke alkusuven, niit o joka paikas. Ja säännölliseste kaik viarama kysyvä, et onk see sitä jättiputke? EI OL. Mul kasva tääl muuto vaa kaik ihan jessukse suureks.
Ainakin kaik semse mil ei olis nii väli.
Pyhän käytti Forssas lelumarkkinoil. Tein hiuka ostoksi nukkekotti varte, mut esittelen niit joskus Kirkkokarun pualel. Oli julman hiostava päivä, erellise yän ukkone ei ollu yhtä raikastanu ilma ja sit jälles seuravan yän ukkosti. Sohvi pelkkä ukkost ja Lilliki vaikut rauhattomalt, mut ko käven yäl salama valos juamas, ni katt makas tuvan penkil kontit oikosenas eikä korvaka häälättän. See o rento otus.
Heinäkuu kest tänä vuan tavalist piremppä. Kerkesin meinama tehrä vaik mitä, ja jottan sain sentän tehryksikki. Suurin osa jäi meinamise astel, mut o hyäryllist olla valmiks suunnitellun monelaist tekemist, jos joskus tulis siihen toime et tekis. Joskus heinäkuus, esimerkiks.
Pappa ol tääl muutaman päivän lomailemas ja kiärretti lähikunnis, sukulaisis ja muuto. Satus olema sattessi päivi eikä suuttan trekoolissaka istu, ni kiärretti kattelemas maisemi. Sen jälkke kuljin melkke kaks viikko kepin kans. Ajamine ei luannist vaik sen miälellän unhotan.
Välist kiukutta (sen lisseks et on kippi) ko ete koht ol mittä muut puhelemist ihmisten kans ko see, mist kolotta ja mink tähre. Sairauksist puhelemine kyllästyttä, vaik toisaltas see o miälenkiintostakki. Perikunnal niist ei kannat juur avauttu, mut samaikkästen kans puhe kiärty melko pian vaivoihi.
Olenki yrittän oll niinko en kippi oliska, ainaki viaramitte kans. See on kyl vaikkia, ko tarvitte ol sokki jotei huama, kui huanoste lähren liikkel hetke istumise jälkke taik kui vaikkiaste nousen trapui. "Onk sun selkäs kovin kippi?" kysellä usse. Ei ol, mut liki kaik muu paika kyl.
Ystävä lähet taas lehtiartikkelin, misä selvitetti näit tekonivelonkelmi ja niitte jälkiseuramuksi. Siin ei ollu mittä uut, mitä en olis tiänny. Metalloosi aiheutta särkyi ja ihottuma, ja säily kaua elimistös.
Lääkäril piräis vissi menn, ko mun on koko suven särken nilkat ja ranttet ja sorminivelet. Mut toisaltas, särkylääkkei ossan syärä ominpäinki eikä tohtorilt taira saara mittä muut appu.
Joskus nämä sairastamis-jutu ova viihryttäviäki. Meit istus alkusuvest muutama täti-ikkäne samas seuras ja kui sit (ko oli ens kerrottu kaik muu sairaure) joku rupes puhelema, et häne navassas on tulehrus. Ja et see on kippi, ko häne vattas o niin pehmi etei hän saa napatas kunnol itt puhristetuks ja miäs ei tahro autta. Hän joutu joka päiv käymä terveyskeskukses pesettämäs napas.
Siit sukeutuski miälenkiintone keskustelu. Kaikil ol sama vika, se pehmi vatt. Suameks sanottun kaikill ol enemä taikk vähemä vattmakkari, ja tiätä sen et semste poimuist ei napa nii vaa löyrykkä. Ja jos hikko kovaste, niinko täti-ihmise hiuka pruukkava, napa hautu helposte rikk. Ja tule likaseks ja sitä täyty puhrista ja sit se viimästäs mene rikk ja tulehtu. Aika monel oli näin käyny ja kokemukse oliva värikkäi. Parha jutun kertos yks emänt, aika pyäriä muari ja kova prohtama.
Hän ol yks aamu aamukaffet keittäessäs huaman, et keittiön alakaapis ol kummalline haju. Ko hän ol kaffe juan ni hän rupes sitä siivoma. Kaapp tul pestyks, mut hetken pääst hän huamas, et haju ei ollu lähteny, ja hän pesi koko keittiö. Hänen tul siivotes hiki ja hänen täyrys menn suihku. Ko hän sit suihku jälkke kuivas ittiäs, ni hän huamas et se haju tuleki kylpyhuane lattiakaivost. Hänen piti sit seeki pest ja samal hän kuuras koko kylppärin.
Hänel ol pyykei kuivamas ja hän ott ne alas ja viikkas ja men poja huane viämä puhtat vaattet komero. Poja huane ol niinko ne pruukkava ol, sekane, ja siäl ol oikke tunkkane haju. Hän rupes hakema, et mikä siäl haise, ja siivos samal. Mittä haju aiheuttaja ei löytyn, mut hän pesi lattianki sit varmuure vuaks, jos poik olis kumminki kaatan vaik maito johonkki ja see haise.
Ehtost hän ol ihan poikk ja lämmit saunan et kaikest siivomisest väsyny kropp hiuka vertyis. Siäl hän huamas et häne o napas ja keskmäiste vattmakkaritte väli hiuka ärtyn siit kokopäiväsest huhkimisest. Seuravan aamun see ol iha vereslihal ja häne ei auttan muu ko menn päivystäväl lääkäril, ko olemisest ei tullu mittä.
Terveyskeskukse orotushuanes tunnus merkilline haju, eikä se ollu mittä kuvittelu, ko muittenki orottajie nenät vipattiva...
Lääkär totes, et häne navassas on paha tulehrus. Anno oikke antipioottkuurin ja lähet häne sairahoitaja tykö puhristettavaks. Ja vast siäl hänel selvis, et see ol häne napas ko hais. Ja oikke väkeväste. Hän jourus lopultas käymä toist viikko hoirattamas vattatas ennenko siihen tul uus nahk ja se paranus.
Vaik emännä vaiva vissin ol hankala ja kippi, ni hän kerros sen nii hyvi ja hauskaste, ete se kärsimys menny lainka hukka. Meil kulus pualen tuntti hyvin ko kuulusteltti häne kertomustas. Ei niin paha etei jotta hyväki?

Herttane sentäs

Tulin tän oikkiastas kehuma, et meil paista tänä aurinko. Semne kirkas luannoilmiö, mitä enne kesäsi pruukatti. Muistattak?

Mul o vissi jotta merkillist hortonoomi-vikka, ko tämä nimipäiväkukkane, mink ole saan siis jo helmikuus, kukki ain vaa, taukkomat. Välist, ko en muist sitä kastell, se makka pisin pöyttä ja on juur kualemaisillas, mut koht ko armahran sitä ja annan vett, se nouse pystö ja teke uussi kukkassi. Katti o heittän se laattiallekki mont kertta, mut ei see ol milläskä. Voin suasitell: huane-esikko, kestävin kukka ikinä.

 Hiirenpyyrystäjäl o vatt täys ja hän makka porston pööräl aurinkos. Talo on Porvost tuattu ja saa ny katin näyttämä jättiläiselt.

 Katti nappa joka päivä hiiren taikk kaks ja syä ne nii nuuka, etei jätä  sualejakka. Mikä onki hyvä, etei mun tarvit kraappi semssi kenkänpohjastan.

Mun aamupalan!! Mansikoi omist puskist (ähä, räkätit ei ollu löytän) ja hiuka partaäijäjokurtti. Nam.
Nyy menen tekemä leipomuskokeilui ja pakotan Takkupään maistama. Nährä!

kesäelämä

Mul o ollu nii vilkast suvilysti, etten ol jaksan tänn siit kirjotta. Olen kurkkin muitten kuulumissi, mut oma o jään selvittämät.
Jos niis ny mittä selvittämist onka.
Ole ollu eine paremas kunnos (ei paranis kehut..?) ja saanut vähä jottan toimeksikki, etupääs trekoolis. Takkupää on käyny sillon tällön avustamas, mut nyy hän o lährös merel pitkäks aikka ja mun täyty pärjät itteksen.
Olen kyl viättän pakkoloma iha rennoste: luken paljo, käyn ystävän kans kaffel ja kaupoil ja istuksinu puutarhas.
Viimäs viikol olin siskon kans Turus, piretti semne syskonpäiv jälles. Käytti Tairemuseos lounal ja tutkitti Churbergin näyttely, ostetti samalaise kesämekot (pinkit!) ja lopuks mentti Ruissalo kasvitiätellisse puutarha tekemä hankintoi ja ihailema istutuksi. Kävelyt jäi kyl hiuka lyhkäseks, ko rupes satama ja ukkostama.
Viikoloppun olin maalauskurssil molempin päivin ja sitä jatku viäl ens viikoloppun. Sit piräis jatkama talomaalaustalkkois ens viikol.
Maananta tehti kotiseutukiarros naapurpitäjäs Mynämäel. Ihailtti heijä juur reerattu kirkko ja sit käytti yrttitilal kaffel ja haistelemas kryydei. Lopuks kiärretti viäl Miatoste ja Karjalan kautt kotti.
Eilä ostin uure nurmikolyhennysvekottime, ekolokise kelaleikkurin. Akrimarketi kesäflikk ei tiänny, mikä semne onka eikä sitäkä hän saan selvill, myyränk heil semssi. Menin sit luattoliikkesse mist olen ostan muukki härvelit ja siält löyrys koht.
Opesin sit uuren kasvinki siin samas: käsiruaho. See leikkur ei olekkan kelaleikkur, ko käsiruaholeikkur. Silmruahoi kasva tosa etupihal, mut nyy tarttis tiättä, voik käsiruaholeikkuril leikat silmruaho? Tiätäk joku?

Tämä plokinpitämine käy tylsäks ja hankalaksiki, kote tänn saa enä kuvi laitettu. Muatoilupalkk o kokonas karonnu tält syättösivult enkä ol keksiny, mihe see o menny. Trekoolis olis ny niimpali näytettävä, joka päiv jotta uut. Ei mahra mittä.

siunattu sarepäiv

Meil sata, enkä ol hiukkaka hualissan. Muistattak, ko viimäs suven murhettusin ain ko saro? Viäläki ko käyn sarepäivän porstos silmäilen laipiot taikk lattia, et näkyk vesivahinkko. Kai se hiljalles unhottu ja oppi taas nauttima sarepäivist.

Katist on tullu hurja: see o nykki ulkon. Vaik sata. Tosin se käve parkumas kastumistas aamuste pikkulan oven takan. Mut tahros sit kumminki taas pihal ja on ollu siäl nyy jo mont tuntti.

Olettak usse ajan autol linnui kualiaks? Tarkotan et onk see ihan tavalist?

Perjantan mul käve nii, viäl kaks kertta samal reissul.
Ensiks sorvamon pihal. Läksin parkkipaikalt ja siin ol tiäl piän parvi pului. Niit tuppa siäl olema, mut ne lehattava lento ko auto tule. Paitti tämä yks. En ymmärtän eres varota, ja sit vaa kuulus piän tömäys puskurist ja taustapeilis näkys ko hööheme pöllys. Toise pulu jo laskeutusiva takas sin irtosulkate joukko.
Käven tullessan kaupas ja kirjastos ja olin kokonas unhottan sen pulun. Juur keskel kylä jyrkäs kaarttes istus naakanpoik keskel tiät. Siin ei kerjenny eres hirastama, mut se sentä yritt alt pois: hyppäs ilma ja suaran puskuri. Töms. Ei osannukka lenttä, mut olis ollu eres yrittämät ni ei olis käyny kuinka.

Ko ain sanota etei kaht ilman kolmatt, ni olin jonku verra hualissan loppumatka, et tulek seuravaks joku viäl suuremp siivekäs koittama neiti Siäväsen puskurin kestävyyt. Mut sil kertta ne liikennekualemat lopus siihe.

Pyhän oli luannonkukkapäivä ja meil on Walon talol avoime ove. Oltti siäl muutama tunti esittelemäs entisil rippiskoululaisil, mitä olla saatu tänä kevän tehryks. Muutaman ihmisen kans kiärretti kattelemas ketokukkassi, tänä vuan ne ova hiuka myähäs eikä kaik ollu viäl kukas.

Ja mitä me nährä: siält on kaivettu ussemast kohrast taimei ylös! Jessus ko suutusin. Kumne helkkarin ääliö mene ja kaiva taimei luannosuajelu- ja muinaisjäännösaluelt JA yksityisaluelt, mitä se mäki myäs on, ko naapuris o puutarhaliike mist niit saa muutamal kolikol?

Täl kertta ei ol ollu kakarat toimeis, kyl see ol aikuse ihmisen tyät. Turppe ol laitettu takas ja yritetty tallot ete huamatais. Prkl, sanon mää ja teen asiast rikosilmotukse. Täst suajeluasiast o jauhettu paikallislehres joka vuas usseman kertta, enkä usk et o yhtä ihmist ketä ei sitä tiäräis. Ja vaikkei tiäräiskä, ni ei missä olosuhteis saa toisen tontil käyrä varkkais.
Toivon totiseste et ne varastetu kasvi kasvava ja rehottava sen varkka kukkamaas iankaikkisuurest iankaikkisuutte ja siitäki sivu. Toivon ete ne kual vaik hän lopultas yrittäis myrkyttä ne pois.
Kahrest syyst: etei tämä törkiä teko menis hukka ja hän yrittäis tul uurestas ja myäs siks et hän ei koska pääsis unhottama mitä hän on tehny. Ja et hänt ruppeis ajamitta kovaste vaivama ja hävettämä varkautes ja siltiki ne kukat muistuttais hänt siit joka vuas.
En ol erellenkä sovinnollisel ja armahtavaisel pääl...

Kuvi en voi tänne erelleskä laitta, ko mun kameran o täll haava karoksis, enkä keksi mil taval sen sais siält pois. Trekoolis olis pali kuvamist. Meit on ny neli trekoolmestari ko kuljeta peräsi puskate välis: mää erel,  sit koirat ja viimäsen tule katt ja mouru tullesas. Ruusut ruppeva kukkima ja sit on kaunist yllinkyllin. Sopivaste juur juhannukseks.

v-puhet

Olen pitän ittiän rauhallisen ja ystävällisen ihmisen. Mut ole joutun nyy huamama, et olenki salavihane. See on kamal asi.
Semsest o vakavi seurauksi: sappi tule viherkäiseks, koira ruppe syämä mattai ja voikukkie määrä kolminkertastu yhres viikkos. Voi oll muitaki, mut en ol niit kiukultan huaman.

Tämä kuukausmääril kestän kivuloisuus ja kronamine o täyttän mun sialun kiukul ja pualilles raivo. Munt otta päähän kaik: ihmise, niitten tekemise, muurahaise, siitepöly ja hiakkakasa. Tulemise ja menemise. Yä ja päivä. Lista o loputon.
Aamul ko herän ni olen koht ärtyn, ko aurink paista. Taik ei paist. Ja ärtymys lissänty koko päivän, nii et ehtost nukkuma mennes tuntu et halkken kiukust. Tekis miäl mukiloira tyyny ja peitto. Muit ei yleensä olekka enä liki siin vaihes. Kaik ova kaikonnu.
Kaik uure asia saa mun vastustama niit. Vanha kiukuttava ain ko muistan ne. En tahro tutustu uussi ihmissi, ko ne on kumminki harmittavaissi ja tuttavat vaihta tois pual kattu ko tuleva vasta. Kaupas tekis miäl närjäst jos joku hymyile. Mukula pillahtava parkuma ko mulkasen. Peili ei kest katto.

MUT PÄÄLLISIN PUALIN ole niinko ennenki. Rauhalline, kohtalaisen kiltt ja vai. Tämä kaik kiukku on mun miälen peräl, kaapis. Tiärän et se on siäl, ko kuulostelen, mut see ei näy toisil ihmisil. Ainaka kovi usse eikä viaramil lainka. Mut viha o olemas, se kaapp on täyn ja välist joku piänemp raivonpoikane pääse karkku ja aiheutta paha miält.
See kulutta voimi ja teke elämä ankkiaks. Oma elämäs vihamine, vaik kui piilos ja miälen takanurkas o raskas asi.
Nii et jos joskus jourut linjal ko päästän kiukun valloilles, ni syyttäkä ittiän. Olen nyy tullu kaapist täsä asias ja puhellu salavihapuhei julkisest ja uhmannu niin tehressäni esivaltta ja nettipoliissi. Kenellekkä ei piräis tämä jälkke olla yllätys jos myrrrrrkytän voikukat trekoolistan taik kiällän katti nukkumast mun puhtais pyykeissän. Nih.

kärvennyst

Kaikkilai saa lehrest lukki: vanhukse kärsivä ja kualeva kuumuutte. Kärsimine alka jo 15 astes, kualema astelukku ei sanottu.
Tämä asi o kuulem oikke yliopistos tutkittu juttu. Ko suamalaise ei oss suajauttu kuumuut vasta ni ne ruppeva kärsimä ko lämpö nouse yli viirentoist aste. Huoh.
Ko koko talv on kohkattu siit, kui huanoste vanhuksi laitoksis kohrella, ni  nyy täyty vissi vettä semne johtopäätös, et kaike muun kurjuure lisseks heit kiusata henkke uhkaval kuumuurel, ko oletettavaste vanhainkoreis ja hoitolaitoksis on talvel eine enemä lämpö ko viistoist? Vois ajatel et jossan olis peräte kakskymment taikk viäläki enemä?
Kaikke iäkkäimmä ruppeva semsis lämpötilois jo kärventymä.
Tämä uutisoinni takan voi tiätyste ol myäs toimittajan täyrelline ymmärtämättömyys. Jos esimerkiks oliski nii, et tutkimukses on paljastunu, et vanhukse kärsivä, jos lämpötila nouse siit kahrestkymmenest viistoist astett. See o jo semne lämpötila, et siit kärsi eine nuaremmakki.
En tykk tämsist "tutkimuksist". Taikk uutisoinneist, kummast sit on kysymys. Mil taval suajauruta lämmölt? Nukuta jääkaapis? Onk tämsil tutkijoil jäährytyskonei myynnis? Vai mikä tarkotus jutul on?
On kyl tott, et nuarempan ei ollu ikä liia lämmin. Sillon kakskymment kilo sit. Ja nyy tuntu etei jaks mittä ko mittar näyttä kahtkymmentviit. Mut en oss pittä sitä iäst johtuvan, ennemminki syyn on mun hyvi eristetys kropassan.
Ja ainaki tänäpe, ko istusin kuus tuntti museos, mikä o ollu talven kylmilläs ja vast toist kertta tänä kevän auk, viistoist astet aiheutt kooma muistuttavan jäykkyyren. Eli kärsesin kyl ja olin kohmes, mut en sen tähre et olisis ollu liian kuum.

Asiast toisse: on se hyvä ko ihmisel o ystävi. Ole ollu hiuka hualissan ko näyttä et täyty elät koko vuas yhreksän kuukaure palka varas. Mut eikä mitä, mun ystävän Mika o lahjottan mul viistoist euro peliraha kukkaron täyrennykses. Ajatelkka, tost noi vaa! Nyy jos ruppe puurokattilan pohja paistama, ni voin menn ja pelat koko summal kolikkopelei netis. Luulis semsel panostuksel tuleva raha yhre kauraryynipaketi verra. Kiitos Mikal! Kuka sit liänetki. Olet hyvä ystävä, koht lehtimyyjäte jälkke paras.

Hertta

Katil o ny sit nimi: se o Hertta. Toivon et hän teke nimelles kunnia.

Käve näättäk nii, et vein häne eilä eläinlääkäril leikattavaks. Ja siäl kysytti nime, eikä katil ollu. Sanosi ensmäise ko tul miälen, ja see ol Hertta. Olis toivottava, et muistaissin sen sit, jos täyty joskus menn uurelles.

Sil et en kyl huutel sil et Hertta, Hertta. Ei se ymmär muut nimi ko Pahuksen katt! Mut jos se ny rauhottuis uure nimes kaltaseks.

Leikkaus men hyvi ja katt ol jo hiuka vironnu ko tulttin kotti. Sil on semne tratti pääs etei se olis voinu nualeskella haava, mut ko se ol hetke aikka vetän henkke koton ni se kirvot sen tratin pois. En ruvennu sitä tyttylöimä takas, ko katt ol muuto iha rauhalline.
Sohvi ol kovasten kiinnostunu ko katt hais väkeväste tropeilt, mut anno sit toise oll rauhas. Ko kati konti rupesiva pitämä ni eiköst hänel tullu joku iili et olis tarvinn pääst hellanpessä. Jourusin vahtima koko ehto ja jaakama sitä pois hellalt. Lopultas poltin pesäs kaik paperroskat mitä ol kokkontun puulaatikko ja sit vast katt lopet pessäntunkemises.
Vähä munt hirvit mennä nukkuma ja jättä elukoi keskenäs tuppa ja nukusinki sit aika huanoste, mut kyl aamul oven takka löyrys iha entinen katti, reipas ja touhukas. Nyy sit oroteta muutama päiv ennenko ruveta tutustuma trekooli.

Tämä ol pakolline leikkaus, sil et en missän tapaukses tahro katinpenikoi vaivoiksen. Ja nyy, ko ilmat lämpes ja me olen ollu koiraten kans pali ulkon, ni katil on tullu aik pitkäks yksnäs tuvas. Siks toiseks mikkä ei säästy ehjän ko tuppan tule kärpäne. Katt hyppi ko riivattu kärväsen peräs ja kaik kapine lentä lattial. Nyy voin siirttä häne pihal siks aikka et saan kärväset tapetuks.

Et semmost meil tänä.

kävelemäs

Käytti koiraten kans kävelemäs ehtoerel. Kovasten kurast on viäl.

 Tämä kivi pullaht Metniituoja ko viimeks ruapatti. Ei ruvettu sitä ampuma kappaloks, vaikkei se juur virtaust lissäkkä.

 Koira menivä ensi Karisillamäkke mut tuliva sit peräs nii et hippula vinkus.

 Oja on torestakki täys vet. Puus seisova niinko vartios.

Mun pit menemä Uurentahtumemäkke saakk, mut tiä oli niin kurane et käännysin takas. Mul o saappas reikä. Koirat menivä jälles erelt eikä niit juur näy.

 Mut ko huusin ni jo taas tultti, Sohvi tule valla lentämäl.

 Sentä välil pysätti nuuskuttama tiähaara, jos olis jotta jännä tapattun.

 Sit käyttin pellol paseramas, vaik Lillit jo vähä tuppas väsyttämä.

 Mut viäl hän jakso juast päi kamera ko pyysin.

Ja sit tul jälles Sohviki, ilmas, niinko ain.

 Trapul ol viäl vauhti pääl..

 ...jottan kuulustella...

 Sohvi kerkes kuvate välis karama mont kertta trapul ja alas.

 Taas hän lähte -

- ja Lilli seura mitä tytär toohotta.

 Kon tultti sisäl ni katti ol ilone. Näyttä päättömält ja on kans. Sitä ei olekka enä nii helppo kuvata

 Kyl hän ossa poserat..

 ... ja välist hän o muutenki paikallas...

...mitä ny hiuka häälättä kuva ottaes.

 

(nyy en tiär onnistuk tämä kuvatte siirto tän lainka, plokkeri rupes ryppyilemä)

Ensmäne tyäviikko men, kaik jatku entiselläs. Lehti tul tehryks ja jaeta ens viikol. Kirja on taitos, tule painost toivo mukka kuukaure sisäl.

Lääkär ei osan sanno mittä mun kipuihini. Ei muut ko et metalloosi näky makneettkuvis ja sitä o veresäkki liiaks. Leikat ei tarvitte mut ei vissi muutonka voira autta. Et kärsi vaa, ei siit henki lähre.

Neiti Siäväsel hankitti uure kalli kesärenkka. Nyy kelppa ajella taas.

Eiköst täsä ollu ne tärkkeimmä täl kertta.