torstai 31. maaliskuuta 2011

kevässi päivi

Eilä aamuste oli maisema ko joulkortis. Uut puhrast lunt ol kymmene sentti joka paikas, puissaki, ja pakast toistkymment astett. Maaliskuu lopus. Huoh.

Mul ei nykysi tämä alkukevä sovi lainka. Kaippan ehtohämy, et saa sytyttä lamppun valo ja vettä kartiini kii. Nyy en jaks valvot niinkauat et voissin nautti pimeyrest.

Aamuvalo ei haitta, on kiva noust ylös ko on jo melkke valosa ja päivä tuntu alkavan koht ko ei tartt orotta et valkenis.
Mut mitä sil pitkäl päiväl teke, ko puutarhas on viäl meetrin paksuse kinokse? Mummu omenpuu al on kyl krookukse piikit näkyvis, mut melkke tarvitte kiikarit et näke niit. Eres omenpuit ei voi leikat, ko ei pääs tarppeks lähel.

Vaik turha täsä vaikeroitten, kyl mul tekemist piissa. Lehre aineisto piräis olema tänäpe koos, eikä ol. Kuva o liian piäni, tul taittajalt viästi. Tartte pyyttä isomppi kuvi... ja perät niit puuttuvi jutui. Mahrollisest kirjotta itte lissä.

Lisseks on kuun vaihre, mikä teettä tyätöit eine runssami. Puhumattaka et kulttuurseuran, opaskurssin ja nukkiskurssin assioi tarvittis reerat ja oma kattorevohkaki saara alul.

Et hyvä see vaa on, ko päivis o mitta. Sanota et laisk töitäs luettele, mut mun on pakko senkin tähre, et pelkkän muuto unhottavani jotta. Ja niinko ain, syyllistän ittiän, en koska opi: ensiks miätin, mitä on viäl tekemät ja sit ahristun niist tekemättömist. Mik usse o semssi, etei niitten tarvittis viäl ollakka tehtyn.

Mut on jotta, mist ei tul syylline olo: olen nyy seittemän kilo kevyemp ko tammikuun pualvälis. Vaik syän ko hevone. Enkä ol viäl voinu lainka lisät liikuntta, kaik o menny syäres.

Onneks en heittäny viime kerral vaatekaappi siivotes lempifarkkujan menemä, sil et nyy ne mahtuva jälles. Siit voiki tul viäl onkelma, ko krekkala ruppeva roikkuma ja tarvitte hankki uussi. Kamal vähti:)

Mul tämä tapa syärä sopi. Vaik välil on hankala saara lautasel ja vatta mahtuma tarppeks ruakka. Nälk, semne rehelline vanha-aikkane nälk tule sopeva ajan takka, ei koht ko vatt on tyhi. En ol rua jälkke väsyny eikä veresoker laske nii et olissin sen tähre kiukkune. Muuton kyl joskus, mut siit ei ol yksnäs olles juur haitta kenellekä.
Rua maistuva paremmilt ko niis ei ol  niit ruankaltassi ainei lainka. Pelkki ruaks kasvanei vaa. Joku päivä käyn Raumal kattomas, siäl piräis oleman semne uus puati, mist saa lähiruakka ja mahrollisest luamuliha.

Hiuka surullist on kyl see, etei mul enä maistu sukla. Mun elämän rakkaus, kallevatserin sinine suklaa maistu mun suussan rasvaselt, tykkä enemmä pelkialaisest 80-prosenttisest. Ei mun elämäst ol nautinno silti mihenkkä karonnu, eilä syätti hyvä vuahejuusto ja punaviini iltapalaks. Ja pyhän söin sisko suklaakakust mont lusikallist kaffen kans. See ol kyl kans menettän makkuas mun suussan.

Pali olis ihmettelemist mailmas, mut niist taas toisel kertta.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

harmitust

...taikk suaranaist kiroilu: kaik kone mun läheisyyressäni sanova sopimukse irti taik ainaki ryppyilevä. Ihme et auto viäl pela.

Torstain mun ulkone kovalevyn hajos. Siin men kaik Taavi vauvakuvat, mun kirjotuskurssin ja muukki kirjotukse, parin yhristykse pöytkirja, ylipäätäs kaik mun tärkkiä dokumenttin. Kerpules.

Kiikutin sen perikunnal pelastettavaks, mut huanolt näyttä.

Iha varma keino säilyttä tärkkiöi tiarostoi ei olekka, sanos poik. Kahrelsaral (€) sais semse vakottime, misä olis kaks toissias kopioiva kovalevy. Ajatus o see, et jos toine hajo ni tiarot on toisel. Mun tuurillan nee hajova kummakki kerral.

Äsken otin kuvi, ko sisko ol tehny mul hiano synttärilahjan. Ei, kamera on ehi ja pelittä. Mut se muistikortilukija tyssäs eikä suastu avama kuvatiarostoi. Kerp...jne.

Oltti siskon kans tänä kärentaitomessuil. Taikk ensiks me kiärretti antiikmessut, sit katteltti vanhoi lelui ja sit vast mentti pääassia.

Kovaste ol jälles tekijöi kool. Monttalai kapinet ja hapetti ol tarjol, toinen toistas hianomppi. Joukos tavalist markkinatavaraki tiätty.

Molemma löyretti käsillem tekemist: sisko ost sukkalankka ja mää akkunankunnostuslaatiko. Mul ko tota akkunankunnostus riittä iha joka suveks. Ja laatikko ol hiano, laitlalaist käsityät.

Perikunt koht hermostu, ko äit hyppä harva se päivä oven takan. Mee oltti näättäk sovittu siskon kans treffit sihe poikkate pihal, et jatketa siit yhrel autol ettippäi.
Aamuste vähä enne ko olin peril soit sisko ja sanos, et hänel on jään kello siirtämät ja hän on koton viäl aamukaffepöyräs.

Mikä mun muu autto ko soitta esikoisel, et saisiks vanh äite aamupäiväkaffet ja hän kiltiste lupas. Orottelin siäl sit niinkaua et sisko kerkes paikal.
Tulles poiketti sit kesmäisen pojan tykön vuarostas. Tek hyvä saar kenkä pois kontistas hetkeks aikka, meil men messuil mont tuntti.
Ei ne poja vissi muuto hermostuis, mut ko juur perjantain kävin kummanki tykön. En juur pruukk niit häirit, olenk mahtan pari vuat takasi visiteeran viimeks. Vähä ussemi voisis käyr, mukavi miähi kumpiki.

Nyy on kuitenki hyvä miäl, saatti siskon kans puhelttu oikke syrämen kyllyrest ja vähä nuppiki tuulettus. Ens viikko on jälles kiirune, nii et on hyvä ko patterit o larinkis.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

yällist tairet

Nyy o vissi runssaste aurinkonpilkui taik mailmankirjat muuto sekasi.
Ei riit, et häärän päivisi niinko patterpupu, mul on öisinki kova kiiru.

Lisseks olen huaman, et mul on syämishäiriö.

Ko otan aamupäivisin sen voimajuaman, mistä viimeks puhelin, ni touhotan sen voimal koko päivän. Ainakin mul o semne touhukas olo,  mittä suuri tuloksi ei koska ol nähtävis. Suurin osa onki semmost kaua tekemättömän ollut, mikä ei näy mut mink itte tiärän olevan nyy kunnos.

Esimerkkin nyy vaik huussin ovi, ko o ollu kaua semne, et ko oikken tuule niinko tänän teke, ni tuul paukutta sitä ettittakasi. Siin ol kolmkymment vuatt pönkkän katajarunko, mut see men joku aik sitt poikk. Äsken käven ruuvamas sihe ove kunnollise haan ja nyy lakas paukkumast.

Ja monttalai samankaltast reeramist tule tehryks.

Koht, ko tule sopiva päivä, kylvän tomatei ja kukkassi. Olkkonki, etten välttämät pyst niil mittä maat muakkama. Taimikasvatus on kiva näi keväsi.

Yät mene samalaises touhus. Näen jälles nykysi niimpali uni et ihmetell täyty, etten ol aamusi lainka väsynn. Viimäsyänäki tuskaili isos joukos, et tahtoissin osta taireteoksi seinillen, mut ko en oikke varmaks tiär, mitä kannatais osta. Et eik joku lähtis mun kanssan tauluostoksil. Sihe sanos presidentt, (hänel ol harma satiinklännink) et hän voisis lähti. Munt rupes kauhistuttama, et riittäk mul ollenka rahat, ko hänen kans ostoksil lähretä. En ol varma, päästiks unes sihe saakk, ei ainaka jääny miäle.

Ihalin sit oikkia tairettaki yäll, ko heräsi eik uni tullu koht uurelles. Olin jo ehtost ihmetelly, mihe kuu olle karonnu, ko piräis olema iso möllikkä taival mut on kumminki ihan pimiä.
Ko heräsin keske unie ni huamasin, et nyy se on noussu. Oliki vähän komias kuutamo. Kuu ol aika alhal ja nii suur ja kirkas. Näyt et se killu omenpuu oksate varas.
Kattelin sitä jonku aikka ja sit rupes uniki jälles maistuma. Aamuste ko nousi ylös ni kuu ol jo painumas metän taa ja näyt killuva sil kertta männy latvas.

Ai nii, se syämishäiriö: en jaks syär tarppeks. Ole jälles pitäny ruakpäiväkirja ja mun ei millä vatt ota vasta niimpali ko tarvittis. Jään jatkuvast "näljän" pualel, vaik syän nii et silmäkki killittä. Kaikkilai murhet sitä ihmisel siunantuki.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

isoveli valvo

Posti tul tänä myähä, kerkesi jo hermostuma ko oroti lähetyst. Postlaatikko tul jälles täytte, muutaki ko mitä orotin.
"Tarvitseeko talosi uuden katon?" kysytti yhres plakaatis. Tott mar tarvitte, ja mää tarttissi 15000 euro sen maksamisse sil puulaakil, ko ol kysymykse laittanu. Mitä sitä enä kyselemä, selvä asia.

"Vanhempi!" puhuteltti toises paperis. Olen kyl ja reilu viikkon pääst se merkitä almanakkanki. Kuka täsä mailmas nuarentu, olis kiva tiättä?

Yks komias miäs lähett kirje ja ehrott treffei. Vastasin koht et kyl vaa sopi, vaikken nii välttämät ol hammaslääkäri juur nyy kaivann.

Sähköpostis tul mukavi asioi: pikkasen Taavin kuvi. Hän o ain vaa yht nauravainen poik ja kasvan kovast. Niinko mukula pruukkava. Laitassin tänn teillekki nähtäväks, mut en muistan kyssy äitelt luppa.

Ole ollu tänä kovaste touhukas, vaikkei ol pali tuloksi nähtävis. Laito aamupäivkaffen joukko hiuka kaakaojauhet, semmost vanha-aikkast ja ilma sokeri tiätty ja see pirist niim pali et olen ollu ko orava koko päivä.
Olen saanu kokko jouko postpaketei, mik on orottan jo jonku aikka. Viäl ko sais ne postitettu ni olis kaik hyvi.
Puutarhatyät olen kans alottanu: sirottelin kaik huushollin tuhkat lumihankel, etupihal enimmät ja hiuka puutarhan pualellekki. Vaikutus ol hämmästyttävä. Vaik ulkon ei ol erityise lämmin eres aurinkos, tuhka vajos lume muutamas minuutis. Ero puhtasse lume on huamattava.
Olen saan hoiretuks mont yhtest asia ja jotta omiaki. Tein uunimunakast ja voitteks kuvitell: rikkosin ensmäse muna suara kompostämpäri. Otin sen sihe viäre et saan laitta kuaret suara sin, ja sin men sit hyvä luamumunaki. Olen kyl aika haable. Lopu ainekse sentä menivä vuakka niin ko pitiki.
Nyy on uunimunakas valmis ja kerkken syämä enneko lähre ehtoriantoihi. Ja saunaehtoki on tänä. Kaikkilai hyvä tiaros.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

aik kulu

Kovi on keväst ilma, vaik lunt onki viäl paljo. Kuvast vast oikke huama se määrä. Koirat istu ruusupenkis latvaten tasal ja takan näky aita, mikä on yli meetri korkune. Eikä tohon paikka ol lunt kasattu, see o satan sihe ittekses.
Piänil koiril o hiano, ko he pääsevä kattelema valtakunttatas hiukan korkkemalt. Sohvi katto metä suuntta ja Lilli pitä vaari kylä suunnast.

Sohvi tais huamata, et joku filma tuva akkunklasist.

Hetken pääst oli vaihrettu paikoi, Lilli pitä komentto vareksil metäreunas ja Sohvi varmista selusta.

Vanh frou o tärkkiä. Ollek varekse liiaks äänes?

Välil sentä malteta kuunnel, et olisik komennol jotta vaikutust. Lillin profiil o kovaste uhkava, ei hän torellisuures ol noin toimeline. Enemmä laiskanpualene ja ittekses viihtyvä, niinko emäntäki.

Sohvi pualestas o niinko ketunpenikk, innostunu ja touhukas. Mahta nykki suunnitel karkumatka tost aira ylitte naapurin trekooli.

Pyhän oli niin kaunis päiv, et koira oliva ulkon mont tuntti. Mul ol lauanta opaskurssilaisten kans reissu Sarka-museol ja koira jourusiva olema koko päivä ittekses. Mul o ain hiuka huan omatunto, ko he joutuva olema sisäl mun menojeni tähre, mut koskas mul ei olis. Mun o vissi rokotettu huanol omaltunnol.

Mul men pyhäpäivä siivotes, vaik piti kirkol konserttinki menn. Näättäk ko tulin lauantan kotti, ni tuvas hais iha mahrottomaste. Märäntynelt. Hyäh.

Tyhjensi ensimmäiseks likaämpärin, ko sihe ol jääny aamuse pesuvere. Kävin viäl saunal pesemäs sen, ko muavämpär otta ittes haju vaik ei juur likane oliska. Mut ei siin ämpäris vikka ollu, hiuka tiskiverel haise mut ei kummemmal.

Roskikses ei ollu mittä, kompostämpäris aamuse kaffenporo eikä missä näkyn eres koiraoksennust (!).

Pyhäaamust haju ol viäl kamalamp. Rupesi siirtämä patakaappi pois paikaltas, ajatteli et jos sen al o kiärin jotta mikä muutta ny olomuatoas. Mut ei mittä. Pöly kyl ja roski, ko se kaapp o nii matal ete imuri suulake mahru sinn, mut ei tomu hais. Ainaka tämä ei.

Lopultas tuli siihe tulokse, et jälles o joku hiir taikk myyr heittän henkes mun tuva laattia all. Sitä o joskus ennenkin tapattun, varsinki sillo ko pruukatti pistä syksysi hiiripaari vintil. Nyy ei ol enä myrkytetty aikoihi.

Mut siin hajulähret hakiessan tulin tehneks eine nuukemma siivoukse tuvas, nii et ei se hukka menny. Hajuki o vähentyn, johtuk yäpakkasest vai olik vainaja niin piän et lakka jo haisemast. Ens viikkol voi jo viaraitakki päästä sisäl.

Mailmalt kuul ikävi asioi, mut sentä ex-miniä o Jaappanis säilyn terven ja kunnos. Ihmine o kovin piän yksikkö ko on kysymys luannomullistuksist.

Ain jotta hyväki sentä tapahtu: mun keskimmäine lapsen muutta takas kotiseurul. En orot et hän alvaris käveis äitet kattomas, mut tule ainaki likemäl. Tunnus kovaste ikävält, ko hän erellissyksyn sairast sikaflunssa yksnäs Helsinkis, eikä me tiäretty oikke appunka mennä. Vast jälkkenpäi selvis, kui vakavaste hän ol ollu kippi. Ei lapsist lakka murhettumast, vaik he ovakki jo isoi miähi.

Hyvä miäle kunniaks laitan viäl kuvan naistenpäiväruusuistan, aamuaurinkos tänäaamuste:


torstai 10. maaliskuuta 2011

takkust

Loma jälkkene elämä on ollu tahmia. Viiko säntillise ja rivaka päiväjärjestykse jälkke lyä tyhjä, ko ei ol ohjelmoittu oikke.
Aamust herän virkusen ja nousen ylös (ainaki enimmäkses). Mut sen sija, et ruppeissin voimistelema, niinko viimäs viikol, istahran tuva pöörä viäre ja ruppe juama kaffet ja lukema lehte. Sen tiätä, kui siin käy: istun niin kaua, et tarvitte ruvet töihi. Sit istun konel toise mokoma ja see jälkke siirryn takas tuppa syämä. Istuvaltas, tiätty. Ja nii erelles, koko päivän.

Silmklasit täyty näin päivin hyljät kokonas. Aurink paista akkunast ja näyttä pöly semsissäki paikois misä ei luulis sen pysyvän. Tule astmaoirei pelkäst kattomisest.

Tein eilä semse huamio, et vaik mun painon ei ol puronnu erellisviikost ko kaks kilo, on vyätärö kaventunnu yli viis sentti ja takapualiki o pari sentti soukempi. Vyätärön ja pituure suhre sanota oleva luatettavampi terveysmittari ko painoindeksi. Sen piräis naisil olema 40-50 välis ja miähil eine suuremp. Mul se on ny 52,9 ja olen tytyväine ko saan sen all viirenkymmene.

Tarvitte siis ruvet jatkama sitä aamujumppa ja keksi muutaki sopiva liikuntta. Ko tiät sula (toukokuus täl menol) ni otan taas ferrarin vajast ja polkasen kirkol. Jos kykenen.

Lainasin kirjastost semsen kirjan, misä neuvota kouluttama koiri naksuttimel. Ostin semse naksuttime josta jo vuassi sit, mut en ol perehtyn sen käyttö ja se o lojunu koirien tavarois tyhjän panttin.
Nyy alotetti harjotukse. Meil täyty alotta nii alkkeist et opetella syämä makupaloi. Oli hiuka vaikkia saar Lilli ymmärtämä, et ko naksatta ni saa juusto, mikä tarvittis syär ja oll ilone. Hän o ain ollu hyvi epäluulone kaikke syätävä kohta mikä tule ruakaja ja -kupi ulkopualel. Sohvi noppemi innostus juustomurenist, mut hän o sit taas niin pöyrö, etei ymmär muuton koko assia.

Perimmäine ajatus mul o see, et koirat oppisiva kulkema hihnas hiuka rauhallisemmi. Lilli hiuka malttaki ja naksuttimen kans suju kohtalaisest, mut Sohvi on siinäki iha päässilmäne. Se ei ollenka meina ymmärtä, et liikkumine o mahrollist vaa sen aikka, ko hihna o löysäl. Naksuttamine saa sen tulema liki, mut vaa hakema juusto ja jos sitä ei tul, ni ei hän sit enä kuulekka mittä.

Onneks kaunil aurinkonpaistel jaksa seist ulkon koira köytettyn vyätäröl (sil kappemal) ja orotta, et elukk ymmärtäis ol vetämät. Villasuka tarvita.
Tänä laitan ne jakohihnal yhte remmi ja katon, olisik niil porukas tarppeks älli. Yleensä ei ol, mut ihmeitäkki tapahtu.

Lisseks ajattelin hauskutta heit laatikkoleikil, misä he saava naksutuksi ain, ko itte keksivä tehrä jonkun tempun. Kirja väittä et see teke koira aivoil hyvä. Mää väitän ete meijä vähäkoiral ol mittä aivoks mainittava elint. Jää nähtäväks:)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

virkistynn

Terveissi reissust! Olin viiko likkomas ja hiarottavan ja olen nyy ko uus ihmine. Vaik loma ol kiirune, ni se vei ajatukse niin tyystin pois kotoasioist, et nyy o vaikkia pääst alkku.

Yhtän kuva en ottan, sen sanon koht. En käyny kaupunkillaka ko kaks kertta pikimmältäs ja kerra kiartoajelul, mut niinko sanottu, kuvi ei tullu otetuks.

Kolm-neli kertta päiväs ol hoiroi taik jumppa, nii et hyvä jos syämän kerkes. Ruak ei ollu mittä ihmelist, mut ei huanoka.

Eiläehtost myähän tulin kotti ja kävin viäl hakemas koirakki. Lilli ol käyny sulhasil nii et nyy oroteta jälles penikoi. Toivottavast.

Tämne pikailmottautumine täll kertta.