sunnuntai 28. marraskuuta 2010

pyhänen päiv

Taita jälles oll tulos kunnon talvi. Ulkon o pakast viistoist astet vaik aurink paista. Ja eilä ehtost ol sama verra, vaik taivas ol pilves ja saro lunt. Nii et olkko ilm muuto mitä tahtos, ni kylmä on kumminki.

Olin kävelemäs puutarhas. Kovi monenkaltassi tassuttelijoi ol ollu liikkel. Suuri ja piäni jäljei, toise oliva kulken suara ja toise kipittän sinn tänn puskast toisse. Peura ol kaivan syätävä lume alt ja ol kiltiste jättän mun punatamme ja punasaarne taime toistaseks rauha. Suajaverkoillaki voi oll kiltteyt vahvistava vaikutus täsä tapaukses.

En ol kuvannu pitkä aikka mittä. Yks aamu viime viikol ol merkilline valoilmiö taival. Ensmäne ajatus ol, et äkkin hakema kamera et saan kuvan. Sit kumminki jäin kattelema, kui valo lisäntys ja valoilmiö muutus kunnes hävis kokonas.

Perjantan kottitulles saro lunt. See näyt autovalois semselt, niinko olis satan hoppia. Piäni hoppioissi kitei ol ilmas ja maas, pöllysivä ilmavirras ja oliva ylön kaunei. En ruvennu niitäkä kuvama, ko hiljensi vauhti ja nautesi näyst.

Olis kiva ko vois jakka teiän kansan kaikki näit, mut siin menis oma havaittemine ohi. Keskityis vaa sihe, et kumminki tulis hyvä kuva ja se hetki menis ohitte. Ko kuva on vaan kuva mut elämys jää miäle, ni olen kottipäi ja jätän kuvamat.

Ko on näin kylmä, ei lauratte asentajat tullu tänänkä. Sen kyl ymmärtä. Onneks laurotukse viivästymine ei haitta muut elämä. Olen ny kolm kertta käyny päivävalos ihailemas valmist seinänpätkä lähelt ja kauemppa ja ain näyttä yht hyvält. Kyl se siit.

Koht täyty lähti Walo mäel, meil on pakasest hualimat piäne talkkot. Mäe siivomine jäi, ko tul lunt, mut vähän täyty tukki palomiäste tekemi aukoi seinis, etei tuul aja lunt sisäl eikä pikkueluka aiheut hälytyksi sit ko meil o laitte asennettu.

Kameravalvonnast tul miäle, et semne riistakamera voisis oll kiva. Ko kerra tual puutarhas niimpali kuljeta, olis kiva nährä, kuka niit jälkki siäl teke. Ne ei ol kovin kallejakka enä ja ne kuvava aika hämäräs. Olis oma elokuvatuatantto ko telkkarist tule nii harvon mittä järjellist kattomist.

Olen taistellu sen nukkekotini kans tual lorvikamaris. Kaik tapeti ova kurtus, vaik kui olis koittan hualellisest laitta. Mun mene sen kans hermot juur koht. Tahrossin sen pois siält. En ol siis mikkä tapitseerajamestar, vaik semnenki suvus löyty. Olis tarvinn vissi pyyttä silt appu...

Iha ensmäiseks täyty kiivet vintil kattoma, onk mun toppatakkin siäl. Se o hiuka hukas. Ja mul on ne piippava housukki jossan korjus, nyy olis taas semsil sopeva keli.

Koiril ei tarvit takei eik housui, mut niitten tassui täyty pittä silmäl. Varppa paleltuva koirallakki äkki, ko on kova pakkane. Karviaiset kyl juakseva ja touhuva koko ajan ko ulkon olla, eikä siäl seisoskelu järkevä olekka. He jäävä kotti lämpimä tuppa ko mää lähren kirkonkylä. Olen lämmittän kaik uunit et heil olis mukava orotel.

tiistai 23. marraskuuta 2010

kenkurumeinikki

Kyl mun saunaparkan o syntyny huanotte tährette al, ko ei hän valmistu millä.

Tänäpe aamust, ko olin lährös töihi, tuliva miähe pihall ja alottiva. Nyy ehtopäiväl ko tulin töist oli lauroi nostelttu seinäl oikke aikatavall, mahtok jo melkken puale olla valmin. Mut sit hee ilmottiva, et sirkkel kual ja hee lopetta ny. Huameltta he saava uure saha ja sit jatketa.

Huoh. Munst tuntu, et istun jälles vaa kyyris ko mun elämän mene ettippäi. Tukk vaa hulmu, ko mummu viärä.

Vai mitä tykkät: eilä soitt miäs peltikattofirmast, mihe olin jättän soittopyynnö joskus elokuu lopus. Hän tule huame kattoma ja antama tarjoukse.

Mun ei piräis jättä soittopyynnöi mihenkkä, ei niihi kukka vasta. Taikk sit vasta niinko se muinane lämpöpumppuasentaja, ko soitt pual vuatt sen jälkke ko mul ol kone laitettu seinäl. Sanosi hänel, et jos mun lämmityksen olis häne varas, olisin jo aikka palentun kualiaks.

No, sorvamos sentä asiat mene ettippäi ko juna. Suuri muutoksi enne vuarevaihret mut ko olla hyvi aikataulus ja yhres tehrä, nii kaik o hyvi. Jos oma elämän tankis onki hiuka kenkurupenssa, ni tyätöis o riisselveto.

Takkupääl ol eilä duha ja nokk punane. Laitetti lujaste valkosipula soppan, et paranuis. Söin äskö loput ja nyy lähre kamalas lemus kurssil toissi ilahruttama. En lainka muistan et sopas ol niimpali sipula, olissin syän vast ehtoste. Nyy täyty henkittä sisälpäi vaa koko ehto. Ja ko pullistun siit sipulastaki jo.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

turha touhu

Ole orottan aamukahreksast saak. Puin oikke vaatte yllen koht ko nousi ylös, enkä kekkaloinu yäkkäreis ja aamutakis niinko tavalisest.
Kävin siirtämäs neiti Siäväsen toissen paikka. Tyhjensin huussin (vaikkei se tähä liity).
Lakasin lumet pois lautkasan päält ja rappuilt.
Laitin piirustukset muavitaskun naolpyssyn pääl.

Ja koko ajan orotin. Niinko tiärät, se ei ol mun vahvin pualen.

Orottaes tapiseerasin nukkekotti. Käven välil kaffel ja orotin taas.

Kello pual yks lähetin tekstiviästin: Mikä on kotei tyämiähi näy missä?
Vartin pääst tule kellane paku pihal ja siin kaks miäst. -Mee meinatti pittä yks vapapäiv, tuuma toine. Mää siihe, et se on tiätty hyvä asi ja oikke, mut ko mul sanotti, et te tulet tänäaamust.

??

Katotti sit yhres mesta. Sovitti, kui laiteta ja mist mitäki löyty. He oliva hyvin kiinnostunei ja lupasiva, et kyl he vaa tule. Joskus.

Sit soit see, kenen kans olin asian sopinu. Hän pahottel, koit laitta miäste syyks. Puhel, et ens viiko aikan valmistu. Et jos tiistan alottaissiva. Ko hänenki mökkis tarttis jouluks tul valmiks. Et nee siin välitöinäs käyvä sit meil.

Jaa-a. Ans katto kui käy.

perjantai 19. marraskuuta 2010

ennätykselist

Mahtak oll ennätys tämä tauko? Ei mikkä suunnitelttu, mut elo o niimpal kiihtyny ja mää hirastunu, et en ol saan missä välis aikaseks eres kurkat tänn, saati sit et olissin kirjottanu.

Mailma mene ettippäi eikä kysel mult luppa. Tavarakarottamisest en ol luapunn, mut jäin kovaste sarast kuukaures. Joku järjelline keino täyty oll ylimäärän hävittämisse, ei siitäkä mittän tul jos kaiken viä kaatiksel.

Ole täsä välis saanu voimi luappu yhrest velvollisuurest, mist ei enä pitkä aikka ollu ko harmi. Se helpot koht, ol niinko olis keventyny ruumiski eikä vaa sialu.

Sit, kuulkka, olen saan toimeks jotta erinomast: pyhäaamuste tule kaks reipast miäst (toivo mukka) naulama lauroi sauna seinäl. Mää saan vihron sen pahukse kylpytornin valmiks ja rakenustarkastaja tytyväiseks. Mul o ain näättäk huan omatunto ja kimaroitten tuskissan lautakunna kokkoukses, ko hän harmittele ja noitu veteli rakennuttaji ko ei hoir asioitas kuntto ja rakennuksias valmiks. Nyy voin sit ruvet nyäkyttelemä tiätäväisest ja huakkalema ihmiste hualimattomuut, ko oma piha on klaari.

Ja jos ne miähe ova nii reippai ko mul o luvattu ja tekevä hyvä tyät, mää pirä heijä pairahelmastas kiines niin kaua, et he tekevä mun torppan uuren katon keväste. Tämä saat tekki laitta ehtorukkoukse lisseks, sill et tämä on tärkki asi.

Muuto o ollu, niinko sanott, hiljast kiirut. Paitti, et luulin jo et olin kuallu taik ainaki muuttun haamuks, ko usseman kertta käve nii, eten meinan pääst kauppan taikk pois. Ei, vaik kui seisosin sen ovikameran eres keekoilemas. Ovi ei häälättänykkä. Juur ko päätin, et ruppen huitoma ja huutama siin klasi eres, ovi ruppe iha hilja raottuma ja hyvi rauhalisest mun etten tul semne rako mist pääsin livahtama. Ja tämä tapattus usseman puari oves, nii et kyl vika vissi minus oli eikä ovis?