keskiviikko 30. marraskuuta 2011

kuvapäivityst

Ny ko kaik on kunnos ja emo penikoines voi hyvin, voin julkasta pari kuva vastsyntyneist:
 Nämä on siis otettu viime torstain, ja Sohvi ol viäl hiukan tokkuraine leikkaukse jälkke.
 Täsä näky värierot hyvi. Keskel o "normaalfärine" poika, mist tule ison punane niinko äites. Varsinki oikkianpualine flikk o valla harma, polkuanturakki on kirkkanpunase :) Ei ol tiatto mink färiseks tua muuttu ko vanhene, mut olletikki jonku sävyseks punaseks kumminki.
 Täsä on vaihrettu paikoi. Sohvi o väsyn ain vaa. Ei eres salamavalo jaksan kiinnosta.
Tämne hausk pakkaus orottel et tultais hakema uutten kotti. Norfolkinterrieri poika ja nii touhukas veitikk. Ett usk, kui pehmi otus se ol pirellä :)
Hiuka hänt pelott hypät noin korkkia este yli. Mut ko nostetti lattal, ni sit sai housuntrompu kyytti. Mahto olla uus kotoväki ilone, ko sai noin herttase pikkase. Ja kyl hänes sissu kans oli ja pikkust murina.

Mene viäl kuus-seittemä viikko ennenko nua yläkuvie pennu ovat täsä vaihes. Sit o Sohviki jo koton ja saa uutt ihmeteltävä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

istun ja ihmettelen

Kyl vaa taita olla koirillaki suajelusenkelei. Luulin jo eiläehtost et menetän Sohvin kokonas.

Tulin ehtost hilja Turust ja Kasvattaja soitt, et Sohvi o huanos kunnos. Sil ol noussu kuume ja se ol valla flaati ja hiljane. Penikoi jakso hoitta juur ja juur, mut mittä kasvu ei saan aikaseks.

Hän ol viäny Sohvi lääkäril. Sen vattas ol piän reik, mist tihkus nestett. Ei mätä, ko kirkast kudosnestet. Muuto leikkaushaav ol parantun hyvi. Lääkär ol ollu iha ihmeisäs, et mikä koiral olle. Oli antan sit kumminki luja antipiootti ja nestet suane tunni verra. Ja meinan, et jote siit paranu, ni hän ei tiär mitä sit tehrä.

Ehtost ko puheltti Kasvattajan kans, ei mittä muutost ollu tapattun ja munst kuulost silt, ete asi paranekka. Olin koko yän hualissan ja see tul unehenki.

Aamul sit soiti ja kyseli kuulumissi ja niit oliki: Sohvi ol virkontunn ja voi jo pali paremmi. Häne vattastas ol ehtost viäl tullu oikke aika tavall sitä liänt ja yän aikan se läpi ol menny kiines ja koira vointi parannus. Nyy hänel on maito jälles tissit täys ja hän jaksa hoitta pennui lailsest. Oi ko tulin iloseks!

En yhtä eppäil etei hänel olis oma enkeli.

Muutonki aamu alko rivakast: mul sois puhein hiuka kahreksa jälkke ja miäs kysys, et onk niit kulttuurseura krafiikoi viäl jälil? Hän otais kaks, mist hän tule hakema?
Mää ähkesi ko en meinan keksi yhtäkkiste mittä ratkasu, mut sit sain ajatukse järjestykse ja sovitti mihen toimitan ja kosk. Ajatelkka, hän ei kysyn lainka, mitä maksa!
Olinki aika pessimist ko vein kirjekuaren kirjakauppa orottama hakemist. Sanosi, et haen pois sit jos ova liian kallei.
Eikä mitä, miäs ei ollu hörmättänykkä, oli vaa kaivan kukkarostas pyyrety summa ja lähten tiähes! Kyl korisjokise ova luanikkai ihmissi, täyty sanno. Kulttuuri ystävi viäl kaike lisäks. Nii et meijä joulupuari avaus o ollu menestykselline.

Meijä Runonkirjottaja lähte jälles kiartuel täsä joulu al. Menkkäst kaik kuulustelema hänt ja sanokka mult tervessi. Täält näke misä ja kosk hän esiinty. (tämä ei ollu maksettu mainos, ainaka viäl)

Sit mul olis yks piän murhe viäl: ei kukka teist olis tulos Lahrest Turkku täsä lähiaikoin? Tarvitais vähä appu...

maanantai 28. marraskuuta 2011

yllättävi löyröi

On taas ilmoi pirelly. Jos tätä meno jatku, ni asun koht järverannas. Nii et ei seekä mikkä huan asi ol, et sata.

Saret pirelles olen siivonnu, ko tuntus mukavalt enkä tullu kovin kippiäksikä. Sain yht ja toist piänt aikaseks, ja jos jaksa jatkat ni se ruppe näkymä huushollissaki.

Mul ei näättäk ol siivomist see, et viärän vanhat lehret keräykse ja oikasta mattat. Mun tarvitte siivot kaapei ja laatikoi, komeroi ja sänkyalussi, ennenko tuntu siivotult. Sen tähre olen parin viime vuan tehny joulsiivo nii, et olen järjestän kaik tasot, laittan joulliinat ja eläny kynttlävalos. En ol sen kummemppan kyenny.

Nyy olen päättän, et on vaa jaksettava ruakot kaik nurka ja kaapintakuse. Saa nährä, mink vuare jouluks se valmistu.
Olin kumminki eilä reippal tuulel ja aloti siivoma tuva penkei. Tuvas o semse kiintopenkit kahrel äärel, mihe saa kaikelaist roina jemmatuks.
Joo-o. Tyhjensi ensimmäise osan ja meinasin saar slaaki. Soiti siskollekki, et ajattel ny: mul o varatos ussema puku- ja hamekankast, monttalai puserokankast ja kaikki piäni tilkui selväste askartelukäyttö, mut ei mittän käsityst, kosk olen ne hankkin taikk mitä niist olis pitäny tehrä...? Siskot naurutt, tiätty, vahinkoilo o silkka ilo. Suan sen hänel, sil et nauran täl vissi ittekki, joskus ens vuan.
Vannoti sit systeri, et täst ei puhuta perikunnal mittä, mul loppu yksiasumine hyvi äkkiste, jos poja ruppeva asia hunterama.

No, penkk tul imuroittuks, pari vanha tyyny ja peitto läks kiärrätykse, mut kankkat pakkasin takas. Jos täst vaik aja huanontu ni roitei kumminki tarvita. Vai...?

Olen muuto kantan hiiri komposti ennätysmääri koko viimäse viikkon. Parhampin päivin neljäki vainaja. Ei ol ikän tämmöst trafiikki ollu. Kissa olis tarppen kyl.
Mist tuliki miälen, ettet ol kuullu meijä vauvauutissiaka: Sohvil on kolm penikka. Viis hän sai, mut kaks synnys kuallen. Ja jälles Sohvi ol tehny omi färisekotuksias: ko viimeks hänel ol kaks pinkki pentu, ni nyy o molema nartu iha harmai. Niinko hiire...

perjantai 18. marraskuuta 2011

ittekseni

Olen ny poikkeukselliseste kototöis vaik on perjanta. Kolm päivä sorvamol vei voimat ja olenki köpitelly kepin kans tämä aamu.
Laskin, et tämä kolme viimäse kuukaure aikan meil o sorvamol peräte kahreksa viraomaistarkastust. Ei ne kaik munt tarvitte, ko vaa pirän vaari et jokases o tarppeks kaffet ja pulla, mut toisil on aika vipinä.

Lehres puheltti, et syksy o ollu lämmi ja talvi myähäs. Sen kyl huama, ko orvoki kukkiva täytt päät, on tullu uusiakki. See on kyl varsinaine pakkasesiätäjä, jatka kukkimist vaik tulis välil lunt niska. Tykkän semsest asenttest, et kukita ko on ruvettu, eikä lakata ensmäsest huurttest.

Mun luavuuskohtaus jatku, lunt orotelles. Se ei pääs vaa oikke vauhti, ko ain tule jotta keskeytyst. Ko en ol kumminka mikkä luava ihmine (eres lappiol) ni mul ei ol semmost tekemisen palo, et jättäissi kaike muu ja tekissi vaa yht asia. Esimerkiks maalaissi. Karetu semmssi ihmissi ko kykene unhottama muu mailma luavuutes tähre.

Ei, ko mää tarvitten aikka ja hunteramist, jos ruppen tekemä jotta erityist. Ko ajatus koko aik katke, ni tekemisest ei tul mittä. En saa enä kii siit kohrast, mihe jäin joten miäti oikke ajan kans, ja sit tuleki jälles uus häiriö. Ollek tämä sitä luamisen tuska...?

Onneks sentä o semmostaki, mikä ei vaari kovaste ajattelemist. Mul o jälles kaik keske-eräse kutime keinutuali viäres, ja ko en mittä muut tekemist keksi, ni kuron niit ettippäi. Ja jämälankoist piäni sukki. Kaikist lankoist ei voi kutto sukki, sentähre mun yäaivot tulostiva niil toise käyttötava, mitä en ol viäl kokeillu.Mut koht kokeilen.

Sohvi on viimässi päivi koton. Hän ei onneks ol enä kamalaste levistyn, nii et penikoi tule korkeintas kolm. Sais kyl tul enemä, ni eivät olis nii suuri ja häne olis helpomp rutista niit mailma. Olis kiva jos koirillaki olis oma enkel, mikä piräisis hualt sillon ko mamma ei pyst auttama.

Tämses marraskuu perjantais o iha oma tunnelmas. Ko katto ulos akkunast (see tarttis pest), näkymä o hyvinki pelkistetty. Kaik puu ja penssa o lehrettömi, taivas o harma eikä tuulevärettäkä näy. Yhtä elävä olentto ei ol näkyvis.
Mut silti maisema ei ol tylsä. Penssa muarostava hianoi muaroi ja kuvioi, färi sointuva toissis kauniste, vaik palett onki vaihtunu ruskia ja harma sävyseks. Jos suvel ihmettele, kui mont viherkäist mailmast löyty, ni kattokast nyy ympärillen: kyl on monttalai ruskiaki olemas. Toinen toistas kaunemppi.

Kaiken tämän kauneuren keskel hauron jälles murha miälessän: mul on saunas hiir. En ymmär kui se on mahrollist, uures rakennukses misä ei piräis oll reikki hiiren kulkki, mut nii vaa on. Tule kalliks, ko se syä mun hyvän käsintehryn saippuan. Viimeks ko läksin saunast, laitin saipon vesikousa all piilo. Saa nährä viäläk se on sen löytän. Viän tänä sin kräpsän, tule joku roti sihenki elämöittemisse.

torstai 10. marraskuuta 2011

sumussi päivi

Oli maar eilä hiano sumu! Munst tomne sakia sumu o jännä.
Maisema avartu, pehmi ja tule salaperäseks. O kutkuttavaist ko ei nää kovin kauas, ja tutukki paika ja näkymä muuttuva hiuka viaraiks. Tule tunne, et mailm loppu viirenkymmene meetrin pääs ja on tääl iha yksi.

Jote olis ollut nii helkkarin kylmä, olissin kuvannu trekoolissan. Myähemi tarvitten semssi kuvi,  mut nyy ne jäivä ottamat. Jote tul uutt sumupäivä, täyty luatta muistikuvihi vaa.

Muutonki eilä ol mukava päivä. Sain tehryks yht ja toist ko olin suunnitellukki, kahvittelin ystävän kans ja ehtost viäl orott tairepiiris yllätys: opettaja ol verostanu mun viimäsimmä grafiika laata ja see ol ilahruttava hyvä. Aihe ol kyl yksinkertane, mut olin kumminki oikken tyytyväine tulokse. Grafiikas ei koska voi oll iha varma onnistumisest enne ensmäst verost. Onneks vast siin vaihes paljastu kaik virhekki, muuto menis sisu kaula keske tyän eikä oppis mittä.

Kotti tulles vast jännittävä oliki, ko sumu ol jo nii sakkia ete autovaloist tahton olla ko haitta. Sentä ossan tulla kotti ja tiärän, kuippäi tiä misäkin kohras kaartu, mut näkemisest ei ollu pali appu. Opaskoirast olis ollu enemä hyätty ko autovaloist. Pihal oli aavemaine tunnelma, ko ulkovalo heijastus sumust ja näytt, et airan kohral nous hoppeine seinä mikä kaartus yli talon. Trekoolin pualel siin sumukuvus ol himmiä kuuvalo, ja penssat näyt kummistuksilt sen hohtes.

Tänä ol sumu pois, ja on tavaline pilvine syyspäivä. Huama et on marraskuu: kaik kellase ja punase sävy o melkke kokonas karonnu maisemast. Ainoastas juhannusruusu on säilyttän kirkkanpunassi lehrei iha versoje latvois. Ja Paimio-ruusu kukki! En ymmär mil voimal, sil et hänen vähäse jäljel oleva lehtes on kaik jo kellastun. Yks kärhöist on kans kukkimisen toimeis, saa nährä saak hän nuppus auk. Paha pelkkä eten sitä kärhöt enä ens kevän nää.
Yks ymmärtämätöine puu kasva tual puiston pualel. Mun pikkane persikkapuun on viäl ihan vihriä. Oikke sääliks käy, ko se ei lainka näyt ymmärtävä et talvi on tulos. Oma vikan, ko ostin sen vaik hyvin tiäsin etei se ol kotimaist alkuperä. Tairan suajat sen täks talveks, vaik see on kokonas vaston periaatteijan. Ole sitä miält, et kasvitten täyty tul omillas toime, talvellakki. Mut jos nyy tekis poikkeukse, yhren kerra.

Syksyst ja pimeyrest hualimat taikk sit juur sen tähre mul o kova hinku tehrä jotta koko aja. Luulin et nyy olis lukuhalui mut mitä viäl. Ole saan jo ussema keske-eräst tyät valmiks ja muutama olen tehny alust loppus saak valmiks. Jämälangoist kuron pikkusukki, vaikkei niil ol käyttäjä tiaros. Kyl ne johonki kelppa.
Tänä aloti tekemä kauluri, semsel mallil misä tarvita apupuikko. No mitä, mul o hiano pampune aputikku, hain sen framil. Sit se pahus kirpos mun hyppysistän ja yks kilaus vaa kuulus, ko se putos. Nyy se o permannoravos talles, enkä saa sitä pois. Täyty käyrä lorvikamaris vualemas uus tikku, ko en ny semse tähren lähre ajama kirkonkylä.

Huakasi tiistaehtost saunas, et Oi ko mul o nyy luamise vimma. Takkupää ol hetke aikka vai ja sanos sit, et Tulis sit vaa lunt....?

tiistai 8. marraskuuta 2011

huakauksi

Munst ei taira sittenkä tul kirjailija. Liia vaivalloist.

Sain eilä sen puhtakskirjotusurakkan valmiks. Et se ot voimil. Kolssatakolkkymment liuska konel kirjotettu teksti sähkösse muatto. Eli tiatokonel. Kyl sihenki tarvita iha omalaises ihmine, jos meinais siit leipäs tianat.

Joskus ol oikke konekirjotusosastoi, ainaki mun nuaruuren tyäpaikas ol. Perkulenmoine rätinä ko oven aukas, ko kymmenkunt naist hakkas kirjotuskoneit täyrel vauhril. Siis näppäimi.

Nostan heil hattu. Ja kaikil, kuka vaa tänänki semmost tyät teke.

Toisaltas miälenkiintone kokemus. En ol vissi ikä enne toise ihmise kirjottama teksti niin pali miättin ko tätä, vaik tarkotus ol vaa kirjotta, kaik pilkku- ja muu virhe mukka. Ei lainka korjat eik "toimitta". Semsen teke joku muu jossa.
Mut täsä kirjottaes tul miätityks teksti sisälttö nuukemi. Henkilöitte luantte ja tapahtumie sisälttö ajattel eri taval, ko sillo ko pelkästäs luke. Hualestuki josta asiast, et ollek kirjottaja huaman onkelman ja ottak see tämä viäl esil ja tulek täl yksityiskohral myähemi joku selitys. Semssi.
En voi tarkemmi täsä kertto, kumsest tekstist on kysymys. Eikä sil täsä ol välikä. Mut sanon viäläki, et kyl kirjottamine vaan tyäst käy.
Toine asi on sit see, jos tarttis viäl itte keksit asiaki, mitä kirjotta. O nii helppo arvostel, ko toine on kirjottan, mut koittakast vaa saar kymmenenki sivu järjelist, luettava teksti kokko ni tiärät sen tuskan. Kyl siin ruppe jo arvostama toisel taval kallepäätalojakki, jos ny joku o kovaste heit ylönkattonu.

Yhrel aikka ol muaris kauhistel semssi tiiliskiviromanei ja tiarotta kaikil, et En ol lukenu nee ova nii kauhioi. Ketä kiinnost, kysyn vaa.

No nii, taas o yks loistava tulevaisus takan. Mut ei mittä, viäl o kaikenlaist kokeilemat.

Mut ny voin taas men kirjasto hakema lukemist. En ol koko kirjottamise aikan luken yhtän kirja. Ei antan sisu periks. Nyt taira lainat ussema ja oikke nautti...
Ja torppaki o jälles lämmitettävä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

tiarotus

Partapappa: mä en taaskan pääs sun plokis kommentoima, vaik mun kissan näyttäis olevan sul. Sanon nyy täsä kaikkien nähren: see Elsa ei ol mikkä ruma, ko juur semmone ko olen ain havitellu. Onneks meil on niin pitk välimatk etei hommast tul mittä. Enkä tiär kuka sitä hoirais reissus olles, ko koirahoitaja ei voi kissa otta hoitto.

Enkä tiär tarvitank tääl lissä naisväkke, Sohvi ol aamuyäst oksennellu koko tampuurin täytte. Kui piänen koira vattast voi tul seittemä eri pukluläjä? Mää piri hänel aika saarnan ja sanosi, et ko annan ehtost ruakka, ni en enä ikä tahro sitä nährä. Ja et jos on pakko puklat, niinko joskus on, ni mialumi sit yhten paikka, eikä koko laattia alal. Kiitos.

Mul on tänäpe pali tekemist, mut onneks on kans kotopäivä, eikä tarvit menn mihenkkä kokoustama taik muuto häärämä. Tyätöit on kans yleängete näi kuu vaihtes.

Ehtost istun telkkari viäres, tule mun lempparimiähen: komisario Palmu. Hänen kans kulu ehto mukavaste.