keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Okinavalta siirtolapuutarhaan

 


     

Kuuntelin Ikigai-kirjan kahteen kertaan ja aion kuunnella vielä kerran. Ihan vain pelkästään siksi, että lukijan ääni on rauhoittava ja viihdyttävä. Sen lisäksi kirjan sisältö on paikoin mainio: se lähtee olettamuksesta, että kaikki haluavat elää yli sata vuotta.

No, jos pysyy terveenä ja tolkuissaan, satavuotiaaksi sinnitteleminen voi olla harkinnanarvoista. Muuten olisi kyllä mukavampi lähteä ennenkuin elämästä menee ilo. Sen verran kaksi kuuntelukertaa kuitenkin vaikutti, että Okinava alkoi tuntua oikealta paratiisilta. Siispä avasin Google Mapsin ja zoomasin saaren maisemiin.

Onneksi on tuollainen mahdollisuus. Kiertelin virtuaalisti saaren niillä teillä, joilla autolla oli ajeltu ja kuvattu enkä sitten enää halunnutkaan lähteä matkaan :)

Saattaa olla, että pienemmillä kujilla on idyllisempiä pihoja ja taloja, mutta näkemäni vakuutti minut siitä, että saari ei ole minua varten. Mutta siis ajatus saaren elintavasta viehättää. Mietin, missä suomalaisessa yhteisössä pääsisi lähelle vastaavaa ja lopulta keksin sen: siirtolapuutarha.

Siirtolapuutarhat ovat meillä vähän vastaavia: yhteisöllisiä, pienimuotoisia, luonnonläheisiä. Niissä on mahdollista kasvattaa omat eväänsä, puuhastella omalla pihalla, osallistua yhteisiin tapahtumiin ja olla avuksi tai saada apua hankalissa asioissa. 

Aina puhutaan siitä, kuinka pitää saada apua sitä tarvitessaan, mutta unohdetaan se, kuinka tärkeää on tuntea itsensä tarpeelliseksi ja voida olla avuksi jollekin. Olen tässä kipujeni ja sairasteluni myötä huomannut, että ottamalla apua vastaan saan kanssaihmiseni hyvälle mielelle. Aivan kuten itselleni tulee hyvä mieli kun voin olla avuksi toiselle. Tässä on monella muullakin vielä oppimista.

Kun nyt kaikenlaisia uusia asumisratkaisuja ollaan miettimässä, voisi jossain kokeilla myös siirtolapuutarhan kaltaista ikääntyvien kylää, jossa olisi pienillä tonteilla pikkuruisia taloja ja keskellä tärkeimmät palvelut. Pieniä yhteisöjä lähellä kaupunkien palveluja mutta omassa rauhassa.

Olisin heti lähdössä mukaan.

tiistai 26. tammikuuta 2021

pukeutumisongelma

 


Vanhanaikainen lumitalvi onkin vaihteeksi virkistävä, kun ei tarvitse murehtia lumitöitä eikä liukkautta.

Mutta otsikkoon: Olen hämmästynyt siitä, miten eläkeihmisellä voikin olla pukeutumisongelma, mutta niin vain on. Karsin muuton yhteydessä vaatekaappini sisältöä aika reilusti ja poistin lähinnä mekkoja, koska ennakoin etten enää talviaikaan niitä niin runsaasti tarvitse.

Ajatus oli oikea, sillä tuntuu liian työläältä vaihtaa vaatteita usempaan kertaan päivässä. Koiralenkeille en oikein osaa lähteä mekossa ja pitkässä takissa (en kyllä oikein ymmärrä, miksi) joten pitäisi aina vaihtaa ulkoiluvaatteet erikseen ainakin kolme kertaa päivässä, joskus useamminkin.

Toisaalta tuntuu tylsältä olla aina pitkiksissä ja neulepaidassa.Helposti tulee vedettyä aina samat krekkalat ylleen, vaikka vaihtoehtojakin olisi. 

Pitää siis ajatella koko pukeutumisasia uudelleen. Ei käy laatuun, että lorvehdin kotona kaiken aikaa kuin olisin sairaslomalla tai muuten tilapäisesti kotona. Minulla ei ole tapana "käpertyä" minnekään päivisin tai tehdä mitään muutakaan mikä vaatisi erityisen joustavia, rentoja vaatteita.

Tässä asiassa sopeutuminen eläkepäiviin voi viedä aikaa. Kokeilemalla kaikenlaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja löytyy lopulta taas se omannäköinen karderoobi josta voi pukea päälleen joka tilanteessa.

Voimme Sohvin kanssa kohtuullisesti, vähän jalkavaivoja kummallakin.



torstai 7. tammikuuta 2021

paluu arkeen

Ahdistavan vuodenvaihteen jälkeen on ollut ihanaa palata arkirutiineihin. Tosin sain tiistaiksi nuhan, joka sitten luopui kun kävin illalla saunassa ja kaivoin esiin vanhan Vick-voidepurkin josta hieroin tymäkät tropit rintaan nukkumaan mennessä.

Kävelylenkitkin ovat alkaneet taas maistua, kun alistuin siihen, että otan kepin mukaan turvaksi. Sohvi on jo tottunut sekä keppiin että siihen, että joudun välillä hidastamaan tahtia. Ei sekään enää jaksa ryntäillä minnekään.


Kelit ovat mukavan kuivat. Tänään pakkanen pyllähti ja nyt ripottelee jonkinlaista valkoista kerrosta maahan. Jokeen kerääntyy jäätä, sitä tulee yläjuoksulta pieninä lauttoina, jotka kerääntyvät reunoille. Saa nähdä, jäätyykö kokonaan tänä talvena.

Jotta alku tuntuisi alulta, päätimme siskon kanssa osallistua Käsityökekkerit-blogin yhteisneulontaan. Välityöksi harkitsimme Taito-sivujen mysteerisukkia, mutta huomasin, että minulla on yhdet sukat kesken, joten ne pitää tehdä ensin. 

Mukavaa on myös palata normaaliin ruokajärjestykseen. Sokerista luopuminen ottaa vähän lujille aluksi, mutta onnistuu kyllä kun ei ole liian tiukka itselleen. Kyllä sitä tulikin syötyä joulunpyhinä. En rajoittanut lainkaan, vaikka lopulta voin jo huonosti kaikesta suklaasta. 

Valoa kohti mennään.


 


maanantai 4. tammikuuta 2021

helpotuksen huokaus

 


Möykkyni on todennäköisesti ihan kiltti ja harmiton vaikkakin iso kysta. Veriarvot olivat normaalit ja ultrassa näkyi suuri pyöreä kasvain, joka kyllä alkoi kiukutella kun sitä tutkimuksen aikana töykittiin ja paineltiin.

Olen huomattavan helpottunut. Ensin tuntui, kuin olisi tipahtanut sumusta aurinkoon ja maailmaan tuli taas normaalit värit ja äänet. Nyt koko juttu alkaa tuntua hassulta unelta, josta onneksi on herännyt.

Koko päivänä en ole tehnyt mitään järkevää. Aamupäivällä ennen lähtöä TYKSiin täytin esitietolomakkeen, joka tuppasi vähän nostamaan verenpainetta.

Miten vaikeaa olisi printata mokoman lomakkeen yläreunaan, että täytä vain ne toimenpiteet, jotka on tehty jonkin muun sairaanhoitopiirin alueella? Nyt kirjailin ylös kaikki pyydetyt asiat enkä tietty muistanut oikein kuin perillisten syntymävuodet.

Hoitaja sitten vastaanotolla katsoi tiedostoista, että olet ilmoittanut sen ja tämän toimenpiteen väärälle vuodelle. No perhonen sentään, miksi kysellään kun kaikki kuitenkin on siellä nuukasti tallessa?

Huvittavin kysymys oli kun piti ilmoittaa olenko väkivaltainen. Siskon kanssa ihmeteltiin, vastaako kukaan siihen myöntävästi. Ja mitä siinä tapauksessa tapahtuu, kutsutaanko vartija paikalle tutkimusten ajaksi...

Seuraava kontrollikäynti on huhtikuun lopulla. Jos möykky on silloin kasvanut se leikataan pois. Se oli nyt pari milliä vaille seitsemän senttiä. Ja jos se alkaa vihoittelemaan, sama juttu. Toivon kovasti että se vaan olla öllöttää.