keskiviikko 25. marraskuuta 2020

talouskoulun opeilla

 Kävin nuoruudessani Marttojen talouskoulun Turussa. Nykyisessä hotelli Parkissa opimme puunaamaan lattioita, silittämään pyyheliinat ja tekemään kalamureketta. Muun muassa.

Löysin muuton yhteydessä vanhan kansioni, jonka sisäkanteen olen kopioinut kodinhoidon oppikirjasta siivouskalenterin. Muistan noudattaneeni sitä lasten ollessa pieniä, epäilemättä soveltuvin osin.

Olen aina tehnyt työlistoja ja -suunnitelmia ja tuollainen järjestelmällinen systeemi on vastustamaton. Tulee sellainen tunne että maailma on turvallinen ja elämä vakaata.

Sillä onhan tuo työjärjestys laadittu kotiäitiä varten aikana, jolloin kotiäitiys oli ammatti sekin. Rakastin sitä kodinhoidon kirjaa, siitä löytyi ohjeet kaikkeen kotiin liittyvään saunan lämmitystä myöten. 

Muistan hämmästelleeni tuossa eniten sitä, että siihen on merkitty päivittäin lepoaikaa. En ollut ikinä kuullut kenenkään aikuisen sanovan, että kotiäiti tarvitsisi päivälepoa, se olisi ollut sopimatonta ja laiskan ihmisen merkki. Ja tuohon se on oikein printattu!

Nyt tuntuu että lepotaukoja joutuu pitämään alvariinsa, eikä saa päivän aikana enää mitään aikaiseksi. Pitäisikö ottaa taas vanhat opit käyttöön?


tiistai 24. marraskuuta 2020

tavaratuska juuri joulun alla

 Muutto paljasti taas, kuinka paljon epämääräistä tavaraa ajelehtii nurkissa. Tai pöydillä ja laatikoissa.

Koska tilaa on vähemmän, tuntuu ahtaalta. Kaappitilat on huonosti suunniteltu ja niissä on runsaasti hukkatilaa: kymmenen senttiä syviä lankakoreja kolmenkymmenen sentin välein. 

Joudun siis hankkimaan pari laatikostoa, joihin saan sijoitettua mm. alusvaatteet ja toiseen maalaustarvikkeita.


Suurin vaiva on sijoittaa kaikenlainen pikkusälä, joka on kuitenkin tarpeellista. Tai ainakin sellaista, jota saattaa joskus tarvita, kuten tulitikut tai paristot. Täällä ei ole yhtään sopivaa laatikkoa johon voisin tyrkätä tuollaiset tavarat.

Kirpputorikaan ei tuo pelastusta, siellä ei kierrä mikään. Käyn vielä tänään maksamassa toisen viikon, mutta sitten ne tavarat menevät kaatikselle tai lajittelukeskukseen, mihin nyt tavaroita voi hävittää. 

Entisen keittiön pöydän ja tuolit vien kierrätyskeskukseen ja samaan paikkaan tarjoan kaikki ylimääräiset johdot, vanhan tietokoneeni ja jonkin radiontapaisen, joka on ilmaantunut ties mistä. 

Eli kun tässä nyt on joulu tulossa, niin pahus sentään, jos ostan kenellekään mitään. Enkä totisesti toivo myöskään saavani mitään. Vaikka pidänkin lahjoista ja ne ehdottomasti kuuluvat jouluun, niin nyt on harkittava todella tarkkaan lahjomisia.

Parasta olisi, jos lahjukset olisi käytetty loppiaiseen mennessä eikä mitään säilytettävää jäisi. Tai ne olisivat käytössä joka päivä ja sitten helposti kierrätettäviä tai vaikka helposti maatuvia.

Tämä aika on viemässä ilon vähän kaikesta juuri siksi, että aina tulee huono omatunto ja ympäristöahdistus. Pitäisi opetella uusia tapoja ilahduttaa läheisiä (ja osata myös ilahtua itse), uusia tapoja harrastaa (miten sujuu neulominen tai akvarellimaalaus virtuaalisesti?) jotta voisi hyvällä omallatunnolla elellä jättämättä lapsenlapsilleen perinnöksi enää lisää ongelmia.

Nyt taitaa olla parasta lähteä ulkoilemaan. Se on toistaiseksi vielä hyväksyttävä harrastus.



maanantai 23. marraskuuta 2020

en pääse irti

 Entinen elämä tuntuu pitävän kiinni, vaikka kaikin tavoin yritän jättää sen taakseni.

En olisi luullut, että vaatimaton panokseni pienen paikkakunnan yhdistystoimintaan nousisi niin suureen arvoon, että edellytetään osallistumista vielä liki sadan kilometrin päästä.



Kuulostan omissakin korvissani hieman omahyväiseltä, mutta siitä ei ole kysymys. Tosiasia on, että yhdistystoiminta on jonkinlaisessa muutoskriisissä. Aktiivit toimijat ikääntyvät eikä nuoria kiinnosta perinteinen yhdistystoiminta, johon pitäisi sitoutua.

Tehtävät keskittyvät samoille henkilöille ja kun he sitten joutuvat tai haluaisivat luopua ja jäädä rivijäseniksi, ei ole ketään tulossa tilalle. Tämä aika ei myöskään ole kovin otollista yhteisöllisyydelle sellaisena toimintana, jota olemme tottuneet harrastamaan ennen koronaa.


Niinpä olen kovetan itseni ja kieltäydyn osallistumasta enää kokouksiin, joissa kuitenkin on tarkoitus valita tilalleni uusi henkilö. Eihän se tunnu mukavalta kieltäytyä, mutta loppu mikä loppu. Olenkohan viimeinkin oppinut sanomaan Ei...?

Kynnys osallistua mihinkään täällä uudella paikkakunnalla on todella korkea. En millään ehdolla suostu enää ottamaan vastuulleni mitään yhteistä, se on liian stressaavaa. Tässä on muutenkin kaikenlaista murehdittavaa vielä ennenkuin voin oikein asettua olemaan.


Olen silti käyttänyt tämänkin aamun hoitamalla taakse jääneiden yhteisöjen asioita. Haluan jättää asiat selvinä ja hoidettuina ilman mitään sotkuja.

Marinat sikseen. On tulossa kaunis päivä ja aiomme Sohvin kanssa mennä pitkälle lenkille, pestä pyykkiä ja kehystää kaikki grafiikanlehdet, joita on kertynyt. Jospa tässä kodissa olisi esillä myös omia töitä.



keskiviikko 18. marraskuuta 2020

uusissa maisemissa

 

Muutto on ohi. Ollaan lenkkeilty ihan uusilla poluilla jo runsas viikko.

Marraskuun päivät ovat lyhyitä ja sumuisia, joten tavaroiden lopullinen järjestely vie aikaa. Päiväsaikaan pitää yrittää ulkoilla mahdollisimman pitkään, että tulee edes vähän pirteämmäksi. Iltaisin tekee mieli makeaa, kun väsyttää eikä oikein osaa vielä rentoutua uudessa kodissa.


Muutto meni hyvin ja nopeasti, eikä vahinkoja tapahtunut. Ainoastaan WCn puhdistusaine on hukassa, en ymmärrä mihin olen sen piilottanut. Eiköhän tuo löydy ajan mittaan, eipähän ainakaan ole hapantuvaa sorttia.

Jouluvaloja pitää suunnitella, toisilla on jo parvekkeet valaistuna. Tai kausivaloiksi niitä nykyisin kutsutaan. Minä olen toistaiseksi tyytynyt polttamaan kynttilää.

Aamulla vein kassillisen tavaraa kirpputorille. Luulin saavani kootuksi ison määrän myytävää, mutta ei sitä tullut kuin kaksi kassillista, jotka näyttivät säälittäviltä isossa loosissa. Kunhan nyt kelpaisivat jollekin.


 Kirppiskamoja kootessani löysin laatikosta vanhoja päiväkirjojani ja naureskelin 14-vuotiaan vuodatuksia. Sisko ja serkku olivat käyneet huoneessani ja repineet seiniltä kaikki Suosikki-kuvat ja piirtäneet niihin. Mokomat, aion ottaa siskon uudestaan tilille tästä koiruudesta.

Lisäksi olin kirjoittanut seikkaperäisen kuvauksen ensimmäisestä Ruisrockista, jossa olimme kaikki kolme päivää. Joku Hannu oli NIIN ihana....

Tällä menolla en saa näitä tavaroita järjestykseen ennen joulua.


torstai 5. marraskuuta 2020

tuskastuttavaa

 Vein eilen ensimmäisen kuorman uuteen asuntoon. Muuttoapuni olisi tullut jo huomenna hakemaan loput, mutta oli pakko sanoa, etten ole pakannut vielä kaikkea.

Hyvä, että sanoin. En ole vieläkään päässyt alkua pidemmälle.

Ensin piti aamulla tehdä sähkösopimus ja siirtää vakuutukset. Oli myös muutama muu asia jotka piti hoitaa ja joihin meni yllättävästi aikaa.

Sitten luottamustoimiin liittyviä asioita ilmaantui sekä tälle että huomiselle päivälle ja välittäjäkin soitti.

Mutta pahinta tässä on, etten oikein saa jatkettua pakkaamista. Inhoan kaikkea pientä sälää jota löytyy milloin mistäkin kolosta ja jonka kohtalosta pitää päättää. Koska pyrin olemaan vastuullinen kansalainen, haluaisin löytää jonkin järkevän loppusijoituspaikan joka nippelille ja se vasta on työlästä.

Isot kokonaisuudet kuten vaatteet, astiat tai vaikka siivouskaapin sisältö ovat helppoja, mutta kun laatikon pohjalla on klemmareita, kävelysauvojen tassut ja kertakäyttösadetakki, menee hermot.

Minä perun kaikki puheeni siitä, että minulla on vähän tavaraa. Sitä on aivan liikaa enkä tiedä miten päästä siitä eroon.

Jos jättäisin sen tänne ja vain lähtisin...?



tiistai 3. marraskuuta 2020

hyvällä mielellä

 Polvi ei niin vain parantunutkaan, vaan sen toipumisessa meni koko viikonloppu. Sain silti pakattua työhuoneen kaappien sisällön, myös kirjat.

Eilen kuuntelin äänikirjaa ja pakkasin liinavaatekaapista mukaan lähes kaiken, vaikken luultavasti tule koskaan tarvitsemaan kahdeksaa aluslakanaa. 

Hämmästelin lakanoiden määrää, mutta sitten mieleeni palautui syy: entisessä kodissa minulla ei ollut pesukonetta, vaan käytin lakanapyykin pesulassa. Piti olla vähän enemmän lakanoita, ettei tarvinnut ajaa niin usein kaupunkiin, jossa oli lähin pesula.

Odotan jo innolla muuttoa ja kaiken uuden suunnittelua. Vaikka nämä lenkkipolut ja -reitit ovat olleet ilahduttavia, uudessa ympäristössä vaikuttaisi olevan aivan yhtä mukavia mahdollisuuksia. Jokirantakin on helpomman matkan varrella.

Olen silti pystynyt nauttimaan näistä hauskoista syyspäivistä kauniissa kodissani. Jollain ihmeen opilla pysyttelen tyytyväisenä nykyhetkeen samalla kun odotan iloisena tulevaa.


Teen silti tietoisesti myös irtiottoa nykyisestä elämästäni. En enää lue kaupunginhallituksen esityslistaa enkä seuraa alueen tulevaisuudensuunnitelmia. Muutan niin kauas, että täällä tapahtuvat asiat eivät enää kosketa elämääni.

Luulen kyllä seuraavani näitä asioita taas sitten, kun muutto on ohi ja olen asettunut uuteen kotiin. Silloin ainakin paikallislehden seuraaminen voi taas olla mielenkiintoista. Mutta siihen asti yritän päästää irti kaikesta.

Tänään on välipäivä pakkaamisessa, kun välittäjä on sopinut näytön iltapäiväksi. Vien osan valmiista pakkauksista autoon huomista varten ja sitten siivoan taas jotta tätä voi vieraalle näyttää. Vähän työlästä pitää koti näyttökunnossa ja pakata samalla, mutta sitähän ei kestä kauan.