vilutta

Olen ollu koko eiläsen päivä ihan kohmes. Ja ko palelen, en pyst tekemä mittä. Mun mene sorme nii kontta etei ne taivu enkä pääs kunnol kävelemänkä.

Sen tähre men eilänenki päivä hukka. Lisseks olen viäl hytistessän jännittäny kaik lihakse ihan tönköiks. Meinasin ajat aamul liikennevalois toise peräpeilin kurttu, ko en saan siirretyks jalkatan nii noppiast ko olis tarvinn.

Mul ol eilä tuvas 18,1 astet, nii et en ihan turhast valit. Lämpesin saunas tiätty eine verra, mut kyl tartt laitta hellan tuli ennenko vois menn nukkuma.

Ja sit ei tullu uni. Ei vaik viimäs yän taivas ol pilves eikä kuu paistan akkunast sisäl niinko muin öin. Vaikken nukkunukka, näin silti unt. Unes olin kovaste tuskas vaateostoksil, en löytän mittä sopevaist krekkala ja sen lisäks kaivoin koko aja nenä. Ja ihmetteli, ko kukka ei tuntunu sitä huamava.

Mist tuli miälen et en juur koska näe mittä painajaissi, mut tomssi muuton kummallissi unei tämän täst. Siis harmittavaissi, ouroi, nolottavi mut ei ikä pelottavi. Ei vissin kertta vuares. Mul o vilkas yäelämä jos olen nukuksis, mitä en kyl ain itte erota. Jourun aamul miättimä, et olenk nähny unt vai onk semmost tapattun? Heh.

Ko en siis saan unt, tul miälen et voisin alotta uuren kirja, mink olin laittan sänky viäre orottama. Sit tul kauhi ahristus: en millä jaks tutustu niihi uussi ihmissi mitä siin kirjas kumminki on. En nyy keskell yät kumminka.
Jumankekk, en ol viäl ikä tomsestakka asiast murhettun. Et tarvittek mun täst lähtien tutustu kirjallissi hahmoihi etukätte, et saatan lukki keskell yät? Voisik joku toimi esittelijän ja kertto mul, et josas meina lukki sen ja sen kirjan, ni siin o semssi ja semssi ihmissi, etes sit hämmästy? Kyl mene elämä vaikkiaks.

Mist ihmest mun päähän tul semne ajatus, et mun tarvittis tuntti sen kirja henkilöt ennenko voin ruvet lukema? En ymmär.

Nyy on muatiplokeis alkamas semne haaste, et syyskuu aikan käytetä vaa kuutt vaatett. Valita ne kuus ja sit piretä niit koko kuukaus, ei ostet uussi eikä vaihreta enemppä ko mik o alus valittu. Näitte kuure vaatte lisäks saa käyttä erilaissi sukki, hatui, huivei ja takei, ja kenkki tiätyste.

Tarkotus on kokeill, kui vähill krekkalil ihmine tule toime, ko vaa tahto. Ja kiinnittä huamio roittie hualellisemppa hoito ja sihe, et alumperi valittais paremmalaatussi ryysyi, mik kestä kauan pittä.

Tekis miäl otta ossa, se soveis mun iankaikkisse ryjänvastystamisprokrammihin. Voisin siivot vaatekaapist kaike muun pois, jättä vaa yhret housut, hamen, kaks paitta ja villataki ja vaiks mekon. Jos mul olis mekko ja hame... tartteki menn vaateostoksil. Vai kui?

puutarhamurhelmia

Tämä päiv o menny kokonas kansanterveyre hyväks. Ja kanatte. Taik siis Tyynen ja Ukon.

Muuto ole kulken ympärs trekooli niinko joku haable enk oll saan mittä aikka.

Mut joku muu o saan: mun uusimmas istukses o kaivelttu oikke urakal, nii et päivälilja kallisteleva sinn tänn ilma multta juurtes ympäril. Mustrastan kakarat o ollu toimes, enk saa niit millä uskoma, etei siäl saa kaivell. Nyy laitin vanhan katin tost rappu erest sinn puska all, jos he sitä hiuka pelkkäisivä:

Hän vissi vähä liikatt, ko kuva o epätarkka.

Sain Takkupäält kukkasen. Taik oikeastas se o pensas, en kyl tiär mikä. Hän ol repässy sen tyäpaikalt säiliöaluelt. Siäl kasva usse erikoissi kasvei. Tuntek kukka:

Leht o tomse muatone:

Kamera tykkä tarkentta jokapual muuhal mut ei siihe ko tahtoissin.

Peurat oli taas haukannu mun punatammestan latvan poikk, se piti laitta häkkin:

Se tammi siis, latva o tiäs misä. Ja ko me sitä ihmeteltti, ni Takkupää löys uuren penssa viärest:

Mikä mahta täst tulla? Kovi on kasvamas, vaikk maa on niin kuiva etei lappio pyst.

Ko oikasin selkän ni naapurin kesantopelto näyt ihan sinertävält. Siis noitte kellaste valvattie joukos kasva jotta sinist? En täält liki sara metrin pääst nähn mitä ne vois oll.

Mut omal pihall murhet vaa riittä. Olettek ikä nähny kuivemppa kaivo? Tualt vasemmalt ylhält pruukkas vesi iha tursuta kaivo sillon ko olin piän ja kaua sen jälkkenki. Ei sitä muuto huamann, mut sillon ko kaivo tyhjennetti pesemist varte sen näki. Nyy ei ol enä meininkiäkä.

Otin viimätteks koirat mukka ja läksin kattoma sitä sinist peltto. Mennes sivutetti helikopter:

Hän ol kuallu niinko sanota saappa jalas eli suara lennost vissi. Noit lentele puutarhas niinko helikopterei, semssi piänemppi sinissi mik o mun miälest kaunemppi, ei ol tänä vuan juur näkynykkä. Piänen peljätti surenkorennoi ko aikuse sanosiva et ne ottava niin kovi kiines et nahk lähte mukan. Viäläki puistatta.

Mut se sinine pelt. Sinn ol kylvetty kaikkilai, hernettäkki, mut enimmäkses siäl kasvo hunajakukka ja näit:

Harvakseltas jokast ja saviheinä joukos, mut mun ol pakko noukki muutama ruiskukka maljakkon. Ne oliva niin kaunei. Jos huamen kävis hakemas rinkeplummi kasitiän varrest, ne on kans elokuun kukkassi.

Muuto o kaik hyvi.

tunnustus jos toinenkin

Mulla on ollut niin kiirus kaiken turhan kanssa, etten ole ehtinyt valittaa täällä niitä kaikkia. Lisää kiirettä on tehnyt kaikki tarpeelliset asiat, jotka on ollut hoidettava, ja kantona kaskessa kaiken lisäksi työtyö, siis se osuus joka vaatii verstaalla oloa. Maanantait ja perjantait.

Kotiin tullessa olen kuin kuraan kuollut kuttu. Hitaasti toivun entiselleni aamuun mennessä.

Niinpä olin varsin yllättynyt, kun äsken kesken lauantaisiivouksen tunsin voimakasta tarvetta tulla koneelle (heh) ja löysin Vilukissin blogista ylläolevan lätkän. Kiitos vain!
 
Olen seurannut ko. blogia jo kauan. Olen tuntenut voimakasta yhteenkuuluvaisuutta kirjoittajan kanssa ihan alusta asti. Niinkuin olisin löytänyt vanhan tutun. Mutta yhä vain yllätyin, kun luin hänen tunnustuksensa. Meillä molemmilla on ilonamme tai riesanamme synestesia. Mm.
 
Mun pitäis nyt tehdä seitsemän tunnustusta. Huh.
 
1. No se synestesia, jonka Vilukissi jo kertoi. Jotkut tapahtumat jäävät mieleen ensisijaisesti väreinä. Mulle on aina ollut itsestään selviä Konsta Pylkkäsen siniset ajatukset. Opettajalla oli joskus nielemistä... Mulla menee muutkin aistit sekaisin: mun magnesium-pillerit maistuu samalta kuin vanhat jauhot haisee... Tietyt pinnat tuntuvat ääninä, esim. äidin vanha kumilaukku narisi. Siis mun mielessäni.
 
2. rakastan suunnittelua. Teen työlistoja, piirrän erilaisia pohjapiirroksia tai puutarhasuunnitelmia, mietin etukäteen monet asiat niin puhki että saan niistä tarpeekseni enkä edes yritä toteuttaa. Entinen mieheni oli nääntyä tämän(kin) piirteeni kanssa, hän ei ymmärtänyt etteivät kaikki ideat olleet vaatimuksia.
 
3. pääni kehittää kertomuksia yötä päivää. Pienet uutiset lehdessä tyyliin "mies nielaisi python-käärmeen" saa aikaan kehyskertomuksen, joko ennen tai jälkeen nielaisun. Öisin päässäni kehittyy kokonaisia romaaneja, jopa niin että saatan kesken unen ajatella: nyt pitäisi herätä ja kirjoittaa ylös. Kovin montaa kertaa en ole sitä vielä tehnyt.
 
4. Tykkään laulaa. Vanhoja iskelmiä ja koululauluja, vieläpä virsiä. Yksin, korkealta ja kovaa. Mulla on hyvähermoiset koirat.
 
5. Mulla on kyky saada roina poikimaan. Mitään en tunnusta kantavani sisään, ainoastaan ulos. Silti mulla on kaikki paikat täynnä. Blogini yksi perusteema onkin "eroon turhasta tavarasta".
 
6. En tykkää lapsista. Joistakin kyllä, tai yleensä useimmista. Oikeastaan en voi sietää sitä, että minun ilman muuta odotetaan pitävän kakaroista, on ne sitten millaisia tahansa. Varsinkin sellaiset vanhemmat ottavat päähän, joiden kakarat ovat oikeita riiviöitä ja häiriöksi kokonaiselle supermarketille eivätkä vanhemmat tee muuta kuin odottavat toisten hymistelevän miten "lapset on lapsia" PRKL. Sanon minä. Ja kun sanon, lähtee yleensä tukka päästä niin mammalta kuin pennultakin. Mulla ei on tarvetta tykätä kenestäkään koon perusteella, mutta olen kyllä vanhemmiten oppinut olemaan tuomatta julki tätä omituisuuttani.
 
7. mulla on kahtia jakautunut persoona (yllätys!) Tykkään olla mukana tekemässä muiden kanssa, mutta sitten pitää saada olla myös yksin. Tykkään maalla asumisesta ja huushollini vanhoista romppeista, mutta viihtyisin myös niukasti sisustetussa modernissa kaupunkiasunnossa. Voin kulkea tyytyväisenä vanhoissa kirppisvaatteissa, mutta rakastan uusia vaatteita ja kenkiä, alusasuista puhumattakaan.
 
Siinäpä niitä tuli. Voi olla, että jonakin toisena päivänä tunnustaisin muita asioita. Voi myös olla, että kaduttaa näidenkin julkituominen. Yleensä en kyllä vaivaudu katumaan mitään.
 
Murheet on samat kuin ennenkin. Vesi on kaivosta loppu mutta juoksee sisään sateella. Sen varran on satanut että tämä viimeinen on tullut todistettua. Koipi toipuu hitaasti, vähän kerrallaan. Käyn kahdesti viikossa salilla, se on ihanaa ja vaikka mitä. En silti kykene kävelemään portaita.
 
Pienoismalli vie kaiken vapaa-ajan, nytkin on huono omatunto kun en ole lorvarissa sen parissa. Olen kuitenkin päättänyt saattaa sen niin valmiiksi kuin kykenen, ehtiikö sitten ajoissa on toinen juttu.
 
Yritän ehtiä sekä kirjoittamaan että kommentoimaan vähän ahkerammin. Jess.
 
Olen niin vähän kommentoinut muiden blogeissa, että joudun sanomaan: ottakaa ja jatkakaa tästä, lukijat! Jos teitä on sellaisia, joilla on oma blogi. Mielelläni antaisin tämän ainakin siskolle ja Oilille, joka aina sanoo ettei aloita omaa blogia. Jonakin päivän kuule...

krampissa

Se mun ihmekukkani, jota mä luulin sormustinkukaksi, osoittautui kuitenkin tulikukaksi. Pituutta sillä on saman verran kun mulla ittelläni, ja kukat on hassallaan eikä tuupissa niinkuin ukontulikukalla.

Ne on ihan sieviä pieniä kukkia. Tuo naavainen kräki tuossa vieressä oli tarkoitettu kärhön tueksi, mutta tuuli irroitti Mr Presidentin otteen alvariinsa ja se päätti kiertyä sammalruusun piikkisille varsille. Oli vissiin turvallisempaa siellä.

Viikonloppu meni Kauppilan pienoismallin parissa ihan kokonaan, kun ensin pääsin alkuun. Kuvat on Kirkkokatu 10:n sivuilla. Sain karjapihan rakennukset suurinpiirtein kokoamista vaille valmiiksi ja sen kunniaksi pidin itselleni plättikestit:

nam.

Maanantai vierähti työtöissä. Oli outoa pitkästä aikaa ajella aamusella töihin. En nukkunut juuri lainkaan edellisenä yönä, mutta hyvin jaksoin. Perjantaina menen taas.

Tänä aamuna olin reipas ja lähdin puoli kahdeksalta kuntosalille. Huhkin siellä reilun tunnin, tarkoitukseni oli mennä vielä altaaseen mutta se olikin sitten jo varattu. Olo oli ihan hyvä kotiintullessa.

Sitten piti lähteä kirkolle asioille mutta näytti että juuri tulee sade. Takkupää leikkasi nurmikkoa ja minä, ensimmäisen kerran tänä vuonna! perkasin ruusupensaiden juuresta kuivuneita rikkaruohoja. Ei siis kovin raskasta eikä kovin kauaa, sillä nurmikko kasvaa vain paikoitellen.

Hiukan mulla pakaralihas kiristi autolle mennessä, mutta vielä pääsin hyvin kävelemään. Käytiin sitten useammassa paikassa ja koko ajan kiristyi lisää. Lopulta en enää päässyt kävelemään kiroilematta.

Se nyt on selvää ettei tämmöinen kulttuuri-ihminen voi kiroilla pitkin kirkonkylän raittia. Semmoinen ei vaan käy. Lopulta saimme kaikki asiat toimitettua, neiti Sieväsen valumavikakin tuli korjattua ja pääsin kotiin. Isolla särkylääkkeellä olen tämän illan pärjännyt, mutta lisää vaaditaan että saan saunottua ja kykenen nukkumaan.

En odota mitenkään erityisellä innolla huomista herätystä.

Kaikesta huolimatta aion jatkaa himokuntoilua ja mennä torstaina uudestaan salille. Silloin mahdun altaaseenkin ja saan venyteltyä paremmin. Enkä revi itseäni ihan niin piippuun kuin tänään.

Lopuksi tähän pieni arvoitus. Tai ihmettely, tämä ällistytti meitä eilen:

Kuka arvaa, mistä tämä on pullahtanut? En ole eläissäni nähnyt tämmöistä, vaikka olen jokusia vastaavia pullautellut elämäni aikana.

Tämä ei ole muuta kuin todiste siitä, että ihmiskunta on rappiolla.

hämmästelyä

Uskomatonta, mulla on tänään vapaapäivä. Siis onhan mulla ollut niitä koko ajan, mutta tänään siis tuntuu vapaapäivältä. Vaikka herättiin Sohvin kanssa jo seitsemältä.

Noustiin ylös (tai Sohvi ilmaantui sänkyni alta), keitettiin kahvit ja lueskeltiin lehteä. Tai Sohvi siis oli vaan hengessä mukana, makoili jaloissani. Mutta kuitenkin tämmöistä leppoisaa vapaapäivän aamua vietettiin, kunnes:

Perkule, mun lehdestäni oli repäisty sivusta pala pois! Keskeltä sivua kokonainen kaistale! Mitä tässä on lukenut sellaista, että sitä ei just mulle voinut näyttää?

Käsittämätöntä sensuuria. Olen tilannut koko lehden, koko vuodeksi. En lainkaan pahastuisi, jos niitä pahuksen huonekalukauppojen loppuunmyynti-ilmoituksia jätettäisiin välistä pois, tai kodinkone- ja kirjainmarkettien monisivuisia liitteitä, mutta että repäistään keskeltä asiallista uutissivua kaistale, sitä ei voi ymmärtää. Kenellä on aikaa moiseen sabotaasiin? Kuka on vainoojani?

Aamulla oli leipäkin homeessa. Vapaapäivänä on tietysti aikaa sulatella pakastimesta uutta känttyä ja oikeastaan lämmin leipä kruunasi aamiaisen. Lauantailiitteen sanaristikko on tänään vähän vaikeampi, joten siitäkin riittää vielä huvia.

Hain pyykit saunalta ja juuri kun olin viikannut ne sievästi, ne lipsahtivat kädestäni suoraan vesiämpäriin. Siellä telineellä ne nyt taas ovat kuivattelemassa itseään. Vapaapäivänä ei tarvii olla siin kauheasti vaatetta päällä, varsinkaan näin kuumana päivänä.

Joo-o. Nyt on päivä jo vaikka kuinka pitkällä ja minä olen vain lorvinut. Päiväkahvitkin on jo juotu. Otan itseäni niskasta ja siirryn lorvikamariin lorvehtimaan. Siinä sivussa kun lämmitän saunaa jatkan pienoismallin kanssa ähertämistä. Sain eilen parin rakennuksen osat muotoiltua, vähän viimeistelyä ja ne voi liimata kasaan. Tavoitteena on rakennus per päivä. Muutamassa hankalammassa voi mennä parikin iltaa. Saatan jopa julkaista kuvia, ellen sitten tule toisiin ajatuksiin.

Jotenkin tuntuu mukavalta ajatukselta, että ilmat vähän viilenevät ja voi taas pukea päälleen ihan säällisiä vaatteita, eikä vaan jotain liehukkeita.  Olen koko kesän kulkenut joko pelkässä huivissa tai mahdollisimman väljissä ja vilpoisissa paidoissa ja nyt alkaa riittää. Tahdon pukea hameen ja puseron ja kunnolliset kengät! Enkä halua olla enää tahmea ja hikinen, muuten kuin kuntosalilla ja saunassa.

Tuosta tulikin mieleeni, että kävin eilen lunastamassa kuntosalikortin. Samalla kortilla pääsen sekä kuntosaliin että allasjumppaan. Syksyn merkki tämäkin.

sopeutumisen vaikeus

Ensimmäinen työviikko on kohta tehty. Eilinen päivä meni sorvaamolla ja sovittiin, että teen jatkossa kaksi päivää viikossa lähityötä. Siitä se alkaa.

Huomaa selvästi, että syksy lähestyy, kun kaikki muukin toiminta on vilkastumassa. Kulttuurielämä nyt onkin vilkasta kesällä, mutta kaikenlaiset muut aktiviteetit lisääntyvät myös. Mua jopa pyydettiin ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin. Lakatkaapas nauramasta.

Ja mulla kone yskii. Tuntuu etten pysy vauhdissa, ja kun sitten oikein pinnistelen, käyn niin ylikierroksilla etten saa nukutuksi. Heh, niin kuin mukulat. Olenkin merkinnyt kalenteriini VAPAApäiviä, etten vahingossa lupaa joka päivälle jotain.

Koska lempipuuhaani on suunnittelu ja listojen laatiminen, olen nyt tehnyt raivaamissuunnitelmaa huushollin pelkistämiseksi. Taas ja jälleen kerran. Jos olisin säästänyt kaikki laatimani suunnitelmat, mulla olisi kilometrin mittainen arkistohylly täynnä. Koska en ole, hylly on hiukan lyhyempi.
Mutta mutta. Koskaan ei tiedä, milloin tulee tehneeksi juuri sen täydellisen suunnitelman, jonka toteuttaminen käy kuin leikki ja jolla saadaan aikaan täydellinen tulos. Sitä paitsi hyvin suunniteltu on puoleksi tehty, vai mitä?

Kun lueskelen toisten blogeja, vaikuttaa siltä että olen ainoa lorvimiseen erikoistunut naiseläjä pohjoisella pallonpuoliskolla. Kaikki, aivan jokainen seuraamani blogi esittelee jonkinlaisia aikaansaannoksia, kuvailee onnistuneita projekteja ja sisältää matkakertomuksia kuvineen. Vain  minä puhun aikomuksistani. Että sillä tavalla lahjakas...

Meillä on taivaanisän kanssa informaatiokatkos tai jotain häikkää yhteyksissä. Mulle on annettu (pyynnöstä kylläkin) pitkä poutajakso koska katto vuotaa aina vaan. Koska nyt alkaa kaivo olla kohta tyhjä, olen yrittänyt viestittää, että sadetta saisi jo tulla, sillä katonkorjaajan kanssa on ollut alustavat keskustelut. Saattaa olla, että isäntien toivomukset hyvistä puinti-ilmoista ajaa mun surkean kaivoni ohitse. Mut saiskos edes sen verran sadetta,että saisin tynnyrillisen saunavettä? kysyy nimim. vähään tyytyvä.

painostavaa

Veera pöllytti puutarhaa, eikä muuta. Kasteli hiukan, mutta siinä kaikki.

Olin loppuviikon Kauppilassa opastusvuorossa. Siellä oli hiljaista, perjantaina oli hiukan enemmän kävijöitä. Eilen ei ketään.

Iltapäivällä satoi ja jossain kaukana Turun suunnalla ukkosti. Hiljainen sade ropisi pärekatoilla aivan toisella soinnilla kuin muualla. Karjapihan veräjä on auki kävijöiden kulkea.

Hiljaista, prännin ovi on auki kuin sokea silmä.

Ukkonen kaikkosi ja sade lakkasi. Lueskelin tuvassa Hiljaiset sillat-kirjaa ja tunnelma oli erikoinen. Vanha laaja maalaistupa ja iowalainen rakkaustarina olivat vähän kaukana toisistaan. Pitäisi valita paremmin kirjat joita lukee tuollaisessa ympäristössä.

Illalla myöhään katsoin Tatin elokuvan Enoni on toista maata. En kyllästy Tatin elokuviin varmaan koskaan. Raision kirjastosta niitä saattoi lainata, täältä en ole muistanut edes kysyä.

Sitten irroittelin telkkarin ja tietsikan valtakunnan verkosta, sillä yöksi oli luvattu julmaa ukonilmaa. Koska ei ole takeita sitä, että heräisin mihinkään ilmaan, pitää aina vähän ennakoida. No, seitsemän aikoihin kun nousin ylös alkoi meren, tai paremminkin Pyhärannan suunnasta kuulua jatkuvaa kolinaa, sellaista syvää, matalaa ja uhkaavaa. Se loittoni kuitenkin Rauman suuntaan ja sen jälkeen on ollut hiljaista ja painostavaa. Paitsi ihan juuri nyt kuuluu taas ukkosen ääni.

Jatkuva ukkosella ja myrskyllä peloittelu on sen verran vaikuttanut, että toisin kuin yleensä puin vaatteet päälleni heti aamulla. En siis lorvehtinut puoleen päivään aamutakissa kuten yleensä. En tiedä, olisiko Vilukissin taannoinen yöpaidan vaihtaminen ollut esimerkkinä.

Tänään on ohjelmassa Testivoittajan talutusta, vaatekaapin siivousta ja saunomista:

Jos oikein reipastun, saa saunakin pesun ja puunauksen. Se riippuu vähän tuosta ilmasta.

Huomenna on ensimmäinen työpäivä.

sama virsi

Kaikk nyy valittava et loma loppu ja kesä loppu ja voi kauhi sentä. Mää kans.

Taik ei see ny niin kamala ol et loma loppu, eikä suvika ny viäl ohitte ol, mut ole niin ko velli pussis enkä saa mittän toimeks. Ja loma loppu.

Huame käyn viimäsen kerra jumpparil ja ehtost syärä kravui Takkupään kans. Tarttis siivot ja loma loppu.

Eilän käven kirkol, hoiri monttalai asia ja käve kirjastossaki. Jälles yks hyvä puali piänel paikkakunnal asumisest: olin unhottan kirjastokorti kotti, mut sain kumminki kirjoi lainaks. Vaikk loma loppuki.

Tänäpe ole vaa lorvin, tein piäne aikka sitä nukkikse parketti ja sit kävelin ton Kurvassua reuna hakema kanttarellei. Yhre sopa ainekse sain, ja jote pia rupp satama ni ei tänä syksyn muut saarakka. Ei, vaikk lomaki loppu.

Meijän kylä asukasluku kaksinkertastu joka suvi ja tänä vuan vissi olla suamalaise vähemmistön, ko yhre isännä uk-rain-alaise ja valk-ovenä-läise marjanpoimija suvi suvelt lissäntyvä. Mun koira pitävä jessuksemoist mekkala ko nämä ahkera ihmise käyvä viäl ehtosi mustikkmetäs ja kulkeva airan takan erestakasi. Olen antan heijä pittä jööt et kumminki jää viaraste miäle misä talos o koira. Takavuasin tuppas tavara hävimä syyspualel jote ollu ulkorakennuste ove lukus. Nyy ei vissi enä muutama vuatte ko olo ova parantune heilläki. Mut paremp on katto ko kattu, ko lomaki loppu.

Loppuviikkon olenki opastamas Kauppilas, en ol tänä suven muut ollukka, syksyl on sit viäl yks pyhäpäivä varattun. Huameltta tarvitte silittä pait ja hame, ne o vissi pyyki jäljilt. Ja loma loppu.

Ei ol yhtän kuva laitta, ko kamera akut ei suastu pysymä laturis. Ain ko silmä välttä ne hyppävä pois. Ei sempualest, trekool o kuiv ja kellane ja kryppistyn, ei siäl ol koht mittä kuvamist. Tikkerperi kypsyvä ja niit olen käyny syämäs. Faarelmi sain tänä kaks piänt rasia pakkasse, kaik muu olen syäny. Koht niitäkä ei enä tul. Voik muute oll turhemppi marjoi ko tikkerperi? Se maistu kyl tuarenas hyvält, mut ei siit tul hyvä hillo eik mehu eikä se maist pakastettunaka miltä. Ja mullaki on niit kolm puska kaikkiastas. Ole vissi silläki lail hull.

Ja nyy menen maat ja orotan, et loma loppu.