tasapainossa

Elämä ja asiat menevät kuin juna vuoristoradalla. Kun toisessa päässä kiivetään ylös, tekee toinen pää syöksyn alas. Tai toisin päin.

No joo, latteudet sikseen. 

Eilen kävin katsastamassa uudelleen asuntoa, jota jo kerran himoitsin ja luulin sen menneen. Se olikin vielä saatavissa ja hämmästyksekseni myös sain sen.

Olin jo aamulla hyvällä mielellä ja tiesin, että tulee hyvä päivä. Sumuiset päivät ovat ihan parhaita.

Ajelin siis aamupäivällä itään päin toiveikkaalla mielellä. Sohvi oli mukana ja nukkui tietty koko matkan. Paitsi tietyömaan kohdalla, jossa piti kurvailla moneen suuntaan. Pyöreähkö ruumiin muoto vaikeuttaa nukkumista tiukassa kurvissa...

Asunnossa on kaikki tarvittava: sauna, iso parveke ja keskeinen sijainti. Siskon perhe asuu muutaman kilometrin päässä ja pappa ihan naapurissa. Oma perikunta ja Takkupää parinkymmenen minuutin matkan päässä.

Taloyhtiö on rauhallinen ja piha-alue hienosti hoidettu, kuten nykyisessäkin.

Kävin kotimatkalla hakemassa muuttolaatikoita. Aloitan pakkaamisen saman tien, ja vien jo keskiviikkona ensimmäiset pakaasit, kun saan avaimet. 

Tänä aamulla oli sitten se syöksyosuus: polveni on niin hemmetin kipeä, etten tiedä miten kykenen viemään Sohvin lenkille. Laitoin eilen jalkaan kävelykengät, joissa on vähän korkoa, kun lempilenkkareissani on reikä pohjassa. Polvi pahus ärtyi eikä nyt oikein suostu antamaan anteeksi.

On vain hyväksyttävä tosiasia, että korkkarit ovat mennyttä aikaa. Kaikki kauniit avokkaat joutavat nyt kierrätykseen ja on hankittava tilalle mukavammat jalkineet.

En anna asian vaivata. Eihän minulla ole jatkossa kovin paljon käyttöä juhla/sisäkengille. Otin tukevan annoksen kipulääkettä ja kohta taas mennään.

Kohti uusia kaarteita.

vilkasta elämää

 Joinakin päivinä asiat kasaantuvat ja tuntuu kiireiseltä kuin ennen töissä ollessa.

Vaikka elämä on hidastunut, nämä sumapäivät tuovat siihen vähän vipinää.

Aamulla pesin koneellisen lakanapyykkiä kun näytti että sen voisi kuivattaa ulkona. Päivä on ollut poutainen, joten oletan riepujen olevan melko kuivia kun haen ne narulta.

Sitten lähti työ/vierashuoneen sohva uuteen kotiin. Nyt sen saattoi jo luovuttaa, kun välittäjä kävi kuvaamassa huoneet myynti-ilmoitusta varten. Aloitin myös pakkaamisen, sohvan paikalle työhuoneeseen mahtuu monta laatikkoa siististi.

Illalla on kaksi kokousta peräjälkeen. Toivon totisesti että nämä alkavat olla viimeiset laatuaan.

Tässä välissä ehti käydä sähkömies korjaamassa lämminvesivaraajan ja eläinlääkäri soitti Sohvin hammashoidosta. Näin paljon ei ole tapahtunut koko kuukaudessa kuin nyt tämän päivän aikana.

Lokakuu on mukava kuukausi, värikäs ja usein lauhakin. Pidän kovasti myös marraskuusta, sillä silloin tulevat esiin hienot keltaisen ja ruskean sävyt. Vasta marraskuussa monet tien varren heinät kellastuvat ja näyttävät kauniilta ruskeita pajun- ja koivunvarpuja vasten.

Ja välillä näkyy yllättäviä väripilkkuja ihan pyörätien  reunassa.

Sohvi pääsi trimmauspöydälle viime viikolla. Ensin pestiin ja kuivattiin ja sen jälkeen ajeltiin turkki siistiksi. Koko hommaan meni puolitoista tuntia.

Sohvin ikäistä koiraa ei tällainen amatööri voi kerralla tehdä valmiiksi, vaan pesun, kuivatuksen ja trimmauksen välissä pitää olla pieni lepotauko.

Siitä huolimatta vanha rouva oli rättipoikki operaation jälkeen. Ruoka ei maistunut enää illalla, piti vain saada nukkua.

Viikonlopun metsälenkillä sitä ei enää vaivannut mikään.

vaikea ihminen

 Sain vihdoin aikaiseksi antaa asunnon myynti välittäjälle. Ajattelin, että se käy helposti kun ilmoitus on jo valmiina, kaikki tiedot selvillä ja kuvatkin otettu.

Väärin ajateltu. 

Välittäjä haluaa otattaa ammattikuvaajalla uudet kuvat, tekee uuden ilmoituksen ja aikoi pyytää uudet paperit isännöitsijältä. Ja minä maksan tietysti tämän kaiken. Huoh.

Papereista eli isännöitsijäntodistuksesta, tilinpäätöksestä ja energiatodistuksesta en suostunut maksamaan toista kertaa ja pienen vääntämisen jälkeen sain pudotettua siitä summasta pois melkein puolet.

Kuvaaja tulee ensi viikolla ja lupasin siihen mennessä siivota nuukasti. 

Sitten olisi pitänyt kertoa, paljonko minulla on asuntolainaa ja missä pankissa. Mukavana ihmisenä kerroin kyllä pankkini, mutta sitten kieltäydyin kertomasta laina- tai muistakaan raha-asioistani, kun en ymmärtänyt, miten se liittyy asunnon myymiseen.

Tunnelma hieman hyytyi, mutta siitä päästiin lopulta eteenpäin. Vähän kovalta välityspalkkio tuntui, mutta allekirjoitin sopimuksen yhtäkaikki. Laitoin ehdoksi että ennen joulua pitää päästä muuttamaan, mutta se ei tietystikään ole pelkästään välittäjästä kiinni. Saas nähdä, kuin käy.

Sohvi pitäisi pestä ja trimmata. Se on homma, jossa ryhtymisrajoitteisuuteni ilmenee voimakkaimmin. Karvanaama kyllä on tottunut eikä pistä hanttiin, mutta siihen menee ihan mahdottomasti aikaa ja huusholli on hetken ihan mullin mallin.

Pitää hakea trimmauspöytä varastosta, varustaa sen vierelle tarvikkeet ja pestä ensiksi koko eläin. Sen kuivaamiseen menee tunti, kun se ei yhtään tykkää kuivaajasta. Ja kun sitten ruvetaan trimmaamaan, ollaan jo molemmat ihan poikki eikä Sohvi jaksa enää seistä. Joudun nostamaan sitä takapuolesta että saan peräpeilin ajeltua.

Mutta ei auta, kyllä siihen on nyt ryhdyttävä. Saan muutakin ajateltavaa kuin ruoka. Muistan nyt, miksi tuo ruokapäiväkirja aika nopeasti jää pois käytöstä.

Sen täyttäminen pitää ajatukset koko ajan ruoassa ja syömisessä, mikä on sekä tylsää että raskasta. Vaikkakin erittäin terveellistä, hetken aikaa.

Minäkö trimmauksen tarpeessa?

terveellistä

 Pitää ihan ensiksi korjata edellisessä postauksessa ollut kirjoitusvirhe: Seitsemän veljestä ilmestyi tietysti 150 vuotta sitten, eikä sata niinkuin olin naputellut. Omalle tekstilleen on joskus sokea.

Kärsin koko viime viikon jonkinlaisesta suolistotulehduksesta tai vatsahaavan alusta. Joka aterian jälkeen tuli huono olo, jota kesti pari tuntia ja välillä olo oli todella kurja.

Tehdäkseni asialle jotain aloin pitää ruokapäiväkirjaa. Olen sitä ennenkin harrastanut mutta aina se jää jossain vaiheessa, kun elämään tulee muuta sisältöä.

Ruokapäiväkirjan hyöty on tällaiselle yksineläjälle siinä, että kiinnittää paremmin huomiota siihen, mitä oikein suuhunsa mättää. Kaapista napostelu jää vähemmälle, kun semmoisten kirjaaminen luo henkistä tuskaa :)

Vatsa on rauhoittunut jo muutamassa päivässä ja kirjaamani ruoka on ihan kelvollista ja suositusten mukaista, paitsi suola. Sitä tulee päivittäin liikaa, vaikka en sitä lisää mihinkään.

Käytän kirjaamiseen Finelin laskuria, joka on melko kätevä ja ilmainen. Se näyttää syödyt kalorit ja ravintoaineet ja vertaa niitä suositettuihin määriin.

Aterioideni kalorimäärät taas hieman yllättivät, Olen laittanut ihan normaaleja annoksia, kun en ole laihduttamassa, ja kertyvät kalorit jäävät silti koko ajan alle suositusten. Aloin jopa punnita joitakin asioita, mm. juustoa aamuleivällä, kun näytti etten millään saa niin paljon energiaa kuin olisi tarpeen.

No, juuston punnitus kyllä kannatti. Se oli tuplasti niin painavaa kuin olin arvioinut. Mutta muuten arviot ja määrät vastasivat, ja vatsa on täynnä.

Nyt ikävät vatsakivut ovat jäämässä pois. En tiedä mikä ne aiheutti, tuskin se oli kiinni ruokavaliosta. Se hyöty tästä kuitenkin on ollut, että palasin taas säännölliseen, oikeaa ruokaa sisältävään ateriointiin. Ja jos nuo kalorimäärät (1500-1800 kcal) pitävät paikkansa, painonkin pitäisi hiljalleen pudota.

 Toinenkin hyöty tästä on koitunut: ruoan valmistaminen pakottaa nousemaan koneen äärestä muutaman kerran päivässä. Sukututkimuksen parissa kun menee helposti useampi tunti kerrallaan, eikä ole hyvä istua niin pitkiä aikoja. Kun ei enää ole pakko.

hiljaista

Joinakin aamuina meillä on pitkät varjot. Jos olemme liikkeellä aikaisin, tarvitaan jo heijastin kummallekin.

Tänä aamuna kahlasimme sohjossa, kun räntää satoi suurina riekaleina. Maa on vieläkin valkoinen ja edessä taitaa olla syksyn ensimmäiset liukkaat.

Eläkeläisen kiireet on sellainen perusolettamus. Että eläkkeellä on niin paljon kaikenlaista puuhaa, ettei oikein mihinkään ehdi.

Huihai, sanon minä. Jos joka paikkaan lupaa mennä eikä osaa mistään luopua, ei kannata puhua kiireestä sellaisena ulkopuolelta tulevana ilmiönä, jolle ei mitään mahda.

Olen tietysti vielä vähän jäävi puhumaan eläkkeellä olosta, kun sitä on takana knafti parikymmentä päivää, josta siitäkin olen ollut töissä neljä päivää. 

 

Kulttuuriseuralla oli viikonloppuna pienimuotoinen tapahtuma Seitsemän veljeksen 100 v juhlavuoden kunniaksi. Viimeinen kahvitus seuran puheenjohtajana, vielä syyskokous ja sitten voin luopua vastuusta.

Sen jälkeen on vielä kaksi yhteisöä, joiden luottamustehtävistä on päästävä eroon. Ikinä en enää ota vastuulleni minkään yhteisön toimintaa. Olen sillä saralla osuuteni tehnyt.

Muutto ei ole yhtään lähempänä kuin viime viikollakaan. Kaksi ostajaehdokasta on käynyt, joista toisen pitää myydä ensin talonsa ja toisen neuvotella pankin kanssa. Ellei mitään ala kuulua, laitan homman välittäjän murheeksi.

Mutta ei tässä toisaalta mikään varsinainen kiirekään ole. Parhaita päiviä on sellaiset, joina ei tapahdu mitään. Niitä on valitettavan vähän :)

niin siinä kävi

 ...että ensimmäisenä virallisena eläkepäivänä palasin töihin. Olin luvannut että jatkan perehdyttämistä vielä sen aikaa, kun asun paikkakunnalla. Tulivat sitten heti pyytämään päiväksi.

Sohvi ei oikein tykännyt, kun joutui taas olemaan yksin. Nyt se vahtii ja kulkee perässäni. Olin nimittäin eilen jo toisenkin päivän toimistolla.

Pitäisi vihdoin panostaa kunnolla tämän asunnon myyntiin, että pääsisi tästä välitilasta.

En itsekään oikein ollut innostunut työhön paluusta. Silloin syyskuussa ajatus tuntui hyvältä, mutta huomasin nyt, että mieluummin olisin jo jättänyt työasiat sikseen. Päätinkin eilen, että rajaan tehtävät pelkästään perehdytykseen. Ei ole edes järkevää ottaa uusia asioita kontolleen, kun ne joutuu kuitenkin jättämään kesken.

Pääsin eilen jatkamaan sukututkimusprojektiani. Sain Keskimmäiseltä vanhan läppärin, jossa on Linus-käyttöjärjestelmä eikä aiemmin käyttämäni sukututkimusohjelma pelittänyt siinä ollenkaan. Eilen löysin sattumalta ohjelman, joka toimii.

Kaiken hyvän lisäksi jo keräämäni tiedot voi siirtää tähän Omat juuret-ohjelmaan, joten kaikki tekemäni työ ei mene hukkaan.

On vain sellaista hommaa tuo kirkonkirjojen ja muiden arkistojen kaivelu, että tulee helposti istuttua neljäkin tuntia kerrallaan. En edes huomannut, vaikka ranneke huomautti usean kertaan, että olisi aika liikkua.