vilkasta elämää

 Joinakin päivinä asiat kasaantuvat ja tuntuu kiireiseltä kuin ennen töissä ollessa.

Vaikka elämä on hidastunut, nämä sumapäivät tuovat siihen vähän vipinää.

Aamulla pesin koneellisen lakanapyykkiä kun näytti että sen voisi kuivattaa ulkona. Päivä on ollut poutainen, joten oletan riepujen olevan melko kuivia kun haen ne narulta.

Sitten lähti työ/vierashuoneen sohva uuteen kotiin. Nyt sen saattoi jo luovuttaa, kun välittäjä kävi kuvaamassa huoneet myynti-ilmoitusta varten. Aloitin myös pakkaamisen, sohvan paikalle työhuoneeseen mahtuu monta laatikkoa siististi.

Illalla on kaksi kokousta peräjälkeen. Toivon totisesti että nämä alkavat olla viimeiset laatuaan.

Tässä välissä ehti käydä sähkömies korjaamassa lämminvesivaraajan ja eläinlääkäri soitti Sohvin hammashoidosta. Näin paljon ei ole tapahtunut koko kuukaudessa kuin nyt tämän päivän aikana.

Lokakuu on mukava kuukausi, värikäs ja usein lauhakin. Pidän kovasti myös marraskuusta, sillä silloin tulevat esiin hienot keltaisen ja ruskean sävyt. Vasta marraskuussa monet tien varren heinät kellastuvat ja näyttävät kauniilta ruskeita pajun- ja koivunvarpuja vasten.

Ja välillä näkyy yllättäviä väripilkkuja ihan pyörätien  reunassa.

Sohvi pääsi trimmauspöydälle viime viikolla. Ensin pestiin ja kuivattiin ja sen jälkeen ajeltiin turkki siistiksi. Koko hommaan meni puolitoista tuntia.

Sohvin ikäistä koiraa ei tällainen amatööri voi kerralla tehdä valmiiksi, vaan pesun, kuivatuksen ja trimmauksen välissä pitää olla pieni lepotauko.

Siitä huolimatta vanha rouva oli rättipoikki operaation jälkeen. Ruoka ei maistunut enää illalla, piti vain saada nukkua.

Viikonlopun metsälenkillä sitä ei enää vaivannut mikään.

päivä 12

 

Elokuu on päättymässä. Aamut ovat kasteisia ja raikkaita, tienvarren kukat lähes loppuun kukkineet. Minulla on totisesti aikaa silmäillä niiden lakastumista, kun vaellamme aamu- ja iltalenkeillämme.

Sohvi on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja jaksaa kyllä, kunhan vauhti on hänelle sopiva. Ulkoilu tekee hyvää meille kummallekin ja lopun aikaa Sohvi lähinnä nukkuu. Toki se tykkää myös istuksia terassilla tai etuoven rappusilla ja tekee välillä pienen lenkin pihalla.

Olen koko kirkonkylällä asumiseni ajan, yli kuusi vuotta, ihmetellyt kuinka vähän näemme muita ihmisiä lenkeillämme. Koronarajoitukset autioittivat koko kylän moneksi viikoksi. Nyt koulujen alettua ohitsemme suhahtelee aamuisin koululaisia, mutta se onkin ainoa hetki kun lapsia näkee missään. Nykylapset eivät taida enää leikkiä, ainakaan ulkona. 

Koiranulkoiluttajia näkee joskus, yleensä yhden tai kaksi päivässä, Itseasiassa näemme kävelyillä useammin kissan kuin ihmisen. Asun kuitenkin kaupungissa...

Työhuoneeni ikkunasta näkyy kuusiaidan takana naapurin omenatarha. Suuria, mehevän näköisiä omenoita on puut täynnä. Tunsin niiden tuoksun kun ripustin pyykkiä. Alkoi tehdä mieli omenapiirakkaa.

Sen sijaan leivoin päiväkahville muffineja. Pakastimessa oli viinimarjoja vuodelta 2014. Sitä ei huomannut eikä muffineissa ollut mitään vikaa. Söin neljä.

päivä no 16

 Viileät aamut ovat palanneet ja lenkkeily koiravanhuksen kanssa on huomattavasti helpottunut. Äänikirjan kuuntelu auttaa verkkaisen tahdin ylläpitämistä. Sohvi teputtaa perässäni hitaasti taluttimen mitan päässä, mutta tulee kuitenkin. Sitkeästi.

En halua puhua vielä syksystä, mutta sitä kohti tietysti ollaan menossa. 

Olen jäänyt osattomaksi koronan aiheuttamista vastuksista. Tapaiselleni introvertille ei kevään ja kesän rajoitukset olleet mitenkään mahdottomia. Pidän luontaisesti turvavälejä ja kartan ihmisjoukkoja. En höpöttele kenenkään kanssa kaupan käytävillä enkä tuppaa kassajonossa kannoille.

Kerrankin pidättyvistä tavoistani on tullut tavoiteltava käyttäytymismalli.

Vaaliviikko

Mun piräis olema kovas vaalikuumes ny. Kaik muu ehrokkat mainostava ittiäs ja kirjotteleva aviisis kaikenkaltasist epäkohrist, mitä ikänä keksivä.
Mun ei tee miäli.
Ei nii, etei meijän pitäjäs olis epäkohti. Varmaste olis parannettava, monessaki asias.
Mut ei mul ol niihi mittä yksselitteist ratkasu. Ja vaik oliski, ei siit olis appu, ko muil o toisenkaltassi näkemyksi ja he pitävä niit yht oikkioin ko mää omian.
Sen tähre en jaks innostu tämsest enne vaalei käytäväst keskustelust, mikä loppu yleensä aika pia vaalete jälkke. Jokanen tiätä, et sit ko asi tule ette ja päätöksi tehrä, moni seikka o muuttun toiseks. Ja ko yhres täyty saar päätös aikaseks, ni muitaki on pakko kuunnel. Kunnas täyty tehrä yhteistyät ja tulla toime kaikketen kans.
Mist syyst en vissi olekka ihan parhamppi ehrokkai :)
Mut mitäst näist, vaali ova ens sunnuntan ja tiärän et saan kumminki yhren äänen. Kaks olis jo ylellisyt ja panostukse suhteutettun murskavoitto.
Koton on syystyät hyväs mallis. Saatti Takkupään kans tehryks tikapuit ja rappunkaittei, nii et senki pualest o hyvä miäl.
Tyäasiat onki sit iha levälläs. Näitte lomautuste aikan käyrä uuret neuvottelut, ja nähtäväks jää, kuka saa paikkas pittä. Piän osa pääse eläkkel, melko isol osal järjesty muit töit mut irtisanottaviaki on. Ja olen luultavaste täsä viimäses joukos.
En ol asia sen suuremmi viäl surru, ko sitä ehti sittenki murhettuma ko päätös on käres.
Syksy alka hellittämä ja talvi pakka pääl. Tänä aamust ol kolm astett pakast, viäläki  maa on kuuras varjosil paikoil. Kävin laittamas auton lämmitykse, ko ehtost menen grafiikantunnil.
Huame olis tarkotus pittä Walon mäel siivoustalkkot, mut o luvattu lumisaret. Mää otan plättitaikina ja värkit mukka ja paistan plätei niil ko tarkeneva tulla. Kumminki täyty laitta hellan tuli, ni siin paista sit samal plätejäkki. Jos olis oikke viiteliäs, ni otais kaffepannunki föli ja keitäis pannukaffet. See maistuiski muuttest hyvält.
Tämän ehtopäivän käytän maalamisse. Mul o semse ilosen tätin kuva tekkeil, ja vaik mun sutimisen o aika toivotont, se on kumminki niin kiva, et jatkan sikkiäst, vaikkei tulost voi juur kehuta. Ei ol pakko näyttä kenellekkä, riittä ko aik kulu mukavaste.
Ja jos ei kulu, voin taas hakki niit sukkahousui, mik ova viäläki karoksis...

blääh

Ei yhtään kiva roikkua täällä tänään, tyhjän panttina. Voi kun olis aina tasaista ja samanlaista, yhtä paljon hommia jokapäivälle eikä koskaan tämmöistä ja sitten taas ihan superkiirettä.

Meneeköhän viikkoa ennenkuin valitan, että aina vaan on samanlaista eikä ikinä mitään vaihtelua? Täss' ois vedonlyönnin paikka.

Aamulla oli runsaasti ihanaa sumua, aurinko paistoi kyllä kylätiellä ikävästi sumun alta suoraan silmiin, mutta tunnenhan minä tien. Eikä kai kukaan niin jumalattomalla ajalla siellä kuljeksi?
Ylösnoustessa oli kirkas kuutamo. Laitoin silti ulkovalon, kun en havainnut kuuta vielä sisätiloissa. Eihän ne palaneet kuin hetken, eikä niitä olisi lainkaan tarvittu, mutta siellä ne nyt ovat valmiina. Jos siis jaksan valvoa niin kauan, että niille on iltasella käyttöä.

Eräs syksyn tunnusmerkeistä onkin pimenevät illat ja harmaat aamut. Tulin viime viikolla kaikista iltamenoista kotiin pilkkopimeässä, mutta nyt alan jo muistaa ulkovalojen tarpeen.

Toinen vissi syksyn merkki: löysin punaisia haavanoksia onnittelukimppuun runoiltaa varten. Vähän keltaisia kukkia, haavanoksia, marja-aronian oksia ja punertuvia vaahteranlehtiä. Muistutukseksi, että kotona odottaa syksy kun kiertue päättyy.

Eilen olin sienimetsässä, tarkemmin sanottuna kävin noukkimassa pienen korillisen kantarelleja. Olen viimeksi käynyt siinä takuupaikassa kolmisen viikkoa sitten, ja nyt löysin suurimmat koskaan näkemäni kantarellit. Varmaan lähes viisitoista senttiä korkeita ja kymmenen senttiä leveitä olivat suurimmat. Nopeasti kasvaneita, koska olivat koostaan huolimatta aivan rapeita.
Kierrettyäni kaikki tuntemani paikat törmäsin polulla naapuriin metsän takaa. Hän oli puolukkareissullaan nähnyt samat sienet ja käynyt kotoa hakemassa korin ja veitsen. Myöhästyi! ja kirosi tuuriaan. Miten osuinkin niin sopivaan rakoon tulemaan, että ehdin putsata koko saaliin hänen nenänsä alta.

Kävin vielä toisessa paikassa koirien kanssa, mutta siellä oli metsä muljattu siihen malliin, ettei löytynyt sienen sientä. Hyvä kun päästiin kävelemään, minä huono- ja koirat lyhytjalkaisina olimme välillä vaikeuksissa.

Luumupuu taipuu kaarelle kun luumut kypsyvät. Ensimmäiset putoilevat jo, suuret mehukkaat hedelmät. Lajike on vanhaa ja pienihedelmäistä, mutta tänä vuonna näyttää kaikki kasvavan ennätysmäisiin mittoihin ja määriin. Omenapudokkaista tulee taas riesa. Niiden kerääminen ja kuskaaminen metsäreunaan peurojen herkuksi on työlästä. Tulisivat vaan rohkeasti itse hakemaan öiseen aikaan, säästyisi aikaa ja selkäsärkyä.