Elokuu on päättymässä. Aamut ovat kasteisia ja raikkaita, tienvarren kukat lähes loppuun kukkineet. Minulla on totisesti aikaa silmäillä niiden lakastumista, kun vaellamme aamu- ja iltalenkeillämme.
Sohvi on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja jaksaa kyllä, kunhan vauhti on hänelle sopiva. Ulkoilu tekee hyvää meille kummallekin ja lopun aikaa Sohvi lähinnä nukkuu. Toki se tykkää myös istuksia terassilla tai etuoven rappusilla ja tekee välillä pienen lenkin pihalla.
Olen koko kirkonkylällä asumiseni ajan, yli kuusi vuotta, ihmetellyt kuinka vähän näemme muita ihmisiä lenkeillämme. Koronarajoitukset autioittivat koko kylän moneksi viikoksi. Nyt koulujen alettua ohitsemme suhahtelee aamuisin koululaisia, mutta se onkin ainoa hetki kun lapsia näkee missään. Nykylapset eivät taida enää leikkiä, ainakaan ulkona.
Koiranulkoiluttajia näkee joskus, yleensä yhden tai kaksi päivässä, Itseasiassa näemme kävelyillä useammin kissan kuin ihmisen. Asun kuitenkin kaupungissa...
Työhuoneeni ikkunasta näkyy kuusiaidan takana naapurin omenatarha. Suuria, mehevän näköisiä omenoita on puut täynnä. Tunsin niiden tuoksun kun ripustin pyykkiä. Alkoi tehdä mieli omenapiirakkaa.
Sen sijaan leivoin päiväkahville muffineja. Pakastimessa oli viinimarjoja vuodelta 2014. Sitä ei huomannut eikä muffineissa ollut mitään vikaa. Söin neljä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti