tiistai 27. toukokuuta 2014

vapauden illuusio

Kuten tunnettua, asiat menevät aina eteenpäin. Remppa ei ole poikkeus, vaikka se aiheuttaakin jatkuvasti huolta ja ahdistusta.
Eilen hain maalia parikymmentä litraa, ei kuulemma riitä mihinkään, joten tänään haen lisää. Värit on pähkäilty tarkkasilmäisen ystävän kanssa huolellisesti. Tarvitsen nimittäin apua värien suhteen, koska muuten ne tuppaa valikoitumaan korvakuulolta.
Ennen värikartassa oli pienen pieni värillinen ruutu, jonka alla luki A1234 ja värisävy vaaleni koko rivin alas asti koodin muuttuessa yhdellä numerolla tai kirjaimella. Siis sellainen liukuväriruudutus numeroituna. Eikä mitään iloa värin valinnassa, postimerkkiäkin pienemmillä väritipoilla.
Maalikaupassa on toki ollut jo pitkään isompia pahveja tai puunpaloja joiden perusteella on ollut helpompi löytää sopiva vivahde. On myös voinut viedä lempipaitansa kauppaan ja siitä kone on skannannut oikean sävyn.
Mutta mielestäni oli edistystä, ainakin tällaiselle aistirajoitteiselle, löytää värikartta jossa väreillä on nimet.
Ei niin, että ne vastaisivat kovinkaan hyvin mielikuvaani, mutta onhan nyt ihan toista maalata työhuoneensa sävyllä Huurteinen kuin sävyllä H3829.
Pienelle pojalle voisi maalata huoneeseen Taivaallisen Virneen ja runotyttöä voisi ilahduttaa Lempeä Kaiku.
Virkeä Viehätys voisi sopia seesteiselle ja Pirteä Kaiho kuulostaa hauskalta.

Parkettimiehen kanssa väännetään kättä lattian maalaamisesta. Haluan maalata vanhan tammiparketin, joka on kellastunut ja kellastuu hionnasta huolimatta uudelleen. Parkettimies vannoo ja vakuuttaa, ettei kellastu. Eikä suostu maalaamaan.
Viime yönä tein päätöksen: lakatkoon sen. Maalaan sen itse kun perävalot ovat kadonneet nurkan taakse. Pysyy se maali siinä lakan päälläkin.

Noista väreistä vielä: kannattaa todella tehdä koemaalauksia eri kohtiin huonetta ja sitten seurata valon vaihtumisen vaikutusta. Värit nimittäin muuttuvat melkoisesti sen mukaan, millainen valo huoneessa on. Ja kerrankin aistiharhastani on hyötyä. Valitsemani värit näyttävät kaikki jossain vaiheessa lähinnä harmailta, mutta kuulostavat edelleen hieman erilaisilta. Toisaalta joudun kuuntelemaan melkoista sinfoniaa, jos sutikoin kovin toisiinsa sopimattomia sävyjä pitkin seiniä.
Kuulas Harmonia takaa hiljaisemman elon.

perjantai 23. toukokuuta 2014

edistystä

Olen viimein saanut sovittua jonkinnäköisen aikataulun rempalle. Pienellä tuskalla(kin) sain kokoon jonkin verran avuliaita uroita, jotka yhteistuumin ja jokainen sarallaan luovat kotiani. Olipas sekavasti sanottu.
No, puolitoista päivää meni siihen, että valittiin ja keräiltiin tarvittavat materiaalit. Ja roudattiin kaikki olohuoneen lattialle. Tänään alkaa maalaus- ja lattianasennusprojekti. Maanantaina tulee tuttu maksullinen mies, joka tekee suurimmat pintatyöt ja asentaa keittiökalusteet. Parketin hionta ja maalaus jää seuraavalle viikolle. Nippanappa selvitään aikataulussa, mutta kiireen tekee viimeistään torpan tyhjennyksen kanssa.
Alan ymmärtää niitä, jotka eivät jaksa kierrättää vaan työntävät kaatikselle kaiken ylimääräisen. Järkevä toiminta vaatii kolminkertaisen energian järjettömään verrattuna :)
Olen silkasta eroahdistuksesta hyljännyt vanhan kotini kokonaan, sekä talon että puutarhan. En kertakaikkiaan pysty (enkä ehtisi tai jaksaisikaan) leikata edes nurmikkoa. Tekee kyllä pahaa katsoa, miten nopeasti kaikki alkaa rehottaa, mutta yritän vain katsoa muualle sen vähän aikaa, jonka olen paikalla.
Kuin rangaistukseksi, tai ehkä jäähyväisiksi, istutukset voivat hyvin ja kukkia ja versoja pukkaa voimallisesti. Angervot ja tuomipihlajat ovat täydessä kukassa ja näyttävät aivan lumikinoksilta. Monet pionit kukkivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa, enkä ole sitä näkemässä... ruusuista ei kannata edes puhua. Ne voivat sietämättömän hyvin.
On paljon helpompi luopua isoäidin kihlarukista kuin ruusuista.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

aikamatkailua

Terveisiä 80-luvulta. Olen viettänyt koko viikonlopun poistamalla tulevasta kodistani kyseistä vuosikymmentä. Luulisin onnistuneeni, paitsi kylppärissä. Sen kaakelit ovat kyllä uudet, mutta voisivat kyllä olla kolmekymppisiäkin.
Huoh. Kaikkea ei voi saada, joten tyydyn olemaan kiitollinen siitä, että pesuhuone on siisti.
Olihan kyllä urakka. Poistimme kaikki tapetit, osan postimerkin kokoisina paloina ja keittön lattiasta korkkilaatat. Kaikki mustat lattia- ja karmilistat saivat myös lähteä. Terassin kaiteet, josta toinen puoli oli kaksimetrinen umpeen laudoitettu viristys, kaadettiin odottamaan noutajaa.
Ystävä kävi purkamassa keittiön ja makuuhuoneiden kaapistot.

Huomenna käyn hakemassa vähän lattianpäällysteitä ja tiistaina saapuvat uudet kalusteet. Viimeistään silloin alkavat hankaluudet, sillä eihän voi olla niin, että kaikki sujuu kuin tanssi. Vai voiko?
Seinissä riitti tasoittelua, kolmessa vuosikymmenessä ehtii ripustaa taulun jos toisenkin, puhumattakaan hyllyistä ja verhotangoista. Hiomakoneeni on valitettavasti kuollut lainareissullaan, joten semmoinen pitää hommata jotta saan seinät hivaistua maalauskuntoon. Seuraavat päivät kuluvatkin mukavasti maalaten ja nikkaroiden.
Ensimmäiset itkutkin on tirautettu. Takkupää sanoi taannoin saunassa, että näin ei enää kauan sanota. Pakko oli vähän itkaista sitä murhetta.

lauantai 10. toukokuuta 2014

välitila

Täällä on nyt menossa nyyhkävaihe. Suuri murhe on päällimmäinen tunne, kun kuljen tulevan entisen kotini lattioilla. Mitä olenkaan mennyt tekemään?
Olen antanut itselleni luvan murehtia oikein olan takaa koko tulevan viikon. Sitten saan asuntooni avaimet ja aloitan sen kunnostamisen.
Toki olen jo hakenut värikarttoja ja laattaesitteitä. Erehtymätön silmäni bongaa niistä aina sen kalleimman version. On tavattoman työlästä sen jälkeen löytää se toiseksi paras, johon ei uppoa koko budjetti. Huoh.
Lähden nyt ystävän kanssa keittiökauppoihin. Molemmille tarvitaan uudet köökit, ja asioita on hyvä puida yhdessä. Miehiä tässä vaiheessa ei tarvita, itse ymmärretään paremmin. Varustan mukaani kameran, rullamitan, lehtiön ja kynän. Pankkikortin taidan jättää kotiin odottamaan, nyt ei tehdä ostoksia.

Ostoksiin liittyen on pakko tunnustaa eräs asia: taannoisella työmatkalla ostin Lissabonista mekon. Ihan tarpeellinen ja edullinen ostos. No, viikko sitten olin naapurikaupungissa ihan vaan ikkunaostoksilla ja tulin ostaneeksi (..!) mekon. Kotona kaappiin laittaessani tajusin, että se oli lähes samanlainen kuin lissaboninmekko. Minäkö muka tylsä pukeutuja? Tai huonomuistinen?
Eli tänään ei shoppailla, ainakaan mekkoja.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

lopun alku

Se on kuulkaa menoa nyt. (tämän tulen sanomaan varmaan joka toisessa postauksessa tästä juhannukseen, niin suuri muutos on menossa)

Tein lopulta vielä yhden tarjouksen ja se hyväksyttiin, joten perjantaina minusta tulee kirkonkyläläinen. Vai oisko alue jo Kostiaista?
Kuinka vaan, olen eilisen illan uhrannut aikataulutukseen ja muuttosuunnitteluun. Työkaveri toi jo ensimmäiset muuttolaatikot, joten ei ole enää mitään syytä vetkutella.
Ja tietenkin koko homma tulee nyt mahdottoman sopimattomaan aikaan työelämän kannalta. Ajoitus on aina ollut vahva puoleni :)
Joudun piiskaamaan itseni varsin maaniseen tilaan, jotta saan kaiken toimeksi. Kovat sanktiot takaavat sen, että paniikki on tosiasia jo ennen Helatorstaita.
Toisaalta: nämä asiat eivät yleensä parane tai helpotu hidastelemalla. Parempi kertakirpaisu kuin jatkuva jomotus, sehän on jo nähty.
Kuvia en edelleenkään taida ehtiä tänne laittamaan, mutta otan niitä kuitenkin. Teen sitten aikanaan pölyn laskeuduttua kuvapostaukset koko ruljanssista, että jää jälkipolville (ja itselleni) muisto.

Selasin tietysti illalla netin tarjontaa muuttoasioissa, ja siinä jo oli mennä pupu. Kaikenlaista ilmoitettavaa ja muistettavaa varsinaisten tavaransiirtojen ja rempan lisäksi. Nyt jos koskaan tarvitsen niitä kolmea herraa, joita hoivailin parikymmentä vuotta. Perikunta kokee järkytyksen, kun havaitsee, että tällä kertaa muori on oikeasti lähdössä ja tosissaan, eikä vaan lämpimikseen uhkaile. Saa nähdä, montako ulkomaanmatkaa, välilevytyrää ja ylityöputkea tilanne laukaisee :D
Ellei tapaukseni olisi niin sekava kaikkine tavaran hävityksineen, tilaisin muuttofirman hoitamaan homman.

torstai 1. toukokuuta 2014

sittenkin

Se tuli vielä sittenkin, talvi. Aamulla oli maa valkoinen ja lunta tuli sakeasti. (aamu=klo 8)

Mun vappuni menee toipilaana. Ihan hitsin vetelä olo, alkoi epäilyttää että joukossa on jotakin allergianperhanaa, joka yhdessä keuhkokuumeen kanssa vie voimat.

Mutta haa, join silti vappusimat (siideriä..) ja söin tippaleipiä! Kaksi kpl, toiset kaksi säästin tälle päivälle. Ja mässäilin pikkuruisilla munkeilla, sellaisilla kahdesti puraistavilla. Niin että humala on tullut kokonaan sokerista.
Josta tulikin mieleeni, että ennen aina kiellettiin antamasta koirille sokeria, se aiheutti niille vuotavat silmät ja sokeutumista. Meille kakaroille sokeri oli vaaratonta vaikkakin paheksuttua syötävää. Paheksunta tuli siis pelkästään siitä, että se oli hyvää.
Katti vietti hillittömän vapun jossain kylillä. Lähti jo eilen päivällä eikä tullut koko ehtoona kotiin. Aamulla kömpi unisen oloisena puuvajasta ja on syötyään nukkunut Sohvin punkassa. Sohvi yritti ehdottaa sille siirtymistä jonnekin muualle, mutta katti käänsi kylkeä eikä edes silmiään raottanut. Heh, on sillä rankka elämä.
Sohvilla sen sijaan on tylsää. Minusta ei ole sille juuri seuraa enkä ole jaksanut ulkoillakaan sen kanssa. Sentään värkkäsin sille vähän ajankulua ja piilotin puruluun pyyhkeen ja pahvitötterön sisälle. Siinä meni kymmenisen minuuttia ja hauskaa näytti olevan. Pitäisi keksiä sille puuhaa useammin.

Akkunan takana aurinko kurkkii pilvien raosta. Narsissit ovat karistaneet lumet niskastaan ja nostaneet päänsä kohti aurinkoa. Lähtisin ulos, ellei siellä olisi niin hyytävän kylmä.
Parempi keittää päiväkahvit. Juokaa tekin, jos munkkeja on vielä jäljellä.