aktiiviset akileijat

Jaska esitteli blogissaan kauniita ja erikoisia akileijoja puutarhastaan. Muistin, että mulla on myös siemenestä kasvatettuja akileijoja, mutta missähän lienevät. Mulla ne nimittäin vaihtavat itsekseen paikkaa, eli kylväytyvät mielestään parempaan ympäristöön ja istutetut heittävät vissiin henkensä.

Kun aikani konkkasin ympäri trekoolia niin löytyihän niitä, vaikkeivät ole lähellekään niin hienoja kuin Jaskan kukat.

Tämä on kait se tavallisin, mikä löytyy jokaisesta puutarhasta. Se toinen yleinen, ihan tummansininen tai lila, on nyt muuttanut jonnekin kauemmaksi kun en sitä löytänyt.

Tämä on sievä vaaleanpunainen, jonka linnut ovat kauniin pitkäkaulaisia.

Toinen, vielä hempeämmän punertava.

Tämä lymyili niin hankalassa paikassa, etten saanut kunnon kuvaa, mutta värisävy on suunnilleen oikea. Meillä tuulee tänään rivakasti, joten kaikki kuvattavat tanssivat.

Tällä on aina ollut omituisen lyhytkaulaiset ja pitkäpyrstöiset linnut. Samasta pussista kylvetty kuin muutkin, mutta malli on toinen.

Lopuksi pakolliset ruusukuvat: Valamonruusu aloitti tänään.

Ja Ritausma kavereineen..

Japanintuliainen. On kuulemma suurta muotia siellä. Kiikkukoon nyt hetken puhelimen jatkeena, pääsee sitten joskus nukkikseen makoilemaan. Mirriparka, viikset vaan värisee kun kuuntelee mun juttuja.

Päivä on ollut dramaattinen. Seurantalolle on joku onneton murtautunut ja kirkonkylän sahalla oli tulipalo. Ilmassa on ukkosta, saa nähdä missä se näyttää voimiaan. Pitää tästä Walon mäelle kokoustamaan, meillä on siellä maan kaunein kokoustila. Ja tänään hyvä ilmastointi...

silkka turhuut

Tervetulo! Ensmäse Martin Frobisherit kukki aira viäres. Kärhö nojaile siäl joukos, tartte ens kevän laitta sil kunnon tuki.

Henry Hudson ava kaunist nuppuas.

Ensmäne pioni kans on aukentun. Tämä o semmost "naapurilai", saatta ol Sarah Bernhard?

Toristeks siit, et muutaki on ko ruusui: ruskolilja kukki komiaste. Meil sanota tätä keisarinkruunuks, vaik se ei semne ol.

Mun suur rakkauten: Ritausma. Ei tarvit sanoi....

Naapurin emänt ei täst syyst tykkä ruusuist. Siis ko ne roskava... Huoh. Mua ei haittaa.

Mut tämmöst tänä. Ei mittä muut ko turhanpäiväst mut kaunist. Sitä sama kaikil muillekki!

suvikuvi

On kerranki semne kukka etten tiär mikä sen nimi on. Ruusute joukos viihty.

Uutt tiatto: Tiuku o oikkias, tämä o nimeltäs rohtorasti.

Täst se alka. Katri Vala alotta kukinna ja koht on koko airaviarus täyn kukkivi ruusui.

Lilli kans ot tänä aurinkko mun täkillän. Mahtok mittä ruskettu...

Lissä aurinkonpalvoji: kärväne istu porston pöyräl lämmittelemäs ja orotta vissi, et pääsis livahtama overaost tuppa. Hämhäkiverko näkyvä kans hyvi:)

Papula ruusu kukki siäväste tädykkeitte keskell.

 

Nämä ei viäl kuki, mut myähemi kyl. Näitten piräis olema sinikuuliljoi, mut ova vissi jotta jättilai, ko tuleva vuas vuarelt suuremiks. Lehre o nyy jo hyvän sopplautase kokkossi.

Piäni ei ol nämäkä nurkantakan kasvava vuarenkilve. Koirat tykkä kahistel tual lehrette joukos. Niit ei näy siält lainka mutko kahin kuulu. Pajukartio haask orotta pääsy saunanpessä.

Tuvan päättös o mun koristeelline vanh kanelin, ko meina tänäki vuan tehrä pali omeni. Juhanusruusu ruppeva varisema, mut ova viäl ihan piukas kukkassi.

Jälles kuva samast paikast sauna rappult päi puutarha. On kiva verrat eri vuareaikoin otettui kuvi, kui puutarha elä ja muuttu ko aik etene. Kasvihuanepark menet kattolevyjäs talvel eikä ol ollu kettä korjamas.

suviehto

Nyy o sit juhannus. Aattoehto meniki valla kulttuurin paris. Ensiks oltti Santtiol lipunostos ja maistonki nostetti koht perä, sit ol hiuka yhteislaulu ja se jälkke suunnatti kolmantte pitäjä. Siäl viherkäises torpas ol muut seuralaise ja muutama ystävä viättämäs mittumaari.
Oi ko ol viihtysä! Syätti ja eine juatti, puheltti ja lauletti ai joukko. Tupa ol hauskane, isäntväki ol kekseliäste koristellu huushollis juhla varte ja muutonki. Tunnelma on mahtava, ja päälpäätteks nous täyskuu metän takka koristama yätaivast.
Se sama kuu loist koton ko tulin ja kattelin sitä viäl hetke aikka koiraten kans ennenko mentti kaik maat. Olissin voinu istu kauemminki keinus kuut kattomas, mut muistot vei miäle haikkiaks ja lisseks rupesi haukottelema nii makkiast et kuu venys soikkiaks. Ei auttan muu ko konkat kamari.

Alotin juhannukse jo päivä enne, käve nimittäin juhannussaunas jo torstan. Sit kääresin tukkan paperruseteil yäks, et olis eine fiinimp tukka aatton. Kyl kuulkka o siunattu asi etei mul ol naapurei! Kuljin koko aattopäivän ne talouspaperise ruseti pääs enkä lainka muistanu niit olevanka. No, tukka ol fiini koko ehton nii et pääasi ol kunnos.

Nyy olen opetellu kävelemä yhren kepi varas. Ajatteli, et joskus se täyty vaa tapattu. Kovin pitki matkoi en saa tehryks, mut askare eine helpottus ko saa jotta piänt kannetuks toises käres. Mittä painava niinko vesiämpäri ei luana viäl kuljetta, mut ei se päivä enä niin kaukan ol.
Torstan tein muute henken kaupal reissu vintil, ko tahrosi kukkahame aatoks yllen ja se ol viäl siäl. Kaks kertta käven traputte yläpääs kurkkamas, et uskallank, sit soiti siskol et nyy menen ja jote mittän kuulu, ni soit ampulanssi hakema. Sit kiipustin ylös, konttasi vaatetankon tykö, otin pussin ja konttasi jälles takas trapuil. Taikk tikkat sinn mene, semse irtonaise.
Sit läheti siskol tekstari et hyvi men ja hameki mahtu pääl. Meil o näättäk tua vintt semne, et siäl pakka vaatte kutistuma. Ainane jännitys, ko tua siält hapene alas, et mahtuk pääl viäl. Mut olen kuull, et monel muullaki o samalaist vikka vintis...

Nyy on taivas kirkastunu ja vaik tuule, ni ilm o lämmin. Otan filti ja kirja ja menen iha vanha-aikkasest nurmikol makkama ja lukema. En muist kosk olissi niin tehny, paitt torstaehtoste kokeilin, ko tul miälen, et semmost pruukatti joskus. Se oliki nii mukava et menen taas. Jos sais hiuka färi kinttuihis, ko ova ko kalkkilaivan kapteenil.

epävakaista

Hassua miten elämä voikin yhdessä iltapäivässä kääntyä ylösalaisin. Miten muutamalla sanalla on niin suuri vaikutus, että ihmisen elämä on sekunnissa toisenlainen.

Outoa on myös, miten ihminen onnistuu piilottamaan itseltään selviä, ääneen sanottuja asioita. Jättää huomiotta, unohtaa ja uskoo siihen, minkä toivoisi olevan totta.
Ja miten tyhjään putoaa, kun nenää oikein hierotaan ilmiselvään.

Nyt pitää vetää henkeä, koota voimat ja lähteä kohti uutta. Nähdä mahdollisuudet, joita muutos tarjoaa. Miettiä, minkä oven haluaa avata sulkeutuneen jälkeen.

Surutyökin on tehtävä, muttei saa jäädä tuleen makaamaan.

Mistä näitä nerokkuuksia oikein tulee?

ruusuista

Tehdään pieni kierros puutarhassa ja katsotaan ruusuja:

Juhannusmorsian on vähän etuajassa, mutta annetaan anteeksi sen hätäisyys. Se kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla. Kuvat tuppaavat ylivalottumaan kirkkaassa paisteessa, mutta saa tästä jonkinmoisen käsityksen neidon hurmaavasta kukinnasta.

Poppius eli suviruusu on jo avannut suuren osan nupuistaan. Pensas on puolitoista metriä korkea ja saman levyinen ja kukkii runsaasti. Tekee sitten kiulukoita loppuvuoden koristeiksi.

Vaikka sanoin aikaisemmin, että teresanruusun nuput ovat kauniimmat kuin kukka, niin kuinkahan mahtaa olla. Päättäkää itse, tämä on se sama nuppu kuin viime viikon postauksessa.

Pikkuinen Paimion ruusu kukkii aina yhtä tomerasti, vaikkei viime kesänä jaksanut kasvattaa kovinkaan paljon korkeutta. Kukka on hieman lämpimämmän punainen kuin kuvassa, kova valo söi värisävyä.

Myös Herttoniemi aloitti kukintansa maanrajasta, vaikka sillä on nuppuja korkeammallakin. Liekö viereisen Paimion antamaa esimerkkiä.

Kempeleen ruusu sitä vastoin kukkii parin metrin korkeudessa. Se alkoi venyä mittaa kun pääsi vähän varjoisempaan paikkaan. Haluaako sisko tästä juuriverson? Luulisin että tykkäisit tästä...

Red Nelly on aina yhtä ihastuttava. Sen kukat ovat sisäpuolelta kirsikanpunaiset ja ulkoa vaaleammat. Tuodakseen tämän esiin se mielellään pitää terälehtiään hieman taipuneena. Turhamainen...?

Kuvassa on myös ikävä poikkipurtu nuppu, vattukärsäkäs taas asialla. Pitää ottaa paperipussi ja käydä keräämässä nuo pois. Yksi tuollainen nuppu maahan pudotessaan moninkertaistaa ongelman. Siinä taas ilta-askaretta piisaa.

Kauppilan umpipihalta tuotu tarhapimpinellaruusu kukkii myös ensimmäistä kertaa. Se muistuttaa Linnanmäki-ruusua, ja saattaa sellainen ollakin. Viehättävä, varsinkin kun pensas tuosta kasvaa ja asettuu.

Juhannusruusu on jo täydessä kukassa. Tuoksu on huumaava ja vilkas kuhina ja pörinä käy kukkien keskellä.

Koirat väsähtivät kesken kierroksen. Niistä ruusut eivät ole niin ihania kuin minusta, eivätkä ne jaksaneet kiertää koko taloa. Kyllä olikin rasittava kierros.

Olin tänään lopputarkastuksessa ja kaikki oli melkein hyvin. Lihasten palautuminen on ollut sen verran hidasta, että menen uuteen kontrolliin muutaman kuukauden päästä. Normaali väli olisi vuosi.

Eilinen päivä vierähti Walon mäellä. Oli niin kiire esitellä taloa ja ketokukkia, etten ehtinyt ottaa yhtään kuvaa. Kävijöitä oli liki seitsemänkymmentä, ilahduttava määrä siis. Kotiintullessa olin aivan poikki, mutta sauna virkisti kuten aina.

Lauantai-iltana otimme osaa hääjuhliin. Seurasimme telkkarista tietysti tapahtumaa ja joimme kuohuviiniä nuorenparin onneksi. Toivottavasti hääväellä oli yhtä mukavaa kuin meillä.

monttalai touhu

Tänä on ollu monenkaltast vähti. Mut ko lähte aikonas liikkel ni kaik tule tehryks.

Rukoushuanemäel oli päiväl rajankäynti. Ko munst ei ollu siin hommas mittä appu, katosin päält vaa, ni kerkesi ottama kuvi. Pölkkyruaho ova juur ny parhamas kukas, jos kuka niit tahto nährä. Mul ol tuules huan sihti, ko osalt o jään pää kuva ulkopualel.

Talo o riisuttu lateksilauroist ja keto kukki hianoste.

Tämä nyy o ihan turha kuva. Siin on kaks kaunist sikoankervo, ko tarkkan katto. Olis pitäny menn lähemäks, mut olen nii laiska liikkuma. Jos oikken tarkkan katto, ni siin o valkoailakki kans. Ens sunnuntan mäel o opastettu ketokukkaste kattelukiarros, misä kerrota ja katota kaik kuuskymmentkuus kasvi mitkä ainaki mäelt löyty. Opas o erinomase hyvä niinko tämsel erinomasel mäel täytyki. Tervetulo!

Kottipäästy tein tämse. Toine on tulos, tua misä o viherkäine kivi, o viäl keske. Nua suurema kive ova säröakaattei, piänemä jaspiksi. Peukalosyrjä on kippi ko ketju tehres käyti vaa yksi pihrei. Nämä o semssi suvikilluttimi, mut torellisuures sentä paremma näkössi ko kuvas.

Koira ova lopultas päässy yksmiälisyytte siit, et peti o kahrel tarkotettu. Lilli juurkasvu kerto, et olis koht aik mennä frisööril. Juhanukse jälkke viän ne trimmattavaks.

Tähä o vissi tulemas uus koira taik muu eläv. Tuski meil ihmist kumminka luara tuva ove suuhu? Olis taas aik saara siivoja paikal. Ko tarkkan katto (yäk) ni kaik karva ei ol koirist, siin suutta ol emännä varistami kans. Ja ruaho o leikatt, ko sitä o tuppanki kulkentunnu.

Huame käyn Hesel syämäs. Olen tämän päivä syämise kuitan suklaamuffinssil ja kaffel, huame tarvitte saar jotta muut, vaik sit roskaruakka. Vaik muffinssit o herkullise näkössi ja miksei makussiaki, ni ei niit joka päivä saa syäryks eikä niist ruaks ol. Oi voi ko olis senki mukulan tiänny. Mä ain kuvittelin et aikaihmisen mul o suur piironki mink laatiko o täynn karamellei ja muit hyvälissi. Heh. Nyy haaveilen yrttimaustetust ja krillatust lamppanpihvist ja klasillisest hyvä punaviini.

Siin taita menn koko yä.

herrasväkki ja riamukaari

Tänä saatti vihro kootuks semne ruusukaari, mink Takkupää toi jo aikka sit.

Ensiks tuva lattial, mut ei se oikke sihe mahtun eikä olis mahtun ulos ovest.

Sit pihal ja koirist se muistut niim pali aitaust, ete nee tullu lähellekkä.

Välil käytti viämäs kanatarha iltapala. He saiva liotettu leippä ja siit vissi täsä ny keskustella, et onk hyvä. Näyt kelppavan kumminki. Herrasväki mene nii aikasi nukkuma, et saa pittä oikke vaari et ehti viämä heil ehtoruakka. Vastavast aamuste nousta neljä jälkke, tänä kuko kiakus pual viirelt oikke harttaste. Se o jo eine puhtamp ko tullesas, ko tarhas kasva tikkerperipuski ja se niitte al häärä. Märjät puskat pese äijä hapetti.

Viimätteks saatti päätetty, mihe se kaari sijoteta, vaihtoehroi ol ussema. Päärytti laittama tohon salin kulmal ja samas istutetti humala molemmin pualin. Satus olema hyvät alut mik viime vuan kaivoin isoisä humalistost. Ajatelkka, nee humala on säilyn siäl henkis hyvinki sata vuatt. Ko siitäki tule tänä kesän yhreksänkymment vuatt ko isoisä kual. Taik hän ol mun isoäiten isä, mut koko suku puhele ain vaa Grönruusi isoisäst ja -äitest, ja vanhema kyläläise kans.

Eiläne parkumine ei menny hukka, tänä o ollu keviämpi miäli. Eiköst se täst jälles...

hiiril pesuvett

Kattokast vaa kui kukki vaik en ol yhtä saan hoiretuks. Takkupää kyl o sillon tällön hiuka rikkaruahoi harventan, mut siin onki sit kaik. Silti kukkivat komiaste:

Päivälilja ny kukkiva joka vuas, ainakin tämä kellane, aikane lajike. Ja tua vuarikaunokin pahus vaihta paikka ja levisty joka pualel ja jote pir vaari, se peittä alles kaik muu. Mut kaunis se kyl o ja komian kokkone.

Teresanruusul on kaunis nuppu, melkke kaunemp ko itte kukka sit ko se tost aukke. Kovast aikasi hän o ruppemas kukostama, ko juhannusruusuki vast alottele.

Täsä kurkistele meijä kanatarhan väki. En millä saan paremppa kuva, ko he menivä puska piilo tämä jälkke. Koitan joku päiv uurestas. Kuko ei ol kaunis kunnos, hän o vissi ollu traktori korjamas, mut Tyyne o ain yht siisti ja siävä. Takan näky hiuka heijä asumus, mun omakätisest rakentama kopp.

Otsiko syyn o mun tämänpäiväne viuramisen. Mul o ollu jo mont viikko paha miäl ko ole ollu niimpali yksin. Takkupääl on toine elämä, mikä o hänel tärkkemp ko mun kans olemine enkä ol osannu sit lopettakka tätä suhret. Mul o taipumus kiintty semssi ihmissi, kote oikke pir minu missä arvos. Taik misä vika sit onki.

Tavalisest tulen itteksen toime enkä nii sit murhetu, jos vaik ei toine tykkäiskä, mut nyy o ollu eri asi, ko olen ollu toisist riippuvaine. Olissin tarvinn enemä huamio ja hualenpitto. Ystävä ova tehny enemä ko voi kohturel orotta, mut ystävist ei ol appu joka vaiva.

Mää rupesin tänä tätä kaikke Takkupääl puhelema ko syätti. Parusi ai joukko, niinko se siit olis parantun. Oli pakko sanno, milt munst tuntu, vaik tiärän etei sil ol mittä vaikutust. Ei sunka hänkä kahreks voi revet. Joskus on vaa syrän niin täynn. Ja siks toiseks, ei rakkaut voi käski, sitä joko on taikk ei.

Mut kui voi ollakki, et mult se on puuttun koko iän? Kumne ihmine mä oikke olen, joten herät mittä rakkaut yhressäkä ihmises puale vuassara aikan?

No, sitä ei voi ny autta. Täyty keskitty kuntoutumisse et pääse ite toimittama asioitas jälle, siit se miäliki tule keviämmäks. Onneks sentän tulen suurimma osan ajast itteni kans toime ja mul kaks piänt koira, joitte miälest mää ole mailman keskipiste. On seeki sentä jotta.

kamera löyrys

Löysin kameran ja otin koht Sohvist kuvan. Se o nii miättiväise muatone, eikä uskois et sill o juur ollu mahroton hepuli. Ko valla sata ja tuule, ni me olla sisäl ja piäne elukan tarvitte purkka enerkiatas juaksemal sisäl mun vanh täytetty sukka suus. Taikk pöllyttämäl petiäs pisi tuva laattia. Taik repimäl äitetäs poskvilloist niin kaua, et äit hermostu ja rähise.

Kaikki konstei Sohvi on tänä kokeillu mont kertta, ja ain vaa riittä virtta. Ulosmennes sen täyty joka kert käyr tarkistamas, et kanatarhas on kaik talles. En tiär mitä ne mahtava Tyynen kans puhella, mut ussen siält kuulu Tyynen piänt kotkotust ja sit koht Sohvi tule pois ja hänt heilu.

Ulkon ei ol ny saanu kunnollissi kuvi, lorvikamaris kuvasin mut nee on toises plokis. Nikkaroisi hiukan kalustei koten muuhun pysty, ja meinan viäl mennä jatkama samal ko lämmitän sauna. Ton tuulen tähre ei telkkarist näy mittä, et sen pualest voi rauhas puuhata lorvaris.

Tuul repele kaik sireninkukkase ja paisko niit erelläs. Mut kyl sare vaa on tehny hyvä, meil ol jo niin kuiva puutarhas. Ruusu ova ruvenn kukkima. Tuul viä niittenki tuaksu mennesäs, mut kerkke niit viäl haistelema. Ko tua tuul tost tyynty ni otan kuvi.

kanataloures pitä kiirutt

Sisko toi tänä Tyynen ja Ukkokukon, nii et meil o jälles kanatalous käynnis. Kukko kiakus koht ko auto ovet avetti, tiäs vissi et ny ollan perill.

Sohvi pist ittes kanatarha vähä äkki, ko silmä vältt. Men vissi kattoma, mitä merkillissi asukei sinn oikke majotetti. Kuko ol onneks juur sillo puskas ja me tultti sopival hetkel paikal ja komennetti Sohvi ulos.

Sisko ja kummiflikk oliva kokon päivä ja meil ol vaik kui mukava. Auton kans präkämine vaa häiritt meijän päivä, ko se pit viär hualtto ja sit hakki pois ja koko olemine men hiuka levottomaks. Nii harvo nährä et olis ollu toimittamist viäl toiseks mokomaks.

Mut ko saan kameran kiines ni otan kuvi nii kanasist ko muustaki elämäst ja sit pysy siskoki ajan tasal, et mitä tääl puskis tapattu. En tiär mihe on mun kameran ittes lymyttäny, en ol nähny isolt aikka koko vehjet.

Maanantain tuli jälles jumpatuks ittes jalattomaks. Sunnuntain konkkasin koko päivän Takkupään peräs ko hän tek pihahommi. Sit maanantain ensiks jumpas, sit kuntosalil, sit Raumal hakemas tärkkiöi tarvikkei. Eilä olin töis ja jourusin paarustama rakennuksest toisse ja trapui ylös alas. Särkylääkke oliva siin vaihes välttämättömi. Ehtost en sit meinannu enä kyet sauna. Ja tänä aamuste vast kamalalt tunnus, ko olis tarvinn ylös noust. Huoh. Siin oliva suurima valitukse.

Mailm on kuulkkan kaunis tual pihal. Ja hyvähajune ja kuulosta hianolt. Ja jos otta vaik jäätelö tai siireri föli ni se maistuki hyvält.

Mun tarvitte ny menn laskema kanat ja tekemä muit välttämättömi töit.

virtapiiris

Aamuste aikasi könysin kuntoutukse jälles. Könymine johtu siit, et ko saa nukutuks koko yä, ni aamuste o selk iha jäykkä eikä suastu taipuma. En ny muutonka ol mikkä kärmelumojatar, mut tänä aamuste muistuti lähinnä ranstakka.

Kannat kyl mennä, sill et savikääryle jälkke kokeiltti uut hoitto. Ensiks pistetti talkki kankul. Sit mul annetti semne teräksine pötkylä kätte, mikä ol johros kii. Jumppar lait oma käsivarttes semse lätkä, mist läks johto sama apparaatti ko se mun pitelemä pötkylänjohtoki. Ja sit kytketti virta ja hän rupes hivelemä mun kankkuan. Tunnus semne mukava tärinä. Se kuulemma helpotta paranemist, poista nestet ja mitä kaikki. Ihmeparannust mun miälest.
Kysysi, eikä häne tukkas tuppa kihartuma jos hän mont kertta päiväs o johronpääs mut ei se kuulemma häne vaikut paljonka. Kolm kertta päiväs hänell o lupa kytket ittes apparaatti ilma et ruppe näkymä frisööris.

Oli mar erinomast hoitto. Ei se hullummalt tuntun ja tek tehtäväs. O hiuka niinko olis vähemä turvotust kankus ja liikkumine o käyny koko päivä ko pässi äksiisi. Ilma lääkkei.

Päätteks käven taas kuntosalin pualel, poljin kuntopyäräki ina verra ja rutisteli vattlihaksi. Kottitulles juatti ystävän kans leivoskaffet, ko huamasin et kuntopyärän miälest olin kuluttan kahreksa kilokalori pelkästäs hänes. Täyty pittä vaari ete kuihru.

Siin ne tämämpäiväse voimailu-uutise.

Tääl tuule tänä ihan jumalattomaste. Tukk lähte, jote ol pääs kii. Sisäl olles näyttä niin kaunilt ja teke miäl ulos, mut siäl ei mein pysyt pystös. Täyty oll tuvas vaa.

Soiti pitkäst aikka siskollekki. Hän ol juur töist lährös ja istus raukk autos vaikk kui kaua ko mää vaa jututi. Viimätteks hän lupas koitta tull ens viikoll käymä. Ajattel vissi et ei muuton pääs munst ero. Rankastukses hän uhkas tuar mul kuko ja kana kesähoitto.

Se o meijä yhtene projekti, mikä on kestän jo liki kymmene vuatt. See on pitk juttu, voin sen joskus tänneki präntät. Täll hetkel meil o yks valkone kuko ja Tyyne-kana, mil o ikkä yhreksä vuatt. Alumperi niit ol kahreksantoist kananpoikka, mut vuasitte varrel väki o vähentynn. Tyyne sisarines ol oikke maatiassukku, Ukkokukko on tiäs mikä suvustas huanontun lekhorni.

Surkkiaks asian teke see, et kualo käy ussemite ain sillon, ko kana ova mun hoirossan. Nyy sisko jo valist munt et Ukkokukko on tullu raihnaseks eikä oikke saa hypätyks orrel ja takasi. Sen tiätä mitä se meina: meil o maahampanijaise jo ennen juhanust.

ihmettely

Olen orottan tyäasioitte valmistumist ja roikkun netis. Vaik olisi voinu roikku keinus, ulkon aurinkos. Mut ei, ko täyty oll kone viäres.

Selasi semssi sisustusplokei, misä ihmise esittelevä huushollejas. Niit o mukav kattel, ko niis o ain siisti ja kaunist, ja vaik olis koiriakki, nee makkava ruusukuvioisel peittel eikä eres haise.

Yht assia mää ihmettele ain vaa: mink tähre semse ihmise, ko omistava hianon kaunin korin, laittava seinälles isoill kirjaimil et Home? Kyl mää jos asuissin hometalos, olisi valla verka.

Torestakki, mikä vika o meijä omas sanas Koti? Yht mont kirjaint eikä tul olo, et tarvitte otta henkeahristustroppi. Täsä olis taas jolleki nikkaril markkinarako.

Toine asi, mikä ihmetyttä, on tämä valkoseks maalamise villitys. Mitä se kerto meijä mailmast, et osa tahto maalat kaike ympärilläs valkoseks? En ol ollu yhressäkä huushollis sisäl, misä olis kaik valkost, mut kuvist päätelle on aika raikast. Milt mahta talvipakkasil tunttu, ko sisäl o yhtä kalsa färist ko ulkonakki? Ko kaik, siivousrätei myäre, o valkost?

En tarkot et se olis huano, mut mist tämne suuntaus o lähtenn? Yhres toismaalaises plokis mitä olen seuran jo jonku aikka, o ny ruvettu lissämä valkoste joukko ruastunui tavari. Kaik, mikä o metalli o ruastes. Ollek see joku jatkumo täl valkosel puumil? Mitä sano sykolookit?

Onneks kaik saava assu juur niinko tahtova, etei teijänkä tarvitt assu ekolookis-museaalises torpas, niinko mää. Ja mul riittä silmäilo toiste huusholleis, ko omas se o välil hakuses.