herrasväkki ja riamukaari

Tänä saatti vihro kootuks semne ruusukaari, mink Takkupää toi jo aikka sit.

Ensiks tuva lattial, mut ei se oikke sihe mahtun eikä olis mahtun ulos ovest.

Sit pihal ja koirist se muistut niim pali aitaust, ete nee tullu lähellekkä.

Välil käytti viämäs kanatarha iltapala. He saiva liotettu leippä ja siit vissi täsä ny keskustella, et onk hyvä. Näyt kelppavan kumminki. Herrasväki mene nii aikasi nukkuma, et saa pittä oikke vaari et ehti viämä heil ehtoruakka. Vastavast aamuste nousta neljä jälkke, tänä kuko kiakus pual viirelt oikke harttaste. Se o jo eine puhtamp ko tullesas, ko tarhas kasva tikkerperipuski ja se niitte al häärä. Märjät puskat pese äijä hapetti.

Viimätteks saatti päätetty, mihe se kaari sijoteta, vaihtoehroi ol ussema. Päärytti laittama tohon salin kulmal ja samas istutetti humala molemmin pualin. Satus olema hyvät alut mik viime vuan kaivoin isoisä humalistost. Ajatelkka, nee humala on säilyn siäl henkis hyvinki sata vuatt. Ko siitäki tule tänä kesän yhreksänkymment vuatt ko isoisä kual. Taik hän ol mun isoäiten isä, mut koko suku puhele ain vaa Grönruusi isoisäst ja -äitest, ja vanhema kyläläise kans.

Eiläne parkumine ei menny hukka, tänä o ollu keviämpi miäli. Eiköst se täst jälles...