keskiviikko 7. syyskuuta 2016

orvokkini tummasilmä


Olen joka kesä istuttanut etupihalle orvokkeja, joko maahan tai ruukkuihin. Enimmäkseen sinisävyisiä.
Omenapuun alla on parin pionin lisäksi orvokkeja ja yksi kanadanakileija, joka on tietty kukkinut aikoja sitten. Lisäksi jokunen rikkaruohoksi luokiteltava sirkkataimi...


Olen aina pitänyt orvokeista. Lapsuudessani mummolla oli tuvan ikkunan alla aina orvokkipenkki, josta hän kävi keräämässä pienen kimpun, kun tuli meille tai Tyynelle kahville.




 Minulla ei ole siis varsinaista orvokkipenkkiä, vaan nämä ovat karkulaisia. Niitä on pionipenkin lisäksi laattojen raoissa, nurmikolla ja sorapolulla.

Tiedä sitten, mitä naapurit ajattelevat tästä villiintymisestä. Täällä ollaan niin tarkkoja, jokaisen pihanurmi on kuin kynsisaksilla tasattu.

Etupihalla on myös iso ruukku, johon istutin keväällä maanpeittoruusun. Arvatkaa, muistanko nimen?


Ja sitten se pakollinen, Vanille Fraisen punastus:

Ei se taida tuosta enää syvetä, tuo väri, mutta kaunis se mielestäni on.

Myös muuta punertavaa löytyi eilen illalla. Musta-aronian lehdet ovat saaneet kauniin sävyn. Tästä se vielä kirkastuu, mutta pidän kovasti tuosta tummasta vaiheesta.


Kiinanlaikkuköynnös voi huonosti ja pitää siirtää muualle. Sillä on myös jo syksy mielessä ja kaunis väri sen kunniaksi.

 
Ja vähän myöhemmin oli vielä taivaskin komean punainen. Kuva vääristää sävyn oranssiksi, kun todellisuudessa taivas oli puhtaasti pinkin ja sinisen liitto.


Tämä on lähempänä todellisuutta, mutta valo katosi nopeasti ja kuva jäi vaisuksi.


Mutta siis orvokit tervehtivät kotiintulijaa...


perjantai 2. syyskuuta 2016

vikaa päässä

Tämä on jo tylsää, mutta tuota japaninhortensian punertumista on pakko seurata.


Melkoinen muutos, sanoisin.


Vertailuna tuo uusi kukinto, joka on vasta avautumassa. Tai alakuvan runkohortensia, jonka punertuminen on huomattavasti vähäisempää ja sävyltään sameampaa.


Kun koiran kanssa on ongelmia, vika on yleensä remmin yläpäässä. Nyt on kuitenkin tilanne se, että Kertulla heittää isopyörä, enkä löydä itsestäni suurtakaan vikaa. (vaikka syyllistynkin helposti)


Kerttu on tulossa murkkuikään, sillä on ensimmäinen juoksuaika ja pää aivan sekaisin. Näitä on nähty kyllä ennenkin, mutta ipana kehittää nyt jotain aivan omaa luokkaansa olevia sessioita.


Joskus tuntuu kuin joku kävisi huushollissa pelottelemassa poissaollessani, niin sattumanvaraisia Kertun  reaktiot ovat. Eilen illalla mm. ei suostunut menemään iltapissalle pihalle, eikä tänä aamuna taas tulemaan sisälle sieltä. Hetken päästä kaikki oli taas hyvin eikä mikään pelottanut.

Pihani on täynnä itsekseen kylväytyneitä orvokkeja, joita runtelevat vissiin sekä kotilot että koirat. Näkyy sinne maastoutuneen joku voikukkakin, vasta kuvasta huomasin.
Mutta meillä on kuitenkin melko viihtyisää yhdessä, kukilla ja koirilla ja minullakin. Kaikilla jotain vikaa latvassa.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

rajauksia

Elokuu on viimeinen kesäkuukausi, vaikka moni on jo nimennyt sen syksyyn kuuluvaksi. Johtuuko sitten koulun alkamisesta, että halutaan syksynkin alkavan. Kuka nyt tahtoisi olla kesällä koulussa?


Ikäluokallani koulu alkoi aina syyskuun 1. päivä, mutta syksyni alkaa vasta kun ilma alkaa olla liian vilpoista kesäksi. Ja sekin on vähän fiilis-juttu: alkukesän viileä ilma on eri asia kuin sama lämpötila syksyllä...


Kalenterissa nyt kuitenkin lukee huomenna syyskuu. Yritän silti edelleen viettää terassi-iltoja, koska ne vääjäämättä loppuvat. Ei siis sitku- vaan niinkauankuinmahdollista-elämää. Ehtii hyvin nauttia syksystäkin, eihän meille tule talvi ennenkuin tammikuussa, jos silloinkaan. Jos talven mittana pidetään lumipeitettä, siis.

Mutta se jää nähtäväksi, tänään on vielä virallisesti kesä.




maanantai 29. elokuuta 2016

myrskyn jälkeen

Ei meillä niin hirveää myrskyä ollut, vaikka puuskissa taisi olla bofoortteja runsaastikin. Olin lauantaina torilla, meillä oli Hullun Kukon päivä ja toritapahtumassa piti päivystää aatteellisesti.
Mikäs siinä oli seistessä aurinkoisella torilla, kun tuuli repi tukkaa päästä musiikin säestyksellä.

Ensin esiintyi soittokunta uuden kapellimestarinsa johdolla.

Ja sitten Viis papeista naapuripitäjän kirkkoherran johdolla. Tosin pappeja oli vain kolme tällä kertaa, mutta saundi oli kyllä tarttuva ja rollaattorirock sai innostuneen vastaanoton, vaikkei aivan villiintymisestä voikaan puhua. Ei täällä Vakka-Suomessa villiinnytä.


Kotona sitten kurkkailin huolestuneena uuden pihani uusia istutuksia.
Runkohortensian raskas kruunu joutui nyökkäämään jatkuvasti mutta olen se tukenut kunnolla eikä ainakaan silmin nähtäviä vahinkoja tullut.


Keväällä istutettu katsura on ilman tukea mutta se on sen verran hento-oksainen, ettei tuuli saanut siitä kunnolla otetta. Kaikki kuivahtaneet lehdet kyllä katosivat Raulin kyytiin.

Eilen tein ensimmäisen syyslannoituksen, vähän myöhässä mutta teinpä kuitenkin. Sen jälkeen kuvasin vähän. Piti lähettää siskolle kuvia, mutta näkeehän täältäkin :)

Vanille Fraise punertuu aina vaan:



Sävy on kaunis, jospa tuo yksi kukinto vielä jaksaisi avautua niin kauneutta riittäisi pitkälle syyskuuhun.

Ja suihkulähde vielä kerran. Johto näkyy nyt rumasti, mutta kunhan saan päivänliljapenkin tuohon terassin eteen, niin johdon saa paremmin piiloon. Pitäisikö kivi (vas.) harjata puhtaaksi, kun tuo sammal on aina niin kuolleen näköistä? Se ei sateellakaan virkisty.


Hortensian takana on pieni istutus, jossa tähtiputki jo kukkii ja syysvuokot ovat nupulla. Löysin rikkaruohojen joukosta myös pienen kurjenmiekan taimen ja toivon sen toipuvan.


Pinkit pensashanhikit ovat voineet todella huonosti, vaikka paikka on valittu mielestäni hyvin. En ollenkaan tajunnut, että maa tässä kohtaa oli niin kertakaikkisen huonoa, että ovat raukat olleet vissiin nälkään kuolemaisillaan. Pihan kohennuksen yhteydessä ne nostettiin ylös ja maahan lisättiin reippaasti multaa. Nyt ovat selvästi virkistyneet ja työntävät näkyville sieviä kukkia.


Pitää keväällä muistaa lisätä niille vielä kunnolla kompostia ja lannoittaa. Niillä on jokin puutos kun lehdistö on noin keltainen.

 Edellisten kanssa samassa aidanvieruspenkissä on myös pikkusyreeni, joka aloitti kukinnan uudelleen. Tämän tuoksu on kyllä voimakas, tulee mieleen halpa hajuvesi. Olisi mahdoton ottaa sitä sisälle maljakkoon, mutta ulkona se ei sentään ahdista.
Ajatus on, että näistä tulee ajan mittaan näköeste koirille, ettei ne rähise kaikille ohikulkeville. Saa nähdä, toimiiko.
Tuolla aidan toisella puolla näkyy edesmennyt kurtturuusu, jonka juurakko pitää ensi keväänä poistaa. Nyt se on tukenut verkkoaitaa tuossa kohtaa, kun Kerttu innoissan pyrkii hyppimään ohikulkijoiden perään.

Portinpielen Martin Frobisher kukkii kauniisti. Lehdistö on kärsinyt kesän kuivuudesta ja jostain ihme ötökkäinvaasiosta. Ikinä Saarenmäessä ei ollut näissä pensasruusuissa semmoista määrää öttiäisiä kuin täällä. Ranskanruusut ovat jo aivan lehdettömiä.


 Teresanruusun nuppu on kauneimpia koko pihalla. Tämänkin ruusun lehdistö on kärsinyt.


Löysin pari tiarellaa, jotka olin istuttanut liian aurinkoiseen paikkaan ja luulin niiden jo kuolleen. Nyt ne on siirretty varjoon, kuunliljojen ja sormivaleangervon seuraan ja ne alkoivat ilokseni toipua. toinen on tuupannut jo pienen kukkavanankin kiitokseksi.

Ja sitten piti kokeilla. Tällä tädykkeellä on tietty nimikin, mutta muistankos sitä. Se ei todennäköisesti talvehdi, mutta onpahan kaunis vähän vajaan penkin täytteenä. Olen optimistinen ja jätän pensaille reilusti tilaa levittäytyä, siksi alkuun tarvitaan täytekasveja.

Tämä euron maksanut pieni pesäkuusi hämmästelee oloaan pihakiven kyljessä. Toivon että se viihtyy mutta ymmärtää oman etunsa ja pysyy hillityn kokoisena, sillä tuossa ei ole paljonkaan tilaa laajeta.


Kova talvi, kirvat ja kuivuus melkein tappoivat pienen kirsikkapuuni. Keväällä se kukki kauniisti, mutta sitten sen voimat uupuivat. Kerttu vielä avitti ja kaivautui muutamaan kertaan sen juuristoon, niin ettei näkynyt kuin takajalat ja häntä. Elokuun alussa huomasin että puuparka puskee juuriversoja, kun ei muuta jaksa. Leikkasin ylimääräiset pois ja istutin juurelle neidonkurjenpolvea, jotta koirakakara ymmärtää jättää kaivamatta. Toivomme taas parasta...


Elokuu alkaa lähestyä loppuaan. Vielä on lämpimiä iltoja ja aurinkoisia päivä nautittavaksi. Elokuun pimeät, lämpimät illat ovat luksusta. Kynttilöihin tuli, villasukat jalkaan ja shaalin kanssa terassille iltateelle. Suosittelen.


torstai 25. elokuuta 2016

Piti vähän freesata...

...paremman puutteessa.


Siis tämän blogin ulkoasua yritin vähän raikastaa. Kuvien koon määrittely taitaa mennä yli osaamiseni. Harmittaa, kun ovat tuollaisia soukkia luukkuja.
Kun muutenkin ovat hieman huonolaatuisia.

Eilinen ilta meni lautakunnassa, neljä tuntia. Jotkut sitten jaksavat jauhaa, eivätkä edes ymmärrä lukemaansa.
Mutta sitähän demokratia on, että kaikkia kuunnellaan. Vai?

Tänään on vuorossa kulttuuriseuran kokous. Siitäkin olisi hyvä päästä irti.
Ehkä tässä on taas vähän väsymystä yhteisten asioiden hoitoon. Niihinkin.

Vaikka on se sitten kivaa, kun on. Kuten alkukesällä, kun oli taidenäyttelyn avajaiset.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Olen jo pitkään...

...suunnitellut palaavani tänne.
Ei vaan tunnu olevan aikaa. Siispä edelleenkin päivittelen satunnaisesti, ilman takeita ja hyvin hajanaisia asioita.
Lauantaina nautimme perinteisesti muutaman ravun. Kattaus oli vaatimaton, mutta tuossa vaiheessa vatsa oli jo täytetty maukkaalla basilikakeitolla ja ravut olivat ikään kuin askartelumateriaalia seurustelun lomaan.


Myöhemmin rakensimme jälkiruokakaakaot. Olimme kokonaan unohtaneet jälkiruoan, joten tehtiin mitä voitiin: kaakota, vähän viskiä ja jäätelöpuikko puoliksi kuumaan kaakaoon. Juuri sopiva annos viilenevässä illassa.

Viime viikon projektina oli puutarha. Tai siis takapiha, koska puutarha on liian mahtaileva nimitys 30 neliön aitaukselle.
Kunnostimme kaikki istutukset, lisäsimme kasveja ja J kaivoi pienen suihkualtaan. Oikeastaan se on maahan upotettu laastipalju, jossa pieni pumppu nostaa vettä. Varsinainen aihe on vielä miettimättä, nyt siinä on tosiaan vain pumpun suihkupää. Jokin sylkevä sammakko vissiin pitäisi löytää...


Kivetys altaan ympärille tuli hankittua jo viime kesänä, kun sain erään kaupan päälle muutaman kivilaatan. Pikkukivet olivat paikallisessa puutarhamyymälässä puoleen hintaan, joten saavat kelvata vaikka ovatkin vähän turhan valkoisia. Elleivät ne ymmärrä tuosta tummua, pitää vaihtaa ne rantakiviin.
Kivetyksen reunalle istutin syyshortensian Vanille Fraise, joka on muuttumassa vadelmanpunaiseksi. Terassin ja kivetyksen väliin jätettiin kaistale, johon istutan vaaleanpunaista päivänliljaa. Sitä ei nyt löytynyt mistään lähitienoon taimistosta, joten sen hankkiminen siirtyy kevääseen.


Ensimmäisen kerran elämässäni olen ostanut Easy Elegans-ruusun, Hugo xxx, tarkemmin en muista nimeä. Täytyy myöntää, että kukat ovat erittäin kauniit, tuoksuvat ja kestävät sadetta paremmin kuin monen pensasruusun. Ilman ruusuja en tietenkään saata olla :)


Koska alue on pieni ja kaikkien keskellä, hankin myös muutaman korkeamman kasvin. Alkukesällä istutin katsuran portin viereen, jossa se toivottavasti suojaa sekä katseilta että iltapäiväauringon porotukselta kunhan hieman kasvaa.
Terassin kaiteen viereen istutin samoista syistä rungollisen syyshortensian. Niitä on nyt ollut useamassa paikassa melko edullisesti ja koska oli vielä kotimaista tuotantoa, päätin kokeilla. Laiton tueksi harjanvarren, nuo kukinnot ovat niin mahtavat että haittaavat juurtumista kun tuulee.


Myös tämän hortensian kukinto punertuu, mutta paljon vaatimattomammin kuin edellisen. Kuvaaminen on tuskallista, kännykällä pienessä tilassa, jossa taustanäkymät ovat aina jotain omaa tai naapurin aitaa tai seinää. Huoh.


Mitäs meille muuta kuuluu... kaikki voidaan hyvin, Kerttu on kasvanut ja on melkoinen riiviö. Kadun tempaustani kolmisen kertaa päivässä, mutta asiaa ei voi enää auttaa. Ehkä siitä vielä joskus sukeutuu kelvollinen asuinkumppani.


Kesäreissu meni sentään hyvin.
Veneily oli kummallekin otukselle luksusta, kuten meille itsellemmekin. Irti arjesta, yhdessä ja leppoisasti.


maanantai 18. huhtikuuta 2016

mitä tulikaan tehtyä

Kukas se tämä on?

Meille tuli siis kuitenkin vauva (se siitä EI-opettelusta..).


Tässä vielä ihan nimetön Kakkiainen.

On ehditty jo vähän sairastaakin, ja silloin pientä vain nukutti kovasti.


Lääkitys muutti tilanteen nopeasti, eikä sen jälkeen ei olekaan ollut rauhallista hetkeä. Ikean rotta on sopivan kokoinen kurmotettavaksi.

Ja trimmattukin on. Samalla kun Sohvi kävi siistiytymässä, otettiin ipanan pentukarvoja vähemmäksi. Pienestä pitäen on opittava kaikenlaista. Autoilu sujuu jo varsin mallikkaasti, vaikka Sohvi oli vielä tässä vaiheessa sitä mieltä, ettei me oteta tuota  meille...

Sittemmin tulokas on saanut nimen: hän on Kerttu.

Koti on mullin mallin kuin ainakin vauvaperheessä, leluja pitkin lattiaa ja likaisia tassunjälkiä myös. Koko ajan joutuu vahtimaan ja kulkemaan pennun perässä, kun joka paikkaan sen pitää yrittää päästä ja kaikkea vähän pureskella. Onneksi ipana on oppivainen ja toistaiseksi ollaan selvitty ilman suurempia riitoja. Mutta sen verran sillä on omaa tahtoa, että odotettavissa on jokunen taisto.

Sohville on Kertusta paljon iloa jos kohta riesaakin. Nyt pääsee useammin ulos, joskin lyhyemmille lenkeille ja hitaammalla tahdilla. Myös leikkimisen riemut on muistuneet, Sohvi lakkasi kirkolle muuton jälkeen leikkimästä kokonaan, mutta nyt se leikkii silloinkin, kun Kerttu on päikkäreillä.
Toisaalta penikka roikkuu lähes koko ajan Sohvin poskivilloissa tai korvissa. Välillä Sohvin on rähistävä kunnolla, että saa olla rauhassa.




 Kaksikkoa on vaikea kuvata, kun vauhti on päällä. Oltiin Takkupään luona pihatalkoissa...

Vielä vähän mittakaavaa, minkä kokoinen Kerttu oli viikko sitten, 11-viikkoisena. Nyt on jo vähän suurempi, muttei iso vieläkään.