torstai 28. lokakuuta 2010

siin oltti!

Eiläses A-studios kerrotti, et muillaki on ollu onkelmi lonka tekonivelen kans. Samanlaissi ko mul viime kevän. Laskin, et pelkästäs sen tamperelaise sairala, mikä ohjelmas mainitti, potilaist viiskymment voi jouttu uurestas leikkaukse. Harmitta heijän pualestas.
Toivon kovaste, et tilastot ei pir paikkatas ja tapauksi olis Suames vähemmä ko Enklannis. Ei nii, et niit sais missä oll, mut ko eres meil.

Ohjelma ol siinäki oikkias, et toipumine kestä kaua, varsinki uusintaleikkauksest toipumine. Tekki olet päässy siit osallisiks, ko olen tääl koko suve valittan oloan. Jos ny joku lukija sattu olema samas tilanttes taikk jonku lähene taikk tutt joutu tekonivele vaihto, ni älkkä kovaste murhettuko. Mee olen yksilöi ja se mikä o mul vaikkia, voi toisest tuntu pikkuasialt. Tiätyste on myäs päinvasto.

Tärkkent olis et o joku kenel voi puhel, kuka ei kyllästy (!) ja yrittä käänttä ajatukse muuhal, jotta valost kohre. Mua o siunattu tämsil ystävil, onneks, muuto olisin joutun jo piiril.

Tähän tul pitkä plokitauko, mut en ol, kiitos kysymäst, viän konettan romukoppan mut ko olen ollu kiirune töitten kans. Kaik illat mene yleishyäryllises toiminnas ja päivät tiätty tyätöis, nii et omat asiat tuppa jäämä hoitamat. Ja ploki o melkke viimäne siin listal.

Grafiikkakurssi o semne henkireikä etten olis uskonu. Menin eilä ehtopäiväryhmä, et sain yhren ehton oll koton Takkupään kans. Kurssil ähersin kahren laatan kans, lisäsin lakka ja liotin hapos ain joukko. Ens viikol piräis pääst verostama. Sit aloti rouhima piänt laatta mezzotintto varte, on seeki homma. Mut yrittä täyty, mul on kirkas ajatus siit, mitä sen kans tehrä... Kaik murhe kaikko pois miälest siäl touhutes ja molemma ryhmä ova mukavi ja jutu hauskoi. Täst en luavu.

Ryjitte kans o huanommi. Olen kyl viän roski yht sun toist, kooss on parikymment kapistust, mik on pois talost, mut kaikki ei suutais heittä menemä ja siin tule ajanpuute vasta. Muitaki omi asioi on viäl ratkasemat, ko en kerkk oikke ajattelemanka niit. Saati tekemä.

Pyhän olin sentä Kaukolan kartanos konsertis. Niihi yritän ain pääst, sil et siäl o tunnelma iha oma laattuas. Konserti ova korkkiatasossi ja Atte luanikas isänt. Silkka virkistyst ja ylösrakennust koko tapattuma.

Konserti jälkke käve hakemas kiinalaisest ruakka. Mul ei ain maistu taikk en viitti ruvet kokkama ittellen. Sillo on kiva ko voi hakke valmist syätävä tarvittemat silti tyytty roskaruakka. Vaik seeki muuttest o hyvä.

Tiistan tein kyl kokkaukse pohjanoteeraukse: mul ol kaks eläkkel oleva parsakaali hyllyl, ja ko ain o huan omatunto jos heittä ruakka pois, ni ajattelin et kyl heist ny sopan saa. No, ko ol kiiru ni hee palo pohja. Vesi lopus kastrullist ko olin tääl konel välil. En siit viäl lannistun, ko oti päälimmäise kauniste toisse astia, laiti hiuka hapankreta joukko ja pisti soseks. Ohensi eine kermal ja tykkäsin et hyvä tul. Ei tullu! Voileivän kans sain menemä alas see verra, et vatt ol täys, mut loppu oli pakko viär komposti. Hyh.

Kui voiki pohjanpalanu kaali maistu niimpali kamalalt? Jos soosi vähä kärättä ni ei se ol mikkä katastrooffi, mut parsakaalist semnen tuli. Ei ol ikä viäl noinka käyny. Olissin vaa viän koht ne nahistune tröntit komposti ja syäny vaik puuro.

Jaha, ny o aamune pääsärky niimpali helpottan et voin ruvet töihi. Ulkon on tyypilline lokakuu lopun päiv: harmaa ja hämärä. Tuul heiluttele sirenpuski akkunan takan. Kyl täst viäl hyvä päivä tule.

tiistai 19. lokakuuta 2010

hyväs vauhris

Laskin et ainaki seittemä ihmist o mukan tavarahävitykses. Se teke kuulkka seittemäsata tavara vähemä. Ajatelkkast sitä.

Sisko ol innoissas, ko on muuttamas uutte huusholli. Tiätä sen, et siin rytäkäs o helppo hukat enemänki tavara ko vaa sata. Mut suan sen hänel täyrest syrämest, o mukava tunne ko onnistu.

Muukki ova jo päässe alkku. Muistaka ny laske kans, et pysytä träil, niinko Helmi-täti pruukkas sanno.

Mul ei ol kovasten kasas viäl. Vaatekaapist olen viän kaks kassillist pois, toise poltettavaks ja toise Uffi. Yhret kassilliset tule viäl kumppaki lai. Kassilline puutarhalehti jourus paperinkeräykse ja korilline pulloi klasinkeräykse.

Varsinaisest en ol viäl erotellu myytävä tavara, ko en keksi mihe veissin myytäväks. Kirkonkylän kirpputori on yks mahrolline paikk, mutt siin o vähti, niinko sanott. Vaik kaikest on, paitti jos kannais pihall ja laitais sanomi ilmotukse, et tulkka hakema.

Sen verra tämä on saan aikka, et olen ruvenn pistämä tavari uutte järjestykse. Seeki jo helpotta elämist, mitä ko ei tääl ol siivottu sit huhtikuu jälkke muut ko pölyi siirreltty.

Pyhän muljatti Takkupään kans mun sänkyn toissinpäi. Taikk kyl se jaloillas on, mut päätty on toisse suuntta ko enne. Ensmäsen yän mun piti nousta ylös ko tunnus et pää o alaspäi enkä saan unt. Kyl se sit tuli ko olin eine syän... Viimäs yän nukusi, mut meinasin purot sänkyst, ko en ymmärtän misä o reuna ja kuinpäi oikke piräis kääntty. Aamust ei ollu sähkö lainka, ko olis pitän ylös noust. Onneks ossan liikku pimiässäki ja tuvan pöyräl ol kynttilänpätkä ja tikut.

Et kaikenlaist vähti. Lilli ei sit tehnykkä penikoi, hän vissi meinas et kyl se nyy jo riittä. Hän ol jossa välis kyl hyvinki raskan, mut sit hän lahot koko assia ja ny ollan taas niinko ennenki. Koiril o semne kyky, kissoil kans, et ne voiva peruutta raskaure ilma et tule keskemeno.

Kirkost erota ny valla joukkioittaisi. En yhtä ihmettel mut ouroksun syyt. Taikk mikä kenenki syy sit on, jos se televisio-ohjelma ol vaa se viimäne kors kameli seljäs. Jäävuare huippu.

Ouroksun myäs semmost ajattelu, et meijän piräis josta niinki vanhast kirjast ko raamattu otta elämise ohjei nykypäivän. Jos siält ruveta kattoma ja toissian tuamittema, ni ei meit ihmissi ol monttaka jälil ko homma saaran päätökse. Jokasel siält löyty syntise leima, ei nii yksinkertast olentto olekka.

Ja sen viäl ymmärtäis, et jossa vanhas kirjas luetella, ketkä kaik tavittis tappa synties tähre, mut et sitä käytetä toiste ihmiste ahristamisse ja luakittelu, sitä ei käsitä. Meil o laki ja sivistystäki piräis jo olema, kyl se riittä.

Usko ja seksi o jokase yksityisasia. Ole sitä miält, et niil ei pirä toissi häirit tarpeettomaste (seksis vähän täyty...) eikä toiste tekemissi niis asiois pirä puuttu. Jote ne ol häiriöks taik loukka jonku oikeuksi.

Voi olla hyväki, et asioist puhuta suuril kirjaimil ja suurel äänel kans. Huureta nii, et hämhäkiverko yliskamaris heilatta. Sit ko tomu o jälles laskenu voi olla jotta muutost tapattun paremppa suuntta. Ja see, et sano oitis koht päi silmi, mitä miält josta assiast on, on kyl suaraselkäst toimintta. Saa oll oma miältäs, mut täyty sit anta toiste oll sitä kans. Siis oma miältäs.

Tämssi syyssatte pehmittämi hunteeramissi täll kertta. Käyrä ryjätten kimppu vaa, eikä murhetuta muit.

torstai 14. lokakuuta 2010

perustelui eiläsel

Eilisse tavarahävityskamppanja ilmottaurus jo pari. Kiva jos ei tarvitt yksinäs yrittä.
Sisko ei vissi lue mun plokian eikä sähköpostias, kote ol mittän kuulun:) Vai ollek peljästynny jalattomaks.

Nyy näyttä silt et mun tarvitte hiuka lisät tavara määrä. Ole yrittän miätti, mill tavall saissin tyä- ja yhristyspaperi pysymä järjestykses ja hallittavin. En ol viäl kiivenn vintil, mut en muist kumminka, et siäläkä olis mittä tähän sopevaist kampet.

Tarvittissin jonkunkaltasen lokeriko, mihe olis helppo sujautta paper ja mist olis yht helppo se jälles otta. Se ei sais oll suur eikä miälelläs muavi. Eli sen tarttis soppi näihi mun salin kalusteissi, ko mul ei ol muut tyähuanet.

Nii et ei hyvält näytä tavara vähentämine. See onki usse onkelma, ko ruppe järjestämä huushollias, et tuntu olevan tarvet uusist säilytyspaikoist. Näyttä nimittäin ain silt, et tavara ova vaa huanoste järjestetty. Porstuas ei ol tarppeks kaapei, eikä kamaris, ja keittiönki tarvittis rakentta uurestas.

Mut sihe kräpsä ei saa pistä näppejäs. Nyy tarvitte oll rehelline ittelles: tarvittek ihmine oikkiastas kuus pari kumisaappai ja kolme saretakki, vaik onki syksy ja sata? Yksi vaa kerrallas käytetä, en ainaka ol ikän kellä nähny kaksi kalossei päällisi. Ja kui mont lautast tarvitte oll kaapis, et pysy henkis? Jote ruaki koko sukku kerrallas eres kertta vuares, luulen et pual tusina o enemä ko tarppeks. Eikä rua laittamissenka tarvit kovi montta kauha taikk paistilasta, viäl vähemmä munankeittimi. Pitokoki ova erikses.

Ja entäs roiti? Se viimäskuine haaste, misä piti pärjät kuukaus tai eres viikko kuurel vaattel, osott et kyl see vaa onnistu. Kukka ei eres huama, jos vähänkä vahetta krekkalitte järjestyst ja muista pest ain joukko. Haju voisis kiinnittä huamio.

Paperi o viheliäist. Varsinki tyäpaperit. Mut niittenki kans pärjä (vaik mul ny on hankala) ko ei tulost kaikki ko tallenta konel mahrollisimman pali. Yhristyksel sama juttu. Omist papereist täyty tehrä arkisto, mut täyty oll tarkkan, mitä sinn laitta. Vakutuskirja ova nyy jo vakutusyhtiö verkkopalvelus turvas. Pankin kans tehryt sopimukse mahtu pöytlaatikko, palkkakuitit saa sähköses muaros niinko tiliottekki. Kovi vähä o semmost mikä täyty säilyttä paperil.

Kirjoi täyty oll, see o selvä. Mut osast niistäki voi luappu, lahjotta vaik sairaalal taikk viärä kertakaikkias poltettavaks. Ei sen tähre, et ne huanoi olis, mut kaikill ei ol muut arvo ko tunne-.

Tunnearvost oikkiastas tarvittiski pääst ero ensmäseks. Olenk mää paremp tai ehjemp ihmine, jos säästän lehmänkettinkit vaa sen tähre, et ne on ain ollu vintis siin puuämpäris? Ne o vissi viätty sinn sillon ko lehmät o hukattu, kaua enne ko olen syntynykkä. Taikk teenk mä rikokse, jos poltan äiten ruattinkiäle kirjekurssi? Vuarelt -42, täynn virhei?
Entäs ketä varte mää säästä Ristin Voiton julkasema kirjast "Äiti, älä itke" taikk Paavo Virkkuse kirjottama opust Sukupuolisiveellisyyttä nuorille vuarelt -23? Perikunt kaiva mun ylös haurast jos he perivä tämmöst kirjallisuut.
Suure suamalaise sinise kirja mun on kans pareve viär polttolaitoksel, et säily hyvät välit. Kirjastolaitos on Suames erinomane olemas, mut nyy vanhemite sen arvo vast oikke huama. Nuarempan tunnus, et romaanikki täyty oll omi.

Yks näkemys o seeki, et ko on vähän tavara, tarvita vähän tila. Siit seura see, et piäne asunno hankkimis- ja ylläpitokustannukse ova piänemmä ko suures lukaalis.
En ol kyl toistaseks vaihtamas piänemppä torppa, kyl tämän kans täyty pärjät. Mut myänttä täyty, et piänemppän tuppa olis halvemppa tehr uusi kato.

Jaaha, nyy ole jälles jaaritell tarppeks. Tämä o semmost henke nostattamist, ittellen lähinnä. Ulkon tuule nii et torpp tutise, mut kyl mun o pakko sinn vintill kiivet. Viän hiuka suvissi vaattei sin säilö ja ihmettele samall, olisik siäl muutaki tarppetont ko lehmänkettinki:)

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

tulkaahan mukaan!

Posti toi tänään Erä-lehden näytenumeron. !!
Siinä on ruokaohjeita, kalasta. Sen verran vilkaisin.

Postilaatikossa oli myös Tuuma-lehti, josta tulin hyvin iloiseksi. Rakennusperinteen Ystävien julkaisu sisältää tällaiselle museaalis-ekologiselle henkilölle aina jotain mielenkiintoista luettavaa. Ja hengenvahvistusta, kun meinaa usko loppua vuotavan katon ja muiden hauskuuksien kanssa.

Mulla olisi vauhti päällä, mutta ajasta on pulaa. Inflaatio on vissiin syönyt mun tunnistani vartin, kun en millään kerkiä kaikkeen mihin haluaisin. Perkule, olo on niinkuin tuolla eilisen postauksen Luojalla, joka juuri aikoi, mutta kahvinjuonnin jälkeen olikin jo iltapäivä.

Mutta siitä huolimatta törmäsin taas nerokkaaseen haasteeseen. Tosin toiset ovat toteuttaneet sen syyskuussa, mutta viis siitä, hyvää systeemiä pitää testata: hankkiudutaan eroon sadasta tavarasta kuukauden sisällä. Ne voi myydä, lahjoittaa tai laittaa roskiin. Yhdeksi tavaraksi lasketaan iso määrä esim. vaatteita, lehtiä yms. Ei siis voi viedä kolmen kuukauden jätepapereita laatikkoon ja kuitata sillä koko haaste.

Tässä pitää olla tarkkana. Hävitettävät tavarat on todella vietävä pois. Ei riitä, että porstuassa on kasa roinaa, joka odottaa poisviemistä. Tästäkin on kokemusta...

Ylimääräisessä tavarassa on myös rahaa kiinni. Osa varmasti kelpaa myytäväksi. Rahalla voi sitten vaikka ostaa uutta tavaraa... En ole koskaan yrittänyt myydä mitään esim. Huuto-netissä, mutta jos oikein toimeudun, saatan kokeilla sitäkin. Kirpputoripöytä on liian vaivalloinen tapa, sitä olen joskus kokeillut.

Varma eilen epäili, ettei pysty luopumaan sadasta tavarasta. Mutta ei auta, haastan sut kuitenkin :)
Haastan myös siskon, jolla on kohta muutto edessä. Tämä on hyvää harjoitusta! Muutkin saavat mielihyvin osallistua.

Mutta nyt tiskaan ennenkuin vesi taas jäähtyy. Sitten (työrupeaman jälkeen) aloitan uuden elämän :D

tiistai 12. lokakuuta 2010

seis, seis!

Meillä sataa lunta. Taas toimitetaan tavaraa, jota ei ole tilattu.

Siis kyllähän viime talvi oli ihana, juuri sellainen kuin talven pitää ollakin, mutta ei se vielä saa alkaa! Mulla on vielä syksy kesken. Ja kun tuuleekin niin pirusti.

Onneksi vietiin Takkupään Motoguzzi eilen talvisäilöön. Onneksi mulla on puita korit täynnä. Onneksi voin istua sisällä ja naputella koneella ja takana hohkaa kakluuni.

Sunnuntaina heräsin migreeniin ja tuntui ettei se anna periksi ollenkaan. Sentään tokenin sen verran, että pääsin Taavin synttäreille. Se olikin ainoa aktiviteetti viikonlopun aikana. Nukkiskurssia lukuun ottamatta.
Olin kuitenkin onnekas, sillä näin viikolopun aikana koko perikuntani, mikä on aika harvinaista. Kaksi kävi lauantaina täällä ja kaikki kolme olivat mainituilla synttäreillä.

Olen ihan taatusti hankala anoppi. En voi sille mitään, että vaikka olen päättänyt olla kommentoimatta nuorten elämää, tulen silti tehneeksi niin. Kahden erilaisen taustan yhteensovittamisessa on ihan tarpeeksi tekemistä ilman että anoppi vielä puuttuu asiaan. Pahus että harmittaa. Toivottavasti miniä antaa sanomisteni mennä sinne mihin ne kuuluvatkin.

Pikkumies on iloinen ja reipas. On juuri oppimassa kävelemään ja ehtii joka paikkaan. Ja koska on pitkä poika kuten isänsä, myös ylettyy joka paikkaan. Eipä käy vanhempia kateeksi.

Bongasin kirjaston uutuushyllystä Kathrin Passigin ja Sascha Lobon kirjan Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria. Suosittelen. Laitan tähän otteen kirjasta, ihan alusta:
"Todellinen luomiskertomus

Alussa Jumala ei luonut yhtikäs mitään. 'Ehtii sitä huomennakin', hän sanoi ja siveli tyytyväisenä partaansa.

Toisena päivänä Jumala sanoi: 'Onhan tässä vielä viisi päivää aikaa' ja lysähti takaisin tyynykasaansa.

Kolmantena päivänä Jumala aikoi jo ryhtyä erottamaan valkeutta pimeydestä, mutta tuskin hän oli ehtinyt keittää vielä aamukahviakaan, kun päivä oli jo hurahtanut ohi.

Neljäntenä päivänä Jumala harkitsi vakavissaan, että antaisi koko rasittavan luomistyön jonkun toisen tehtäväksi. Mutta ketään toista ei vielä ollut.

Viidentenä päivänä Jumalalla oli muuta paljon kiireellisempää hommaa.

Kuudentena päivänä Jumala mietti, pystyisikö vielä jotenkin luistamaan tehtävästä. Hän ei keksinyt kuitenkaan pakokeinoa. Olihan hän sentään kaikkivaltias, ja siksi useimmat selitykset kuulostivat hieman epäuskottavilta.

Sunnuntaina viittä vaille kaksitoista Jumala väsäsi kiireesti jotakin: vettä, maata, päivän, yön, eläimet ja muuta sälää. Sitten hän tarkasteli työnsä tulosta ja näki, että se oli hutaisemalla kyhätty. 'Mutta aikaa meni vain viisi minuuttia', hän sanoi. 'Ei lainkaan hullumpaa!'."

Olen lukenut kirjan lähes kokonaan, ja mulle on selvinnyt, että kärsin keskivaikeasta prokrastinaatiosta. Ei ihme, jos välillä on vaikeaa. Mutta lohdullista ajatella, että Yläkerran ukolla voisi olla samoja oireita.

Nyt on kuitenkin selätettävä vaivansa ja käytävä töihin. Edessä on pitkä päivä.

torstai 7. lokakuuta 2010

taidetta koteihin?

Eilisellä grafiikankurssilla tein elämäni ensimmäiset vedokset. Kuva on Tove Janssonin piirtämä ja minun kopioima, jostain kirjasta. Yllä ensimmäinen koevedos ja laatta.

Tässä toinen koevedos, opettaja ei ollut tähänkään tyytyväinen. Kuva on epätarkka, ei vedos ihan noin huono ole todellisuudessa.

Suttuinen seepianvärinen vedos. Hyvä esimerkki siitä, miten vedostusvaiheessa voi pilata kuvan kokonaan.

Ainoa kelpuutettu vedos. Aion kehystää tämän Taaville synttärilahjaksi. Fammun kokoelman siemen?

Meillä oli taas mukavaa. Kaikki tekivät omia juttujaan ja puhettakin riitti. Tulin kotiin pää täynnä ideoita ja mukanani kaksi pohjustettua laattaa, joihin piirrän kuvan ensi kerraksi. Mulla oli jo kaksi aihettakin, mutta nyt olen kahden vaiheilla, josko ainakin toisen vaihdan. Työkalu pitää tehdä itse, kun en huomannut pyytää lainaksi.

Ulkona tuulee lujaa jo kolmatta päivää. Kaikki irtain on jo lentänyt tiehensä. Vaahteran lehdet tanssivat ympäriinsä ja pensaat kumartelevat toisilleen.

Siivous jaksaa innostaa yhä vain. Hyödynnän moisen puuskan ja teen sellaistakin, mikä on odottanut jo liian pitkään. Takkupää kyllä totesi, ettei kannata kehua itseään, kun on ensin jättänyt tekemättä. Kehun kuitenkin, kun nyt vihdoin kykenen näihin askareisiin. Jaksan ja haluan. Täydelliset ihmiset ovat toinen juttu, mun vaivaisen pitää iloita vähästä.


keskiviikko 6. lokakuuta 2010

elämä haltuun

Monen viikon jälkeen alkaa tuntua siltä että elämäni on taas minun. Ei velvoitteita muita kohtaan, mitä nyt tavanomaiset yhteisöllisyydet.

Ihan itseä varten grafiikan kurssi illalla. Ihan itselle siivoamista, suunnittelua ja toteutusta. Työasioihin voi paneutua ilman paniikkia.
En ymmärtänytkään, että minulla on ollut jo pitkään tunne, että niskassani on taakka. Että joku seisoo takanani vahtimassa ja hoputtamassa. Vieläpä kulkee askel askeleelta arvostelemassa ja tulee jopa taakseni nukkumaan antamatta rauhaa edes yöllä.

Itse sen vahdin sinne olin asettanut. Nyt se sai lähteä.

Sen myötä asiat selkenivät, aivan kuin olisin astunut ulos sumusta. Ilma on raikkaampaa, piha avarampi ja askel kevyempi. Se, että se todellisuudessa on kankea, ei ahdista aivan yhtä paljon kuin viime viikolla.

Olen tarttunut ikävistä ikävimpään askareeseen, saanut siitä voimaa aloittaa muita harmittavia juttuja. Yksi toisensa jälkeen ne antautuvat hoidettavaksi. Pikkujuttuja, mutta niin väsyttäviä.

Olen tehnyt paljon asioita, joissa ei näyttänyt olevan päätä ei häntää. Nyt niiden merkitys alkaa selvitä. Kohde on kaiken aikaa ollut tähtäimessä, tarkasti, en vain ole sitä tajunnut. Onneksi olen jo aikaa sitten oppinut elämään itseni kanssa ja antamaan tilaa päähänpistoilleni.

Edelleen opettelen luopumista, nyt uudella tavalla, uusien asioiden avulla.

Ei tästä tarkkanäköisyydestä ihan pelkästään iloa ole: peiliin katsoessani näen pitkän ja hoikan sijasta pienen ja pyöreän. Perkule, milloin tämä muutos on tapahtunut?

maanantai 4. lokakuuta 2010

sin men

Nyy se sit o ohi, -messut. Pää lakka pikkuhilja humisemast ja konteihi palautu tunto.

Viiren päivän rutistus tuatt hyvän tulokse, saatti pali kehumist eikä ihan tyhjäst. Meill ol hauska, erilaist, miälenpainuva ja viihryttävä, nii ohjelma ko koko osasto. Tipui ei kuallu, mikkä ei menny mynkä ja kaik tuatti eilän ehjän kotti.

Pääsin ero pianoismallist enkä ny vähä aikka tahro sitä nähräkkä, saati kuull kommentei siit. Oikkiastas juur ny tuntu silt etei kest eres puhell messuist enä. See mene ohi ja ens viikoll täyty pittä semne purkupalaver, misä kerrata hyvä ja vähemmä hyvä asia.

Ole melkke maann koko päivä, vaik nousi ylös jo seittemä ajois. Lueskelin yhren kirjan, kuinkas muuto. Ulkon o ruvennu tuulema ja tupa on käymäs kylmäks. Ruppen nyt virittämä tult hellanpessä ja sit tarvitte siivot ja tiskat ja mitä kaikki, huusholl on ko pommi jälilt ko olen käyn koton vaa nukkumas.

Koiri o ikäv ja ne tarvitte hakki kotti koht ko ole saan torppa eine lämmitetyks. Kyl elämä täst taas rauhottu.