keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

huti

Täällä ollaan vielä - ja kohta ilman asuntoa.
Ei päästy yhteisymmärrykseen myyjän kanssa mun kotini hinnasta. Ehkä se ei sittenkään ollut mun kotini.

No, annetaan ajan kulua. Jonkun pää kääntyy tai löytyy se juuri oikea asunto sopivalla hinnalla. Vuokraan jonkun loukon siksi aikaa.
Nyt olen jossain keuhkokuumeen tyyppisessä taudissa. Diagnoosi tulee siitä, että edellisyönä oli kova kuume ja nyt on keuhkot kipeät. Väsynyt olen ja aivastelen, mutta muuten ei oireita. Paitsi keuhkoputkien ahtaus.

Hauskaa vappua niille, joilla on vappuna hauskaa. Kaikille muille toivotan mukavia kevätpäiviä, räntäsateesta huolimatta.

torstai 24. huhtikuuta 2014

kahden vaiheilla

..on kaksi mahdollisuutta. Jos valitsee ykkösen, niin hyvä on. Mutta jos valitsee kakkosen, on kaksi mahdollisuutta: ...
Eikös se G. Pula-aho joskus muinaisuudessa (vai oliko se Eemeli) luetellut pitkän rotlan tuohon tapaan.

Mulla on vielä kahdesta valita, vaikka niistä viimeviikkoisista toinen karsiutui näytössä. On siinä vaan monta asiaa pohdittavana, ennenkuin saa katon päänsä päälle. Olen pihi ja ronkeli, ei ollekaan hyvä yhdistelmä. Lisäksi toisen asunnon myyjä on pikkuserkun vaimo, mikä on vielä pahempaa.
Mutta kun haluaisin juur siihen...
Pitää lirkutella pankkiirille vähän enemmän. Oisko pitänyt jättää ne joulusuklaat syömättä, nyt pitäisi olla siro ja sievä? Jos pankin setä on huomenna tyly, en ikänä enää syö suklaata.

Viitaten Vilukissin aiempaan postaukseen voin kertoa, että mun toivottavasti uusi kotini on vihreä...

torstai 17. huhtikuuta 2014

lähdössä

Nyt kun on palattu kotiin, ja oltukin jo monta päivää, niin voi jo suunnitella uutta lähtöä.

Kas kun torppa ei olekaan enää kovasti myynnissä. Eikä mun asuntoanikaan kukaan tainnut ostaa, joten menen sitä katsomaan alkuviikosta.

Hiukan hirvittää, laskin on kovasti tarpeeseen.
Pitää miettiä ja laskea, kun olisikin nyt kaksi vaihtoehtoa tulevaksi kodiksi.

Toisella on hyvä sijainti, huonompi kunto muttei todettuja vikoja, muuta kuin kova hinta.
Toinen sijaitsee "väärällä" alueella, on hyvässä kunnossa ja halvempi, mutta kylppäri vaatii rempan kosteusvahingon vuoksi.

Molemmat syynätään, se on selvä. Pankin kanssa joutuu vähän keskustelemaan, mutta se ei liene pitkä jutustelu.
Kolmas vaihtoehto olisi ostaa naapurikunnasta numeroa pienempi residenssi, jolloin saisi viedä pankille päin ja elo olisi kevyempää. Ja ahtaampaa. Työmatkakin pitenisi.
Huoh.

Tässähän se päästäinen kuluu, ihmetellessä.

Iloista pyhänseutua teillekin.

torstai 3. huhtikuuta 2014

olosuhteiden pakosta

Onpahan taas ollut raskain päivä aikoihin. Jotkin asiat vain tulevat ja ne on pakko tehdä, halusi tai ei. Koska jonkun on pakko.

No, elämä on sellaista.

Muuttoni siirtyi taas, kun joku meni ja osti tulevan asuntoni. Ihan pieni mahdollisuus vielä on, jos ostajan pankki heittäytyy nihkeäksi. En osaa toivoa kenellekään ikäviä, mutta jospa yläkerrassa nyt sitten järjestettäisiin mulle joku vielä sopivampi, jos tämä kerran oli jonkun muun koti.

Ainakin muuttovastarintaan sain apua: koipeni on ollut koko viikon aivan sietämttömän kipeä. Se leikattu, "parempi" raaja. Toinen jomottelee entiseen malliin, mutta tämä korjattu jäsen on aivan pirullisen kipeä kun pitäisi lähteä liikkeelle. Jossain mielen perukoilla piileksii ajatus, että varaosalla ei ole kaikki hyvin. On vaikka irronnut tai jotain... ei kiva.
Pakko vaan myöntää, että elämä torpparina on ohi.

Muutoksessa on eteenpäinmenon siemen. Mun elämässäni moni asia tuppaa menemään vaikeimman kautta, kun olen niin uppiniskainen ja hidas tekemään päätöksiä. Asioiden pitää kehittyä sopivaan pisteeseen jotta voisin muuttaa suuntaa. Niin vanhaksi en elä, että oppisin nopeammaksi.

Karvahaalariosasto voi paksusti, kuten emäntänsäkin. Sohvi sai tänään nimensä työsuojelutarkastajan osallistujalistaan, hän kun aktiivisesti esitteli työhyvinvointiasioita. Niihin kuuluu mm. vatsanrapsutus ja ystävällinen puhe kyykkyasennossa. Raportista sitten käy myöhemmin ilmi, oliko se riittävä esitys.

Katti kunnostautui tänään hyppäämällä mun salaattilautaselleni. Suoraan lattialta lautaselle, jotta suolaheinät ja voikukat vaan sinkoili. Onneksi se laskeutui siihen ennen kuin ehdin asetella joukkoon muut ainekset. Ja söin kyllä lopulta kaiken, eikä ollut edes kovasti paljon vierasesineitä. Katti oli kyllä melko hämmästyneen oloinen, kun havaitsi upottaneensa käpälänsä heiniin, mutta astui sitten arvokkaasti pois ja heilautti häntäänsä. Mitäs sitä nyt pienistä hötkyilemään.

En ole ymmärrettävistä syistä juuri puutarhassa kierrellyt, mutta sen verran kumminkin, että havaitsin uuden vandalismin muodon: joku kaivelee samettinurmeani (lue: sammaloitunut alue pensaiden välissä).
Ihan selviä reikiä pitkin pihaa. Epäilin ensin sitä megaluokan myyrää, jonka taannoin bongasin lintulaudan alta, mutta nämä kolot on kaivettu ylhäältä päin eivätkä ole kovin syviä, ehkä viitisen senttiä.
Nyt listalla on ylimpänä mustarastas. Se on syyllistynyt katteiden kaiveluun ja ainakin yhden pioninjuuren se on kaivellut paljaaksi. Tietysti sen kaikkein komeimman, joka ei ole vielä ehtinyt edes kukkia. Pelkään että pakkanen on tehnyt selvää koko kasvista.
Mutta vaikka mieli kuinka tekisi, en saata uhkailla mustista, koska sen laulu aamuvarhain on mitä kauneinta musiikkia. Ja kohtahan pionit ovat jonkun muun huolena.

Lähden ensi viikoksi työmatkalle, ja ystävä tulee kotimieheksi. Sohvin voi aina viedä hoitoon, hänellä on monta paikkaa johon hänet otetaan ilolla vastaan, mutta katin suhteen asia on toinen. Se ei tykkää muista kuin mammastaan ja Takkupäästä. Kaikkein vähiten se tykkää automatkoista, joten on yksinkertaisempaa että sille tulee seuralainen kotiin.  Ja ihan luksuslajia: on paikalla koko ajan.
Ystävällä lepoloma ja Hertalla seuraa. Win-win.

Ja talo on edelleen myytävänä. Kuvia löytyy tämän blogin aiemmista postauksista, joista selviää myös maalla asumisen realiteetit.