perjantai 1. elokuuta 2014

kuulumisia

Hei taas pitkästä aikaa. Täällä ollaan, levänneenä ja melkein valmiissa kodissa.
Loma on pidetty ja oikein sääntöjen mukaan: enimmäkseen lepoa ja virkistystä ja vain vähän siinä ohessa to do-listan hommia. Ehtiihän niitä myöhemminkin.

Kuten sanottua, koti on lähes valmis. Loput puutelistan asiat hankitaan harkinnan mukaan joskus.
Jotta elämä ei kuitenkaan olisi liian helppoa ja mukavaa, myös työpaikkani päätti muuttaa, eli ensimmäinen asia töihin palatessa oli muuttolaatikoiden pakkaus ja roudaaminen kadun yli uuteen huoneistoon. Huoh. Toivon ettei kukaan päätä muuttaa minnekään ainakaan seuraavan vuoden aikana.

Tämän kesän puheenaihe on ollut (ainahan se on) sää. Sitä on piisannut, sekä säätä että juttua. Nauttikaamme molemmista.




perjantai 27. kesäkuuta 2014

piilevää innostusta

Viimeinen työpäivä alkamassa, sitten lomailen muutaman viikon.
Paitsi että käyn toimistolla heti ensi viikolla it-tapaamisessa ja toisen kerran katsastamassa uudet toimitilat.
Muutakin ohjelmaa on jo kertynyt.
Olisi ihanaa lähteä jonnekin vähän kauemmas muutamaksi päiväksi, vaihtaa maisemaa. Vaikka saaristoon. 
Eilen mulla oli ensimmäinen siivouspäivä täällä uudessa kodissa. Vaikka purkamattomia laatikoita on vielä paljon, kävi siivous huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kuin ennen. Mikään paikka ei kipeytynyt eikä mitään jäänyt siivoamatta siksi, etten kyennyt. Pieniä asioita, mutta olen kiitollinen.
Viikonlopun ohjelmaan kuuluu yhdet avajaiset, taidenäyttelykäynti, pihan siivousta ja kirjakaapin kokoamista.
Pikkuruinen puutarhani pitää laittaa kokonaan uusiksi. Väliaidat on nyt vaihdettu ja kunhan vielä yksi kamalan ruma aidanpätkä on purettu, teen pläntille uuden suunnitelman ja aloitan.
Pääsen taimikaupoille! Ihanaa, maltan tuskin odottaa. Tosin ilo on lyhytaikainen, sillä entisen puolen hahtaarin sijaan mulla on nyt puolen aarin puutarha. Mutta puutarha kumminkin.
Hetken vielä kestää ennenkuin saan tänne kuvia. Olen hukannut sekä kameran että kuvan siirtoon tarvittavat kaapelit. Mutta uskokaa pois: erilaista on kuin ennen.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

ohi on

...onnellinen lapsuus, kuten puuskahdin työkaverille lähtiessämme taas kerran muuttokuorman kanssa pihasta. Ja nyt on ohi koko muutto.
Perjantaina lähdin aamukahdeksalta viimeisen kerran siivoamaan entistä kotiani. Tyhjät huoneet kaikuivat oudosti ja olivat jo kovin vieraat.
Kovin siistiä en saanut aikaiseksi, sillä edellisten päivien rehkiminen teki tehtävänsä. Särkylääkkeetkään eivät enää tehonneet kuin pari tuntia, sitten olo alkoi olla niin kivuliasta että oli pakko lopettaa. Puolen päivän maissa lähdin, kävin kaupassa "viimeisillä voimillani" ja siitä asti olen parannellut itseäni.
Jotain ponnisteluista kertoo se, että sekä perjantaina että lauantaina nukuin kolmet päikkärit.
Pikku hiljaa olen laittanut myös uudessa asunnossani paikkoja kuntoon. Viimeiset laatikot paikoilleen ja ne vetimet, jotka vihdoin saatiin, on asennettu. Keittiö alkaakin olla melko valmis, mutta kaikki muu on rempallaan.
Innokkaat ystävät (kiitos vielä!) pakkasivat enemmän mukaan kuin olin suunnitellut, ja nyt kaikki seinänvieret ovat täynnä laatikoita ja kasseja. Mitään kalusteita ei edelleenkään ole, joten niitä on hankittava ennen kuin tavaroille on paikka ja tulee joku järjestys.
Mutta kun en halua. Se, että on juuri luopunut kaikesta tutusta ja rakkaasta ehkäisee tehokkaasti shoppailua. Enkä oikeastaan tarvitsekaan muuta kuin muutaman kapineen ja niistäkin minulla on selkeä mielikuva. Hintakaan ei ole este, vaan haluttomuus. Saa nähdä kuinka kauan se jatkuu.

Juhannussaunan sentään lämmitin ja kylvin pitkään. Ei se samanlaista ollut kuin entisessä, mutta ihan kelvollista kuitenkin. Parasta oli ehkä se, ettei sen eteen tarvinnut tehdä mitään, kunhan väänsi katkaisimesta.
Tänään on satanut lähes tauotta ja olemme Sohvin kanssa makoilleet sohvalla lukemassa. Iltalenkille pitäisi yrittää jaksaa. Vielä viikko töitä ja sitten alkaa kesäloma. Juuri nyt ei oikein innosta sekään.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

vähitellen

Pienen tervetulleen tauon jälkeen asiat liikahtavat taas eteenpäin. Parketti on valmis ja siinä saa huomenna jo kävellä (paitsi Sohvi).
Yksi kerrallaan lähtevät myös tavarat. Peilipiironki lähti ensimmäisten joukossa uuteen kotiin, tänään siirtyi keinutuoli ja salin vanha puhelin peräkärryn kyytiin. Seurakseen ne saivat isoäidin kihlarukin, jota siis ei tarvitse viedä roviolle.
Vielä olisi vaatekaappi, klahvipiironki, arkkuja, pöytiä ja tuoleja. Sohvakalusto ja pöytä, oikein sievät ja siistit.
Ja kirjakaappeja 4 kpl, lasiovilla ja ilman.
Pienemmästä sälästä ei kannata edes puhua, ja astioitakin riittää, vanhaa arabiaa ja riihimäkeä ja sorsakoskea.
Mitään en edelleenkään ole ostanut uuteen kotiin, sängyn ja vuodesohvan lisäksi. Ei tee mieli edes katsella. Näinköhän elelen tyhjässä lukaalissa loppuvuoden?

Jotta kaikki olisi täydellistä, sain pirullisen flunssan. Onneksi on myös ilonaiheita...

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

omasta kylästä

Loppu häämöttää. Ainakin remontin osalta: enää pitää vähän maalata (se maali loppui taas), viimeistellä laatoitus, huoltaa parketti, koota keittiö ja siivota.
Aikataulu ei pidä, parketti lakataan vasta maanantaina, joten putkimies pääsee vasta tiistaina asentamaan hanan ja tiskarin.
Olen kuitenkin tehnyt tänään hankintoja. Päätin nimittäin jo aikaa sitten, että hankin uuden sängyn. Myös vierasvuode tarvitaan hetikohta muuton jälkeen joten jonkinlainen vuodesohva oli harkittuna vaikkei kovin tarkasti mietittynä.
Tänään naapurikaupungista palatessa poikkesin suuren huonekaluketjun myymälään, koska se oli ainoa muistamani kalustekauppa lähitienoolla. Myyjä oli kovin innokas ja esitteli vauhdilla matrassin toisensa perään, kaikenkokoisia ja värisiä, vaikka kerroin mielestäni varsin selkokielisesti, mitä olin hakemassa.
Hetken kuluttua päästiin sitten niin pitkälle, että oltiin molemmat kassalla, minä lompakko kädessä ja myyjä nenä tietokoneen näytössä kiinni tekemässä tilausta. Kunnes kuului pettynyt voihkaisu ja toteamus, ettei aiottua kapinetta ollut saatavana edes Hyvinkään keskusvarastolla! vaan se oli tykkänään loppu. Kestäisi jonkin aikaa ennenkuin sen saisi.
Huoh. Sanoin, että katselen jostain muualta ja palaan asiaan, jos kaikki Suomen sängyt on myyty.
Tuumin jo, että pitää lähteä kauemmas hankintamatkalle, kun pukkasi mieleeni, että kirkonkylässä taitaa olla vielä mööbelipuoti ja kurvasin sinne. Ja se kannatti, siellä oli sopiva yösija ihan hyllyssä ja se pahuksen vuodesohvakin osui olemaan paikalla. Ei nyt ihan niin laadukas kuin olisin suonut, mutta melko vähäisellä käytöllä sen luulisi kestävän.
Parasta asiassa on, että molemmat tuodaan kotiin ilmaiseksi, tiistaina.
Lähishoppailu rules.

tiistai 27. toukokuuta 2014

vapauden illuusio

Kuten tunnettua, asiat menevät aina eteenpäin. Remppa ei ole poikkeus, vaikka se aiheuttaakin jatkuvasti huolta ja ahdistusta.
Eilen hain maalia parikymmentä litraa, ei kuulemma riitä mihinkään, joten tänään haen lisää. Värit on pähkäilty tarkkasilmäisen ystävän kanssa huolellisesti. Tarvitsen nimittäin apua värien suhteen, koska muuten ne tuppaa valikoitumaan korvakuulolta.
Ennen värikartassa oli pienen pieni värillinen ruutu, jonka alla luki A1234 ja värisävy vaaleni koko rivin alas asti koodin muuttuessa yhdellä numerolla tai kirjaimella. Siis sellainen liukuväriruudutus numeroituna. Eikä mitään iloa värin valinnassa, postimerkkiäkin pienemmillä väritipoilla.
Maalikaupassa on toki ollut jo pitkään isompia pahveja tai puunpaloja joiden perusteella on ollut helpompi löytää sopiva vivahde. On myös voinut viedä lempipaitansa kauppaan ja siitä kone on skannannut oikean sävyn.
Mutta mielestäni oli edistystä, ainakin tällaiselle aistirajoitteiselle, löytää värikartta jossa väreillä on nimet.
Ei niin, että ne vastaisivat kovinkaan hyvin mielikuvaani, mutta onhan nyt ihan toista maalata työhuoneensa sävyllä Huurteinen kuin sävyllä H3829.
Pienelle pojalle voisi maalata huoneeseen Taivaallisen Virneen ja runotyttöä voisi ilahduttaa Lempeä Kaiku.
Virkeä Viehätys voisi sopia seesteiselle ja Pirteä Kaiho kuulostaa hauskalta.

Parkettimiehen kanssa väännetään kättä lattian maalaamisesta. Haluan maalata vanhan tammiparketin, joka on kellastunut ja kellastuu hionnasta huolimatta uudelleen. Parkettimies vannoo ja vakuuttaa, ettei kellastu. Eikä suostu maalaamaan.
Viime yönä tein päätöksen: lakatkoon sen. Maalaan sen itse kun perävalot ovat kadonneet nurkan taakse. Pysyy se maali siinä lakan päälläkin.

Noista väreistä vielä: kannattaa todella tehdä koemaalauksia eri kohtiin huonetta ja sitten seurata valon vaihtumisen vaikutusta. Värit nimittäin muuttuvat melkoisesti sen mukaan, millainen valo huoneessa on. Ja kerrankin aistiharhastani on hyötyä. Valitsemani värit näyttävät kaikki jossain vaiheessa lähinnä harmailta, mutta kuulostavat edelleen hieman erilaisilta. Toisaalta joudun kuuntelemaan melkoista sinfoniaa, jos sutikoin kovin toisiinsa sopimattomia sävyjä pitkin seiniä.
Kuulas Harmonia takaa hiljaisemman elon.

perjantai 23. toukokuuta 2014

edistystä

Olen viimein saanut sovittua jonkinnäköisen aikataulun rempalle. Pienellä tuskalla(kin) sain kokoon jonkin verran avuliaita uroita, jotka yhteistuumin ja jokainen sarallaan luovat kotiani. Olipas sekavasti sanottu.
No, puolitoista päivää meni siihen, että valittiin ja keräiltiin tarvittavat materiaalit. Ja roudattiin kaikki olohuoneen lattialle. Tänään alkaa maalaus- ja lattianasennusprojekti. Maanantaina tulee tuttu maksullinen mies, joka tekee suurimmat pintatyöt ja asentaa keittiökalusteet. Parketin hionta ja maalaus jää seuraavalle viikolle. Nippanappa selvitään aikataulussa, mutta kiireen tekee viimeistään torpan tyhjennyksen kanssa.
Alan ymmärtää niitä, jotka eivät jaksa kierrättää vaan työntävät kaatikselle kaiken ylimääräisen. Järkevä toiminta vaatii kolminkertaisen energian järjettömään verrattuna :)
Olen silkasta eroahdistuksesta hyljännyt vanhan kotini kokonaan, sekä talon että puutarhan. En kertakaikkiaan pysty (enkä ehtisi tai jaksaisikaan) leikata edes nurmikkoa. Tekee kyllä pahaa katsoa, miten nopeasti kaikki alkaa rehottaa, mutta yritän vain katsoa muualle sen vähän aikaa, jonka olen paikalla.
Kuin rangaistukseksi, tai ehkä jäähyväisiksi, istutukset voivat hyvin ja kukkia ja versoja pukkaa voimallisesti. Angervot ja tuomipihlajat ovat täydessä kukassa ja näyttävät aivan lumikinoksilta. Monet pionit kukkivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa, enkä ole sitä näkemässä... ruusuista ei kannata edes puhua. Ne voivat sietämättömän hyvin.
On paljon helpompi luopua isoäidin kihlarukista kuin ruusuista.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

aikamatkailua

Terveisiä 80-luvulta. Olen viettänyt koko viikonlopun poistamalla tulevasta kodistani kyseistä vuosikymmentä. Luulisin onnistuneeni, paitsi kylppärissä. Sen kaakelit ovat kyllä uudet, mutta voisivat kyllä olla kolmekymppisiäkin.
Huoh. Kaikkea ei voi saada, joten tyydyn olemaan kiitollinen siitä, että pesuhuone on siisti.
Olihan kyllä urakka. Poistimme kaikki tapetit, osan postimerkin kokoisina paloina ja keittön lattiasta korkkilaatat. Kaikki mustat lattia- ja karmilistat saivat myös lähteä. Terassin kaiteet, josta toinen puoli oli kaksimetrinen umpeen laudoitettu viristys, kaadettiin odottamaan noutajaa.
Ystävä kävi purkamassa keittiön ja makuuhuoneiden kaapistot.

Huomenna käyn hakemassa vähän lattianpäällysteitä ja tiistaina saapuvat uudet kalusteet. Viimeistään silloin alkavat hankaluudet, sillä eihän voi olla niin, että kaikki sujuu kuin tanssi. Vai voiko?
Seinissä riitti tasoittelua, kolmessa vuosikymmenessä ehtii ripustaa taulun jos toisenkin, puhumattakaan hyllyistä ja verhotangoista. Hiomakoneeni on valitettavasti kuollut lainareissullaan, joten semmoinen pitää hommata jotta saan seinät hivaistua maalauskuntoon. Seuraavat päivät kuluvatkin mukavasti maalaten ja nikkaroiden.
Ensimmäiset itkutkin on tirautettu. Takkupää sanoi taannoin saunassa, että näin ei enää kauan sanota. Pakko oli vähän itkaista sitä murhetta.

lauantai 10. toukokuuta 2014

välitila

Täällä on nyt menossa nyyhkävaihe. Suuri murhe on päällimmäinen tunne, kun kuljen tulevan entisen kotini lattioilla. Mitä olenkaan mennyt tekemään?
Olen antanut itselleni luvan murehtia oikein olan takaa koko tulevan viikon. Sitten saan asuntooni avaimet ja aloitan sen kunnostamisen.
Toki olen jo hakenut värikarttoja ja laattaesitteitä. Erehtymätön silmäni bongaa niistä aina sen kalleimman version. On tavattoman työlästä sen jälkeen löytää se toiseksi paras, johon ei uppoa koko budjetti. Huoh.
Lähden nyt ystävän kanssa keittiökauppoihin. Molemmille tarvitaan uudet köökit, ja asioita on hyvä puida yhdessä. Miehiä tässä vaiheessa ei tarvita, itse ymmärretään paremmin. Varustan mukaani kameran, rullamitan, lehtiön ja kynän. Pankkikortin taidan jättää kotiin odottamaan, nyt ei tehdä ostoksia.

Ostoksiin liittyen on pakko tunnustaa eräs asia: taannoisella työmatkalla ostin Lissabonista mekon. Ihan tarpeellinen ja edullinen ostos. No, viikko sitten olin naapurikaupungissa ihan vaan ikkunaostoksilla ja tulin ostaneeksi (..!) mekon. Kotona kaappiin laittaessani tajusin, että se oli lähes samanlainen kuin lissaboninmekko. Minäkö muka tylsä pukeutuja? Tai huonomuistinen?
Eli tänään ei shoppailla, ainakaan mekkoja.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

lopun alku

Se on kuulkaa menoa nyt. (tämän tulen sanomaan varmaan joka toisessa postauksessa tästä juhannukseen, niin suuri muutos on menossa)

Tein lopulta vielä yhden tarjouksen ja se hyväksyttiin, joten perjantaina minusta tulee kirkonkyläläinen. Vai oisko alue jo Kostiaista?
Kuinka vaan, olen eilisen illan uhrannut aikataulutukseen ja muuttosuunnitteluun. Työkaveri toi jo ensimmäiset muuttolaatikot, joten ei ole enää mitään syytä vetkutella.
Ja tietenkin koko homma tulee nyt mahdottoman sopimattomaan aikaan työelämän kannalta. Ajoitus on aina ollut vahva puoleni :)
Joudun piiskaamaan itseni varsin maaniseen tilaan, jotta saan kaiken toimeksi. Kovat sanktiot takaavat sen, että paniikki on tosiasia jo ennen Helatorstaita.
Toisaalta: nämä asiat eivät yleensä parane tai helpotu hidastelemalla. Parempi kertakirpaisu kuin jatkuva jomotus, sehän on jo nähty.
Kuvia en edelleenkään taida ehtiä tänne laittamaan, mutta otan niitä kuitenkin. Teen sitten aikanaan pölyn laskeuduttua kuvapostaukset koko ruljanssista, että jää jälkipolville (ja itselleni) muisto.

Selasin tietysti illalla netin tarjontaa muuttoasioissa, ja siinä jo oli mennä pupu. Kaikenlaista ilmoitettavaa ja muistettavaa varsinaisten tavaransiirtojen ja rempan lisäksi. Nyt jos koskaan tarvitsen niitä kolmea herraa, joita hoivailin parikymmentä vuotta. Perikunta kokee järkytyksen, kun havaitsee, että tällä kertaa muori on oikeasti lähdössä ja tosissaan, eikä vaan lämpimikseen uhkaile. Saa nähdä, montako ulkomaanmatkaa, välilevytyrää ja ylityöputkea tilanne laukaisee :D
Ellei tapaukseni olisi niin sekava kaikkine tavaran hävityksineen, tilaisin muuttofirman hoitamaan homman.

torstai 1. toukokuuta 2014

sittenkin

Se tuli vielä sittenkin, talvi. Aamulla oli maa valkoinen ja lunta tuli sakeasti. (aamu=klo 8)

Mun vappuni menee toipilaana. Ihan hitsin vetelä olo, alkoi epäilyttää että joukossa on jotakin allergianperhanaa, joka yhdessä keuhkokuumeen kanssa vie voimat.

Mutta haa, join silti vappusimat (siideriä..) ja söin tippaleipiä! Kaksi kpl, toiset kaksi säästin tälle päivälle. Ja mässäilin pikkuruisilla munkeilla, sellaisilla kahdesti puraistavilla. Niin että humala on tullut kokonaan sokerista.
Josta tulikin mieleeni, että ennen aina kiellettiin antamasta koirille sokeria, se aiheutti niille vuotavat silmät ja sokeutumista. Meille kakaroille sokeri oli vaaratonta vaikkakin paheksuttua syötävää. Paheksunta tuli siis pelkästään siitä, että se oli hyvää.
Katti vietti hillittömän vapun jossain kylillä. Lähti jo eilen päivällä eikä tullut koko ehtoona kotiin. Aamulla kömpi unisen oloisena puuvajasta ja on syötyään nukkunut Sohvin punkassa. Sohvi yritti ehdottaa sille siirtymistä jonnekin muualle, mutta katti käänsi kylkeä eikä edes silmiään raottanut. Heh, on sillä rankka elämä.
Sohvilla sen sijaan on tylsää. Minusta ei ole sille juuri seuraa enkä ole jaksanut ulkoillakaan sen kanssa. Sentään värkkäsin sille vähän ajankulua ja piilotin puruluun pyyhkeen ja pahvitötterön sisälle. Siinä meni kymmenisen minuuttia ja hauskaa näytti olevan. Pitäisi keksiä sille puuhaa useammin.

Akkunan takana aurinko kurkkii pilvien raosta. Narsissit ovat karistaneet lumet niskastaan ja nostaneet päänsä kohti aurinkoa. Lähtisin ulos, ellei siellä olisi niin hyytävän kylmä.
Parempi keittää päiväkahvit. Juokaa tekin, jos munkkeja on vielä jäljellä.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

huti

Täällä ollaan vielä - ja kohta ilman asuntoa.
Ei päästy yhteisymmärrykseen myyjän kanssa mun kotini hinnasta. Ehkä se ei sittenkään ollut mun kotini.

No, annetaan ajan kulua. Jonkun pää kääntyy tai löytyy se juuri oikea asunto sopivalla hinnalla. Vuokraan jonkun loukon siksi aikaa.
Nyt olen jossain keuhkokuumeen tyyppisessä taudissa. Diagnoosi tulee siitä, että edellisyönä oli kova kuume ja nyt on keuhkot kipeät. Väsynyt olen ja aivastelen, mutta muuten ei oireita. Paitsi keuhkoputkien ahtaus.

Hauskaa vappua niille, joilla on vappuna hauskaa. Kaikille muille toivotan mukavia kevätpäiviä, räntäsateesta huolimatta.

torstai 24. huhtikuuta 2014

kahden vaiheilla

..on kaksi mahdollisuutta. Jos valitsee ykkösen, niin hyvä on. Mutta jos valitsee kakkosen, on kaksi mahdollisuutta: ...
Eikös se G. Pula-aho joskus muinaisuudessa (vai oliko se Eemeli) luetellut pitkän rotlan tuohon tapaan.

Mulla on vielä kahdesta valita, vaikka niistä viimeviikkoisista toinen karsiutui näytössä. On siinä vaan monta asiaa pohdittavana, ennenkuin saa katon päänsä päälle. Olen pihi ja ronkeli, ei ollekaan hyvä yhdistelmä. Lisäksi toisen asunnon myyjä on pikkuserkun vaimo, mikä on vielä pahempaa.
Mutta kun haluaisin juur siihen...
Pitää lirkutella pankkiirille vähän enemmän. Oisko pitänyt jättää ne joulusuklaat syömättä, nyt pitäisi olla siro ja sievä? Jos pankin setä on huomenna tyly, en ikänä enää syö suklaata.

Viitaten Vilukissin aiempaan postaukseen voin kertoa, että mun toivottavasti uusi kotini on vihreä...

torstai 17. huhtikuuta 2014

lähdössä

Nyt kun on palattu kotiin, ja oltukin jo monta päivää, niin voi jo suunnitella uutta lähtöä.

Kas kun torppa ei olekaan enää kovasti myynnissä. Eikä mun asuntoanikaan kukaan tainnut ostaa, joten menen sitä katsomaan alkuviikosta.

Hiukan hirvittää, laskin on kovasti tarpeeseen.
Pitää miettiä ja laskea, kun olisikin nyt kaksi vaihtoehtoa tulevaksi kodiksi.

Toisella on hyvä sijainti, huonompi kunto muttei todettuja vikoja, muuta kuin kova hinta.
Toinen sijaitsee "väärällä" alueella, on hyvässä kunnossa ja halvempi, mutta kylppäri vaatii rempan kosteusvahingon vuoksi.

Molemmat syynätään, se on selvä. Pankin kanssa joutuu vähän keskustelemaan, mutta se ei liene pitkä jutustelu.
Kolmas vaihtoehto olisi ostaa naapurikunnasta numeroa pienempi residenssi, jolloin saisi viedä pankille päin ja elo olisi kevyempää. Ja ahtaampaa. Työmatkakin pitenisi.
Huoh.

Tässähän se päästäinen kuluu, ihmetellessä.

Iloista pyhänseutua teillekin.

torstai 3. huhtikuuta 2014

olosuhteiden pakosta

Onpahan taas ollut raskain päivä aikoihin. Jotkin asiat vain tulevat ja ne on pakko tehdä, halusi tai ei. Koska jonkun on pakko.

No, elämä on sellaista.

Muuttoni siirtyi taas, kun joku meni ja osti tulevan asuntoni. Ihan pieni mahdollisuus vielä on, jos ostajan pankki heittäytyy nihkeäksi. En osaa toivoa kenellekään ikäviä, mutta jospa yläkerrassa nyt sitten järjestettäisiin mulle joku vielä sopivampi, jos tämä kerran oli jonkun muun koti.

Ainakin muuttovastarintaan sain apua: koipeni on ollut koko viikon aivan sietämttömän kipeä. Se leikattu, "parempi" raaja. Toinen jomottelee entiseen malliin, mutta tämä korjattu jäsen on aivan pirullisen kipeä kun pitäisi lähteä liikkeelle. Jossain mielen perukoilla piileksii ajatus, että varaosalla ei ole kaikki hyvin. On vaikka irronnut tai jotain... ei kiva.
Pakko vaan myöntää, että elämä torpparina on ohi.

Muutoksessa on eteenpäinmenon siemen. Mun elämässäni moni asia tuppaa menemään vaikeimman kautta, kun olen niin uppiniskainen ja hidas tekemään päätöksiä. Asioiden pitää kehittyä sopivaan pisteeseen jotta voisin muuttaa suuntaa. Niin vanhaksi en elä, että oppisin nopeammaksi.

Karvahaalariosasto voi paksusti, kuten emäntänsäkin. Sohvi sai tänään nimensä työsuojelutarkastajan osallistujalistaan, hän kun aktiivisesti esitteli työhyvinvointiasioita. Niihin kuuluu mm. vatsanrapsutus ja ystävällinen puhe kyykkyasennossa. Raportista sitten käy myöhemmin ilmi, oliko se riittävä esitys.

Katti kunnostautui tänään hyppäämällä mun salaattilautaselleni. Suoraan lattialta lautaselle, jotta suolaheinät ja voikukat vaan sinkoili. Onneksi se laskeutui siihen ennen kuin ehdin asetella joukkoon muut ainekset. Ja söin kyllä lopulta kaiken, eikä ollut edes kovasti paljon vierasesineitä. Katti oli kyllä melko hämmästyneen oloinen, kun havaitsi upottaneensa käpälänsä heiniin, mutta astui sitten arvokkaasti pois ja heilautti häntäänsä. Mitäs sitä nyt pienistä hötkyilemään.

En ole ymmärrettävistä syistä juuri puutarhassa kierrellyt, mutta sen verran kumminkin, että havaitsin uuden vandalismin muodon: joku kaivelee samettinurmeani (lue: sammaloitunut alue pensaiden välissä).
Ihan selviä reikiä pitkin pihaa. Epäilin ensin sitä megaluokan myyrää, jonka taannoin bongasin lintulaudan alta, mutta nämä kolot on kaivettu ylhäältä päin eivätkä ole kovin syviä, ehkä viitisen senttiä.
Nyt listalla on ylimpänä mustarastas. Se on syyllistynyt katteiden kaiveluun ja ainakin yhden pioninjuuren se on kaivellut paljaaksi. Tietysti sen kaikkein komeimman, joka ei ole vielä ehtinyt edes kukkia. Pelkään että pakkanen on tehnyt selvää koko kasvista.
Mutta vaikka mieli kuinka tekisi, en saata uhkailla mustista, koska sen laulu aamuvarhain on mitä kauneinta musiikkia. Ja kohtahan pionit ovat jonkun muun huolena.

Lähden ensi viikoksi työmatkalle, ja ystävä tulee kotimieheksi. Sohvin voi aina viedä hoitoon, hänellä on monta paikkaa johon hänet otetaan ilolla vastaan, mutta katin suhteen asia on toinen. Se ei tykkää muista kuin mammastaan ja Takkupäästä. Kaikkein vähiten se tykkää automatkoista, joten on yksinkertaisempaa että sille tulee seuralainen kotiin.  Ja ihan luksuslajia: on paikalla koko ajan.
Ystävällä lepoloma ja Hertalla seuraa. Win-win.

Ja talo on edelleen myytävänä. Kuvia löytyy tämän blogin aiemmista postauksista, joista selviää myös maalla asumisen realiteetit.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

tulee ja menee

...tuo talvi. Tässä on eletty muutamakin jännittävä hetki, kun Kustulla on jo kesätossut ja välillä pukkaa lunta ja ties mitä liukasta tiet täyteen. On ihan toista liukastella Kustun tapaisella piirongilla kuin ketterällä neiti Sieväsellä.
Vaan ravilla on pysytty, kun yhdessä  oikein keskitytään. Sohvi istuksii etupenkin jalkatilassa eikä tiedä kelistä mitään. Riittää että autossa on lämmin ja mamma mukana.
Mulle on siunaantunut (useamman kilon lisäksi) kevätkotimasis. Se ilmenee siten, että kotona ei jaksa mitään. Ei niin kerrassaan mitään, paitsi syödä ja nukkua. Tosin nukkuminenkin on huonoa. Huoh.
Kaikki paukut menee työpäivän aikana ja kotiin tullessa on ihan poikki.
Se päivä lähestyy, kun täältä on lähdettävä. (tulipa kohtalokas lause..)
Otetaanko uusiksi: torppa menee myyntiin. Pakko muuttaa, kun ei enää jaksa ja paikat alkavat rapistua. Myös talossa ja puutarhassa.
Tämä kuuluu vakiovalituksiin, mutta tällä kertaa tuntuu siltä, että toimeen on vihdoin ryhdyttävä. Paniikkihäiriö iskee jo pelkästä ajatuksesta, mutta yritän vakuuttua, että saan jotain parempaa tilalle. En silti usko omiin juttuihini. Olen muistaakseni valehdellut itselleni ennenkin ja jäänyt siitä kiinni.

Oikein tosi: 1800-luvun lopulla rakennettu paritupa-tyyppinen torppa ilman mukavuuksia, 4000 neliön aidattu puutarha ja parituhatta neliötä luonnontilaa päälle. Myydään irtaimistoineen tai ilman. Osa kalustuksesta alkuperäisiä eikä joukossa ole montaa alle 50 v. Myydään tämänhetkisessä kunnossa vanhoja asumuksia ymmärtävälle vaatimattomalle ja hiljaiselle, mielellään luonnolliselle henkilölle. Kovaan hintaan, toivottavasti.

Ihan sydäntä kylmää ajatus, ettei enää koskaan voisi tulla tänne. Aina ennen on voinut palata, jos on joutunut jonnekin lähtemään. Miten voi niin juurtua paikkaan?
No just, tämähän on parasta lääkettä eroahdistukseen. Ruveta nyt etukäteen suremaan ja voihkimaan.

Perhe-elämän uutisia: Sohvista on tullut taas mummu. Tytärensä turisti kuusi (6) penikkaa ihan tuosta vaan. Voimme  kaikki oikein hyvin, kiitos kysymästä. Pennutkin, olettaisin.
Ja Hertalla on kevättä rinnassa. Vietettyään koko talven enemmän tai vähemmän horroksessa se on alkanut viettää riehakasta yöelämää. Aamuisin se tulee kotiin silmät ristissä, syö ja köllähtää sitten nukkumaan. Ehtoolla pitää päästä ulos ja sinne se häviää, nurkan taakse häntäänsä heilauttaen. Kiire tuntuu olevan eikä auta kysellä, kenen kanssa mennään ja minne. Nuorten rientoihin, se on selvä.
Me mummut jäädään kotiin odottamaan...

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

saisko lisää valoa?

Kaamosmasennus iskee ihan kohta. Aamut alkavat olla melko raskaita ja hitaasti käynnistyviä, jopa mun mittapuuni mukaan.
Vaikka ylösnouseminen arkisin ei olekaan ongelma, niin vauhtiin pääseminen saisi olla äkäisempää. Joskus tuntuu, että vasta kun on toimistolla juonut toisen mukillisen kahvia, alkaa aivo-osastolla tuntua pientä liikettä. Siihen asti olen kuin tukkansa kammannut zombie.
Nyt ei huvittaisi ollenkaan tunkeutua vaatteisiin. Tässä huushollissa se vaan ei ole mahdollista juuri nyt. Vaikka naapureita ei olekaan, aivan varmasti kohdalle ilmaantuisi joku reipas ulkoilija jos kanniskelisin saunavesiä yökkäreissä ja morronrokissa.
Puutarha on osittain valkoinen, kun edellisyönä satanutta lunta on jonkinverran jäljellä. Illalla tuli hiukan lisää kovan tuulen kanssa, mutta lämpötila on jo noussut ja lumet ovat muuttuneet ilmassa leijuvaksi usvaksi. Sen verran lumesta on hyötyä, että maisema on hippusen valoisampi kuin marraskuussa.

Kustu olisi pitänyt käyttää eilen pesulla, mutta unohdin lopulta koko asian. Musta ei ole kaikkein käytännöllisin auton väri täällä maalla. Eikä muuallakaan. Perjantaina kävin Porissa ja vähän hävetti pistää Kustu parkkiin kahden kiiltävän mustan auton keskelle. Joista toinen muuten oli samanlainen kuin Kustu.
Jos haluaa erottua joukosta, ei ehkä kannata ostaa autoa, joka on myyntitilastojen kärjessä...
Toinen harmi, tai oikeastaan työläs asia on Kustun matot. Nekin tietty ovat mustat, ja niinpä mulla on kaiken muun pyykkäämisen lisäksi automattojen pesua alvariinsa. Tosin Sohvin puolella on siistimpää, hänellä kun on lämmin alustansa ja matto pysyy puhtaana, mutta mun jalkatilassani on jatkuvasti kuraista. Hyhhyh.

Sohvi sai uuden frisöörin viime viikon kyläilyllään. Nyt hän kerää kehuja ja on niin, niin hieno.

Ja vähän lohdullisia uutisia: vaikka rakas Hercule kuoli, en ole jäänyt aivan yksin. Komisario Morse on uusvanha tuttava, jonka seurasta nautin kovasti. Ei hän kokonaan korvaa Poirotia, mutta lohduttaa kovasti. Erityisen ilahduttavaa on sarjan musiikki ja Morsen kulttuuriharrastus.
Itselläni taas tämä kulttuuriosasto sakkaa pahemman kerran. Jopa kirjastosta tarttuu mukaan pelkästään huonoja valintoja. Olen ennenkin pannut merkille, että kun työssä on vaativa vaihe, tarvitsen tietyntyyppistä luettavaa. Sen löytäminen hyllystä ei vaan ole helppoa ja nyt tänä talvena se on onnistunut harvoin. Niinpä olenkin pelannut lukemisen sijaan sanajahtia ja viljellyt virtuaalifarmia. Mutta kysyttäessä en ikinä tunnustaisi asiaa :)
Viimeaikaset ympärillä tapahtuneet asiat saavat mut tuntemaan itseni erityisen onnekkaaksi, kuten sunnuntailapsen kai kuuluukin olla. Onnellisuus taas, ..... se lienee mielentila.

lauantai 8. helmikuuta 2014

soittakaa mulle!

..siis jos voitte. Sim-korttini on kuollut jo vissiin viikko sitten. Tarkkaa aikaa ei tiedä, koska operaattori on niin pienellä präntillä näytössä, ettei sen puuttumista ole huomannut.
Jos siis jollakulla läheisellä on äärimmäisen tärkeää ja hengenhätä-asiaa, soittakoon työpuhelimeeni, jonka numero löytyy nettisivuiltamme: Xxxxxxx.fi
Ellette tiedä missä olen töissä, oma on häpeänne. Olkaa soittamatta.
Olen juuri palannut Vääksystä. Matka oli hieno, vaikka niveleni tulehtui juuri sopivasti lähtöä edeltäneenä yönä ja olo oli osin tuskainen ja lopun aikaa h*lvetillinen. En saanut nukuttua viime yönä juuri lainkaan. Virallinen selitys on, että toiset juhlivat aamuviiteen niin, ettei koko rakennuksessa päässyt uneen yksikään majailija. Vielä virallisempi syy oli se, etten kyennyt kivuiltani sen paremmin nukkumaan kuin olemaan pystyssäkään. Kiemurtelin siis koko yön hikisenä ja kuuntelin toisten riekkumista. huoh.
Tämä päivä ei ole ollut sen helpompi ja pitkä istuminen linjurissa ei sekään auttanut asiaa.
Mutta silti, olipas kivaa.
Nyt olen siirtynyt sekakäyttäjien kastiin ja siemaissut lasin punaviiniä iltapalan kanssa ja sen jälkeen melko mojovan särkylääkkeen. Tämän erittäin paheksuttavan toimenpiteen ansiosta päätän lähetyksen tähän.

ai niin, onnea siskolle, joka on matkalla jossakinpäin maapalloa. Epämääräisessä suunnassa. Vanhenemisesi on ikuinen ilo. Olisi ikävää jos sinua ei olisi.

perjantai 31. tammikuuta 2014

polvesta poikki

...mun tukkani siis. Tänään irroittauduin toviksi työpöydän äärestä ja käväisin katkomassa lettini.
Nyt pää on kevyt kuin pumpulitukko. Ihan konkreettisesti.
Muutenkin jäi työpäivä viimeaikaista lyhyemmäksi, kun lähdimme ihan täsmälleen oikeaan aikaan. Jos kuukauden työrupeaman jälkeen on koossa puolitoista työpäivää, huhtikuun lopussa on jo viikko lomaa tiedossa. No, mullahan olisi muutenkin lyhyt kesäloma, joten siihen voi lisätä vähän ylitöitä.
Sen verran työkiireet rassaavat, että harrastukset ovat jääneet. Torstai-illan grafiikka oli pakko jättää, ei vaan pystynyt keskittymään. Väkisin ei ole kiva tehdä, joten se saa nyt siirtyä tulevaisuuden to-do-listalle.
Katti on pysynyt pakkasilla visusti sisällä. Ei puhettakaan, että karvanaama menisi ulos. Voisi luulla, että se sopeutuisi helposti elämään kirkonkylällä, mutta epäilen. Kunhan ilmat lämpiävät, katti tahtoo taas pihalle. Ja jos sinne ei ehdottomasti pääsisi, se haluaisi sinne heti, mieluummin keskellä yötä.
Olen harvoin tavannut ketään toista, joka olisi yhtä vastarannankiiski kuin meidän Hertta.
Toisin on Sohvin laita: kaikki mitä mamma ehdottaa, käy. Jos pitää jäädä yksin kotiin tai toimistolle, se on ok. Jos pitää lähteä mihin tahansa, se on kivaa. Jos pitää odottaa autossa, se käy vaikkei kivaa olekaan. Yksi ehto Sohvilla on: mamman pitää olla mukana tai ainakin sen pitää tietää, että mamma tulee takaisin.
Hauska pieni takkukasa.
Elo on siis ollut tammikuussa silkkaa työtä ja uunin lämmitystä. Nyt on luvassa lunta enkä ole ollenkaan varma, missä on lumikola. Haen vissiin lapion rapunpieleen.
Suuri suru ilmaantui tuossa jonakin sunnuntaina, kun vanha ystäväni Hercule Poirot kuoli. Oikeastaan pitäisi sanoa Suuri Rakkauteni, sen verran tiivis ja pitkä suhteemme on ollut.
Outoa että dekkarin kuolema voi olla niin koskettava, vaikka olen lukenut kyseisen kirjan useammalla kielellä ja kuuntelin sen äänikirjanakin viime talvena. Oli aivan murheissani vielä maanantaina töissä.
Olemme päättäneet boikotoida talviolympialaisia emmekä katso telkkaria koko kisojen aikana. Mitkään kisaohjelmat eivät ole koskaan kuuluneet harrastuksiini, mutta nyt pidän katselutaukoa ihan kaikesta tarjonnasta.
Voisin sillä aikaa paneutua taas sukututkimukseen tai nukkekodin viimeistelyyn. Tai edes siivota lorvikamarin.
Yksi hämmästys pitää vielä kirjata: ostin uutta hiekkaa kissalle ja suuri oli ällistykseni, kun tajusin että se on hajustettua. Siis valmistajan puolesta. Hertta tekee oman osansa ja tulos on ällöttävä. Kuvitelkaa, parfymoitu kissanp---.
Kaikkea pitääkin olla.

torstai 2. tammikuuta 2014

pihapuuhissa

Piti ihan tulla kirjaamaan yhden sortin ennätys: istutin eilen puutarhaan yhden ruusun ja kaikki jouluhyasintit. Jep.
Ruusuparka on nyhjännyt kesästä asti rapunpielessä ja ohikulkiessa on vähän väliä käynyt mielessä, että se kohta kuolee tuohon. Että sille pitäisi vihdoin tehdä jotain.
Aina vaan on ollut muuta tärkeämpää, taikka ei ole ollut lapiota eikä oikein paikkaakaan mietittynä.
Ja hyasinttien kanssa tuppaa käymään niin, että ne kuivahtavat pilalle ennen kuin maa sulaa niin paljon, että ne saisi kuopattua.
Paitsi se yksilö, jonka heitin taannoin kompostiin ja joka sitten kukki siellä...
Mutta eilen siis huomasin, että a: maa on vielä sula, b: mulla on kuoppa valmiina, kun onnenpensaat muuttivat muualle ja c: multaa on useassa tyhjentämättömässä kukkapurkissa ihan joutilaana. Puutarhurin abc tammikuun 1. päivänä toteutti sitten mallikkaan istutuksen, jonka kovasti toivon onnistuvan.
Enhän olisi ilman valmista kuoppaa yrittänytkään, mutta nyt saatoin tuupata ruusupuskan pohjalle ja hajusintit siihen ympärille seuraksi ja sitten vaan koko ruukkuarmeija tyhjäksi niiden ympärille.
Ne ruukut olivat myös sellainen jaloissa pyörinyt kokoelma, joissa oli ollut kaikenlaisia kylvöjä ja istutuksia, joista kaikista oli aika jättänyt. Paitsi yhdessä näytti olevan pikkuruinen sormustinkukan taimi, jonka asettelin kauniisti muiden "taimien" juurelle.
Nyt vain odotellaan.
Aamulla oli kovasti sunnuntainen olo, ties mistä syystä. Alkaa päiväjärjestys olla sekaisin näiden pyhien vuoksi. Muuten oli kyllä mukavaa kun sai taas mennä töihin, täällä kotona oli jo melko tylsää.
Mulla taitaa taas olla semmoinen yhden illan lentsu, kun olen palellut koko ehtoon ja väsyttää vaikkei kello ole vielä juur mitään.
Parempi kuitenkin antaa periksi ja asetella vaivainen tomumaja levolle.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

parempi vuosi alkakoon

Hyvää uutta vuotta kaikille.

Vuosi vaihtui täällä syrjäkylän peräreunassa tavalliseen tapaan, kovassa joskin pienemmässä paukkeessa kuin ennen. Ilta oli varsin rattoisa kuohujuomineen kaikkineen.
Tämä joulunaika on ollut rauhallista muutenkin, ikävä niveltulehdus taas kerran rauhoitti liikkumista entisestään. Pari päivää olin töissä, yhden iltapäivän ale-shoppailemassa ja muut päivät kotosalla.
Kiltti olen vissiin ollut, kun pukki lahjoi niin runsaasti ja mieluisasti. Sen jo mainitsemani ipadin lisäksi sain päivittäisen elämäni läheisimmältä tuon:

Kuva on epätarkka, kun valoa ei ole tarpeeksi.
Mutta rannekoru on sekä ajatuksensa että symboliikkansa puolesta ihan täydellinen.

Jo vain kelpaa :)

Hertta päätti viime vuoden tehokkaasti: se metsästi ihan viime hetkellä mojovan siimahännän ja söi siis ensimmäisen ateriansa tuoreeltaan tämän vuoden alkuminuuteilla. Jos tästä pitää jotain ennnustaa, niin katilla alkanut vuosi tulee olemaan sekä ravitseva että vaihdikas.
Meillä Sohvin kanssa sen sijaan jatkuu laiskanpulskea elo, jossa ei hosuta. Vasta äsken puettiin vaatetta ylle, on katseltu elokuvaa ja lueskeltu blogeja koko aamupäivä. Ja hengailtu hyvässä seurassa. Nyt voisi lähteä ulos patsastelemaan hetkeksi, kun ei edes sada. Ei kyllä paistakaan.
Joulua en vielä ole korjannut pois, se saa olla viikonloppuun. Loppiaisen jälkeen alkaa ne härkäviikot (ja reikäleivät) joiden aikana taas ryhdistäydytään joulunajan mässäilyistä ja muista pahoista tavoista.
Uudenvuodenlupauksista en tiedä, mutta ehkä pitäisi olla kiltimpi itselleen ja miksei vähän toisillekin. Lakata syyllistymästä joka asiasta ja hyväksyä asiat sellaisenaan. Onhan tuossa jo tarpeeksi.
Joka tapauksessa: parempaa kohti!