tulee ja menee

...tuo talvi. Tässä on eletty muutamakin jännittävä hetki, kun Kustulla on jo kesätossut ja välillä pukkaa lunta ja ties mitä liukasta tiet täyteen. On ihan toista liukastella Kustun tapaisella piirongilla kuin ketterällä neiti Sieväsellä.
Vaan ravilla on pysytty, kun yhdessä  oikein keskitytään. Sohvi istuksii etupenkin jalkatilassa eikä tiedä kelistä mitään. Riittää että autossa on lämmin ja mamma mukana.
Mulle on siunaantunut (useamman kilon lisäksi) kevätkotimasis. Se ilmenee siten, että kotona ei jaksa mitään. Ei niin kerrassaan mitään, paitsi syödä ja nukkua. Tosin nukkuminenkin on huonoa. Huoh.
Kaikki paukut menee työpäivän aikana ja kotiin tullessa on ihan poikki.
Se päivä lähestyy, kun täältä on lähdettävä. (tulipa kohtalokas lause..)
Otetaanko uusiksi: torppa menee myyntiin. Pakko muuttaa, kun ei enää jaksa ja paikat alkavat rapistua. Myös talossa ja puutarhassa.
Tämä kuuluu vakiovalituksiin, mutta tällä kertaa tuntuu siltä, että toimeen on vihdoin ryhdyttävä. Paniikkihäiriö iskee jo pelkästä ajatuksesta, mutta yritän vakuuttua, että saan jotain parempaa tilalle. En silti usko omiin juttuihini. Olen muistaakseni valehdellut itselleni ennenkin ja jäänyt siitä kiinni.

Oikein tosi: 1800-luvun lopulla rakennettu paritupa-tyyppinen torppa ilman mukavuuksia, 4000 neliön aidattu puutarha ja parituhatta neliötä luonnontilaa päälle. Myydään irtaimistoineen tai ilman. Osa kalustuksesta alkuperäisiä eikä joukossa ole montaa alle 50 v. Myydään tämänhetkisessä kunnossa vanhoja asumuksia ymmärtävälle vaatimattomalle ja hiljaiselle, mielellään luonnolliselle henkilölle. Kovaan hintaan, toivottavasti.

Ihan sydäntä kylmää ajatus, ettei enää koskaan voisi tulla tänne. Aina ennen on voinut palata, jos on joutunut jonnekin lähtemään. Miten voi niin juurtua paikkaan?
No just, tämähän on parasta lääkettä eroahdistukseen. Ruveta nyt etukäteen suremaan ja voihkimaan.

Perhe-elämän uutisia: Sohvista on tullut taas mummu. Tytärensä turisti kuusi (6) penikkaa ihan tuosta vaan. Voimme  kaikki oikein hyvin, kiitos kysymästä. Pennutkin, olettaisin.
Ja Hertalla on kevättä rinnassa. Vietettyään koko talven enemmän tai vähemmän horroksessa se on alkanut viettää riehakasta yöelämää. Aamuisin se tulee kotiin silmät ristissä, syö ja köllähtää sitten nukkumaan. Ehtoolla pitää päästä ulos ja sinne se häviää, nurkan taakse häntäänsä heilauttaen. Kiire tuntuu olevan eikä auta kysellä, kenen kanssa mennään ja minne. Nuorten rientoihin, se on selvä.
Me mummut jäädään kotiin odottamaan...