torstai 24. helmikuuta 2011

tääl olla

... ja henkissäki viäl, vaik hiuka huippaki. Mull ol alkuviikkost kuumet, ensiks oikke lujaste ja sit heivas hiuka, mut pitkittys samal. Olin jo varma, et lomareissu jää, ko saan jonku maankaato-lenssun, mut mitä viäl. Kuume jälkke on hiuka vetel olo ja siin kaik. Pari kertta olen niistän aamuste ja eilä ol kurkku hiuka karhia, mut seeki men jo. Ja johrus vissi enemmä siit, eten ollu juan vett tarppeks.

Jonkunkaltane pöpö vissi yrittel mun kellistä, mut jäi yritykseks. Toisaltas liki nelikymppine kuume riit enemmä ko hyvi, olin aika flaati pari päivä.

Viimäs lauantain olin Turus Lokomos kattomas keski-ikkäste hiuksi eli Hairi. Mun hyvä ystävä esiinnysivä siin ja oliki mainio esitys. Eihä siin musikaalis ol päät ei hänttä, noi juanen pualest, mut laulut ol hyvi ja kamala nostalkissi. Kyl ne vaa muistus miäle, vaik aikka on kulun kymmeni vuassi alkuperäsest.

Sanoma, jos sitä oli (sillo oli olevinas, mukulan) o jo aikka karonnu, eikä koko juttu elä enä täsä mailmas, mut niinko sanottu, muistoi tul miäle ja esitys ol nii hyvä et pääs tunnelma.

Lokomo ittessäs on, -nii, se o veturhalli. Muistan valla hyvi, ko mukulan oikasti ratapihan poikki ja veturitalli suuris avonaisit ovist näkys hitsaukse valo ja hiilipesie hehku. Kaunis vanh tiilirakennus o ny arvokkas käytös, ei turkulaisekka ihan kaikki rakennuksi hävit. Onneks.

Kulttuurseura sai jälles Kotiseutuliito avustukse, mikä tul suuren tarppesse. Koht loma jälkke lasketa nuukaste, mihi se riittä ja ruveta töihi. Jälles täyty otta joka sentist kaik irti.

Runonkirjottaja julkase uure kirja, käykkäst kurkkamas. Ja kuuntelemas, jos hän osu jonnekis likipaikoil kiartuellas. Täält voi katto, osuk. Suasittelen lämpimäste.

Olen siis lährös vähä virkistymä, mikä o enemmän ko tarppelist. Ole ollu niinko kuran kuallu kuttu.
Mut en olis oma itten, jote lähtemine olis vastemiälist. Oikkiastas tahtoissi oll koton vaa. Mut järk sano, et maisemavaihros on tarppen, muuto munst tule kotohull. Jaa et olen jo? Nii vissi.

Ainuv, mikä ei muutu, o sää. Pakkast o tasasest parinkymmene korvis, päivälläki viistoist. Voit usko, et kovas kuumes on tylkkiä käyr pikkulas semsil pakkasil, vaik muuto en pirä sitä hankalan. Mut kaik, mikä ei tapa, kasvatta luannet...

maanantai 14. helmikuuta 2011

hyytävä

Aamul oli ilmaki jähmettyn. Meil oli pakkast -25, kirkonkyläs pari astet enemmä. Ulkovalo oli semmoset himmiät tuikut, ei ne jaksan kirkastu. Koira nosteliva tassujas rappu eres koht ko oliva asias tehny.

Auto akkuna oliva semses ihmelises sitkiäs jääs, mitä ei tahton saar millä irti. Piänin hitusin se läks, ko hikipääs tahkos. Sanomattaki o selvä, et neiti Siäväne ol muutonki kohmettun, häne uus lohkolämmittimes ei vissin toimi taik ei ainaka ol tehokas. Muutaman kerra hän sanos vou vou, mut sitä läks käymä. Semmost murina hän aluks pit, mut kyl sit kolmenkymmene kilometri jälkke rupes ään muuttuma ja sisäilmaki lämppemä. Mul oli rukkaset hanskojen pääl, et sain pirellyks ratist ilma et käre jäätysivä kii.

Aamul oli siis kylmä.

Mää en kykene mihenkkä toimintta jos on kylmä. Ensiksi olen nii vaihtolämpöne et kertakaikkisest kohmetun enkä pääs liikkel. Käsis ei pysy mikkä eikä konti pela.
Sit ko olen ihan krampis, en pyst ajattelema muut ko lämmint. Lämmint sänkky, lämmint uuni, lämmint kesä, lämmiöi sukki, lämmint kaffet... see ei parann asia lainka, se saa vaa kaiken tuntuma viäl kylmemmält.

Olen nyy sorvamol, misä ei ol ikä ennen tarvinn palenttu. Nyy o jotta muuttun, sil et tääl on kylmä. Akkunast traaka. Pöyrä al on jääkylmä ja käytäväst tule meteli lisäks viima.

Tahron kotti.

Ja menenkin koht.  Mut ensiks juan lämmint kaffet. Ainakin litra.

Luin hiljan lehrest (tämä on jo toist asia) et ruveta julkasema muatilehte kuusvuatiail flikoil. Vai ollek jo alotettu. Ja et ennakkomainonnas tätä ikäryhmä olis kutsuttu varhaisteineiks. Siis ....?

Tämä mailm mene älyttömäks, jos kuusvuatias ei saa oll enä mukul ja leikki. Jos semse ikkässi ruveta ahristama aikuistuma, ni kui nee jaksa elät aikuste mailmas yhreksänkymment vuatt? Eik nyy, ko elinikä koko aik tule piremmäks, piräis päi vasto jatka lapsuutt et mukula saissiva kunnollise alusta elämälles? Heijän piräis saar leikki, juast vapanas ja touhut hualettomaste, opetell semssi tairoi ko heijä ikäsilles on tarppe.

Tarttek mun ruvet perustama laste vapautusliiket, mun ko en lapsist lainka perust? Eik ihmise näe, kumsse suuntta olla menos? Vai eik ne välit. Sen lisseks, et paskota luanto ikiajoiks, kasvateta semssi jälkeläissi etei niil ol mittä mahrollisuuttaka säilyt tervein ja järjissäs liki satta vuatt.

Turha peljät ilmastomuutost, ihmine keksi sata paremppa tapa hävittä ittes ja muutama muu laji maapallolt enneko päästä jääkauttes saak.

Mikä o vissi jo alkan, pakkasest päätelle...

Nyy on puhti pois, jatketa toiste.

Ehtost koton:
Lisseks viäl linkki sihe hullumaisse lehte. Kyl see tott on. 6-12 vuatiail TOPmodel lehti. Huoh.

tiistai 8. helmikuuta 2011

paserul

Oltti Lillin kans pyhän paseramas, ko ol niin kaunis aurinkoine päivä.
 En laittan Lillit remmi ko päästi häne ittekses juaksema. Tähä saak hän kulk mun erellän.
 Sit tultti takasi palamatka.
 Ja jälles ettippäi.
 Täsä Lillit jo arvelutta kauemmaks menemine, hän tahrois kotti takas...
 Puut oli kauni lumissi vaik aurinko paisto lämmiäste.
 Josta kumman syyst Lillil ol kova kiiru kotti. Kyl vaa piänilläki jaloil pääse luja.
 Naapurin kohral hän ol vetäny jo näin pitkä välimatka. Jäi kyl orottama välil.
 Kotopihal paisto aurinko paremmi, ko ei ol puit eres. Tua kökö tos keinu ja aira välis o puutarhapöyt, mink pääl o pual meetri lunt. Ja viimäsyän on tullu lissä.
Ko tehti viäl piän lenkki Karisillamäkke, ni huamatti et Metniituoja o sula. Tul iha keväne olo, ko vesi virtas ja kimaltel valos.

En tiär mikä Lillit vaivas ko hän ei olis millä tahton kävell sinn ensmässe suuntta. Karisillamäes hänt ei vaivan enä mikkä. Mittä muit jäljei ei tiäll taikk hankes näkyny ko ketu ja peura jäljei, mut niit o usse pihassaki, ei luulis et Lilli niit viaroksuis.

Eiläehtost haetti sit Sohvi kotti, hän ol täll kertta saanu näyttelyst pari pytty ja rusetti. Molema koira nypitti aluskarvalles samal, nii et nyy näyttä silt et mul on kaks penikka huushollis.
Sohvi ei meinan lähti kotti. Hän ko huamas et olis tarvinn auto menn, ni hän karas takasi kuistil enkä meinannu saar tulema pois. Lilli lopultas haki tyttäres pois et sain napattu kainalo ja kannettu auto. Ollek sil nii huano kotiolo et kyläs olis paremp? Jos me piretä Lillin kans hänel liian kova komentto? Kuka tiätä...

Yäl o satan lunt ja sata erellenki. Maas o kymmenkunt sentti uut lunt eikä mittä kevyttuatet. Ruppe epäilyttämä kuip pali mun katton kestä. Jos se putto ni välikato putto kans ja mää jään tän all niinko hiir kräpsä. Sit senki tiätä milt semne tuntu.

Lumi tule ny pahal aikka, sil et vaik pyhän tunnus eine paremalt, ni eiläse tyäreissu jälkke on tänäpe taas huanomp päivä. Pakko silti on jottan tehrä, en saa enä portti auk lumen takia.

Nyy ruppe viäl tuulema ja se heittä lunt puist alas. Männyis varsinki näyttä oleva raskas lumikuarm, vaik kyl mun sireenpuskatki o iha nuupallas lumen painost.

Nyy on paras ruvet hommi: keittä hiuka muni ja syär, et jaksa tönit lunt syrjä ja hakke puit. Tyätöit on kans tekemät ja jote mittä muut keksi, ni ain o siivomist. Siin ne laiskure merki jälles olivakki...

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

elämämuutos

Huament kans. Olen tänä nukkun kymmentte saakk. Oikke nukkun, eikä vaa maannu. Ylös nousin koht ko silmän aukasin.

Mul o vissi kevätmasennust pukkamas. Ehtosi ruppen haikailema sänkky jo kahreksan korvis ja aamusi nukussi vaikk kuin kaua. Niinko ny tänä. Muin päivin se ei onnistuiska, eikä tänä ollu nii väli.

Sit söin ja luin lehte tunni verra ja nyy olen jo puken yllen. Aurink paista akkunast sisäl ja näyttä, etten sittenkä pyhkin pölyi salist eilä. Tiatokone näyttöki o niim pölys et juur näke mitä kirjotta.

Koko viikko on ollu huano aikka, en ol päässy kunnol kävelemä ja istumine o ollu yht tuskallist. Sauna, nukkuminen ja aurink yhres o vissi hyvä lääket, ko tänä tuntu pitkäst aikka iha hyvält. Vaik yäll jälles heräsinki särkky enkä meinan pääst uurestas une, ni aamul se ei haitannu. Hyvä nii.

Sohvi-rumilus o jälles näyttelyreissul ja mee olla Lillin kans kahre. Kyl me semssi haablei olla keskenäs, niinko jokku vanha varikse. Ei tarvit sanoi lainka, ko ymmärretä toissian muutonki. Lupasin pistä häne remmin päähä ja viär kävelyl, et hänki pääse pois pihast hiuka.

Mää olen tehny kaks viikko sit merkittävä muutokse elämässän: en syä enä sokeri. Viarama ajattele, et entäs sit, mut tutut tiätä kui suur asi se mul on. Mul o näättäk koko ikän ollu makkiahimo, mikä o verrattavis viinanhimo.

Olen jo kerra aikasemmi, lääkäri suasituksest, tehny samalaise päätökse ja seuraukse oliva tramaattise: paino putos ko lehmähänt vaik söin ko hevone. -akraariympäristö vaikutust nähtävis sanavalinnois-.

Siit saak en ol syäny peruna, riisi taik pasta, mut rupesin kyl syämä jälles sokeri. Erityisest suklaat ja pulla.

Nyy olen tullu sihen tulokse, et voin huamattavast paremmi ko en syä sokeri taik puhristettu vilja. Syän muutonki hyvi vähä leippä, pelkästäs aamusi. Ja nyy olen vaihtan sen puhtasse ruisleippä.

Täsä ei ol kysymys niinkä laihrutuksest, vaik seeki on tärkkiä. En pyst ainaka täl haava lissämä liikuntta niin pali et se vaikutais paino ja ko nivelet o kippiät, täyty jottan tehrä. Enemmä on kysymys yleisest hyvinvoinnist ja siit, mitä suuhus laitta.

See onki täsä nii hämmästyttävä, et ko en syä mittä soker- taik tärkkelyspitost, mul ei ol koska nälkä. Syän säännöllisest neli-viis kertta päiväs ja kolm ateria o oikke reilun kokkossi, ja paino putto silti. Tähä mennes neli kilo.
En lainka väitä, et tämä soveis jollekki muul, mut mul sopi. Voin hyvi. Tiärän et takapakkei tule ja murhet, mikä saa ain tekemä miäl suklaat. Niist täyty sit vaa selvit ettippäi.

Vuas sitt kokeilin niit laihrutusjauhoi, muistattek? Yks tuttu sai niil purotettu painoas yli kakskymment kilo. Hatunnosto hänel. Mun teke viäläki paha ko ajattelen. Ei ikän enä, toivottavast, tarvitte semmost suuhus laitta.

Ei maakan, nyy täyty menn Lillin kans ulos. Jos muistan otta kameran mukka, tuuppan tänn ehtol kuvi. Taik sit en.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

vetist

Kattelin juur sääennustei täl viikol. Ko eiläehtost saro vett ja tänä aamust on sen muatost, et sitä tule koht lissä, ni meinasi hiukan kurkat, kumselt asiantuntijoitte miälest näyttä.
Kyl se laitos lupas ihan tämmöst vetist koko viikkoks. Mikä o sempualest hyvä, etei mun ol ihan pakko kantta puit, ko lämpöpumppu o tämsel ilmal parhammillas. Pysy lämmin erullisest.

Olen taas täl haava iha voimaton, pelkkä kävely kysy sisu. Onneks eiläne sare ei tehny polkui nii liukkaks, eten pystyis kävelemä.

Päi vasto, se pehmens hanket semmosiks, et vähäkoira ei enä viit lähti viipottama ton pellol ketujälkien peräs. Mikä o hyvä, sil et koht sil alka juaksuaik enkä tahrois sen karkava mihenkkä sulhasil.

Eiläehtost olin naapurkaupunkis opaskurssin kuuluval luennol. Luennopitäjä ol hauskane, hänel ol hiuka ironine tapa kertto asiastas ja välist hän kerros jonku yksityiskohra hiuka kuivakkal huumoril höystettyn. Pualentoist tunni aikan ei kerttaka haukotuttan.
Opaskurssin käymine o hyäryllist. Vaikkei lainka ajattelis oppaks ruvet, ni ainaki semse, ko o hiljattaisi paikkakunnal muuttane, saavat siäl hyvän käsitykse historiast ja nykyhetkest. Monipualisest ja semssi asioi, ko ei mone vuare jälkkenkä tiäräis ilman kurssi. Tekis monel paljasjalkasellekki hyvä tutustu oman kotikuntta.

Pyhän olin pelimannikonsertis. Alunperi mun pit vaa myymä kulttuurseuran kirjoi, mut samal myin sit pääsylipui ja kuulustelin konsertinki. Pelimanni ova mukava porukka, ilossi ja rennoi. Ja soittiva hianoste.

Tänäehtost on jälles grafiikka ja sen jälkke viäl kokous. En ol kokousasioi viäl pistän paperil, täyty seeki tehrä täs aamupäivä aikan.
Ehtost grafiikas saa taas lepuutta päätäs, ko keskitty kuvan tekemisse. Se on kumma, et vaik koton keskityn samal taval, niinko eilä kristallikruunun tekko, ni vaikutus ei ol sama. Ympäristö vissi teke ero. Koton olen kumminki töis kans, käyn vähä väli konel kattomas ja tekemäs, taik vastan puhelime. Lukutuval ei ol tämssi häiriöi ja miäl lepä ko käret teke.

En juur karehri kettä, mut viimeaikoin on käyny miäles, et olis mar mukava, ko olis elämäs semne intohimo johonki asia, et see sais kaike muu jäämä. Keskityis vaa siihe yhte asia ja olis tyytyväine. Mut ei, mun täyty tehrä ja kokeill kaikkilai enkä sit pääs missä semsse tekemise virtta, mihe haluaisin. Olen nyy tutustun muutami semssi ihmissi, ko ova omistautunu tekemiselles ja hiukan karetutta... toisaltas en tiätenkä tiär, kui tuskast luamine heil on, ko en ol koska näkemäs muut ko sen tulokse. Et jos kumminki pysyn siin, ete kettän kannat karehtu. Jos omas elämäs o toivomise vara, ni sil täyty itte tehrä jotta. Vai?

tiistai 1. helmikuuta 2011

mailma pelastamas

Rupesi hunterama  Olkan blokis käytty keskustelu. En ruvennu siäl höpöttämä, ko usse eriävä miälpire koeta riiran haastamiseks enkä tahro semmost. En lainka epäil, ete he ottais ympäristö huamio elämäsäs.

Mut ei tämä ilmiö ol pelkästäs Olkan kommentaattorie keskures, sitä kuule joka pualel: ei mun kannat tehrä mittä uhrauksi ympäristö ette, ko naapur/kunta/valtio/kiinalaise tekevä nii taik näi.

Mist ihmisil on tullu semne käsitys, etei itte tarvit tehrä mittä, se on kiinalaiste asi pelasta tämä mailm saastumiselt?

On tosi, et yhre ihmise ponnistukse ova usse aika vähässi. Niil ei näyt oleva suurt merkityst mailmankaikkeure mittasuhtes. Mut mitä muut voisis? Et voi käske kettän toist tekemä, kaikkist vähite kiinalaissi ko asuva tois pual maapallo. Ja vaikkas käskisit, ei sil mittä vaikutust ol.

Mut ko itte teke sen mitä voi, saa nukku yäs rauhas. Jos naapur otta malli ja teke sama, ni on jo kaksinkertastettu tekemise vaikutus. Paremal laskupääl varustetu voi sit laski, mitä tapattu jos joka kymmenes suamalaine/eurooppalaine/kiinalaine teke oma osas.

Jokane tiätty toimi niinko tahto ja mihe riittä voimi. En itekkä ol mikkä ortoroksine viherpiipertäjä. Aika usse valitten kumminki sen helpoimma vaihtoehron, mikä usse on se huanomp ympäristön kannalt. Ajan autol yksinäs,  lämmitä osittaisi sähköl (saunas o jopa lattialämmitys!), myrkytä rikkaruahoi.

Olen mont kertta jo torennu, et en lainka olet, et toise eläissivä ilma vesijohto ja viämäri. Se ei vaa ol enä tätä päivä, ja on ihmissi, ketkä saissiva aikka suaranaissi ympäristöonkelmi semsis olosuhteis. Nii se ennenki ol, toise osasiva hoitta tunkios ja huussis lailes ja toisten jätte pilasiva jopa kaivoveret.
On mont muut asia, mitä voi tehrä tavalises kerrostaloasumises. Ilma suuri ponnistuksi.

Sen tähre oliski hyvä, et lakattais orottamast et joku muu teke jotta. Tehräis se mikä helpost luanistu ja sillon tällön pysährytäis hiukaks aikka miättimä, miks tehrä niin taik näin ja voisik sen tehrä toisel taval. Piänil asioil ON merkityst, kysykkä vaik kolipakterilt...