jatkaisinko kuitenkin?

Olin jo päättänyt, että bloginpitäminen saa riittää, mutta juuri tänä marraskuun sunnuntaina tuntuu siltä, että voisin vielä yrittää.
Tosin mitään ihmeellistä blogattavaa ei ole, elämä jatkuu entiseen malliin.
Jonkinlainen tilannekatsaus lienee kuitenkin paikallaan, koskapa olen huomannut, että tämä toimii itselleni muistina ja se onkin tämän bloginpidon ykkösjuttu. Kakkosena tulee perikunnalle tiedottaminen ja jos näiden lisäksi viihdytän muitakin, niin se on sitten jo bonusta.
Kesä meni alavireessä, en muista koska olisin ollut niin masentunut, jos ikinä. Työttömyys oli pikkujuttu kaiken muun ohella.
Surullisin asia oli Lillin kuolema. Olemme kaivanneet pikku tursaketta joka päivä. Se jätti kotiin valtavan aukon ja sillä on edelleen oma paikkansa elämässämme, vaikkei siitä enää niin puhuta.
Sohvi lakkasi syömästä ja oli vallan surkea. Mulla alkoivat työt samaan syssyyn ja onneksi uusi työpaikkani sallii Sohvin olla mukana päivisin. Se kuorsaa työpöytäni alla koko päivän, mitä nyt välillä käy asiakkaiden ja työkavereiden rapsutettavana. Toimistokoira Sohvi on mainittu työpaikan kotisivuillakin.
Syksy on kuitenkin ollut parempaa aikaa, kun kesän kurjuudesta päästiin vihdoin yli. Kaivossakin on taas vähän kuraista vettä, joten ehkä sekin asia taas korjautuu.

Kaiken tämän jälkeen tuntuu epätodelliselta, että kaikki on taas hyvin. Olo on kuin pitkän, rajun kuumetaudin jälkeen: kevyt ja puhdistunut. Vähän epäilyttää kaikki hyvä, joka tuntuu tulevan osakseni. Olenko tosiaan ansainnut kaiken?

maanantai

Ilmatieteenlaitos ilahduttaa kertomalla, että lunta sataa lähes koko tulevan viikon.
No, kunhan ei muutu vedeksi niin siedetään.
Mutta mun suunnitelmat menee uusiksi. Piti nimittäin rupeemani polttopuiden sahaaukseen. Uudella konesahalla, krhm.
Takkupää toi mulle perjantaina konesahan, jotta saan puut poikki. Taylorin Lissu sai timantteja, mut minä saan konesahoja.
Lissu taas on ollut mielessä, kun olimme lauantaina Tampereella katsomassa hänestä tehtyä musikaalia (?) Liz. Oli ihan suositeltava kokemus. Varsinkin, jos tekee niinkuin me ja käy vielä Plevnassa syömässä. Vielä kun olisi ollut mahdollisuus poiketa muutamalla kirpparilla, niin päivä olisi ollut täydellinen.
Eilen sitten maksettiin niitä istumisia. Onneksi lauantaina vaivannut sorminivelten särky laantui mutta liikkuminen oli kyllä tuskallista koko päivän.
Mutta olihan sunnuntai! Ei ollut tarvetta hosua vaan lueskelin rauhassa, mitä nyt käytiin kävelyllä välillä. Siitä ei voi luistaa, on nivelet sitten kuinka kipeät tahansa.
Ahneus teki taas Lillille kepposet: se oli jäänyt lauantaina ulkoporstuaan kun tulimme viimeisen kerran ulkoa. Sinne oli pudonnut muutamia rakeita Sohvin erikoismammaruokaa aiemmin illalla, eikä vanha kunnon ahmatti voinut jättää niitä syömättä. En ollenkaan huomannut koko asiaa, vaan menin suoraan kamariin ja vällyihin, laitoin valot pois ja simmut kiinni.
Ja Lillihän ei vingu moista asiaa.
Aamulla herättyäni kuulin vaimeita haukahduksia ja ihmettelin, missähän se on kun kuulostaa niin kummalta. Kun nousin sängystä eikä Lillukkaa vieläkään näkynyt jaloissani hyppimässä, arvasin jo miten oli käynyt. Ja siellähän se, iloisena kun vihdoin noustiin.
Onneksi, onneksi ei ollut kovasti pakkasta ja porstuassa on koirien kesäpedit ja kuljetuslaatikko patjoineen. Ei sillä näyttänyt olevan mitään hätää, mitä nyt janotti kovasti.
Muuten, se konesaha on kyllä tarpeellinen. Mulla on kyllä monta erikokoista sahaa olemassa, mutta kädet eivät kestä sahaamista. En jaksa sahata enää viisisenttistäkään puuta poikki, saati paksumpia. Lisäksi sahaan niin vinoon, että saha tarttuu kiinni :)
Konesahaa saan pitää kahdellä kädellä ja sillä menee useimmiten suoraan. Ja jostain syystä kirveen heiluttaminen ei käy käsille samlla lailla kuin saha.
Takkupää saa edelleen kaataa puut, minä vain pätkin niitä. Jotain rajaa sentään.

ensmäne päivä

En ymmär, kui saan aikan kuluma viis viikko. Olen nyy virallisest ollu pualtoist tuntti tyättömän, eikä mul ol mittän tekemist.
Taikk jos ollan tarkkoi, ni tekemist olis kyl, monellekki ihmisel ja monel päiväl. Mut ei mittä semmost, minkä saissin alotetuks nyy.
Heräsinki aamuste jo pual seittemält, täyres kiukus ja hikisen. Olin taas unissan touhunnu ja lopuks haukusin sujuvaste saksalaissi virkailijoi englanniks. Heräsin, ko en saanu niit ymmärtämä asia. Kätevä kyl, vois joskus ol tarppesse oikkiassaki elämäs.
Nii et päivä alko tekemisen kannalt hyvi. Mut ko olin lehre luken ja kaffe juan, ni mun kiukkun oli jo menny. Enkä muutonka ossa kiukkusen ruvet siivoma. Se näättäk olis ny tarppelisin tyä tehtäväks.
Aurinko paista akkunast, taik yrittä ainaki, ja esittele kaik pölyse pinna huushollis. Katt riakku nii et meil lentä pöly jatkuvaste. Aurinkovalo näyttä senki.
Aurinko myäs villitte ton katin. Kaik aurinkoheijastukse sen tarvittis tappa ja sen tähre se kiippe pisin seini koko aamupäivän. Vett taikk mittä kiiltävä ei voi käsitel aurinkos, se saa aikka semse rynnistykse seinält toisel ja katon kaut, et kaik pöyrät ja penkit on tyhjin.
Ko tuvas o akkun kolmel äärel, ni voit kuvitel, kui verka meil olla pual päivä...
Ulkon o liukast. Olen kylvän tuhka ja hiakka poluil, et joinki pääsen kulkema, mut aurink syä sen koht jäähä sisäl ja sit on taas liukast. Jokakeväne onkelma. Mut kyl lumi sulaki vauhril, ni et ei sunkka tätä liukast kauatt kestä.
Lauantan olin sairalas makneettikuvaukses. Muns o jotta vikka vissi, ko olissin nukkun sen kuvaukse aikan, mut ko hoitaja laitt mul kuulokkeet ja soitt rario no-va nii lujaste, et see häirit. Sen konetykityksen pualest olissin kyl torkattan mut ne mainokset ol liikka.
Se ol muuttest varjoainekuvaus. Laittiva suurel ruiskul jälles liänt suane, täl kertta jotta makneettist. Kysysi, et kosk uskallan menn kauppa ilma et kassa veräjä ruppe piippama? Mut ei sitä sit niimpali laitettu et olissin häirinny kaupas. Juara käsketti lujaste pari päivä, et se aine kumminki läksis pois mun sisuksistan.

Joskus sitä ihmettele oma luattavaisuuttas, ko ihan tyyneste anta piikittä tiäs mitä liänt suanehes vaa sen tähre, et ollan sairalas ja toisel o valkone takki. Siin kohras kyl meinasi ruvet rikerama, ko hoitaja kysys, et onk mul ollu munuaiste toimintahäiriöi. Vastasin, et viäl tähä mennes, ja miäles kävi, et nyy olis vissi aik kyssy, mitä he meinava minu truutata. Mut en sit kummiska, ko rupes selk puutuma ja olis menny vaa enemä aikka.
Jaaha, ole luvannu viärä Lillin trimmauksel pualen päivä ajois. Täsä kerkkeis vaik vähä maalama enne sitä...

paserul

Oltti Lillin kans pyhän paseramas, ko ol niin kaunis aurinkoine päivä.

 En laittan Lillit remmi ko päästi häne ittekses juaksema. Tähä saak hän kulk mun erellän.

 Sit tultti takasi palamatka.

 Ja jälles ettippäi.

 Täsä Lillit jo arvelutta kauemmaks menemine, hän tahrois kotti takas...

 Puut oli kauni lumissi vaik aurinko paisto lämmiäste.

 Josta kumman syyst Lillil ol kova kiiru kotti. Kyl vaa piänilläki jaloil pääse luja.

 Naapurin kohral hän ol vetäny jo näin pitkä välimatka. Jäi kyl orottama välil.

 Kotopihal paisto aurinko paremmi, ko ei ol puit eres. Tua kökö tos keinu ja aira välis o puutarhapöyt, mink pääl o pual meetri lunt. Ja viimäsyän on tullu lissä.

Ko tehti viäl piän lenkki Karisillamäkke, ni huamatti et Metniituoja o sula. Tul iha keväne olo, ko vesi virtas ja kimaltel valos.

En tiär mikä Lillit vaivas ko hän ei olis millä tahton kävell sinn ensmässe suuntta. Karisillamäes hänt ei vaivan enä mikkä. Mittä muit jäljei ei tiäll taikk hankes näkyny ko ketu ja peura jäljei, mut niit o usse pihassaki, ei luulis et Lilli niit viaroksuis.

Eiläehtost haetti sit Sohvi kotti, hän ol täll kertta saanu näyttelyst pari pytty ja rusetti. Molema koira nypitti aluskarvalles samal, nii et nyy näyttä silt et mul on kaks penikka huushollis.
Sohvi ei meinan lähti kotti. Hän ko huamas et olis tarvinn auto menn, ni hän karas takasi kuistil enkä meinannu saar tulema pois. Lilli lopultas haki tyttäres pois et sain napattu kainalo ja kannettu auto. Ollek sil nii huano kotiolo et kyläs olis paremp? Jos me piretä Lillin kans hänel liian kova komentto? Kuka tiätä...

Yäl o satan lunt ja sata erellenki. Maas o kymmenkunt sentti uut lunt eikä mittä kevyttuatet. Ruppe epäilyttämä kuip pali mun katton kestä. Jos se putto ni välikato putto kans ja mää jään tän all niinko hiir kräpsä. Sit senki tiätä milt semne tuntu.

Lumi tule ny pahal aikka, sil et vaik pyhän tunnus eine paremalt, ni eiläse tyäreissu jälkke on tänäpe taas huanomp päivä. Pakko silti on jottan tehrä, en saa enä portti auk lumen takia.

Nyy ruppe viäl tuulema ja se heittä lunt puist alas. Männyis varsinki näyttä oleva raskas lumikuarm, vaik kyl mun sireenpuskatki o iha nuupallas lumen painost.

Nyy on paras ruvet hommi: keittä hiuka muni ja syär, et jaksa tönit lunt syrjä ja hakke puit. Tyätöit on kans tekemät ja jote mittä muut keksi, ni ain o siivomist. Siin ne laiskure merki jälles olivakki...

Pitkä päivä

Tämä on ollut pitkä, laiska päivä. Nukuin pitkään enkä sitten saanut mitään tehdyksi.

Puolen päivän aikaan nautin päiväkahvia:



Lilli löysi jotain mielenkiintoista:

Jotain TODELLA mielenkiintoista...

Tarkemmin tuumattuaan se asettui lämmittelemään ruusubunkkeria vasten.

Eikä kestänyt kuin hetken, kun uni voitti. Koiran elämä voi joskus olla rankkaa?

Sain illemmalla jälkikasvua kylään, ja joimme ne muffinssikahvit. Sitten alkoi taas sataa. Nyt sekin on jo lakannut, mutta taivas on vielä synkkä.

Pitkä ja moni-ilmeinen päivä on päätöksessä ja ryömin vällyihin odottelemaan unta.