torstai 31. joulukuuta 2009

Valmis tältä vuodelta

Nyt on viimeiset lumensiirtotoimenpiteet tehty. Koirat riekkuivat poluilla, eipä tarvinnut kahlata umpihangessa.

Traktorimies naapurikylästä kävi tuuppimassa tien puhtaaksi.

Lilli on haistellut hangessa, tassuja vähän kylmää.

Sohvi näyttää taas pikkupennulta, vaikka on jo aikomassa perheelliseksi.

Uskaltaiskohan yrittää suksitella tuonne? Kyllä houkuttais.

Pitäisi kaivaa tähän verrokkikuva kesältä. Kuten näkyy, syystyöt jäivät tekemättä ja kukkamaassa törröttää.

Jotakin kuuluu, pitäiskö sitä haukkua?


Vielä pitää haalata puita sisälle, jotta säilyy lämpimänä ensi vuoteen. Ulkona on pakkasta kymmenisen astetta, joten on lämmitettävä kaikki uunit. Epelit ovat nyt niin ohkaisessa karvassa, että niidenkin takia pitää olla lämmin.

Päiväkahvit maistuivat hyvältä puolentoista tunnin lumentyönnön jälkeen. Oikeastaan pitäisi lähteä käymään kirkolla, mutten taida viitsiä. Vaihtuu se vuosi näinkin.

Siel metsämökissä istuupi hän

.. tuo vanhus harmajapää.. muistatteko? Kerpules, sehän olen minä. Vilukissi eilen blogissaan esitteli vanhoja hiusvärimainoksia, ja äsken nutturaa vääntäessäni totesin, että minä kans tarttisin jotain.

Mulla on hiukset muuttumassa sellaisiksi ikävän raudanharmaiksi, kun tummiin hiuksiin tulee sinne tänne harmaita/valkoisia jouhia joukkoon. Sex appeal on kadonnut jo aikaa sitten.
Ja kuulkaa kulmakarvatkin harmaantuvat. En muista semmoista muilla nähneeni. Enkä minäkään niitä käy kylillä esittelemässä, niinkauan kuin on hiiliä pesässä. Mutta kunhan nyt tunnustin.

Ehtoolla istuksin tässä koneella itsekseni, kun ikkunan takana vilahti yllättävä näky: auton valot.
Ihmettelin hiukan kenellä on asiaa iltasella peltotielle, mutta kerrankos naapurikylän isännät oikaisevat tästä kotiinsa, kun eivät oikein uskalla kylätiellä kurvailla.

Huomattavan ajan päästä alkoi ovelta kuulua kolinaa, ja melkein hyppäsin kattoon järkytyksestä. Kuka nyt meille...
Koiria sieltä tuotiin kotiin. Kasvattaja puolisoineen tuli ja toi kaksi sievää pikkukoiraa. Vähäkoiran juoksu oli alkanut trimmauksen jännityksessä, ja sulhanen on jo varattu. Lillille on myös omansa tilattu, kunhan sen juoksu myös alkaa. Eli kevään korvalla meillä on penikoita tukuttain, toivottavasti. Ne, jotka haluavat sievän, hyvinkäyttäytyvän pikkukoiran, laittakoon elämänsä koirankestävään kuntoon: kyseessä on Lillin viimeiset pennut. Olkaa ajoissa liikkeellä. Sohvin kakaroista en sano mitään. (onko tässä havaittavissa jonkinlaista puolueellisuutta? hui hai)

Meillä oli sitten varsin rattoisa ilta. Kasvattajapari on hauskaa ja puheliasta seuraa, ja rouva ihastelee joka kerta tätä vanhaa huusholliani. Kehuivat, että on varsin romanttinen näky iltapimeällä kun tien mutkasta putkahtaa esiin jouluvalaistu torppa hankien keskellä. Sitä oli mukava kuunnella. Tekee hyvää välillä kuulla tuollaisia kannustavia kommentteja, kun toisinaan usko omaan järkeen alkaa loppua ja tuntuu siltä, että täältä on hankkiuduttava ihmisten ilmoille ja sivistyksen pariin.

Nyt kutsuvat lumityöt. Niiden jälkeen voin hyvin jatkaa tässä koneella, kun en kuitenkaan muuhun kykene. Olkoonkin pakkaslunta, mehut se imee kuitenkin.

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kyllä pitää olla

...muistamaton. Tulin kotiin kyliltä ja säikähdin ihan jalattomaksi, kun koiria ei ollut missään! Hitaasti sitten palautui mieleen, että juurihan vein ne trimmattavaksi naapuripitäjään...

Olihan taas reissu. Mennessä eteeni kurvasi jostain pappa, joka ei edes vilkauttanut jarruvaloja kääntyessään päätielle stop-merkin takaa. Sain hepun kiinni tuota pikaa, vaikka pysähtelin tieliikennelain mukaisesti, sillä tämä hurjapää körötteli menemään viittäkymppiä. Kyllähän tie oli liukas, mutta myös suora ja lumeton. Onneksi hänelle tuli asiaa seuraavaan kylään.

Karvahanurit olivat onnessaan kun pääsivät autoilemaan. Lillikin loikkasi autoon ihan itse, ei tarvinnut pyllystä tuuppia. Kummallista, miten ne aina innoissaan lähtee mukaan, vaikka tuskin koskaan kuskaan niitä muualle kuin lekuriin tai trimmiin. Pääasia vissiin että pääsee pois kotoa.
Huomenna ne tuodaan siisteinä ja sievinä kotiin.

Kävimme ystävän kanssa syömässä kiinalaisessa. Kirkonkylän kiinalaisravintola on todella hyvä, ja yritämme käydä siellä usein että se menestyisi ja kauan säilyisi ilonamme.
Tulee vain syötyä aina kupit tyhjiksi, ja sitten kotona huomaa, ettei ole juonut tarpeeksi. Nyt janottaa sitten koko illan. Ruoka ei vaikuta ollenkaan suolaiselta, vain maustetulta, mutta janotus on megaluokkaa.

Ilmankos kauppakoriin kertyi oikeastaan vain siideriä ja iso pullo vettä. Kauppareissu täydellä vatsalla tulee halvaksi ja on äkkiä tehty. Edes halvennussuklaat eivät houkuttaneet, mikä voi kyllä iltasella, viimeistään huomenna kaduttaa.

Lopuksi kuva ihanuudesta, jonka tilasin Violetilta. On juuri niin hauska kuin miltä näyttää, ja hankala kuvattava. Teen itsekin koruja, mutta tässä viehätti oivallus. Olen jo ehtinyt elvistellä korullani, ja ideaa aion käyttää omassa, koruttomassa projektissani. Kehiteltynä.

Muistumia

Tuli tämmöinen kuva sähköpostissa. Ystävältä, joka myös kasvatti aikoinaan abessinialaisia.
Piti jakaa tänne muisteluksia enemmänkin, mutta nyt tulikin kiirus viedä koirat frisööriin ja sitten lounastreffeille. Ehkä palaan asiaan myöhemmin ip.

maanantai 28. joulukuuta 2009

kuvia viimeinkin

Joulumyyjäisiin tehtiin saippuaa. Niiden tekeminen oli niin kivaa, että sitä jatketaan. Käsintehdyt saippuat kuuluvat siis seuran kannatustuotteisiin jatkossakin.

Jouluroomboxikin valmistui lopulta. Kuvaaminen onnistui satunnaisen auringonpilkahduksen ansiosta.
Tilasin itselleni joululahjaksi kivoja kirjoja, joiden antia piti heti kokeilla. Aika mehukkaan näköisiä, vai mitä?

Koirat saivat uuden pedin, jossa piti mahtua makoilemaan kaksi kerrallaan. Tässä kuitenkin Sohvi yksinään. Se lähtee kiltisti, kun Lilli haluaa oikaista itsensä patjalle. Vuorotellen siis.

Ulkona ripeksii vettä. Ei tee mieli pihalle, mutta onneksi ei ole tarvettakaan. Toivottavasti piha ei muutu kokonaan jäiseksi. Lunta on niin paljon, että sitä varmaan jää jäljelle vesisateesta huolimatta.

Joulu aiheuttaa hankaluuksia. Kaikki on hyvin niin kauan kun se on vielä edessä. Eikä ongelmia ole vielä jälkeenpäinkään, jos on seuraa, mutta yksin joulukoristeiden keskellä ei keksi mitään tekemistä. Onnistuin haalimaan kirjastosta tylsiä kirjoja, enkä osaa oikein levittää nukkisteluakaan tuvan joulupöydälle. Telkkarista tulee mitä sattuu, ei auta vaikka on ihka uusi aparaatti jota katsoa. Ohjelmisto on sama vanha ja tylsä.

Repäisen kerralla ja keitän päiväkahvit. Vielä on pari joulutorttua tuhoamatta. Siitä riittää ahkeroimista ainakin puoleksi tunniksi.

maanantai 21. joulukuuta 2009

uusia naapureita

Touhukas aamu tänään. Työtöitä, kotitöitä ja taas työtöitä. Kivaa.

Pakkanen taas kiristyi kun taivas kirkastui yöllä. Pikkuisen ehti sataa lunta eilisen päivän ja illan aikana.

Teimme Takkupään kanssa eilen joulua. Vielä on paljon tekemättäkin, mutta nyt ollaan jo niin pitkällä, että ellei loppuja jaksa, niin jouluista on kuitenkin.

Koirat saivat uuden, lämpimän yhteispedin. Siinä nukutaan toistaiseksi vuorotellen. Elättelen toivoa että jonain päivänä pikkukoirani makoilevat pedillään sievästi kylki kyljessä. Saas nähdä.

Jääkappi ja pakastin on sulatettu, sädekehäni loistaa kirkkaana. Kunhan kaapit vähän jäähtyvät niin laitan tavarat takaisin. Niiden osuus lämmönlähteenä ei ole aivan vähäinen.

Joulunlaittamiseen kuului tänä vuonna myös jouluvalot. Koska kynttelikköjä on vuosien varrella siunaantunut monta ja kaikki toimivat, laitoimme lorvikamariinkin jouluvalot. Nyt tuntuu kuin olisi saanut uudet naapurit, kun ikkunasta näkyy valot toisessa rakennuksessa. Tosin siellä ei taida ajastin olla terve, kun vieläkin palaa valot vaikka toisin piti.

Huomasin saaneeni toisenkin naapurin. Tällä ei ole valoja, mutta vajan lattialle oli kuoputettu runsaasti hiekkaa viereisen puorin kivijalsta. Sinne on muuttanut joku. Toivottavasti vajassa säilytettävä linnunruoka ei ole antanut väärää signaalia talonväen joulumielestä. Kräpsä viritetään, jos murtojälkiä löytyy, oli joulu eli ei.

Yritin eilen illalla päivittää tänne vähän kuvia, mutta se ei onnistunut. Tartun toimeen uudelleen tänään, jospa saisin joitakin otoksia nähtäville. Tämä ainainen jutustelu on vissiin melko tylsää.

Posti ei tuonut tänään kuin melukonekaupan mainoksen, ehkä sitten huomenna saapuu odottamani lähetys tai pari.

Vaihdan konetta ja laitan kuvia tulemaan.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Pakkasesta, päivää

Huh näitä aamuja. Ulkona -17 astetta ja tuvassa 18, jälkimmäiset sentään plussaa. Kun sitten virittelee tulet kaikkiin uuneihin, niin sisälämpötila laskee asteella. Vaan kyllä se siitä taas lämpenee, ulkona hitaammin.

Koiratkaan eivät enää usko nurkissa olevan ketään, kun aamuhaukku jäi muutamaksi köhähdykseksi ja sitten jo rapun edessä nosteltiin tassuja että pitää päästä äkkiä sisälle. Nyt ne makaavat petauksissaan pikku sykkyröinä.

Eilinen päivä meni jouluhuminoissa. Kävimme ystävän kanssa kahdessa kaupungissa jouluostoksilla. Molemmat reissut olivat tuloksekkaita, paitsi että toisella unohdimme käydä Ikeassa, joka olisi ollut kummallekin tärkeä käynti. Pahus kun harmitti, muttei enää jaksettu takaisinkaan kääntyä. Nyt olen kohta ilman kynttilöitä, ellen sitten lähde vielä uudestaan sinne ajelemaan.

Tosin tänään en ajele minnekään, sen verran on luntioomet kipeät. Se, mikä virkisti päätä vei jalat alta, ja niinpä taidan tänään keskittyä johonkin pikkunyhertämiseen.

Oli kyllä mukavaa kierrellä kaupoissa katselemassa kauniita tavaroita, joita ei mihinkään tarvitse eikä tee mieli ostaa. Tällä kertaa keskityimme kahteen asiaan: pikkuputiikkeihin ja vaateliikkeisiin. Putiikeista ei tainnut lähteä mukaan mitään, vaateliikkeistä ehkä jotain. Haimme ystävän jälkikasvulle sopivaa joululahjavaatetta, mutta nuoren herran vaativa maku teki homman hankalaksi.
Tuli entiset ajat mieleen, kun oma perikunta oli samassa vaiheessa: Ei mitään printtejä, mieluummin mustaa ja tietyn näköistä. Se oli jo silloin haastavaa, eikä ole yhtään helpommaksi muuttunut.

Samalla reissulla hain pyykit pesulasta. Nyt pitää tuupata ne tuonne liinavaatearkkuun saamaan itseensä laventelinhajua, niin voin jouluna nautiskella tuoksuvista lakanoista.

Tein muuten osan jouluruokaostoksista. Tuntui hullulta ostaa kaksi kassillista ruokaa, en muista koska viimeksi olisin ostanut niin paljon. Ehkä viime jouluna?
Mulla kun on tuo ruokakontturi, joka on näillä pakkasilla aivan tavattoman viileä, niin ei tule säilytyksen kanssa ongelmaa. Sinne voi tuupata isompiakin määriä, ja jos laittaa lattialle, niin pakastuvat.

Aion kuulua kunnon väkeen ja tarjota jouluruokaa lapsosilleni, jotka kenties tulevat äitivanhaansa tervehtimään. Keittelen puuroa ja paistan sianpeetä, jotta olisivat tyytyväiset ja iloiset. Syntymäpäivän kunniaksi. Miksei muuten jouluruokiin kuulu täytekakku, kun kerran on syntymäpäiväjuhlasta kysymys? Kun kerran lahjojakin annetaan?

Mulla tähän joulunodotukseen liittyy tänä vuonna myös postinodotus. Toki olen ihan mahdoton odottelija muutenkin, mutta varsinkin tänään kipeine nivelineni odottelen postia tohtorilta. Eikä nyt riitä joulukortti, vaan pitää tulla oikein kirje. Toisaalta sen odottaminen kauhistuttaa, ja olen tyytyväinen kun en ole sitä vielä saanut, mutta sitten taas...

Vallitsevasta sekasotkusta huolimatta tuvassani on tunnelmallista. Tuli humisee ja napsahtelee uunissa, koirat kuorsaavat ja pöydällä palaa kynttilä. Ilmalämpöpumppukin on juuri nyt hiljaa, sulattelee välillä ulkoyksikköään. Ulkona alkaa taivas vaaleta. Tästä on ryömittävä krettuihinsa ja haettava lisää puita. Raikasta talvipäivää!

maanantai 14. joulukuuta 2009

Lunta tulvillaan

Ainakin melkein. Pikkulapset pääsevät jo hiihtämään, kunhan pysyttelevät nurmikolla. Taivas on kirkastumassa, hieno vaaleansininen talvitaivas.

Illalla satoi vielä lunta, mutta nukkumaanmenoaikaan oli jo tähtiä taivaalla. Nyt mittari näyttää -15 astetta, kun aurinko on nousemassa.

Olen lämmittänyt uuneja, mutteivät ne vielä yhdestä pesällisestä paljon virkisty. Kamarin uunia ei parane lämmittääkään kuin aamuisin, muuten ei nukkumisesta tule mitään. Tuvassa ja salissa sietää polttaa useampi pesällinen päivän mittaan, ja lorvikamarissakin on syytä käydä samoissa puuhissa.

Eiliset joulumyyjäiset menivät mukavasti. Ihmisiä oli liikkeellä vähän vähemmän kuin edellisinä vuosina ja se näkyi sitten myös kaupanteossa. Mutta pienillä kuluilla ei tule suuria tappioita.

Tälle päivälle on tarjolla työ-töitä, omia töitä ja yhteisiä menoja. Odotan kovasti postinkantajaa, jonka pitäisi vihdoin tuoda tilaamani ihanuudet nettikaupasta. Jonkinlainen viesti lääkäriltäni voisi olla myös ajankohtainen.

Yritin tilata neiti Sieväselle huoltoa, mutta keskus otti puhelinnumeroni ja lupasi että huollosta soitetaan tännepäin. Siitä on nyt tunti. Haluan autoni huoltoon nyt, eikä vasta ensi vuonna. Kohta soitan sinne taas.

Jotenkin tässä istuessa tuntuu, että lämmitys on nyt hiukan riittämätön. Voisi ola hyväksi virittää uusi valkea ja hakea saliinkin lisää klapeja. Onneksi tänne lounaiskolkkaan ei ole luvattu aivan niin kireitä pakkasia kuin muualle maahan. Kolmekymmentä pakkasta ei ole leikin asia ainakaan niin kauan kuin meri tuolla parinkymmenen kilometrin päässä on vielä sula. Toki semmoisilla kylmyyslukemilla merikin alkaa jähmettyä nopeammin, mutta sitä odotellessa saattaisi kilahtaa nenä päästä. Tänään näyttäisi olevan lisäksi pohjoisenpuoleinen tuuli.

Eilen eksyi suuri ajokoiranreuhake pihaan. Katselin ikkunasta kun se loikki pitkin poikin, katosi välillä pensaiden taakse ja nosti jalkaa lähes kaikkien kohdalla. Lopulta se jatkoi matkaansa pupupoluille. Päästin sitten ennen myyjäisiin lähtöä pikkukoirat ulos, ja ne saivat ennennäkemättömän hepulin. Vähäkoira varsinkin huusi ja raivosi ihan kuurona. Näytti jo siltä, että lähdöstäni ei tule mitään, kun en saanut ympäriinsä ryntäilevään koiraan mitään yhteyttä, mutta lopulta sain sen kampattua ja sen verran tolkkuihinsa, että se tuli sisälle. Illalla kotiin palattuani se jatkoi rähisemistä, mutta huomattavasti hillitymmin.

Pystyyköhän koira hajusta päättelemään toisen otuksen koon? Ei vissiin, tai sitten Sohvilla on persoonallisuushäiriö. Se jäniskoira oli ainakin neljä kertaa Sohvin kokoinen, eikä ole takeita että se olisi tunnistanut niin pientä otusta koiraksi.

Kaikennäköistä joulukiirutta pukkaa, pitäisi sitä ja tätä, mutten vissiin saa tehtyä mitään. Viime viikolla oli jo muita kiireitä, nyt on toisia ja ensi viikon kun vielä lorvii, niin sitten se onkin jo vuodeksi ohi.

Pakastimen ja jääkaapin laitan sulamaan nyt, ne hoituvat itsekseen. Vaikka ajatus kylmän kaapin pyyhiskelystä ei kyllä yhtään ilahduta, näpit siinä jäätyvät. Hyh.

torstai 3. joulukuuta 2009

talvi on taas

Pitää heti ottaa tunnelmasta vaarin, kun ei ole takeita siitä, että tulisi tämän kummoisempaa talvea. Pakkasta on viitisen astetta, ja maisema paksussa kuurassa. Illalla oli kaunista, kun kuutamo valaisi sumuisen, huurteisen puutarhan. Aivan satumetsätunnelma.

Koirat olivat eilen hammaslääkärillä. Hampaat oli kummallakin hyvässä kunnossa, mutta hammaskiveä oli runsaasti. Olivat raukat koko illan ihan tokkurassa, oli pakko pitää sylissä että pysyivät lämpiminä. Vieläkin ovat vähän vaisuja.

Itselläni on vähän tyhjä olo. Olisi aika tehdä jouluvalmisteluja, muttei oikein pääse alkuun. Kieltämättä tämä yksinäisyys vie joulumielen, toisillehan sitä joulua yleensä valmistellaan. Tai toisten kanssa olemisen toivossa. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että saan olla yksin ihan tyyten, on joulu tai ei.

Pahinta siinä lienee se, ettei enää välitä. Silloin tällöin mieli nousee kapinaan ja ajattelee, ettei mua näin kohdella ja mullakin on oikeus tukeen ja turvaan, mutta sitten sitä antaa mennä eikä se lopulta niin pahalta tunnu. Ehkä on hyväksi opetella turvaamaan vain itseensä, tuskin tämä maailma tästä paremmaksi muuttuu.

Ja onhan sitä ihan parhaassa seurassa, kun itsekseen on.

Toisaalta nämä pienoismalliprojektit ja muut talkoohommat ovat tuoneet mukavia ihmisiä joiden kanssa on viihtyisää tehdä ja joiden ajatusten kulku on samansuuntainen. Ruoditaan yhdessä monta muutakin asiaa kuin juuri käsillä olevaa. Olen kyllä kiitollinen niistä hetkistä.

Pitää vissiin aloittaa kalanmaksaöljykuuri, kun mieliala alkaa laskea. Ja laittaa Yläkertaan toivomus, että siellä vielä kerran tarkistettaisiin, voisko mun elämääni järjestää tämän ainaisen asian suhteen uudelleen. Kun en ihan haudan partaallakaan vielä liene.

Palatakseni tuohon talven ituun tuolla ikkunan takana, ihmetyttää, miten maisema ikäänkuin hiljenee jo siitä, että se muuttuu huurteiseksi. Hopeinen korostus kaikessa saa näkymän rauhalliseksi, vaikkei se mun ikkunastani katsottuna koskaan ole vilkas. Kuura tuo myös kaiken ikäänkuin lähemmäs, rajaa näkyvyyttä ja nostaa esiin muotoja.

Kuura on tällaiselle miniatyristille kuin taivaan lahja, mikä se vissiin onkin. Tykkään pienistä yksityiskohdista, jotka kuura tuo esille ja jotka pitää osata nähdä ja katsoa läheltä. Ruusunlehden kaunis väritys korostuu kun sitä ympäröi hopeinen kehys, samoin omenapuun rungolla kasvavat jäkälät ja sammaleet näyttävät eksoottisilta. Myös puiden kaunis kasvutapa tulee huurteisena esiin paremmin.

Eilen olisi ollut ensimmäinen puurojuhla, johon en sitten koiren vuoksi voinut lähteä. Luvassa on kuitenkin niin paljon joulunalusohjelmaa, että väistämättä ehdin edes joihinkin. On hyvä pitää yhteyttä ulkomaailmaan, kun näköjään alkaa yksinolo tuntua hylkimiseltä.