torstai 28. marraskuuta 2019

onneksi ei sada lunta

Sain viime viikolla kutsun lonkkaleikkaukseen ensi torstaiksi.
Kiitin kauniisti enkä ole sen jälkeen juuri nukkunut.

Minun on vaikea luottaa vieraisiin mutta nyt on taas pakko. Kaikki tavanomaiset järjestelyt on myös ollut hoidettava. Ajatukset pyörivät lakkaamatta tulevan viikon tapahtumissa.

Edellisestä leikkauksesta on lähes kymmenen vuotta aikaa. Olosuhteet ovat muuttuneet, ikää tullut ja mitä kaikkea.
Sovin kuljetuksen leikkauspäivän aamuksi. Osastolla pitää olla klo 7, syömättä ja pestynä. Koska en voi jättää autoani sairaalan pysäköintialueelle, piti tehdä erityisiä järjestelyjä, joiden tuloksena pääsen ajoissa sairaalaan ja Kustu päätyy aikanaan huollon kautta kotikatokseen.

Olen päättänyt ottaa niin rauhallisesti kuin mahdollista, vaikka joulusiivous on kyllä tehtävä. Tai olkoon nyt mikä siivous hyvänsä.

tiistai 29. lokakuuta 2019

muutosvastarintaa

Ilmastonmuutos tapahtui liian äkkia ja nyt mieleni ei sopeudu ollenkaan. Viime viikolla ihailin värikkäitä lehtipuita rantatien varrella ja nautin iltakävelyistä lempeässä syysillassa. Eilen liukastelin ja kaipasin villahousuja.

Olen tänä syksynä palellut enemmän kuin vuosiin. Nuorena minun oli aina kylmä. Luulin asian korjaantuneen viidentoista lisäkilon vuoksi, mutta nähtävästi verenpaineen aleneminen on tuonut vilun takaisin. Painokin saisi laskea, koska siitä ei ole enää edes lämmikkeeksi.

Olen lähdössä työmatkalle pariksi päiväksi. Pakkaaminen askarruttaa: miten vähän on tarpeeksi?


maanantai 28. lokakuuta 2019

ensilumi ja kriisi

Otsikko on tylsä mutta tosi: tänä aamuna satoi ensilumen. Maa oli valkoinen ja oli mukavan valoisaa.

Sohvi ei tykännyt, kun tassut kastuivat ja sitä sai vetää perässä puolet matkasta. Kerttua lumi ei haitannut.

Valoisuus oli tervetullutta. Tuntui kuin olisi jotenkin erityisen reipas ja aikaisin liikkeellä. Outoa, sillä nukuin huonosti, kärsin ja palelinkin, vaikka olen jo vaihtanut kesäpeiton untuvaiseen,

Untuvat ovat ehkä vuosien varrella karanneet monissa pesuissa. Tästä onkin tulossa taas uusi kriisi: jos untsikka käy liian ohueksi, tarvitsen uuden. Mitä tehdä vanhalle? Pitääkö se purkaa, kompostoida loput täytteet ja kierrättää kangas?

Kaipaan 50-luvulle, jolloin asiat olivat yksinkertaisia eikä maailmantuskaa potenut kukaan.

torstai 24. lokakuuta 2019

tuntuu oudolta

Olen ollut kahden vaiheilla, poistaako tämä sivusto kokonaan vai jatkaako kirjoittamista. En vieläkään ole varma, mutta päätin vähän kokeilla, miltä tuntuu.

Ainakin siltä tuntuu, että pitäisi jättää tyhjä väi, eikä jatkaa entisten asioiden päälle. Mutta se vasta hölmöltä näyttäisi, joten annan olla. Ymmärrätte tai sitten ei.

Iltalenkillä tuuli navakasti mutta lämpimästi, kuuntelin äänikirjaa ja yritin olla piittaamatta särkevästä nivelestä. Särky on löytänyt myös kädet, mutta sitäkään en ajatellut.

Nautimme nyt siitä, että on lämmintä ja kuivaa, koska se asia muuttuu pikemmin kuin olisi väliksi. Olisi mukavaa jos voisimme tehdä pitempiä lenkkejä.

Löysin kirjastosta vietnamilais-kanadalaisen kirjailijan Kim Thúyn kaksi teosta, Ru ja Vi. En ole ennen lukenut yhdenkään vietnamilaisen kotimaastaan kirjoittamaa tekstiä, kaikki kuvaukset ovat olleet ulkopuolisten käsialaa. Odotan mielenkiinnolla.

Koirat ovat jo vetäytyneet yöpuulle, tai -tyynylle pitäisi sanoa. Molemmat kuorsaavat kuuluvasti. Taidan liittyä kuoroon.