tiistai 28. joulukuuta 2010

tekeväl sattu

Tiärättek, milt keitety kaffelit haise? Mää tiärän.

Niinko sanott, mul on kiirust aikka tyätöitten kans. En kumminka kykentynny tänä lähtemä sorvamol, eiläne urakka tek kamala jälkke mun luntioomissani. Olen konkannu tääl koton ja tehny etätyät.

Oli kumminki pakko tiskat, ko laitoin hellan tule ja sain lämmint vett. Mut ko on tyäkiirui, ni puhelin soi alitaukkomat.

Ensmäise puhelun aikan mun tiskiveten jährys. No ei tullu suuremppa vahinkko, nostin varin hellal misä ol viäl aika prasu. Hetken pääst voisin jatka kluttamist.
Ko puhelin sois toisen kerra, olin kaukka viisas ja nosti pesofarin ens hellal ja vastasin vast sit. Siin puhelus ei mennykkä kauat ja taas pääsin jatkama tiskamist.

Kolmannel kerral nostin taas varin kaffeleines päivines hellan pääl ja rupesi toimittama tyäasia. Siin meniki enemä aikka ja jourusi oikke tuleman salin pualel tiatokonel värkkämä. Puhelu jälkke tein homma loppus saak ja katteli viäl sähköposteijan. Sit muistin, et mul o tuva hellas tuli. Huamakka, muisti vaa tulen ja sen et puit tarvitte lisät.
Porstos tunnus erikoine haju ja kerkesin ihmettelemä sitä, enneko olin tuvas hella ääres ja näi, kui vesi kiahus pesofatis ja kaffelit poukkoil siäl riamuisas.
Oi iankaikkine sentä mun muistian. Täst ei sit puhuta perikunnal, ettäs tiärätte. Nee kuskava mun hoitto...

Mittä vahinkko ei tapattun. Nostin pesovari jälles pöytkaapin pääl ja tiskasi yhtpäät loppu. Mut sano mää sen, etei fairi ja kalahaaruk yhres keitettyn mikkä hemaseva tuaksu ol.

maanantai 27. joulukuuta 2010

..ja henkissäki viäl

..vaik heikolaisest kylläki.

Traktormiäs käve ja lykkäs tiän puhtaks. Läksin koht tuuppama lumivallit pois, sil et jos semne pakkautunu lumi viäl jääty, sitä ei siirrä mikkä, ei ainaka tämne rikkonaine.

Oi jessus, mikä homma! Harvon parun itteksen, mut nyy tul sitäki tehryks. Ei sem pualest et see mittä auttan olis, en vaa saan olluks ilmanka.

 Tua karho tost aira viärest piti viär pois. Se ol kovaks pakkantunnu.
 Postlaatikol tarvitt tehrä tila postauto varte, ja tualt kaarttest piti kolata karho keskelt tiät.
 Auto ol keskel lumihanke, tein vaa polut kummallekki pualel et pääsen sisäl jos tarvitte.
Auton pääl ol vissi tonni lunt, se ol kauttaltas tomse kerroksen peitos. Kerranki neiti Siäväne näyt isolt autolt :)
Kaivonpolku en yrittänykkä aukasta. Teen sen sit ko kykenen kantama vett, sihe voi men muutama päivä.

Nyy menen sänkkyn sairastama, mul o semne tunne et muns olis jotta rikki. En taira lähti huamenakka sorvamol, jote sit ol pakko men lääkäri.

tääl olla

Lumisare lakas yäl. Aamul ol kymmene sentti lunt oven takan. Lissä.

Soitin esimiähel, et ei puhettaka et pääsisin sorvamol, hyvä ko pääsin pikkula. Hän meinas, et kyl vaa tarttis töihin pääst, ei hän yksnäs ruppe kaikki töit tekemä.

Ole nyy soittan muutamal traktormiähell. Heil on kaikil töit, omi ja toiste. Soit joskus myähemi, jotes saa kettä toist tulema, hee meinava. Jos vanha merki pitävä paikkas, ensi ei tul kettä ja sit tule kolm peräjälkke.

Makasi yäll hereill ja hunterasi, et jos nyy mun torppan sytty palama taikk saan härtslaakin ni tänne kualen, kukka ei pääs auttama. Ei se tuntunu oikke miltä, ko tiärän valla hyvi, et ko se aik tule ni ei aut vaik olisis valmiks lasareetis.

Oikkiastas tunnus turvalliselt. Kukka ei tul häirittemä, mihenkkä ei tarvit mennä ja saan oll tääl lämmiäs tuvas iha rauhas.

Äsken käve ottamas kuvi:
Pikkulanpolku tarvitte ol auk.

 Portin takan o kinos. Ei ol pelkko et koirat karkaissi.
 Tualt piräis tuleman tiä.
 Ja tonn sen piräis jatkuma.
 Lunt on nii katol ko maassaki. Koiril ei ol muut tila liikku ko ne polu mitkä jakson eilän tehrä.
Tämne lumimäär kerrallas o melkke liikka. Mut eiköst se täst selkki jälles, ko saara joku talonkokkone kone siirtämä hanket syrjä. Mun on vissi pakko otta tiäasiat hoirettavaksen, ko asun tääl viimäsen. Muuto olen koko ajan toiste armoil.

Ellei olis nii kiirullissi tyäasioi, en olis lainka murheissan täst tilanttest. Nyy on kumminki asi nii, et töis olis ylönmäärin tekemist ja paikallolo enemmä ko suatava.

Mut hiihtimet otan alas vaja orsilt ko tyäkiireltän kerkken. Joten nyy kokkeil hiihtämist, karutta jälles koko suven:)

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

kaupunkimaist meininkki

Nii se joul jälles meni. Tul valla verka, ol hiljaksis ja läks samal taval. Rauhas.

Heräsin aattoaamuste tavalist myähemi, ko katosi torstaehtost telkkari myähä. Ensiks Lauri Tähkät (hämmästykseksen hän istus Runonkirjottajan tuvas puhelemas säveltämisestäs) ja sit jotta elokuva. Join sit aattoaamukaffet rauhas ja unhotin kokonas et olin ostan riisipuuro.

Ko olin saan itten hankituks ja viimäse valmistelu tehty, istahri glökimukin kans keinustuali seurama joulrauha julistust. Esikoinen tul koht see jälkke, ja me lähretti koiratten kans hiukan kävelyl, et ne eres eine rauhottussiva. Napatti piän kuuse tiä viärest samal reissul.

Hiljalles se aattoehto siin sit kulus, syätti, koristeltti se kuuse ja kaffett juares avatti paketit. Ulkon ol kova pakane, nii et jourutti lämmittämä uunei siin sivus. Ol viihtysä, vaik vähä surett see, ko keskmäine poik jourus lahottama tulemises ko sai flunssa juur aatoaatton.

Esikoine läks ajelema ehtost kotti ja mää jäin lueskelema lahjakirjojan. Olin itte ostan yhre ja sain perikunnalt lahjaks nelisataviis. Joo'o, 405!
Poja oliva jälles touhunnu omias ja hankkinu mul semse lukulaitte, mihe voi larat kuustuhat kirja.

En uskall tunnusta sitä walolaisil.

Mul on nyy siin lukuraamis Seikspiärin kaik teokse alkukiälel, Agaatta-tärin kaik rekkarit, Kalevala ja Kanteletar, Kauppa-Lopo ja Annaliisa, vaik mitä.

En ol viäl tutkinu kaikki. Sihe on mahrollist larat myäs musiikki ja äänikirjoi.

Se näyttä tomselt:
Siin o mun kaik joullahjan samas kuvas. Tuan vanha-aikkasen kirjan kans mul kulus aik eiläehtost ja tänäaamuste. Tuan uureaikkasen kans piräis ruvet seuravaks toimeihi.

Takkupää tul aattoehtost ja mee hiuka fiiratti häne syntympäivätäs samal ko jouluaki. Juatti hiuka samppanja ja pelatti Biribi pual kahtes saak yäll. Eilä aamuste nukutti vaiks kui kaua, ja sit hänen koht tarvittiki jo lähti takas oma elämähäs.

Taavin pit vanhempines tul tänäpe käymä, mut ei tullu mittä siitäkä. Aamul ko heräsin ol satan viistoist sentti lunt ja ny sitä on tullu jo yli kolmkymment sentti. Kävin lykkimäs polut auki, et pääsen kulkema pihal ja koirat saa asias toimitetuks. Aira ulkopualelt en jaksan puhrista viäl lainka, mut ei sil ol kiiruka, sill et ei meil ol aurattu viäl yhtän kertta tänä talven. Nyy lunt on tiäl jo niinpali, et jote koht aura tul ni em me pääs tääl pois enne juhannust.
Et sen pualest o juur niinko Helsinkis, lunt joka pualel eikä mihenkkä pääs.

Joulutunnelma tuvan pöyräl ko Takkupää ol lähten. Akkunan takan näky lumine aita, nyy sitä aita ei enä juur näy.

Kyl mar tämäki o jälles vaa asennekysymys. Mul o ruakka, juamist ja etäyhteys toimi, et voin tehrä töit. Kuivi puit ja vett riittä. Ja jos oikken tahtois hehkutta, ni kerranki olis tarppeks puhrast lunt et voisis käyr saunast hankes eikä tarvittis varot koirankakkoi...

Täsä voi tul viäl tarppesse kaik nelisataviis kirja jos tua lumentulo jatku eikä mittä aura ruppe kuuluma.

maanantai 20. joulukuuta 2010

ilossi yllätyksi

Mää olen tehny löyrön: kaupast saa osta valmei sosei. Ei mittä vauvasosei, ko porkkan- ja pataattsoset, pötkylöis.
Mää ko tykkän sosekeitoist, ole ihan autuas. Ko osta semse sosepötkylän, rutista sen kastrullin pohjall, lissä hiuka juusto ja kreta, nii sopp o valmis. Taikk täyty sitä eine kuumentta, mut ei mittä tuntkaupal keittä.
Ja on hyvä! Ainaki munst.
Ei niit sosepötkylöi vissi soppa varte ol tarkotettu, ko joullaatikoitte aineksis, mut mitä siit. En niin perust laatikoist mut sopp o, niinko sanott, hyvä.

Kotiliäres vuarelt 1948 on oikke emännä joulmuistio. Siit voi katto, kummottos täyty tehrä ja misä järjestykses, et joul kumminki lailsest tule.

Tänäpe olis vuaro tehrä joulkalja ja maustekala. Onneks kaupast saa hyvä kalja ja oluttaki, ja Takkupää ol jo tehny joulsilli. Mää en sillin koske, ellei se tul mun päällen. Sillonki vaan ittepualustukseks. Mut Takkupää syä ja pojat, jos sattuva koton käymä.
Huamakka, et joulkarkit olis tarvinn tehrä jo 4. päivä. Joo'o, ko sillon teke ni kerkke viäl mont kertta kaupast ostama. Kumse karkit säily 20 päivä? Kysyn vaa.

Tykkän lueskell noit vanhoi Kotiliärei, mul o niit koko vuaskerta. Elämä o ollu viäl melko niukka vuan -48, vaik onkelmat muuto samankaltassi. Aika usse lehres o ilmoitus, et nyy jälles saa sitä taik tätä tavara, melkke samalaatust ko ennen sotti. Taik et ilma ostokortti.

Niis o jotta semmost, ko muistutta etäsest lapsuurest, vaikk olenki syntyn melkke kymmene vuatt myähemmi.

Ostin ittellen joullahjanki:
Ei joulun vissi pruukat pelat uhkapeli, mut jos joku tulis käymä, ni houkuttelissi häne kyl ottama yhre erä. Peli o ollu kovaste muudis 1700-luvul, mm. Louhisaares sitä on pelattu. Tämä onki vissi näköispainos Louhisaare ittetehryst pelilaurast ja korteist.

Meina paketeerat pelin ja sit hämmästyn kovaste aatton, et kuka nääi hiano pelin olle antan?
Olis kiva piänenttä se nukkiskokoseks, mut saa nährä kosk ruppen semsse vähti. Siin on pahuksest homma.

Huameltta olis tyätöis ensiks joulkaffet, sit joulkalja ja viimätteks joullounas. Sit onki iha valmis nukkuma, mut ei auta, täyty tull kotti vaa:)

Kesviikkon olis sit viimäne päivä tehrä sitä joulsiivo. Oikke jännittä, kui sen asian kans käyne.
Tuvan pöyt on kumminki melko valmis:


lauantai 18. joulukuuta 2010

dagen efter

Oli eilä pikkujouluis. Juur ko ol Jerikoruusun kans tulttu siihen tulokse, et on kiva ko täsä iäs pääse pikkujouluist enne iltauutissi kotti, ni eiks mul menny aamutunneill saakk. Ei piräis koska sanno mittä asia varmaks.
Eilä viätetti Walon pikkujoului Kaukolan kartanos. Meit ol suuremp määrä ko viimäsvuan, mut tunnelma ol yht lämmin ja ihmise viihtysivä.
Kartano ol kaunis ko mentti, joka akkun ol valaistun ja ulkon paloiva soihru. Sisäl ol nii joulust, kaik Atten joultontu oliva piironkitten pääl, pöyril häne mammas kirjailema joulliina ja kynttilöi ja joulkukki joka pualel.

Mes saatti istu pöyttä ja meil tarjoiltti ette. Atte käve ain  kertomas mitä kullonki lautasel ol laitettu ja kaik maistus erinomaselt.

Jälkruua jälkke nousti pöyräst ja istutti salis, misä meijä musiikmiähe viihryttivä meit joulmusiikil. Eine aikka puheltti mukavi ja sit saattin kaffet. Kaffen kans hajannutti eri huaneissi puhelema piänis ryhmis. Joka pualelt kuulus puhesorina, nii et kyl kaikil vissi ol mukava.

Lopultas ruvetti tekemä lähtö. Mul ei ol kello, ni olin siin käsitykses et se olis siin kymmene hujakoil, mut Takkupää ilmott et kell tule juur kakstoist. Huh. Mul tul kiiru lopetta juhlimine, et Atte pääse maat ja Takkupääki ol menos toisel paikkakunnal kotti suara juhlist.

Sit ko olla jo menos Kaukolantiäl ni Runonkirjottaja soitta perä, et tulkka heijän kaut, juara klasilline skumppa yhres. Ko Takkupää ajo ni hän sai päättä ja yks kaks me kurvatti seuravast tiähaarast jatkoil.

Meil ol viäl valla rattosa hetki piänemäl porukal kynttilävaloses keittiös. Juttu meil piissa ain, olla sit misä hyvänäs. Lopultas mun ol jälles noustava ja kiitettävä seurast, ko pelkäsin et Takkupää nukku ratti kotimatkal.
Nii mes sit viätti kirjastotäti kototalos nurkal ja sit Takkupää toi mun kotti ja läks matka.

Koirat oliva hiuka semse muatossi, et mikä tämne kottituloaik on, mut ko pääsivä käymä hiuka pihal ni rupesiva sit tyytyväisen jälles nukkuma.
Ko olin saanu naaman pestyks ja kiipesin fällyje väli, ni soitin Takkupääl ja pirin hänel seura niinkaua et hän pääs kotti ja ovest sisäl. Kello tais oll yli kolme ko sammuti valo.

Seittemält nousi ylös jälles ja keitin kaffet.

Et ei mikkä riahakka tai prosenttpitose juhlat, mutko on hyvä seura ja tunnelmalline ympäristö, ni kaik viihtyvä ja aik kulu nii etei huamakka. Mul ol hyvä miäli ja on viäläki. Nämä oliva mun ainuva pikkujoulun tänäki vuan, enkä muit juur kaippakka.

Tänä on ohjelmas hiukan tyätöit, sit tarvittis tehrä joulusiivo ja häärät kaikkilai lauanta-asioi. Huamine päiv mene joulmyyjäisis ja siält tulles lämmitän saunan.

Mul on menny joulvalmistelu tänä vuan nii vähi, eten ol edes kortei tehny saati lähettäny. Joullahjoi en ol viäl ostan ko Taavil, enkä tiärä mahrank ostakka. En ol lainka miättin, mitä tahtoissi joulun syärä. Kaffeleippä mul on joulu varte nii et tulkka hyvä ihmise joulkaffel.

Jos mun joulsiivon tule valmiks ni haen jo tänä joulkoristet alas ja laitan paikalles. Muuto koko joul jää nii lyhkäseks etei kannat nährä vaiva. Sitä paitti mää tykkän ko on joulust. Ei niil lahjoil ja syämisil ol nii väli, mut se tunnelma. Et kerra vuares o juhla koton. Rauhalist (niinko meil ei ain olis) ja verkkast. Lämmint. Siisti. (taik nii hämärä, etei pöly näy)

Taikk on ne lahjakki mukavi. Tairanki tehrä ittellen paketin taikk pari ja koiril kans. Sit avata niit yhres ja ihmetellä, mist pukki on osannukki tämse osta.

Jaaha, ny vaikutta silt et voisis alka siivomise, ko jutu menevä iha älyttömiks. Valvomine ei sovi tämsil arvokkail rouvasihmisil ja yhteiskunna tukipylväil. Mene uskottavuus.

tiistai 14. joulukuuta 2010

pussis

Nyy o joku joulkampanja meneilläs noil lehremyyjil. Kaks o jo soittan tänä.

Ensmäne ol karjala poikii, hää haasto nii sukkelast jot. Kehus et vaa hyvil vanhoil asiakkail tämne tarjous ja kyl mar koht laiteta tulema? Ko sanosin, et olen kui vanh hyvänäs ni en kumminka ikän ost puhelimes mittä, ni hän suutus. Sanos ens et näyttä silt ettet ol mistä muuhaltakka juur tilannu ja kaikkilai tekoselityksi sitä keksitänki.
???
Mikä tekoselitys se on, ko puhras periaate. Sitä paitt äijä puhus ittes pussi, ko myäns eten ol ollu asiakas isolt aikka.
Olkko ny siäl, pussis, vaik ens vuatte saakk.

Mihe sit joutu ko puhu ittes pussi? Olis kiva tiättä.

Ulkon on kaunist. Ja kylmä. Veissin koirat lenkil mutten tarkene. Karviaise kyl tarkenis.

Mul olis tyätöit, mikkä vaatis oikke isomma keskittymise. Sen tähre mul o vuarottaisi pikkula-asia, kaffejano ja vilu. Semmost sijaistoimintta, ko en saa alotetuks. Ylimääräse oire prokrastinaatio-kohtaukse lisseks o melkke liiaks. Eikä tähän ol troppi.

Piti lähtemäni kirkonkyläl, mut lahotin koko menon. Orotin paketkortti postist, ja kote sitä tullu ni en men sit ilmanka. Jos huame luanais paremi. Säästy pensa ja aikka.

Sen säästyne ajan voisin käyttä tyähö, jos saissin alotetuks. Huoh.

Puit saa raahat sisäl korikaupal. Sähkö säästy ko jaksa lämmittä puil. Ja puulämmin o paremppa ko sähkö-. Mun miälest.
Eilä aamun lopus sähkö keske. Kaffenkeitin sai juur tuupattu veret suarattime, ko pimeni. Onneks mul on ain tikkuaski taskus ja kynttilä pöyräl. Kynttlä valos koiti sit lukki lehte ja piri kaffemuki hellareunal ain välil, ko tuppas jähtymä. Hellas ja kamari uunis oli tulet, ko piti hiuka lämmittä.

Melkken tunt meni enneko valkenus jälles. Kerra siin välis vilkat, mut sit pimeni taas. See huan puali on tämses yksiasumises, etei koska voi oll varma, et onk sähkö loppun johrost vai sulake palan. Nykysi sähkömittar o ulkon kaapis, ni ei se selvi millä äkkivilkasul et onk tropp palanu.

Taikk ei ne enä mittä pala, ko menevä pois päält. Mikkä ei ol niinko enne.

Mikä on toisaltas hyväki. En juur kaippa sitä aikka, ko sähkömittar ol tuva seinäs, ja ain ukonilmal siit löi pitki sinissi liäkei ko salamoitti. Kerra meinas Saimi-tätilt kärventty tukka ko hän seisos tiskamas hella eres.

Mut eilä aamust ei siis ukkostan, sähköt men poikk muist syist. Auto ol ymmärrettävästen hiukan jähmiä ko piti lähte, sill et hän ei ollu kerjenn kovaste lämppemä. Hän lämpes kyl matkal, mut sit olin mää vuarostan kohmes, sil et vaikk neiti Siäväne on muuto hyvä ja reipas auto, ni yks puute hänes o: hän ei puhal lämmint ilma konteihi. Polvitaippete lämmitys riittä häne miälestäs oikke hyvi, mut mul o semse konti, et niit tarvittis lämmittä varppaist kans.

Aurinko ruppe laskema, vaik paistaki viäl metäreuna ylitte. Pikkulinnui o syämäs ja hiiriki näys käyvä heijä joukos hakemas eväst.

Jaaha, mitäst oikken tekis? Jos siis ei tee niit töit iha viäl...

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

talvist elo

Otsikost jo voi päätell, etei mul ol mittä erikoist tapattunu. Ole ollu vaa.

Eilä olin ensiks kirkonkyläs asioil. Sain kuluma kolme tuntti siäl. Ei mittän käsityst, mihe se aika meni.

Ehtost lämmiti tiätyste saunan, ja nautesi siit. Menin aikasi maat.

Tänäpe ole ollu sisäl, mikä ol viisast. Ulkon o pakane kiristyn koko päivä. Aamul noustes ol 17 astet mut ny on jo 20.
Siit hualimat tyämiähe tuliva ja laittoiva loput laurat seinäl. He pyysivä seittemä lautta lissä, mää ostin kymmene ja kaks on jälil. Lupasiva tulla tekemä traput uurevuare jälkke. Menevät kuulem pariks viikkoks mammate tykö.
Toivoti heil hyvä joulu ja kiittelin kovaste. Nyy sit vaa oroteta lasku.

Sisko on tullu takas kotti. Hän ol hiuka matkoil, kolm viikko Thaimas ja kolm päivä Pariisi lentokentäl. Hän tykkä elät jännittäväste. Ole oikke ilone, ko hän o nyy lopultas koton. Mää tykkä hänest.

Olemise lisäks olen lämmittän uunei tavantakka. Onneks on puit. Lehrest luin, et Ilmatiättelaitos ennusta kovie talvie loppuvan Suamest kokonas. Ei silt tunnu ko käy pikkulas. Lumi narsku jalkate all teräväst ja hanki kimaltele lampuvalos ilosest. Ei tiattoka lauhast ilmast. Eikä ol väliksikä, sil et tämmöst talvel kuulu ollakki.

Peurat kerkesivät mettä ennenko sain kameran esill, mut on kaunis aurinkoinen päivä kumminki talles.

Kosk tua kataja on noin korkkiaks kasvan? Saunal tarvitte keksi jonkunäköne kivijalankorvike.

Sali uunis on tuli.

Kovi epäselvä kuva tule, ko otta ilma salama ja hytise pakases.

Tämselt näyttä ko meil tule ehtohämys. Joka akkunal on kynttelikkö, täsä viäl sinises hämäräs.

Nyy ulkon on jo pimiä. Olen tehny hiuka tyätöit ja huushollannu. Koirat on sitä miält, et heil olis ruakaika. 

Meinan katto telkkarst ehtol sen FST:n sarjan Colorado Avenue. Sattumalt kattosin ensmäisen osan ja tykkäsin kovaste. Tänä tule jo viimäne, nii et aion valvot ja kattel senki. Sarja perustu Lars Sundin romaneihi, mitkä olen kans lukenu. Suasittelen. 

perjantai 10. joulukuuta 2010

turina

Olin eilä hemmotteluillas kirkonkyläs. Ens hoiretti käret, oikke pitkän kaava mukka. Kuaritti, laitetti naamio ja montlai rasva ja seerumi.
Sit liotetti jalkoi yrttkylvys ja hiarotti niihi öljyi krampei vasta.

See jälkke saatti kaavu yllen ja istutti sualahuanes hiljasuures jonku aikka. Hiljast musiikki kuulus ja sualakone hurina. Ei kuarsattu itte.

Sit ol viäl tiaros vesipatjal makkamist. Se ei ollukka tavaline pisina, se truuttas vett koval voimal selkkä ja jalkoihi ja hiaros oikke mukavaste. Siin olis viihtynny kauemminki.
Lopuks syätti piän iltapala ja juteltti mukavi. Piänes seurustelutilas oli taulutelkkar seinäl, ja siin näkys koko aikka takkatuli. Hiljane ritinä ja napse kuulus niinko tulest ainaki.

Koton käytin koirat ulkon ja anno ruakka heillekki. Sit menin koht maat ja nukusi ko torakk aamu saakk. Ja päätin, et joulpukk tua mul lahjakortin sin hoitola.

Tänä olen lämmittän uunei siit saakk, kon tulin kotti. Ulkon pakane kiristy ja sisäl kiristy mun niskan. Korvantaus on kippi ain vaa. Hiaromine auttais, mut ei ol kettä nyy hiaromas. Särkylääkkel ja lämpimäl hauttel olen joinki pärjän.

Siivosin lämmittämise ohes tuva astiakaapi. Alakaapis ol hamsterin pesä: kuka jumalsiunakko o keränn semse määrä tyhji muavikepui? Ja kermapulloi? Ja jukurttämpärei? Sais tarkistutta pääs.
Heitin kokonaist kolme pois.

Sit ko kerra olin ruvennu, avasin pöytkaapi oven kans. Koirat luuli, et tänä saa kaks kertta ruakka ja tulivat koht haistelema ruakaämpäriäs. Ko olin saanu heijät karkotettu ni rupesin nostelema kaffepurkki ja muit tarvikkei pöyräll. Ja nii vaa löyrys ylivuatissi jauhoi, jotta iankaikkissi pavui ja pari mannaryynipussin loppu. Ja pussilline paistettu sipula.

Ahneurel ei ol raja. Pistin sipulat takas kaappi.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

pikkast vaja valmis

Eilä ol kaunis päivä. Olin kyl aika pettyny, ko avasin kuvat konel, sil et kuvi ottaes aurinko paisto, mut kuvas sitä ei näy.

Tua kökö tosa keskel puska juures o mun kissapatsan, mink vein räkätinpelotukseks suvel. Hän o ain enne istun trapul oven viäres ja ny on niin tyhjä muatost ko katt istuki trekoolis.

 Tämä näkymä ei muutu. Vähemä lunt ko viime talven, mut enemän ko suvel.
Ja siin hän ny on, mun siävä ylellisyyslaitoksen. Voitteks kuvitell: laura lopusiva keske. Kävin tilamas kymmenkunt lautta lissä ja muutama trapui varte. Sunnunta jatketa taas.

Kui voi vastusta näin pali? Eikä meijä suvus ol kettä Iisakki eres...

Olen virittän ny ehtoste joulvaloi akkunil. Ajastimien kans syttymä ja sammuma sama aikka. Ans katto kui onnistus. Yks kellokoneist o semne, etei se pysy ajas. Se eristä taik jätättä ja sitä saa ain oll rukkamas. En ikä muist mikä se niist on, enkä kyl tiär mitä sil tiaroll tekisinkä, ko en kumminka raskis heittä sitä menemä.

Lisseks mul on hiano kirkas valoverkko suures katajas sauna nurkal. Se on kaunis. Taik molema on, katajaki ko latva on korkkemal ko saunan rästäs.

Muuto onki ollu taas tavaline tyäpäivä.

maanantai 6. joulukuuta 2010

ittenäist elo

Terveksi täält hankien keskelt, ittenäine Suami.

Heräsin tänäaamust naulpyssyn paukkina. Mun laura-asentajat oliva tullu seittemält töihi. En ol viäl käyny morjenstamas heit, tehkö nyy rauhas.

Ensiks tunnus kummalliselt, et ko ittenäisyyspäivän töis, mut sit huamasin, et heil tämä on tavaline maanantai. Ja hyvä nii, sil et munt ei häiritte ja ko mul ei ol naapurei näköpiiris, ei kettä muutaka häiritte. Ja tyä eristy jälles eine.

Taikk jos hyvin käy eikä saha kuale ni voi tull valmiksikki tänä.

Olen ollu koko viikolopu itteni kans rauhas. Elän niinko sisälpäi. Toimittelen hiljalles askareitan, mut pääs käy kuhina.
Ei mul mittän täit ol, see o sisäist kuhina. Ajatuksi. Asioitte selkkiytymist ja järjestymist. Mittasuhteitte hahmottumist ja luattamukse lisäntymist. Mist seura hyvä olo.

Hyvä olo o kyl vaa pään sisäl. Ulkopualel mul o joku niskalihakse kramppi ja tulehrus. Perkuleen kippi, ei saa nukutuks eikä voi käänttä päät ilma et silmis leisku. Oikkian korvan takan o niinko piukal veretty naru, ollu jo muutaman päivän. Eiläne saunaka ei helpottan, mikä o huano asi.

Ulkon sata lunt. See o paha, tarvitte men lumitöihi. Mut se on pakkaslunt, mikä o hyvä, ko se ei ol nii raskast.
Koira tuleva iha lumipaakui täytte ko kahlava lumes. Vaik he on ny hianoks kynitty, ni vatt- ja koipikarvoihi paakkuntu lunt, minkä he sit varisteleva pitki tuva lattia ko tulla sisäl.

Lintulaural on elämä niinko ennenki. Mun suureks iloksen töyhtötiaine on nyy vakituine viaras ja yks päivä käve pikkutikkaki omenpuus. Viherpeipoi o vähemmän ko aikasempin vuasin, mut tintei sitäki enemmä. Istusi eilänki toist tuntti puulaatikon pääl kattelemas ikkunast heijä syämistäs. Kuka tarvitte telkkari?

No tänän tiätysten tarvitte ol, ko katota linna juhli. Juara kuahuviini ja kattella, ko president kättele. Huamata kaik hiano puvu, kamppamat jääne tuka ja huanot tissliivi taik ryhdi. Huano yhristelmä, nua. Olen ain ajatellu, et vähemmä hiano puku, mut tukk hyvi,  kunno alusvaatte ja hyvä ryhti olis ussemmil osallistujil paras resähti.
Uskokka vaa, ko sanon, et sopimattoma alusvaatte pila mone juhlija illa. Taikk esiintyjä esitykse. Jos tissliivi olkain kinna taikk alushousu ova ahta, ni ajatus o valla muuhal ko piräis. Puku ei näyt miltä jos siäl sisäl o viimäsvuatise, loppunkäytety liivi mik ei tue enä eres kestävä kehityst ja jos kantaja pääl päätteks kävele ko mollamaija.

Ryhrist tul miäle, et mul o semne kans karoksis. Huamasin, et kävelen koukus, istun lysys ja vissi makkanki kiamural. Olenkin täsä tehny vanha vuare luppaukse ja päättän opetell suaristama itten jälles. Jos vaikk joku syksy tulis kutsu punasel matol, ni en olis ainaka vetelä muatone.

Nii et ehtost o jälles hauska ajaviätet tiaros.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

yllätetty

Nyy o joulkuu! Olettek huamann? En yhtä muistan eilä ko sopisi kyläreissun täks päiväks.

Kui se ny jo alko? En saanu viäl marraskuut eletyks ja nyt piräis ruvet joulkuut toteuttama. Tairan jäär pois kyyrist seuraval pysäkil.

Tänäaamust ol melkke lämmin, ko pakane ol puronnu puale alkuviiko lukemist: 7,4 astet. Koirakki katosiva jonnekki puutarhan peräl vissi ketujäljei haistelema eiväkkä meinan tulla lainka tuppa. Eilä viäl orottiva munt rapu eres joka kert, ko ulkon käytti.

Avatti maanantaehtost linnuil ravintola. Tiaissi tul koht syämä, ja joku siimahänt alakerrast. Melko hiljast kyl on aikasemppi vuassi verrattun, mut eiköhän kaik lähiympäristön nälkäset löyrä paikal niinko ennenki.

Mul o vissi maroi: koko aja o nälk mut sit ko syä ni on koht ähky olo. Tairan marotta itten samal ko koirakki.

Menen koiritte kans kyläilemä. Visiti yhteyres koirat trimmata ja mun aikan kulu pennui kattelles. Semse piäne, kuure viiko ikkäse pennu ova sit hauskoi, vaik ne on kamali kakkatruuttei. Koko aja joku on kyykylläs. Sitä ei tul ajatelleks ko näke vaa piäne aikka taikk yhren kerrallas, mut kolmestakki on jo kova vähti ja ussema vaati jo kokopäiväst puhtanpitohenkilökuntta.

En ol ottamas uutt koira. En.

Joku kraappi munt vähä väli. Mul ilmesty kraappemi iha ilma havaintto, et kukka olis likelläkä käyny. Taik et olissin sohin ittiän terävil taikk karhioil esineil.
Seljäs o iso rupi, kämmensyrjäs piänemp ja mont pikkust eri pualil. Jos olissin toiseuskone, ni pyyräissi jonku karkottajan paikal. Nyt täyty varista haavapulveri vaa ja toivo ettei ne tulehru.

Tänä aamuste makasi pitkä aikka seljällän ihmettelmäs, et mikä on ko ei mikkä asi ahrista. Rupes oikke hualestuttama, ko ei yhtikä mikkä ollu huanoste. No, sit ko nousi ja hain lehren, ni huamasin sen joulkuu alkamise ja sit olo ol jälles normaal. Mut ei huano: pualen tuntti men iha loistokkast ilma murhettumist....

Ei vaineska, mää tiatoseste vältän murhettumist viimässe saak. Sit ko on pakko, ni annan seinän kaattu niska. Hyvi onnistu molemmat.

Ny täyty siirttä se kyläreissu huamiseks ja ruvet jatkama töit. Ehtoerel o jälles tiaros grafiikantekko.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

pyhänen päiv

Taita jälles oll tulos kunnon talvi. Ulkon o pakast viistoist astet vaik aurink paista. Ja eilä ehtost ol sama verra, vaik taivas ol pilves ja saro lunt. Nii et olkko ilm muuto mitä tahtos, ni kylmä on kumminki.

Olin kävelemäs puutarhas. Kovi monenkaltassi tassuttelijoi ol ollu liikkel. Suuri ja piäni jäljei, toise oliva kulken suara ja toise kipittän sinn tänn puskast toisse. Peura ol kaivan syätävä lume alt ja ol kiltiste jättän mun punatamme ja punasaarne taime toistaseks rauha. Suajaverkoillaki voi oll kiltteyt vahvistava vaikutus täsä tapaukses.

En ol kuvannu pitkä aikka mittä. Yks aamu viime viikol ol merkilline valoilmiö taival. Ensmäne ajatus ol, et äkkin hakema kamera et saan kuvan. Sit kumminki jäin kattelema, kui valo lisäntys ja valoilmiö muutus kunnes hävis kokonas.

Perjantan kottitulles saro lunt. See näyt autovalois semselt, niinko olis satan hoppia. Piäni hoppioissi kitei ol ilmas ja maas, pöllysivä ilmavirras ja oliva ylön kaunei. En ruvennu niitäkä kuvama, ko hiljensi vauhti ja nautesi näyst.

Olis kiva ko vois jakka teiän kansan kaikki näit, mut siin menis oma havaittemine ohi. Keskityis vaa sihe, et kumminki tulis hyvä kuva ja se hetki menis ohitte. Ko kuva on vaan kuva mut elämys jää miäle, ni olen kottipäi ja jätän kuvamat.

Ko on näin kylmä, ei lauratte asentajat tullu tänänkä. Sen kyl ymmärtä. Onneks laurotukse viivästymine ei haitta muut elämä. Olen ny kolm kertta käyny päivävalos ihailemas valmist seinänpätkä lähelt ja kauemppa ja ain näyttä yht hyvält. Kyl se siit.

Koht täyty lähti Walo mäel, meil on pakasest hualimat piäne talkkot. Mäe siivomine jäi, ko tul lunt, mut vähän täyty tukki palomiäste tekemi aukoi seinis, etei tuul aja lunt sisäl eikä pikkueluka aiheut hälytyksi sit ko meil o laitte asennettu.

Kameravalvonnast tul miäle, et semne riistakamera voisis oll kiva. Ko kerra tual puutarhas niimpali kuljeta, olis kiva nährä, kuka niit jälkki siäl teke. Ne ei ol kovin kallejakka enä ja ne kuvava aika hämäräs. Olis oma elokuvatuatantto ko telkkarist tule nii harvon mittä järjellist kattomist.

Olen taistellu sen nukkekotini kans tual lorvikamaris. Kaik tapeti ova kurtus, vaik kui olis koittan hualellisest laitta. Mun mene sen kans hermot juur koht. Tahrossin sen pois siält. En ol siis mikkä tapitseerajamestar, vaik semnenki suvus löyty. Olis tarvinn vissi pyyttä silt appu...

Iha ensmäiseks täyty kiivet vintil kattoma, onk mun toppatakkin siäl. Se o hiuka hukas. Ja mul on ne piippava housukki jossan korjus, nyy olis taas semsil sopeva keli.

Koiril ei tarvit takei eik housui, mut niitten tassui täyty pittä silmäl. Varppa paleltuva koirallakki äkki, ko on kova pakkane. Karviaiset kyl juakseva ja touhuva koko ajan ko ulkon olla, eikä siäl seisoskelu järkevä olekka. He jäävä kotti lämpimä tuppa ko mää lähren kirkonkylä. Olen lämmittän kaik uunit et heil olis mukava orotel.

tiistai 23. marraskuuta 2010

kenkurumeinikki

Kyl mun saunaparkan o syntyny huanotte tährette al, ko ei hän valmistu millä.

Tänäpe aamust, ko olin lährös töihi, tuliva miähe pihall ja alottiva. Nyy ehtopäiväl ko tulin töist oli lauroi nostelttu seinäl oikke aikatavall, mahtok jo melkken puale olla valmin. Mut sit hee ilmottiva, et sirkkel kual ja hee lopetta ny. Huameltta he saava uure saha ja sit jatketa.

Huoh. Munst tuntu, et istun jälles vaa kyyris ko mun elämän mene ettippäi. Tukk vaa hulmu, ko mummu viärä.

Vai mitä tykkät: eilä soitt miäs peltikattofirmast, mihe olin jättän soittopyynnö joskus elokuu lopus. Hän tule huame kattoma ja antama tarjoukse.

Mun ei piräis jättä soittopyynnöi mihenkkä, ei niihi kukka vasta. Taikk sit vasta niinko se muinane lämpöpumppuasentaja, ko soitt pual vuatt sen jälkke ko mul ol kone laitettu seinäl. Sanosi hänel, et jos mun lämmityksen olis häne varas, olisin jo aikka palentun kualiaks.

No, sorvamos sentä asiat mene ettippäi ko juna. Suuri muutoksi enne vuarevaihret mut ko olla hyvi aikataulus ja yhres tehrä, nii kaik o hyvi. Jos oma elämän tankis onki hiuka kenkurupenssa, ni tyätöis o riisselveto.

Takkupääl ol eilä duha ja nokk punane. Laitetti lujaste valkosipula soppan, et paranuis. Söin äskö loput ja nyy lähre kamalas lemus kurssil toissi ilahruttama. En lainka muistan et sopas ol niimpali sipula, olissin syän vast ehtoste. Nyy täyty henkittä sisälpäi vaa koko ehto. Ja ko pullistun siit sipulastaki jo.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

turha touhu

Ole orottan aamukahreksast saak. Puin oikke vaatte yllen koht ko nousi ylös, enkä kekkaloinu yäkkäreis ja aamutakis niinko tavalisest.
Kävin siirtämäs neiti Siäväsen toissen paikka. Tyhjensin huussin (vaikkei se tähä liity).
Lakasin lumet pois lautkasan päält ja rappuilt.
Laitin piirustukset muavitaskun naolpyssyn pääl.

Ja koko ajan orotin. Niinko tiärät, se ei ol mun vahvin pualen.

Orottaes tapiseerasin nukkekotti. Käven välil kaffel ja orotin taas.

Kello pual yks lähetin tekstiviästin: Mikä on kotei tyämiähi näy missä?
Vartin pääst tule kellane paku pihal ja siin kaks miäst. -Mee meinatti pittä yks vapapäiv, tuuma toine. Mää siihe, et se on tiätty hyvä asi ja oikke, mut ko mul sanotti, et te tulet tänäaamust.

??

Katotti sit yhres mesta. Sovitti, kui laiteta ja mist mitäki löyty. He oliva hyvin kiinnostunei ja lupasiva, et kyl he vaa tule. Joskus.

Sit soit see, kenen kans olin asian sopinu. Hän pahottel, koit laitta miäste syyks. Puhel, et ens viiko aikan valmistu. Et jos tiistan alottaissiva. Ko hänenki mökkis tarttis jouluks tul valmiks. Et nee siin välitöinäs käyvä sit meil.

Jaa-a. Ans katto kui käy.

perjantai 19. marraskuuta 2010

ennätykselist

Mahtak oll ennätys tämä tauko? Ei mikkä suunnitelttu, mut elo o niimpal kiihtyny ja mää hirastunu, et en ol saan missä välis aikaseks eres kurkat tänn, saati sit et olissin kirjottanu.

Mailma mene ettippäi eikä kysel mult luppa. Tavarakarottamisest en ol luapunn, mut jäin kovaste sarast kuukaures. Joku järjelline keino täyty oll ylimäärän hävittämisse, ei siitäkä mittän tul jos kaiken viä kaatiksel.

Ole täsä välis saanu voimi luappu yhrest velvollisuurest, mist ei enä pitkä aikka ollu ko harmi. Se helpot koht, ol niinko olis keventyny ruumiski eikä vaa sialu.

Sit, kuulkka, olen saan toimeks jotta erinomast: pyhäaamuste tule kaks reipast miäst (toivo mukka) naulama lauroi sauna seinäl. Mää saan vihron sen pahukse kylpytornin valmiks ja rakenustarkastaja tytyväiseks. Mul o ain näättäk huan omatunto ja kimaroitten tuskissan lautakunna kokkoukses, ko hän harmittele ja noitu veteli rakennuttaji ko ei hoir asioitas kuntto ja rakennuksias valmiks. Nyy voin sit ruvet nyäkyttelemä tiätäväisest ja huakkalema ihmiste hualimattomuut, ko oma piha on klaari.

Ja jos ne miähe ova nii reippai ko mul o luvattu ja tekevä hyvä tyät, mää pirä heijä pairahelmastas kiines niin kaua, et he tekevä mun torppan uuren katon keväste. Tämä saat tekki laitta ehtorukkoukse lisseks, sill et tämä on tärkki asi.

Muuto o ollu, niinko sanott, hiljast kiirut. Paitti, et luulin jo et olin kuallu taik ainaki muuttun haamuks, ko usseman kertta käve nii, eten meinan pääst kauppan taikk pois. Ei, vaik kui seisosin sen ovikameran eres keekoilemas. Ovi ei häälättänykkä. Juur ko päätin, et ruppen huitoma ja huutama siin klasi eres, ovi ruppe iha hilja raottuma ja hyvi rauhalisest mun etten tul semne rako mist pääsin livahtama. Ja tämä tapattus usseman puari oves, nii et kyl vika vissi minus oli eikä ovis?

torstai 28. lokakuuta 2010

siin oltti!

Eiläses A-studios kerrotti, et muillaki on ollu onkelmi lonka tekonivelen kans. Samanlaissi ko mul viime kevän. Laskin, et pelkästäs sen tamperelaise sairala, mikä ohjelmas mainitti, potilaist viiskymment voi jouttu uurestas leikkaukse. Harmitta heijän pualestas.
Toivon kovaste, et tilastot ei pir paikkatas ja tapauksi olis Suames vähemmä ko Enklannis. Ei nii, et niit sais missä oll, mut ko eres meil.

Ohjelma ol siinäki oikkias, et toipumine kestä kaua, varsinki uusintaleikkauksest toipumine. Tekki olet päässy siit osallisiks, ko olen tääl koko suve valittan oloan. Jos ny joku lukija sattu olema samas tilanttes taikk jonku lähene taikk tutt joutu tekonivele vaihto, ni älkkä kovaste murhettuko. Mee olen yksilöi ja se mikä o mul vaikkia, voi toisest tuntu pikkuasialt. Tiätyste on myäs päinvasto.

Tärkkent olis et o joku kenel voi puhel, kuka ei kyllästy (!) ja yrittä käänttä ajatukse muuhal, jotta valost kohre. Mua o siunattu tämsil ystävil, onneks, muuto olisin joutun jo piiril.

Tähän tul pitkä plokitauko, mut en ol, kiitos kysymäst, viän konettan romukoppan mut ko olen ollu kiirune töitten kans. Kaik illat mene yleishyäryllises toiminnas ja päivät tiätty tyätöis, nii et omat asiat tuppa jäämä hoitamat. Ja ploki o melkke viimäne siin listal.

Grafiikkakurssi o semne henkireikä etten olis uskonu. Menin eilä ehtopäiväryhmä, et sain yhren ehton oll koton Takkupään kans. Kurssil ähersin kahren laatan kans, lisäsin lakka ja liotin hapos ain joukko. Ens viikol piräis pääst verostama. Sit aloti rouhima piänt laatta mezzotintto varte, on seeki homma. Mut yrittä täyty, mul on kirkas ajatus siit, mitä sen kans tehrä... Kaik murhe kaikko pois miälest siäl touhutes ja molemma ryhmä ova mukavi ja jutu hauskoi. Täst en luavu.

Ryjitte kans o huanommi. Olen kyl viän roski yht sun toist, kooss on parikymment kapistust, mik on pois talost, mut kaikki ei suutais heittä menemä ja siin tule ajanpuute vasta. Muitaki omi asioi on viäl ratkasemat, ko en kerkk oikke ajattelemanka niit. Saati tekemä.

Pyhän olin sentä Kaukolan kartanos konsertis. Niihi yritän ain pääst, sil et siäl o tunnelma iha oma laattuas. Konserti ova korkkiatasossi ja Atte luanikas isänt. Silkka virkistyst ja ylösrakennust koko tapattuma.

Konserti jälkke käve hakemas kiinalaisest ruakka. Mul ei ain maistu taikk en viitti ruvet kokkama ittellen. Sillo on kiva ko voi hakke valmist syätävä tarvittemat silti tyytty roskaruakka. Vaik seeki muuttest o hyvä.

Tiistan tein kyl kokkaukse pohjanoteeraukse: mul ol kaks eläkkel oleva parsakaali hyllyl, ja ko ain o huan omatunto jos heittä ruakka pois, ni ajattelin et kyl heist ny sopan saa. No, ko ol kiiru ni hee palo pohja. Vesi lopus kastrullist ko olin tääl konel välil. En siit viäl lannistun, ko oti päälimmäise kauniste toisse astia, laiti hiuka hapankreta joukko ja pisti soseks. Ohensi eine kermal ja tykkäsin et hyvä tul. Ei tullu! Voileivän kans sain menemä alas see verra, et vatt ol täys, mut loppu oli pakko viär komposti. Hyh.

Kui voiki pohjanpalanu kaali maistu niimpali kamalalt? Jos soosi vähä kärättä ni ei se ol mikkä katastrooffi, mut parsakaalist semnen tuli. Ei ol ikä viäl noinka käyny. Olissin vaa viän koht ne nahistune tröntit komposti ja syäny vaik puuro.

Jaha, ny o aamune pääsärky niimpali helpottan et voin ruvet töihi. Ulkon on tyypilline lokakuu lopun päiv: harmaa ja hämärä. Tuul heiluttele sirenpuski akkunan takan. Kyl täst viäl hyvä päivä tule.

tiistai 19. lokakuuta 2010

hyväs vauhris

Laskin et ainaki seittemä ihmist o mukan tavarahävitykses. Se teke kuulkka seittemäsata tavara vähemä. Ajatelkkast sitä.

Sisko ol innoissas, ko on muuttamas uutte huusholli. Tiätä sen, et siin rytäkäs o helppo hukat enemänki tavara ko vaa sata. Mut suan sen hänel täyrest syrämest, o mukava tunne ko onnistu.

Muukki ova jo päässe alkku. Muistaka ny laske kans, et pysytä träil, niinko Helmi-täti pruukkas sanno.

Mul ei ol kovasten kasas viäl. Vaatekaapist olen viän kaks kassillist pois, toise poltettavaks ja toise Uffi. Yhret kassilliset tule viäl kumppaki lai. Kassilline puutarhalehti jourus paperinkeräykse ja korilline pulloi klasinkeräykse.

Varsinaisest en ol viäl erotellu myytävä tavara, ko en keksi mihe veissin myytäväks. Kirkonkylän kirpputori on yks mahrolline paikk, mutt siin o vähti, niinko sanott. Vaik kaikest on, paitti jos kannais pihall ja laitais sanomi ilmotukse, et tulkka hakema.

Sen verra tämä on saan aikka, et olen ruvenn pistämä tavari uutte järjestykse. Seeki jo helpotta elämist, mitä ko ei tääl ol siivottu sit huhtikuu jälkke muut ko pölyi siirreltty.

Pyhän muljatti Takkupään kans mun sänkyn toissinpäi. Taikk kyl se jaloillas on, mut päätty on toisse suuntta ko enne. Ensmäsen yän mun piti nousta ylös ko tunnus et pää o alaspäi enkä saan unt. Kyl se sit tuli ko olin eine syän... Viimäs yän nukusi, mut meinasin purot sänkyst, ko en ymmärtän misä o reuna ja kuinpäi oikke piräis kääntty. Aamust ei ollu sähkö lainka, ko olis pitän ylös noust. Onneks ossan liikku pimiässäki ja tuvan pöyräl ol kynttilänpätkä ja tikut.

Et kaikenlaist vähti. Lilli ei sit tehnykkä penikoi, hän vissi meinas et kyl se nyy jo riittä. Hän ol jossa välis kyl hyvinki raskan, mut sit hän lahot koko assia ja ny ollan taas niinko ennenki. Koiril o semne kyky, kissoil kans, et ne voiva peruutta raskaure ilma et tule keskemeno.

Kirkost erota ny valla joukkioittaisi. En yhtä ihmettel mut ouroksun syyt. Taikk mikä kenenki syy sit on, jos se televisio-ohjelma ol vaa se viimäne kors kameli seljäs. Jäävuare huippu.

Ouroksun myäs semmost ajattelu, et meijän piräis josta niinki vanhast kirjast ko raamattu otta elämise ohjei nykypäivän. Jos siält ruveta kattoma ja toissian tuamittema, ni ei meit ihmissi ol monttaka jälil ko homma saaran päätökse. Jokasel siält löyty syntise leima, ei nii yksinkertast olentto olekka.

Ja sen viäl ymmärtäis, et jossa vanhas kirjas luetella, ketkä kaik tavittis tappa synties tähre, mut et sitä käytetä toiste ihmiste ahristamisse ja luakittelu, sitä ei käsitä. Meil o laki ja sivistystäki piräis jo olema, kyl se riittä.

Usko ja seksi o jokase yksityisasia. Ole sitä miält, et niil ei pirä toissi häirit tarpeettomaste (seksis vähän täyty...) eikä toiste tekemissi niis asiois pirä puuttu. Jote ne ol häiriöks taik loukka jonku oikeuksi.

Voi olla hyväki, et asioist puhuta suuril kirjaimil ja suurel äänel kans. Huureta nii, et hämhäkiverko yliskamaris heilatta. Sit ko tomu o jälles laskenu voi olla jotta muutost tapattun paremppa suuntta. Ja see, et sano oitis koht päi silmi, mitä miält josta assiast on, on kyl suaraselkäst toimintta. Saa oll oma miältäs, mut täyty sit anta toiste oll sitä kans. Siis oma miältäs.

Tämssi syyssatte pehmittämi hunteeramissi täll kertta. Käyrä ryjätten kimppu vaa, eikä murhetuta muit.

torstai 14. lokakuuta 2010

perustelui eiläsel

Eilisse tavarahävityskamppanja ilmottaurus jo pari. Kiva jos ei tarvitt yksinäs yrittä.
Sisko ei vissi lue mun plokian eikä sähköpostias, kote ol mittän kuulun:) Vai ollek peljästynny jalattomaks.

Nyy näyttä silt et mun tarvitte hiuka lisät tavara määrä. Ole yrittän miätti, mill tavall saissin tyä- ja yhristyspaperi pysymä järjestykses ja hallittavin. En ol viäl kiivenn vintil, mut en muist kumminka, et siäläkä olis mittä tähän sopevaist kampet.

Tarvittissin jonkunkaltasen lokeriko, mihe olis helppo sujautta paper ja mist olis yht helppo se jälles otta. Se ei sais oll suur eikä miälelläs muavi. Eli sen tarttis soppi näihi mun salin kalusteissi, ko mul ei ol muut tyähuanet.

Nii et ei hyvält näytä tavara vähentämine. See onki usse onkelma, ko ruppe järjestämä huushollias, et tuntu olevan tarvet uusist säilytyspaikoist. Näyttä nimittäin ain silt, et tavara ova vaa huanoste järjestetty. Porstuas ei ol tarppeks kaapei, eikä kamaris, ja keittiönki tarvittis rakentta uurestas.

Mut sihe kräpsä ei saa pistä näppejäs. Nyy tarvitte oll rehelline ittelles: tarvittek ihmine oikkiastas kuus pari kumisaappai ja kolme saretakki, vaik onki syksy ja sata? Yksi vaa kerrallas käytetä, en ainaka ol ikän kellä nähny kaksi kalossei päällisi. Ja kui mont lautast tarvitte oll kaapis, et pysy henkis? Jote ruaki koko sukku kerrallas eres kertta vuares, luulen et pual tusina o enemä ko tarppeks. Eikä rua laittamissenka tarvit kovi montta kauha taikk paistilasta, viäl vähemmä munankeittimi. Pitokoki ova erikses.

Ja entäs roiti? Se viimäskuine haaste, misä piti pärjät kuukaus tai eres viikko kuurel vaattel, osott et kyl see vaa onnistu. Kukka ei eres huama, jos vähänkä vahetta krekkalitte järjestyst ja muista pest ain joukko. Haju voisis kiinnittä huamio.

Paperi o viheliäist. Varsinki tyäpaperit. Mut niittenki kans pärjä (vaik mul ny on hankala) ko ei tulost kaikki ko tallenta konel mahrollisimman pali. Yhristyksel sama juttu. Omist papereist täyty tehrä arkisto, mut täyty oll tarkkan, mitä sinn laitta. Vakutuskirja ova nyy jo vakutusyhtiö verkkopalvelus turvas. Pankin kans tehryt sopimukse mahtu pöytlaatikko, palkkakuitit saa sähköses muaros niinko tiliottekki. Kovi vähä o semmost mikä täyty säilyttä paperil.

Kirjoi täyty oll, see o selvä. Mut osast niistäki voi luappu, lahjotta vaik sairaalal taikk viärä kertakaikkias poltettavaks. Ei sen tähre, et ne huanoi olis, mut kaikill ei ol muut arvo ko tunne-.

Tunnearvost oikkiastas tarvittiski pääst ero ensmäseks. Olenk mää paremp tai ehjemp ihmine, jos säästän lehmänkettinkit vaa sen tähre, et ne on ain ollu vintis siin puuämpäris? Ne o vissi viätty sinn sillon ko lehmät o hukattu, kaua enne ko olen syntynykkä. Taikk teenk mä rikokse, jos poltan äiten ruattinkiäle kirjekurssi? Vuarelt -42, täynn virhei?
Entäs ketä varte mää säästä Ristin Voiton julkasema kirjast "Äiti, älä itke" taikk Paavo Virkkuse kirjottama opust Sukupuolisiveellisyyttä nuorille vuarelt -23? Perikunt kaiva mun ylös haurast jos he perivä tämmöst kirjallisuut.
Suure suamalaise sinise kirja mun on kans pareve viär polttolaitoksel, et säily hyvät välit. Kirjastolaitos on Suames erinomane olemas, mut nyy vanhemite sen arvo vast oikke huama. Nuarempan tunnus, et romaanikki täyty oll omi.

Yks näkemys o seeki, et ko on vähän tavara, tarvita vähän tila. Siit seura see, et piäne asunno hankkimis- ja ylläpitokustannukse ova piänemmä ko suures lukaalis.
En ol kyl toistaseks vaihtamas piänemppä torppa, kyl tämän kans täyty pärjät. Mut myänttä täyty, et piänemppän tuppa olis halvemppa tehr uusi kato.

Jaaha, nyy ole jälles jaaritell tarppeks. Tämä o semmost henke nostattamist, ittellen lähinnä. Ulkon tuule nii et torpp tutise, mut kyl mun o pakko sinn vintill kiivet. Viän hiuka suvissi vaattei sin säilö ja ihmettele samall, olisik siäl muutaki tarppetont ko lehmänkettinki:)

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

tulkaahan mukaan!

Posti toi tänään Erä-lehden näytenumeron. !!
Siinä on ruokaohjeita, kalasta. Sen verran vilkaisin.

Postilaatikossa oli myös Tuuma-lehti, josta tulin hyvin iloiseksi. Rakennusperinteen Ystävien julkaisu sisältää tällaiselle museaalis-ekologiselle henkilölle aina jotain mielenkiintoista luettavaa. Ja hengenvahvistusta, kun meinaa usko loppua vuotavan katon ja muiden hauskuuksien kanssa.

Mulla olisi vauhti päällä, mutta ajasta on pulaa. Inflaatio on vissiin syönyt mun tunnistani vartin, kun en millään kerkiä kaikkeen mihin haluaisin. Perkule, olo on niinkuin tuolla eilisen postauksen Luojalla, joka juuri aikoi, mutta kahvinjuonnin jälkeen olikin jo iltapäivä.

Mutta siitä huolimatta törmäsin taas nerokkaaseen haasteeseen. Tosin toiset ovat toteuttaneet sen syyskuussa, mutta viis siitä, hyvää systeemiä pitää testata: hankkiudutaan eroon sadasta tavarasta kuukauden sisällä. Ne voi myydä, lahjoittaa tai laittaa roskiin. Yhdeksi tavaraksi lasketaan iso määrä esim. vaatteita, lehtiä yms. Ei siis voi viedä kolmen kuukauden jätepapereita laatikkoon ja kuitata sillä koko haaste.

Tässä pitää olla tarkkana. Hävitettävät tavarat on todella vietävä pois. Ei riitä, että porstuassa on kasa roinaa, joka odottaa poisviemistä. Tästäkin on kokemusta...

Ylimääräisessä tavarassa on myös rahaa kiinni. Osa varmasti kelpaa myytäväksi. Rahalla voi sitten vaikka ostaa uutta tavaraa... En ole koskaan yrittänyt myydä mitään esim. Huuto-netissä, mutta jos oikein toimeudun, saatan kokeilla sitäkin. Kirpputoripöytä on liian vaivalloinen tapa, sitä olen joskus kokeillut.

Varma eilen epäili, ettei pysty luopumaan sadasta tavarasta. Mutta ei auta, haastan sut kuitenkin :)
Haastan myös siskon, jolla on kohta muutto edessä. Tämä on hyvää harjoitusta! Muutkin saavat mielihyvin osallistua.

Mutta nyt tiskaan ennenkuin vesi taas jäähtyy. Sitten (työrupeaman jälkeen) aloitan uuden elämän :D

tiistai 12. lokakuuta 2010

seis, seis!

Meillä sataa lunta. Taas toimitetaan tavaraa, jota ei ole tilattu.

Siis kyllähän viime talvi oli ihana, juuri sellainen kuin talven pitää ollakin, mutta ei se vielä saa alkaa! Mulla on vielä syksy kesken. Ja kun tuuleekin niin pirusti.

Onneksi vietiin Takkupään Motoguzzi eilen talvisäilöön. Onneksi mulla on puita korit täynnä. Onneksi voin istua sisällä ja naputella koneella ja takana hohkaa kakluuni.

Sunnuntaina heräsin migreeniin ja tuntui ettei se anna periksi ollenkaan. Sentään tokenin sen verran, että pääsin Taavin synttäreille. Se olikin ainoa aktiviteetti viikonlopun aikana. Nukkiskurssia lukuun ottamatta.
Olin kuitenkin onnekas, sillä näin viikolopun aikana koko perikuntani, mikä on aika harvinaista. Kaksi kävi lauantaina täällä ja kaikki kolme olivat mainituilla synttäreillä.

Olen ihan taatusti hankala anoppi. En voi sille mitään, että vaikka olen päättänyt olla kommentoimatta nuorten elämää, tulen silti tehneeksi niin. Kahden erilaisen taustan yhteensovittamisessa on ihan tarpeeksi tekemistä ilman että anoppi vielä puuttuu asiaan. Pahus että harmittaa. Toivottavasti miniä antaa sanomisteni mennä sinne mihin ne kuuluvatkin.

Pikkumies on iloinen ja reipas. On juuri oppimassa kävelemään ja ehtii joka paikkaan. Ja koska on pitkä poika kuten isänsä, myös ylettyy joka paikkaan. Eipä käy vanhempia kateeksi.

Bongasin kirjaston uutuushyllystä Kathrin Passigin ja Sascha Lobon kirjan Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria. Suosittelen. Laitan tähän otteen kirjasta, ihan alusta:
"Todellinen luomiskertomus

Alussa Jumala ei luonut yhtikäs mitään. 'Ehtii sitä huomennakin', hän sanoi ja siveli tyytyväisenä partaansa.

Toisena päivänä Jumala sanoi: 'Onhan tässä vielä viisi päivää aikaa' ja lysähti takaisin tyynykasaansa.

Kolmantena päivänä Jumala aikoi jo ryhtyä erottamaan valkeutta pimeydestä, mutta tuskin hän oli ehtinyt keittää vielä aamukahviakaan, kun päivä oli jo hurahtanut ohi.

Neljäntenä päivänä Jumala harkitsi vakavissaan, että antaisi koko rasittavan luomistyön jonkun toisen tehtäväksi. Mutta ketään toista ei vielä ollut.

Viidentenä päivänä Jumalalla oli muuta paljon kiireellisempää hommaa.

Kuudentena päivänä Jumala mietti, pystyisikö vielä jotenkin luistamaan tehtävästä. Hän ei keksinyt kuitenkaan pakokeinoa. Olihan hän sentään kaikkivaltias, ja siksi useimmat selitykset kuulostivat hieman epäuskottavilta.

Sunnuntaina viittä vaille kaksitoista Jumala väsäsi kiireesti jotakin: vettä, maata, päivän, yön, eläimet ja muuta sälää. Sitten hän tarkasteli työnsä tulosta ja näki, että se oli hutaisemalla kyhätty. 'Mutta aikaa meni vain viisi minuuttia', hän sanoi. 'Ei lainkaan hullumpaa!'."

Olen lukenut kirjan lähes kokonaan, ja mulle on selvinnyt, että kärsin keskivaikeasta prokrastinaatiosta. Ei ihme, jos välillä on vaikeaa. Mutta lohdullista ajatella, että Yläkerran ukolla voisi olla samoja oireita.

Nyt on kuitenkin selätettävä vaivansa ja käytävä töihin. Edessä on pitkä päivä.

torstai 7. lokakuuta 2010

taidetta koteihin?

Eilisellä grafiikankurssilla tein elämäni ensimmäiset vedokset. Kuva on Tove Janssonin piirtämä ja minun kopioima, jostain kirjasta. Yllä ensimmäinen koevedos ja laatta.

Tässä toinen koevedos, opettaja ei ollut tähänkään tyytyväinen. Kuva on epätarkka, ei vedos ihan noin huono ole todellisuudessa.

Suttuinen seepianvärinen vedos. Hyvä esimerkki siitä, miten vedostusvaiheessa voi pilata kuvan kokonaan.

Ainoa kelpuutettu vedos. Aion kehystää tämän Taaville synttärilahjaksi. Fammun kokoelman siemen?

Meillä oli taas mukavaa. Kaikki tekivät omia juttujaan ja puhettakin riitti. Tulin kotiin pää täynnä ideoita ja mukanani kaksi pohjustettua laattaa, joihin piirrän kuvan ensi kerraksi. Mulla oli jo kaksi aihettakin, mutta nyt olen kahden vaiheilla, josko ainakin toisen vaihdan. Työkalu pitää tehdä itse, kun en huomannut pyytää lainaksi.

Ulkona tuulee lujaa jo kolmatta päivää. Kaikki irtain on jo lentänyt tiehensä. Vaahteran lehdet tanssivat ympäriinsä ja pensaat kumartelevat toisilleen.

Siivous jaksaa innostaa yhä vain. Hyödynnän moisen puuskan ja teen sellaistakin, mikä on odottanut jo liian pitkään. Takkupää kyllä totesi, ettei kannata kehua itseään, kun on ensin jättänyt tekemättä. Kehun kuitenkin, kun nyt vihdoin kykenen näihin askareisiin. Jaksan ja haluan. Täydelliset ihmiset ovat toinen juttu, mun vaivaisen pitää iloita vähästä.


keskiviikko 6. lokakuuta 2010

elämä haltuun

Monen viikon jälkeen alkaa tuntua siltä että elämäni on taas minun. Ei velvoitteita muita kohtaan, mitä nyt tavanomaiset yhteisöllisyydet.

Ihan itseä varten grafiikan kurssi illalla. Ihan itselle siivoamista, suunnittelua ja toteutusta. Työasioihin voi paneutua ilman paniikkia.
En ymmärtänytkään, että minulla on ollut jo pitkään tunne, että niskassani on taakka. Että joku seisoo takanani vahtimassa ja hoputtamassa. Vieläpä kulkee askel askeleelta arvostelemassa ja tulee jopa taakseni nukkumaan antamatta rauhaa edes yöllä.

Itse sen vahdin sinne olin asettanut. Nyt se sai lähteä.

Sen myötä asiat selkenivät, aivan kuin olisin astunut ulos sumusta. Ilma on raikkaampaa, piha avarampi ja askel kevyempi. Se, että se todellisuudessa on kankea, ei ahdista aivan yhtä paljon kuin viime viikolla.

Olen tarttunut ikävistä ikävimpään askareeseen, saanut siitä voimaa aloittaa muita harmittavia juttuja. Yksi toisensa jälkeen ne antautuvat hoidettavaksi. Pikkujuttuja, mutta niin väsyttäviä.

Olen tehnyt paljon asioita, joissa ei näyttänyt olevan päätä ei häntää. Nyt niiden merkitys alkaa selvitä. Kohde on kaiken aikaa ollut tähtäimessä, tarkasti, en vain ole sitä tajunnut. Onneksi olen jo aikaa sitten oppinut elämään itseni kanssa ja antamaan tilaa päähänpistoilleni.

Edelleen opettelen luopumista, nyt uudella tavalla, uusien asioiden avulla.

Ei tästä tarkkanäköisyydestä ihan pelkästään iloa ole: peiliin katsoessani näen pitkän ja hoikan sijasta pienen ja pyöreän. Perkule, milloin tämä muutos on tapahtunut?

maanantai 4. lokakuuta 2010

sin men

Nyy se sit o ohi, -messut. Pää lakka pikkuhilja humisemast ja konteihi palautu tunto.

Viiren päivän rutistus tuatt hyvän tulokse, saatti pali kehumist eikä ihan tyhjäst. Meill ol hauska, erilaist, miälenpainuva ja viihryttävä, nii ohjelma ko koko osasto. Tipui ei kuallu, mikkä ei menny mynkä ja kaik tuatti eilän ehjän kotti.

Pääsin ero pianoismallist enkä ny vähä aikka tahro sitä nähräkkä, saati kuull kommentei siit. Oikkiastas juur ny tuntu silt etei kest eres puhell messuist enä. See mene ohi ja ens viikoll täyty pittä semne purkupalaver, misä kerrata hyvä ja vähemmä hyvä asia.

Ole melkke maann koko päivä, vaik nousi ylös jo seittemä ajois. Lueskelin yhren kirjan, kuinkas muuto. Ulkon o ruvennu tuulema ja tupa on käymäs kylmäks. Ruppen nyt virittämä tult hellanpessä ja sit tarvitte siivot ja tiskat ja mitä kaikki, huusholl on ko pommi jälilt ko olen käyn koton vaa nukkumas.

Koiri o ikäv ja ne tarvitte hakki kotti koht ko ole saan torppa eine lämmitetyks. Kyl elämä täst taas rauhottu.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Väliaika

Kirjamessuviikolla en ehdi kommentoimaan enkä raportoimaan eloani tai oloani. Kuka tahtoo tavata, tulkoon messuille tai odottakoon ensi viikkoon.
Kirkkokatu 10:ssä (sivupalkista) on kuvia pienoismallista, joka on nyt valmis. Lähes. Tänään teen vielä fiksauksia, vaikkei pitänyt enää, ja sitten en katso koko kapinetta ennenkuin on jo liian myöhäistä.

Nähdään.

torstai 23. syyskuuta 2010

matalalentto

Nyy ei ol luvas kuvi, vaik niit onkin kameras orottamas. En kertakaikkisest kerkke niit tänn purkama.

Olen menos kolmatt päivä ympäristökoulutukse, misä puhella valla enklanniks ja see vaati keskittymist. Ei voi eres torkatta hetkeks. Ei kyl ol ollu tarvettaka, siks miälenkiintossi  assioi käsitellä.
Huamas kyl, et assiamukane sanasto ol hiuka hakuses. Nyy, ko se ruppe olema muistis, ollanki viimäses päiväs ja jos kurss jatku ens kevän, kerkke sana jälles kattoma miälest.

Meil ol viikoloppun suur murhenäytelmä. Naapurin suur koiranretku tunki ittes kanatarha ja puri Ukko-kukon kualiaks. Ukkopark pualust ittiäs ja Tyynet urhoollisest ja mee mentti appu kon kuultti häne huutos, mut see ol myähäst. Tyyne ol koskematon mut järkyttyny ja hän kual hiuka myähemmi silkast peljästyksest ja leskeks jäämise surust.
He oliva jo vanhoi, kuko seittemä ja Tyyne yhreksä vuare, nii et ei sunkka he enä kaua olis muutonka elän, mut en olis heil tommost loppu tahton. Kuko ol nii kiltt ja hualehtivaine ja Tyyne oikkia touhukkuure perikuva.
Mul o kovaste paha miäl heijän takias ja kaippan heit joka päiv. Kuulostelen viäläki Ukon kiakumist ja olen joka päiv ollu menos heit ruakkima. Vaik he oliva vaa kanoi, he oliva kuitenki osa mun elämä ja mää tykkäsin heist kovaste.

Kirjamessu lähestyvä ja monttalai on viäl tekemät. Onneks meit on suur joukko.

Lauanta alka nukkiskurssi ja sitä olen hiuka valmistellu, vaik lopullise suunnitelma teen sit vast ko olen kurssilaise kerra nähny ja heijän kans puhellu. Olin kyl kahre vaiheil et jatkank lainka enä, mut jollantavall olen tykännykki siit ja jos toise kerra tahtova jatka ni hyvä.

Itte alotin krafiikkakurssin eilä. Mun pit alotta jo keväste, mut en jaksan. Eilän sit tein ensmäsen laatan syävyttämist vaill valmiks. Mont vaihet ja pikkutarkka nysvämist, mut se voi oll juur mul sopeva. Ko keksis vaa sopivi aihei. Nyy jäljensin taiteilijan piirrokse, et pääsin opettelema tekniikka.

Kato vuata ain vaa ja torpp ruppe märäntymä. Kui voiki oll vaikkia saar joku tekemä asial jotta? Luulis et kaik tekevä miähe o muuttan Sulkaval taik jonkkus. Torellisuures kaik ova nii ylityällistettyi ete kukkan kerkk auttama. No, jollantaval tämä selkki, joskus. Ko vaa hermot kestäis.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

voittoja ja tappioita

Onpas ottanut lujille. Pienoismalli alkaa olla viimeistelyä vaille, joten siinä asiassa tulee voitto kotiin. Mutta se on vaatinut tiivistä istumista.

Maanantaina alkoi flunssa. Ja sitä riittää. Jäsenet särkevät, aivastukset saavat vatsalihakset kramppiin ja keuhkoputket ovat kuin raastimen jäljiltä. Tavallinen flunssa siis. Eiköhän se kohta hellitä.

Hyvä uutinen on myös, että sataa vettä. Sadevesitynnyrit tulvivat ja voin vihdoin pestä saunan. Vettä on nimittäin luvassa runsain mitoin lisää.

Huono uutinen on, että sataa vettä. Sitä sataa vintinrappuun, salin uunin päälle ja keskelle porstuan lattiaa. Muunmuassa. (onko tuo yhdyssana?)
Testivoittaja on kuivatuksessa, sillä se onneton seisoi juuri siinä kohtaa, mistä ensimmäinen vesinoro valui sisään. En tiedä, milloin se olisi niin kuiva että sen uskaltaisi käynnistää. Ainakin uuden, kuivan pölypussin se tarvitsee ennen seuraavaa paseerausta.

Tein kattofirmaan tarjouspyynnön. Se olisi pitänyt tehdä jo keväällä, mutten kuitenkaan tehnyt. Olen vissiin melkoisen tyhmä: jos katto kerran vuosi jo viime talvena, se tuskin on itsekseen korjautunut. Huoh.

Harkitsen vakavasti kirkonkylään muuttamista. Kaikki merkit viittaavat siihen, että siellä ei tunneta vuotavia kattoja. Muita haittoja saattaa olla sitäkin enemmän...

Toisaalta luumut kypsyvät. Niitä on vissiin tulossa ainakin sata kiloa. Eli kivaa, ne maistuvat hyvältä ja perkule, mihin niitten kanssa taas joutuu. Kompostiin menee suurin osa.

Blogitaukoa on odotettavissa lisääkin, sillä kirjamessut lähestyvät ja muutakin kiirettä on luvassa. Eikä se pienoismallikaan ihan valmis vielä ole.

Loppuun vielä kuva Westerlandin nupusta. Se jaksoi tehdä muutaman nupun kuivuudesta huolimatta. Yksi voitto lisää.

lauantai 4. syyskuuta 2010

yäelämä

Olen ollu jälles kiirune monestakki syyst enk ol kerjenn tännekä sitä valittama. Ei silti et siin mittä valittamist olisika, mukava ko aik kulu;)
Tämmöste kans puuhates ei huamakka ajan kulumist. Mut nisk tule kippiäks ja silmä ruppeva valuma vett ja sit huama, et tarvittis vissi pittä tauko.
Jotta valmistakki ruppe hiljalles tulema. Katot ei ol viäl paikallas eikä niit laitetakka enne ko iha viimätteks. Vaik nyy näyttä et hyvä tule ni taita oll viäl pitkäs kuuses seki asi. Mut yritetä.
Ettei elämä men pelkäks nyhertämiseks, täyty panosta välil yäelämän. Sen tähre olinki eilä Walon mäel yäperhossi ihmettelemäs. Tomsel virityksel niit houkuteltti katteltavaks.
Vaikk kuva onki tärähtäny nii osaottajat ei ollu. Oroteltti yäkiitäji ja muit lennokkai ja puheltti ökkiäisasioi orotelles. Hiuka koit satta ja tuuliki yhre eine, mut lopultas saatti nähtävil muutama yäkköne ja joku merkilline lureki kiipes lakanal. See ol semne ulko-lure eikä mikkä mailmalt tuattu lutikka ko vert ime.

Nyy olen lährös kirkonkyläl ja sen jälkken jatkan rakentelu. Jote minust mittän kuulu ni lorvikamarist löytä. Kannatta tul sisäl siin kiromise ja noitumise välis. Eikä kannatt ruvet kättelemä, etei liimauru kiines.

maanantai 30. elokuuta 2010

vilutta

Olen ollu koko eiläsen päivä ihan kohmes. Ja ko palelen, en pyst tekemä mittä. Mun mene sorme nii kontta etei ne taivu enkä pääs kunnol kävelemänkä.

Sen tähre men eilänenki päivä hukka. Lisseks olen viäl hytistessän jännittäny kaik lihakse ihan tönköiks. Meinasin ajat aamul liikennevalois toise peräpeilin kurttu, ko en saan siirretyks jalkatan nii noppiast ko olis tarvinn.

Mul ol eilä tuvas 18,1 astet, nii et en ihan turhast valit. Lämpesin saunas tiätty eine verra, mut kyl tartt laitta hellan tuli ennenko vois menn nukkuma.

Ja sit ei tullu uni. Ei vaik viimäs yän taivas ol pilves eikä kuu paistan akkunast sisäl niinko muin öin. Vaikken nukkunukka, näin silti unt. Unes olin kovaste tuskas vaateostoksil, en löytän mittä sopevaist krekkala ja sen lisäks kaivoin koko aja nenä. Ja ihmetteli, ko kukka ei tuntunu sitä huamava.

Mist tuli miälen et en juur koska näe mittä painajaissi, mut tomssi muuton kummallissi unei tämän täst. Siis harmittavaissi, ouroi, nolottavi mut ei ikä pelottavi. Ei vissin kertta vuares. Mul o vilkas yäelämä jos olen nukuksis, mitä en kyl ain itte erota. Jourun aamul miättimä, et olenk nähny unt vai onk semmost tapattun? Heh.

Ko en siis saan unt, tul miälen et voisin alotta uuren kirja, mink olin laittan sänky viäre orottama. Sit tul kauhi ahristus: en millä jaks tutustu niihi uussi ihmissi mitä siin kirjas kumminki on. En nyy keskell yät kumminka.
Jumankekk, en ol viäl ikä tomsestakka asiast murhettun. Et tarvittek mun täst lähtien tutustu kirjallissi hahmoihi etukätte, et saatan lukki keskell yät? Voisik joku toimi esittelijän ja kertto mul, et josas meina lukki sen ja sen kirjan, ni siin o semssi ja semssi ihmissi, etes sit hämmästy? Kyl mene elämä vaikkiaks.

Mist ihmest mun päähän tul semne ajatus, et mun tarvittis tuntti sen kirja henkilöt ennenko voin ruvet lukema? En ymmär.

Nyy on muatiplokeis alkamas semne haaste, et syyskuu aikan käytetä vaa kuutt vaatett. Valita ne kuus ja sit piretä niit koko kuukaus, ei ostet uussi eikä vaihreta enemppä ko mik o alus valittu. Näitte kuure vaatte lisäks saa käyttä erilaissi sukki, hatui, huivei ja takei, ja kenkki tiätyste.

Tarkotus on kokeill, kui vähill krekkalil ihmine tule toime, ko vaa tahto. Ja kiinnittä huamio roittie hualellisemppa hoito ja sihe, et alumperi valittais paremmalaatussi ryysyi, mik kestä kauan pittä.

Tekis miäl otta ossa, se soveis mun iankaikkisse ryjänvastystamisprokrammihin. Voisin siivot vaatekaapist kaike muun pois, jättä vaa yhret housut, hamen, kaks paitta ja villataki ja vaiks mekon. Jos mul olis mekko ja hame... tartteki menn vaateostoksil. Vai kui?

lauantai 28. elokuuta 2010

puutarhamurhelmia

Tämä päiv o menny kokonas kansanterveyre hyväks. Ja kanatte. Taik siis Tyynen ja Ukon.

Muuto ole kulken ympärs trekooli niinko joku haable enk oll saan mittä aikka.

Mut joku muu o saan: mun uusimmas istukses o kaivelttu oikke urakal, nii et päivälilja kallisteleva sinn tänn ilma multta juurtes ympäril. Mustrastan kakarat o ollu toimes, enk saa niit millä uskoma, etei siäl saa kaivell. Nyy laitin vanhan katin tost rappu erest sinn puska all, jos he sitä hiuka pelkkäisivä:
Hän vissi vähä liikatt, ko kuva o epätarkka.

Sain Takkupäält kukkasen. Taik oikeastas se o pensas, en kyl tiär mikä. Hän ol repässy sen tyäpaikalt säiliöaluelt. Siäl kasva usse erikoissi kasvei. Tuntek kukka:

Leht o tomse muatone:

Kamera tykkä tarkentta jokapual muuhal mut ei siihe ko tahtoissin.

Peurat oli taas haukannu mun punatammestan latvan poikk, se piti laitta häkkin:

Se tammi siis, latva o tiäs misä. Ja ko me sitä ihmeteltti, ni Takkupää löys uuren penssa viärest:

Mikä mahta täst tulla? Kovi on kasvamas, vaikk maa on niin kuiva etei lappio pyst.


Ko oikasin selkän ni naapurin kesantopelto näyt ihan sinertävält. Siis noitte kellaste valvattie joukos kasva jotta sinist? En täält liki sara metrin pääst nähn mitä ne vois oll.

Mut omal pihall murhet vaa riittä. Olettek ikä nähny kuivemppa kaivo? Tualt vasemmalt ylhält pruukkas vesi iha tursuta kaivo sillon ko olin piän ja kaua sen jälkkenki. Ei sitä muuto huamann, mut sillon ko kaivo tyhjennetti pesemist varte sen näki. Nyy ei ol enä meininkiäkä.

Otin viimätteks koirat mukka ja läksin kattoma sitä sinist peltto. Mennes sivutetti helikopter:

Hän ol kuallu niinko sanota saappa jalas eli suara lennost vissi. Noit lentele puutarhas niinko helikopterei, semssi piänemppi sinissi mik o mun miälest kaunemppi, ei ol tänä vuan juur näkynykkä. Piänen peljätti surenkorennoi ko aikuse sanosiva et ne ottava niin kovi kiines et nahk lähte mukan. Viäläki puistatta.

Mut se sinine pelt. Sinn ol kylvetty kaikkilai, hernettäkki, mut enimmäkses siäl kasvo hunajakukka ja näit:

Harvakseltas jokast ja saviheinä joukos, mut mun ol pakko noukki muutama ruiskukka maljakkon. Ne oliva niin kaunei. Jos huamen kävis hakemas rinkeplummi kasitiän varrest, ne on kans elokuun kukkassi.

Muuto o kaik hyvi.