torstai 30. joulukuuta 2021

Voi, olisitte vaan hiljaa

 


Kuten olen ennenkin sanonut, hyvää tarkoittavat ihmiset aiheuttavat usein enemmän vahinkoa ja pahaa mieltä kuin tarkoituksella ilkeät. Olen niin väsynyt yrityksiini puhua tilanteestani läheisilleni, että joudun puremaan huultani etten sanoisi rumasti. 
Yritän olla valittamatta, mutta olisi helpottavaa purkaa jollekin näitä pieniä harmeja joita puhevaikeudet aiheuttavat. 
Kun viime viikolla vastaantulijat toivottivat hyvää joulua, eikä vastauksestani saanut selvää. Kun olen lykännyt ajanvarausta hammaslääkärille, koska se pitää tehdä puhelimessa. Tai kun voi enää osallistua keskusteluun kassajonossa, pihalla tai puurojuhlassa. 


Tai kun tekisi mieli ostaa uusi vaate, joka oikeastaan olisi tarpeenkin, ja mieleen tulee, että kuinka kauan vielä voin pukea itse. Eikä sitten enää huvitakaan miettiä vaateostoksille lähtemistä. Enkä pystynyt laulamaan yhtäkään joululaulua... 
Puhuin näistä masentavista mietteistä siskolleni, ja kerrankin hän ei ymmärtänyt lainkaan. Kielsi ajattelemasta moisia ja neuvoi jatkamaan elämää kuten tähänkin asti. Tiedän, että hän tarkoittaa hyvää, mutta kokemusteni vähättely oli kyllä pettymys. Tuntui, etten saisi olla näkyvästi surullinen tilanteestani vaan pitäisi olla kuin  ei mitään olisi menossa. 
Eikä sisko ole ainoa. Sama reaktio tulee helposti muiltakin, joille joudun asiasta kertomaan. Osaksi se johtuu tietämättömyydestä tai ajattelemattomuudesta. Sisko ehkä ajattelee, että kun ei puhuta niin se ei tapahdu. Kieltää kun ei kestä ajatella. 
Olenkin tyytyväinen, että sain mahdollisuuden käydä keskustelemassa Tyksin psykologin kanssa. Siellä voin olla rauhassa surkea, sääliä itseäni ja itkeä ilman että toinen hermostuu ja alkaa puhua tyhmiä ja vähätellä. Sen jälkeen on huomattavasti helpompi olla. 


Jotain hyvääkin siis tapahtuu. Kuten foniatrin lausunto, ettei nielussani ole rakenteellista vikaa. Nieleminen onnistuu, vaikkakin hitaasti. Ääntä tulee, mutta se vaatii enemmän ilmavirtausta, jonka takia hengästyn ja väsyn puhuessani. Saan apuvälinelainaamosta laitteen, joka vahvistaa puheääneni jotta ei tarvitse ponnistella. On myös olemassa sovellus, joka muuttaa tekstin puheeksi. 
Kohtaamani hoitohenkilöt ovat osanneet suhtautua oireisiin ja tuntemuksiin hienosti. Saan apua ilman vähättelyä tai vääränlaista kannustamista. Ei tarvitse kuunnella, kuinka tämä on vain vähäinen juttu ja että suhtautumalla positiivisesti kaikki järjestyy. He kertovat vaihtoehdot ja myös seuraavan vaiheen mahdollisuudet. Voin luottaa siihen että saan tarvitsemani avun ja saan myös olla surkeissani. Saan sanoa ääneen, että toivon nopeaa loppua ilman että toinen hermostuu. 
Valittaminen ei tietysti asioita muuta. Minullakin on vielä paljon asioita, jotka tuottavat iloa ja tyytyväisyyttä. Eihän diagnoosini ole vieläkään varma. Ei varmistu varmaan pitkään aikaan. Mutta jo tähänastinen puheen vaikeus on iso asia minulle. Joten parempi olla vaan ihan hiljaa, puolin ja toisin.