perjantai 27. joulukuuta 2013

kuvia

En ole aikoihin lisännyt tänne kuvia, vaikka niitä on kertynyt jonkin verran. Edelliset olivat tablettikuvia ja aika alkeellisia, seuraavassa on sitten todella laadukkaita kännykkäkuvia...


Olemme siis Sohvin kanssa tehneet ahkerasti töitä koko syksyn.

Kun taas Hertta on viettänyt luksuselämää muumipapan rapsuteltavana.
Pikkuinen Taneli juhli pikkujoulua näin railakkaasti? Eipä vainkaan, vaan sukujuhlat ovat väsyttäviä, vaikka kyseessä olisikin omat ristiäiset.
Mutta eilen olimme joukolla Tapaninkävelyllä:
Myrsky oli katkaissut puun naapurin pellolle.
Toinen oli kaatunut tielle, mutta joku oli sen jo siirtänyt sivuun. Aivan laho, ei ihme että meni nurin.
Jotain värikästä maisemassa tähän aikaan vuodesta..
Talviset mustikkarivistöt ovatkin ihan joulunpunaiset, ensimmäistä kertaa näen kun niillä ei ole lunta peittonaan.
Kylämme on erikoistunut marjanviljelyyn, pelloilla kasvaa mustikoiden lisäksi mansikkaa ja vadelmaa.
Metniitunoja on taas täynnä vettä. Kesällä oli toisin.
Mummon mökki on kylmillään. Käyn joskus istumassa rappusilla ja kuuntelemassa lapsuuden ääniä.

Tietenkään en ollut kävelyllä yksin.
Meillä ei ole enää vuosiin nähty kuurapartaa, mutta kuraparta oli nytkin mukana, Hännän saa näyttämään muhkealta, kun heilauttaa sitä oikealla hetkellä kohti kameraa. Ellette ole tienneet.
Kotipihan ihmeitä: rapunpielen laventeli voi hyvin ja orvokki kukkii vieressä. Joulua vaan itse kullekin...
Kaukasianpihta on antanut periksi tuulelle ja kallistanut helmansa. Outoa, että se noin irroittaa otteensa kasvettuaan tässä monta vuotta. Noinkohan sitä enää saa suoraksi?
Jouluruusulla taitaa olla kevättä rinnassa...
...ja lumikelloilla ihan varmasti. Näitä piikkejä on jo vaikka kuinka. Kyllä nyt olisi aika sataa lunta, muuten meillä on kesä talven keskellä.
Kovasti on erilaiset maisemat kuin vuosi sitten. Toisella lailla mukavaa tämäkin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Tunnelmissa

Hyvää joulua, sehän jatkuu vielä.
Tänään on juuri se päivä vuodesta,  kun ei pueta ollenkaan vaan hengaillaan yöpuvussa hela dag.
Valvoin eilen perikunnan lähdettyä pikkutunneille asti, istuin salissa kynttilänvalossa lukemassa.
Tänään olen katsonut Viirun ja Pesosen joulupuuhia ja pelannut!!! uudella vekottimellani jotain farmipeliä. Olen kovasti huolissani kun rehunvalmistus kestää niin kauan ja ammut ovat nälissään...

Kuvat ovat tältä päivältä. Sisällä on kovinkin jouluista, mutta ulkona sitten taas ei.


Jos kesällä oli kuivaa, niin nyt riittää vettä. Pitänee olla tyytyväinen, kun lumi tulee juoksevassa muodossa eikä joudu lapioimaan. Kovat tuulet ovat siirtäneet pihakeinua melko kovakouraisesti ja se on joutunut rähmälleen aidan viereen. Mahtaako siitä saada enää toimivaa heijaria.


Sohville oli luvassa pitkiä kävelylenkkejä koko loman ajaksi. Edes pukin tuomat puuhalelut eivät riitä korvaamaan tätä pettymystä. Ongelmahan ei tietysti ole sää vaan mamman laiskuus. Mehän ei kuitenkaan olla sokerista, vai kuinka?
Kuvat on otettu tälläkertaa sillä uudella vekottimella, semmoinen valkoinen läpyskä. En osaa sillä vielä kovasti mitään touhuta mutta opettelen. Näitä postauksia on varmempi tehdä vanhalla konstilla, kunnes olemme läpykän kanssa tutustuneet toisiimme. Ja kunhan ne lehmät on ruokittu...
Kuvien huono laatu ei liene läpyskän vika, vaan ongelma on enemmän valossa. Tai sen puutteessa.

lauantai 21. joulukuuta 2013

mikä joulu..?

Huomenta vaan. Olen tavoistani poiketen herännyt vasta puoli kahdeksalta. Taisin olla jokseenkin väsynyt.
Työ on ollut vaativaa viime aikoina ja kuten tunnettua, se rasittaa myös fyysisesti. Siis se vaativuus, ei mun työni.
Jonkin kerran on käynyt mielessäni, että suuressa organisaatiossa työskentelyssä on puolensa. Asiat ovat selviä ja saa keskittyä pelkästään omiin tehtäviinsä. Niin minä sen muistan.
Totuuden nimessä, ei se ihan niin mennyt. Piti silloinkin sopeutua moniin muutoksiin, joskus ilman mitään varoitusaikaa, eikä ne kaikki olleet niin mieluisiakaan. Eikä siitä organisaatiostakaan aina ollut tukijaksi, vaan oli ihan itsekseen selvittävä. Aika (tässä tapauksessa yksi vuosi) kultaa muistot?
Sitä paitsi tämä nykyinen työni maaseudun kehittämisen parissa on merkittävästi mielekkäämpää kuin entinen.
Sosiaalisuuteni määrä on pysynyt ennallaan, joten se kuluu kokonaan työpäivän aikana enkä jaksa vapaa-ajalla enää lainkaan seurustella. Kaikki harrastukset ovat jääneet ja olemme istuneet kolmisin kaikki syksyn illat. Sohvi, Hurja-Hertta ja minä.
Sohvi piti käyttää taas hammaslääkärissä, kun sen ientulehdus ei antanut millään periksi. Hammaskiveäkin oli taas vaikka kuinka. Elukka nukutettiin, otettiin verikoe ja putsattiin leegot ja laitettiin taas pitkälle antibiootille. Huoh. Koko tiistai-illan istuin tärisevä koira sylissä, se kun ei millään meinannut lämmetä. Yöksi petasin sille villashaalin ja aamulla se oli sentään taas entisellään.
Ovat vihdoin kehittäneet koirille sopivan tabletin, joka maistuu ja erityisesti tuoksuu maksalta ja jonka Sohvi ottaa vastaan kuin karkin. Innoissaan.
Hertan kanssa vallitsee taas työmarkkinarauha. Eräänä aamuna oli tuvan lattialla jonkin jyrsijän sisälmykset(...)
Muuten katti on siirtynyt  lähes kokonaan sisäkissaksi. En ole jaksanut aamuisin jahdata sitä kantaakseni sen pihalle ja niinpä se saa olla päivät sisällä sillä sopimuksella, että siimahännät pidetään kurissa ja muutenkin eletään sisäsiististi. Vaan tästä johtuen mirri on levinnyt vallan kaksinkertaiseksi. Kesällä sain vielä hävetä, kun se oli niin laiha ja naapuri taisi epäillä ettei sille anneta ruokaa. Nyt alkaa näyttää siltä, että mulla ei ole järkeä olla syöttämättä sitä liikaa.
Miksi vika on aina minussa? Tätä sietää joskus miettiä.
No siis. Joulun suhteen en ole tehnyt vielä mitään. Paitsi kuusi seisoo salissa ja siinä on valot. Koristelen sen sitten joskus.
Sähkökyntteliköt virittelin ikkunoille myös, täällä pimeyden valtakunnassa se on jopa järkevää. Kaamosmasennukseen ei ole syytä hankkiutua ehdoin tahdoin.
Jotain jouluaaton menyytä pitää suunnitella ja tehdä sitten tarvittavat hankinnat. Yhden päivän vietän sukuloimalla, täältä pitää päästä vähän muualle.
Uutisissa luvataan taas illaksi myrskyä, joten meillä istutaan ehtoolla kaikki samassa tuolissa kuuntelemassa pihapuiden ryskettä. Epelit ovat  nimittäin keksineet sylissä nukkumisen ihanuuden. Välillä ne tunkevat molemmat yhtäaikaa syliin ja ennenpitkää käy aina niin, että aletaan huitoa ja töniä. Suurimmassa vaarassa siinä on mun nenäni, Hurja-Hertan tähtäys ei aina ole ihan kohdillaan.
Mutta siis joulua odotetaan ilmestyväksi. Toivon että se ehtii kaikille.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

jotain rajaa

Alkaa tämä maalaiselämä kohta nyppimään. Se, että on aina pimeää ja liukasta ja märkää ja kylmää ei haittaa suuremmin. Mutta kun hiiri syö uuden auton sisuksiin (takapenkin päälliseen) reiän, SE on viheliäinen vääryys. Ja kun se hiironen osasi vielä laukaista kräpsän jäämättä kiinni, niin se on jo rikollista. Sota on alkanut eikä rauha palaa ennenkuin tulee vainajia, kuten sodassa on tapana.
Tuli tuossa pikkujouluna kastettua uusin sukulainen, pojanpoika. Ellen ole vielä kertonut. Eli kyllä täällä tapahtuu myös hyviä asioita. Mennessäni kastetilaisuuteen ristilapsen isoveli eli armas lapsenlapseni no 1 tervehti iloisena: Täti! Pitäisi varmaan käydä vähän useammin.
Ja joulukuusessani on jo valot. Toisaalta poltin peukunkynnen ihan mustaksi, vaikka puitakin olisi ollut. Peukku syttyi helpommin.
Mitäs muuta. Töissä on kivaa. Kotona on kivaa. (paitsi autossa vähän harmittaa)
Joulukortit unohtuivat tänä vuonna lähettämättä.
Myrsky katkaisi sähköt vain yhdeksäksi tunniksi. Metkaa lähteä töihin kynttilän valossa, piti työpaikalla silmäillä peiliin, että mekko oli varmasti oikein päin yllä.
Jouluostoksille tekisi mieli, mutten ymmärrä koska siihen olisi aikaa. Ehkä joulun jälkeen?

torstai 21. marraskuuta 2013

sohjoista

Jee, nyt sitten on satanut lunta. Tai ihan loskaa se oli, vetelää roiskuvaa hyhmää.
Eli ei kovin kivaa.
Ei sentään ollut liukasta, mutta muuten ikävää.

Mistäpä muusta sitä valittaisi kuin säästä. Kaikki muu on kohdallaan.

Paitsi että hammaslääkäri on tilaamatta. En koskaan muista sitä silloin, kun ajan voisi varata. Muuna aikana se on jatkuvasti mielessä. Hampaastani lohkesi pala ja nyt kielenpää on ihan ruvella, kun sitä pitää pyörittää siellä hampaankolossa koko ajan. Pitää kohta kirjoittaa kämmenselkään, että muistaa.

Olen edelleen ihan koukussa Ruotsin miljunäärifrouviin. Se on ihan seinähullu ohjelma. Madamet on vähintäänkin erikoisia, ellei peräti vinksahtaneita. Maisemat on kyllä kauniita, autot komeita ja koirat sieviä. Mutta naiset siis melko sekopäisiä. Viimeisimmässä jaksossa yksi teki laulun toisesta joka tietty vetäisi herneen nenään. Hitonmoinen huuto puolin ja toisin. Eikä mulla ole parempaa tekemistä kuin tapittaa sitä. Niin että kuka se sekopää olikaan..?

No, huomenissa sentään sivistän itteäni korkeakulttuurin parissa ja menen oopperaan. Jotakin sentään.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

kuutamolla

Huomenta, melkein. Keitän kohta toiset aamukahvit.

Tuo hemmetin täyskuu valvotti koko yön, vasta aamulla kuuden jälkeen nukahdin. Ei auttanut lukeminen eikä varpaiden heiluttelu, aina vaan piti kääntää kylkeä ja tuli hiki. huoh.
Viikko hurahti taas ihan kainalosta enkä ole tehnyt muuta kuin töitä. Perjantaina olimme tj:n kanssa seminaarissa ja sen jälkeen I-kea-ssa. Työpaikkani on siitä mukava, että siellä sisustetaan huolella työtilat kaikkien mielen mukaisiksi.

Lukaisin muuten yhtenä iltana sitä auton käyttistä, ja kuinka ollakaan, osoittautui, että auton suunnittelijan ja käyttäjän mielikuvat symboleista ovat vastakkaiset: olin todellakin lämmittänyt takalasia, koska mielestäni sen symboli oli selvästi etulasin näköinen. Japanilaisten mielestä siis ei.
Samalla tulin nähneeksi tekstin, jossa kerrottiin valoista. Siinä pyydettiin huomioimaan, että xenon-valot kestävät pidempään, kun niitä sytytetään/sammutetaan mahdollisimman harvoin. Ei siis ole suotavaa sammuttaa valoja liikennevaloissa.  ...???!

Eilen oltiin siskon kanssa shoppailemassa, syskondag siis. Herranpieksut että se on raskas liikuntalaji. Kukkaro ei rasitu ollenkaan niin paljon kuin sen kantaja. Varsinkin kun päivän päätteeksi mentiin, yllätys yllätys, I-ke-aan. Siskon piti kasvattaa keittiön kaappirivistöä. Minähän en mitään tarvitse, ennenkuin olen ostanut toisen asunnon.
Eikä se liikkeessä kiertely niin aikaa vienyt, mutta jonotus oli pitkää ja toistuvaa. Ensin keittiöneuvontaan, sitten kassalle ja lopuksi tavarantoimitukseen. Onneksi talossa oli monenlaisia sohvia ja tuoleja, joita saattoi koeistua odotellessa. Paitsi tietty kassalla, mutta se olikin lyhyin tuokio.
Ilmeisesti kaikki muutkin maalaiset olivat olleet lauantaiostoksilla, koska trafiikki kotiinpäin oli kiivasta. Ei puhettakaan että olisi saanut rauhassa ja itsekseen ajella, koko ajan oli jonoa ja hillittömiä ohituksia.

Saa nähdä jaksanko ehtoolla katsoa Siltaa. Todennäköisesti kyllä, kuulla on tapana valvottaa useampana yönä. Jospa saunominen auttaisi saamaan edes vähän unenpäästä kiinni. Tai sitten siivoan tuvan kaappeja.

Nauttikaa aurinkoisesta sunnuntaista, kenellä semmoinen on. Ja hvyää työviikkoa niille, joilla on.

maanantai 11. marraskuuta 2013

muistiinmerkintä

Pitää oikein vastaisen varalle kirjata ylös: tämän huushollin imurointiin (päällisin puolin) menee aikaa puoli tuntia. Siinä ajassa saa jahdattua kaikki villakoiransukuiset ilmentymät nurkista.
Ei siis enää mitään tekosyytä olla siivoamatta.
Ja ihan vaan tiedoksi itselleni, että isonkin tiskin tiskaa vartissa, jos on kuumaa vettä. Ettei sitäkään puuhaa tarvi tolkuttomasti siirtää, varsinkin kun nyt on taas vettäkin yllinkyllin.
Viikottaisen pyykinkin pesee puolessa tunnissa  ja huussin tyhjennys vie kymmenen minuuttia, paitsi pakkasella enemmän.
Että mikä tässä talossa oikein mättää...? kysyy nimim. kellokalle.

Karvahaalariosasto ei yhtään tykkää siivoamisesta. Se on niiden mielestä henkilökohtainen loukkaus yksityisyyttä kohtaan ja suorastaan väkivallalla uhkailua. Siivouspäivänä täällä luimistelee kaksi erittäin närkästynyttä otusta, jotka vielä väsyvät touhusta niin, että nukkuvat sitten koko illan. Vaikka minä olen se, joka kävelyttää Testivoittajaa ympäriinsä ja heiluu rievun kanssa.
Viime viikolla tehtiin toimistolla vähän asennus- ja sisustustöitä ja niiden jälkeen piti imuroida. Sohvi vallan järkyttyi. Sen ei vissiin ollut tullut mieleenkään, että työpaikoillakin siivotaan.

Vielä kun ehtisi käyttää autoaan pesulassa. Syrjäkylän mummujen ei pitäisi ostella mustia autoja: niissä näkyy kaikki kurat. Ois pitänyt ottaa se valmiiksi kuran värinen vaan. Ja vielä: miten ihmeessä saan tuulilasin kirkastumaan? Se veti taas tänään huuruun kun piti lähteä kotiin (mulla ei ollut lämppärijohtoa mukana)
Auttaisko jos lukisi sitä käyttöohjekirjaa vaikka? Kun eihän se paljon auta, että kaikkien nappuloidenpaineluiden jälkeen kirkastuu TAKAlasi? Vai pitäiskö vaan tulla kotiin perä edellä? ihmettelee hän.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

vilkas viikko

Uusi työ vaatii aiempaa enemmän, sekä aikaa että paneutumista. Olen iltaisin niin väsy, etten juuri jaksa avata kotikonetta edes toisten blogien lukemiseksi, saati oman päivittämiseksi.

Viikko alkoi kurjasti, olin huonovointinen koko sunnuntain ja vielä maanantainakin. En uskaltanut edes syödä kunnolla kun koko ajan oli puklu olo.
Tiistai ja keskiviikko meni työmatkalla Hämeenlinnassa. Liekö ollut vatsataudin vaikutusta tai jotain, mutta en muista koska olisin viimeksi sekoillut yhtä paljon. Parkkiautomaattikin oli kuin toiselta planeetalta.
Myrskystä ei ole mitään havaintoa, olimme pahimman myräkän aikana tiiviisti sisällä ikkunattomassa auditoriossa.
Kotiin tullessa myrskyn jäljet olivat kyllä nähtävissä. Tienvarsilla näkyi kaatuneita puita ja kotitie oli pienten risujen ja muun roskan peitossa. Mitään suurempaa tuhoa ei kuitenkaan ollut syntynyt.
Sohvi oli luottohoidossa ja tuli iloisena vastaan kun menin hakemaan. Iso helpotus kun ei tarvitse murehtia sen viihtymistä matkojen aikana.
Loppuviikko meni toipuessa.
Eilen istuin koko päivän bussissa, siltä ainakin tuntui. Kävimme isolla porukalla kyläkaupassa, siinä suuressa. Tu-uri-ssa.
Voi hyvän tähen! Valtava halli täynnä tavaraa, ihan samaa kuin kotikaupoissakin ja samoilla hinnoilla. Hiukan nuhjuisempi ympäristö ja paljon isompi paikka, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Kun laskee matkakustannukset mukaan, niin tuskin kukaan säästi ostoksissaan rahaa.
Mulla säästyi runsaasti, kun en ostanut kuin yhden asian, eikä sekään ollut mikään löytö.
Ostin nimittäin uuden aamutakin jota olen pitkään hakenut. Tämäkään ei ole ihan sellainen jota olin ajatellut, mutta tarpeeksi lähellä. Se täyttää monta vaatimusta: se on tarpeeksi pitkä, siinä on taskut, se on lämmin ja ennenkaikkea se on musta. Ei enää nokitahroja olkapäällä. Tai jos onkin, niin eivät näy.
Reissu kesti 14 tuntia. En enää ikinä vastaa puhelimeen vessajonossa.
Tänä aamuna lorvin uudessa morronrokissani puolille päivin. Sitten oli pakko tehdä vähän kotitöitä ennenkuin lähdin Kaukolan kartanon kamarikonserttiin. Sieltä tullessa iso parvi joutsenia lepäili ja ruokaili pellolla Alavierulla. Linnut oikein loistivat synkässä marraskuisessa iltamaisemassa.

Mukavaa työviikkoa!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

jatkaisinko kuitenkin?

Olin jo päättänyt, että bloginpitäminen saa riittää, mutta juuri tänä marraskuun sunnuntaina tuntuu siltä, että voisin vielä yrittää.
Tosin mitään ihmeellistä blogattavaa ei ole, elämä jatkuu entiseen malliin.
Jonkinlainen tilannekatsaus lienee kuitenkin paikallaan, koskapa olen huomannut, että tämä toimii itselleni muistina ja se onkin tämän bloginpidon ykkösjuttu. Kakkosena tulee perikunnalle tiedottaminen ja jos näiden lisäksi viihdytän muitakin, niin se on sitten jo bonusta.
Kesä meni alavireessä, en muista koska olisin ollut niin masentunut, jos ikinä. Työttömyys oli pikkujuttu kaiken muun ohella.
Surullisin asia oli Lillin kuolema. Olemme kaivanneet pikku tursaketta joka päivä. Se jätti kotiin valtavan aukon ja sillä on edelleen oma paikkansa elämässämme, vaikkei siitä enää niin puhuta.
Sohvi lakkasi syömästä ja oli vallan surkea. Mulla alkoivat työt samaan syssyyn ja onneksi uusi työpaikkani sallii Sohvin olla mukana päivisin. Se kuorsaa työpöytäni alla koko päivän, mitä nyt välillä käy asiakkaiden ja työkavereiden rapsutettavana. Toimistokoira Sohvi on mainittu työpaikan kotisivuillakin.
Syksy on kuitenkin ollut parempaa aikaa, kun kesän kurjuudesta päästiin vihdoin yli. Kaivossakin on taas vähän kuraista vettä, joten ehkä sekin asia taas korjautuu.

Kaiken tämän jälkeen tuntuu epätodelliselta, että kaikki on taas hyvin. Olo on kuin pitkän, rajun kuumetaudin jälkeen: kevyt ja puhdistunut. Vähän epäilyttää kaikki hyvä, joka tuntuu tulevan osakseni. Olenko tosiaan ansainnut kaiken?

lauantai 6. huhtikuuta 2013

kaikessa kiireessä

Kylläpäs vaan työelämä vie aikaa ja voimia. Olen ollut ensimmäisen viikon uudessa työssä, tosin kyseessä on kuukauden mittainen pätkä mutta kuitenkin.
Ihanaa on se, että työmatkaan menee vain kymmenen minuuttia! Ihan luksusta entiseen verrattuna.
Lisäksi mua on taas siunattu joustavilla järjestelyillä: saan käydä päivällä kotona ruokkimassa pikkukoiran.
Joka on ihan syötävän suloinen ja samalla riiviö pahimmasta päästä. Urospuolisilla taitaa lajiin katsomatta olla geeneihin kirjattuna tietynlainen pahuus, tai ainakin kyky löytää ja kokeilla juuri ne vaaralliset tai muuten ei-toivottavat jutut. Ja sitten jälkeenpäin sulattaa toisen sydän katsomalla silmiin ja kallistamalla päätä: Ethän suuttunut? Aarrgh!
Olen muutenkin nyt herkkä imartelulle ja tunteisiin vetoamiselle. Vein eilen kaksi maalaustani kehystettäväksi! kun opettaja niitä niin kehui... Viikon päästä on nimittäin opiston kevätnäyttely. Ja lisää mannaa: kehystäjä vetäisi kokeneesti oikeasta narusta ja kehui toista työtäni kovasti :)
Olen siis vanhemmiten alkanut tykätä kehumisesta. Tai tulossa seniiliksi, kuka tietää.
Taivaan isä on taas pitänyt huolta lapsestaan: auto oli pakko viedä huoltoon ja lasku oli niin suuri, etten tiedä millä olisin sen maksanut ellen olisi saanut töitä kuukaudeksi. Nyt on neiti Sievänen taas turvallinen ja jopa pesty, joten kelpaa lähteä tästä messuille.
Tänä viikonloppuna on Turussa puutarhamessut, perinnekotimessut ja vissiin jotain muutakin, ja olen luvannut päivystää ystävien osastolla iltapäivän. Samalla pääsen tutustumaan puutarhamessujen tarjontaan. Kunpa vain osaisin pitää pääni kylmänä enkä sortuisi suuriin hankintoihin.
Kuvia seuraa jonakin hiljaisena hetkenä.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

pyllynkuvia

...enimmäkseen, kun olen niin hidas ja huono tähtäämään. Ja joudun kuvaamaan kännykällä.
Tänään paistoi aurinko ja tuvan lattialla oli mukava touhuta:

 Nallea pitää kurmottaa.
 Tähänkö mä aamulla pissin..?
 Ai nii, tää nallu..
 Tulee kuulemma joku pääsiäinen
 Tuun sua kattomaan nyt.
 Ei kun menenkin tuonne..
 Äiti on syönyt kaiken ruoan
 Vesi on kuulkaa märkää, ei kannata haistella
 Pullanmuruja..?
 Pylly.
 Äidin kuppi on tooosi tyhjä.
 Mä löysin uuden lelun!
 Murr, en anna äidille!
 Ravistan..
 ..ja puren kovasti uusilla hampaillani.
 Äh, äiti tahtoo aina pestä.
 Puren sitä kuonoon...
 Kattia vähän pelottaa eikä syyttä.
 Pöö, Hertta-täti!
Heippa!

Tässä oli vain noin kymmenen minuuttia päivästä. Huoh.
Ipana saa riekkua vartin verran joka ruokailun jälkeen tuvan lattialla, ja sinä aikana kukaan ei voi tehdä mitään. Koko ajan pitää vahtia, ettei vikkelä ipana katoa, jää jalan alle tai tee itselleen vahinkoa. Lilli ja katti pelkäävät mokomaa vipeltäjää, Lilli kyllä enemmän.
Mutta kun on se vartti leikitty,  niin uni maistuu seuraavaan ruokailuun asti. Huoletonta pikkupennun elämää.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Toivo II

Multa jäi kertomatta tarkemmin, kuka on Toivo.
Nähkääs, silloin kun Walon taloa alettiin kunnostamaan, ostettiin semmoiset kätevät telineet, joista saa koottua  erilaisia työtasoja tarpeen mukaan.
Kamarin kattoa varten ne koottiin semmoiseen muotoon, että mun oli helppo portaita pitkin niille kiivetä.
Mulla on ollut koko ikäni armoton korkean paikan kammo. Korkeintaan tuvan penkille uskallan kiivetä irroittamaan ilmalämpöpumpun suodattimia, silloinkin pitää otta seinästä tukea.
No, telineille kiipeäminen oli siis aivan järkyttävän vaikeaa eikä työstä tahtonut tulla mitään, kun mua pelotti niin paljon. Työparini Jukka taisi sanoakin, että työ saattaisi sujua paremmin, jos irrottaisin edes toisen käden telineestä...
Sitten pidin monta päivää toisella kädellä kaiteesta ja skrapasin toisella, ja joka välissä kielsin Jukkaa turjuttamasta sitä hemmetin telinettä, joka oli mielestäni kaatumaisillaan.
Vaan kaikki mikä ei tapa, vahvistaa luonnetta: kun oli päästy maalausvaiheeseen, saatoin jo osan aikaa sutia pitämättä lainkaan kiinni.
Ja lopulta ihan yksin.
Kun maalaus oli loppuvaiheessa, huomasin telineen kaiteessa tarran, jossa luki Toivo. Sen pahuksen häkkyrän nimi oli Toivo. Ja on vieläkin.
Se on kyllä jatkossakin ainoa, jonka varaan uskon raihnaisen kehoni. Vain sisällä, tasaisella alustalla ja joka pyörä lukittuna. Mutta kumminkin.

Oikeastaan mun piti julkaista Juniorista muutama kuva, mutta se pahus on jo niin vikkelä etten saa oikein kummoisiakaan. Yritän tähtäillä huomenna uudestaan.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Toivo

Mulla on uusi suhde.
Kaikki on oikeastaan Jukan syytä, hän meidät varsinaisesti tutustutti toisiimme ja toimi vielä esiliinana alkuajat.
Sittemmin olemme jatkaneet kahdenkesken.
Toivo ei ole varsinaisesti kaunis katsella, mutta luja ja luotettava hän on, kunhan ensin tutustuu. Suhteemme ei missään nimessä ole julkinen, vain sisätiloissa ja rauhallisesti kahden voin hänen kanssaan seurustella. Koska mun on vaikea luottaa toisiin, meidän välillämme oli pitkään epäilystä ja kyräilyä.
Vaan se on nyt ohi, ja voin sanoa täydestä sydämestä: Toivoon voi luottaa, hän on vakaa ja turvallinen. Oikea ihannekumppani.
Olen tänään ollut lähes koko päivän Walon talolla. Maalasimme kamarin katon, Jukka kantoi myös kakluunin tiilet sisälle. Muurari tulee tiistaina.
Katon maalauksella oli kiire, jotta telineet voidaan siirtää salin puolelle muurauksen ja salin katon korjauksen tarpeisiin. Oli puhetta, että maalaan katon valmiiksi tämän ja huomisen päivän aikana, mutta päätin rutistaa kaiken jo tänään. En usko kykeneväni huomenna....
Seitsemän tuntia, yhdeksästä viiteen, välissä tunnin tauko jolloin kävin syöttämässä koiranpennun. Lämmitin heti kotiintultuani saunan, sillä lihakset tai niiden muistot ovat jo nyt kipeät. Saunoin pitkään ja tulin sisälle juuri Midsomerin murhien alkaessa. Nyt olen kypsä nukkumaan, kunhan vielä tuputan pikkukoiralle vähän puuroa.
Olen aika tyytyväinen päivääni.

torstai 14. maaliskuuta 2013

mies talossa

"Hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää."
Meillä ei kuitenkaan asustele Ollin pakinoiden Mustapartainen, vaan Sohvin tuottama söpöliini.
Olemme siis vauvaperhe.
Muiden mummujen tapaan meitä Lillin kanssa huolestuttaa monet asiat. Onko vauvalla nälkä, onkohan se pissinyt, paleleeko se? Hengittääkö se? (tämän olen jo usein käynyt tarkistamassa..)
Sohvi-äiti on huoleton, käy silloin tällöin lipaisemassa pojan puhtaaksi, istuksii hetken imettämässä ja kaivautuu sitten omaan petiinsä.
 Kun sisaruksia ei ole, täytyy pienen tyytyä korvikesiskoon.
 Sen päälle voi nukahtaa, mikä onkin korvikkeen tarkoitus.
 Ilman salamaa tulee hämäriä kuvia, mutta kun salama ottaa simmuihin..

 Sohvi ei ole koskaan kohdellut leluaan näin rakkaasti kuin poikansa.
 Tänä aamuna oltiin touhua täynnä eikä kuvista tullut enää oikein minkäänlaisia.

 Mutta söpöys säilyy epätarkkanakin..
 Musta parta ja komea profiili.
 Massu on täynnä koiravauvanruokaa ja uni houkuttelee.
Mun pitäisi lähteä kirkonkylään kauppareissulle, mutta en millään malttaisi. Ipana on kerrassaan hurmaava, varsinkin kun äitinsä hoitelee vielä toistaiseksi puhtaanapidon.
Laitoin aamulla tuon häkin pohjamaton alle lämpötyynyn, kun näytti että pentu tärisi koko ajan yksin ollessaan. Ainahan tuollainen yksinäinen pentu vähän tärisee, mutta pelkään että tämä palelee. Lämpötyyny on vain toisessa päässä häkkiä, joten se pääsee pois jos tulee liian lämmin.
Hertta muisti vielä viime vuodelta, ettei hänellä ole asiaa tupaan kun siellä on pentuja. Sohvi ei kylläkään ole yhtään ahdistellut kattia, ja luulenkin että ongelma on kokonaan katin korvein välissä. Asia hoituu varmaan ajan kanssa.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

mokamaanantai

Onko teillä usein semmoisia päiviä, jolloin jo aamukahvin jälkeen  tuntuu siltä, että kannattaisi mennä takaisin sänkyyn ja odottaa seuraavaa päivää? Mulla on tänään semmoinen.
Vaikkei kovin paha, niin kumminkin riittävän ärsyttävä. Tökkäsin aamulla hammasharjalla poskeen naarmun. En ymmärrä, miten se kävi, mutta onnistui vain. Nyt on kieli pyörinyt naarmussa koko päivän, niin että alkaa jo vetää leukaa vinoon. Huoh.
Rautakaupassa sohlasin korttipäätteen kanssa.
Kananmuna putosi ruokaa laittaessa lattialle, onneksi se oli keitetty.
Kahvimuki oli pudota ensin hyppysistä, sitten pöydänkulmalta ja lopulta se onnistui sukeltamaan tuolin alle, mutta oli jo siinä vaiheessa sentäs tyhjä.
Laitoin jalan väärään saappaaseen enkä ollut saada sitä pois (siis todella!!)
Äsken istahdin huolimattomasti keinutuoliin ja jymähdin persuuksilleni lattialle. Auts. Hetken tuumin, että jään siihen töröttämään loppuillaksi, mutta könysin kuitenkin jaloilleni. Lilli olisi kyllä tykännyt, että mamma istuu ja pitää häntä hyvänä.
Horoskooppi lupasi tälle päivälle jännitystä ja seikkailuja, mutta vaikka kävin ystävän kanssa kirpputorikierroksella, ei sitä juuri seikkailuksi voi sanoa. Jännitystä irtosi hipun verran ostoksestani: ostin jäätelökoneen (8€) vaikken ollut varma, toimiiko se. Siitä puuttuu toinen kulho mutta on muuten ihan kelpo peli. Ja ainakin tyhjänä se pyöritti sekoitintaan, kun kokeilin.
Nyt kulho on pestynä ja kuivattuna pakastimessa, huomenna voin kokeilla, toimiiko vekotin kunnolla.
Olen itsekin ihan hämmentynyt asiasta - jäätelökone!
Mietimme jo ystävän kanssa kaikenlaisia makuvaihtoehtoja. Marja-, hedelmä-, jogurtti-, suklaa- ja pähkinäjäätelöt pitää kokeilla ja mietimme, voisko  kokeilla mantelimassaa tai kuivattuja hedelmiä? Ystävä epäili, että lähiviikkoina syön pelkästään jäätelömasiinalla veivattuja eineksiä :)

Tunnen itseni vuoden turhakkeeksi...

perjantai 8. maaliskuuta 2013

naiseutta

Olin aamulla naapurini kanssa kirkonkylällä. Hänen piti päästä terveyskeskukseen ja mulla oli kauppa-asioita. Asioiden tultua toimitettua olimme Tiihosella kahvilla.
Mietin naiseuttani odotellessani terveyskeskuksen pihalla. Mitä se on mun kohdallani, tänään?
Ainakin sitä, että autan ja tuen kanssasisariani missä vain voin. Mua kun on siunattu niin monella hyvällä asialla, että mielelläni jaan siitä muillekin.
Sekin on osa naisen elämää, etten tässä iässä enää turhista hätkähtele. Tiedän, että kykenen ylittämään rajani vielä moneen kertaan läheisteni hyväksi.
Osaan myös arvostaa itseäni ja olla hyvällä tavalla itsekäs (joskin myös sillä huonommalla tavalla).

Tässä vaiheessa naapuri tuli autoon ja mietteeni katkesivat. Kahvittelun jälkeen kävimme vielä kukkakaupassa, hän halusi välttämättä ostaa minulle naistenpäivän kunniaksi kukan.

 Sievä perhosorkidea muutti meille. Kaupassakäynnin aikana oli alkanu sakea lumisade. Satoi taas kerran sellaista amerikkalaista elokuvalunta, joka näyttää aivan styrox-rouheelta. Nyt se on jo muuttunut ihan kotimaiseksi tuprutteluksi.
Kuva ei tee oikeutta kukalle, se on luonnossa huomattavasti lämpimämmän punainen.

Loppuun pieni katti-valitus: se on ollut viime aikoina oikea riiviöpirulainen. Ensin se oli kuuhullu eikä nukkunut täydenkuun aikaan yhtään enempää kuin minäkään. Mutta ero on siinä, miten me vietämme ne unettomat yöt. Minä EN roiku seinällä enkä kaada tuoleja puhumattakaan että heittäisin kaikki tyynyt tuvan penkiltä lattialle.
Nyt sillä on sitten menossa joku muu yö-, ilta- ja aamuhepulisarja, jonka vuoksi joudun kulkemaan sen perässä koko ajan. Se tunkee kaappeihin, kasseihin ja mihin vaan mihin mahtuu. Kanniskelee kaikki pikkuesineet sinne tänne ja ottaa kiitolaukan joka välissä. Naukuu, kurisee ja vinkuu.
Tunkee syliin ja makaa kirjan päällä tai pureskelee sukkapuikkoja, katkoo langan ja vie lankakerän mennessään. Konttailen pitkin sänkyjenalustoja hakemassa sen nappaamia tavaroita.
Onneksi Sohvi tulee kotiin parin viikon päästä ja meille EHKÄ tulee entinen rauha.
(Nakkasin äsken katin pihalle jäähtymään..)

Mutta siis: naistenpäivää kaikille!