kaikessa kiireessä

Kylläpäs vaan työelämä vie aikaa ja voimia. Olen ollut ensimmäisen viikon uudessa työssä, tosin kyseessä on kuukauden mittainen pätkä mutta kuitenkin.
Ihanaa on se, että työmatkaan menee vain kymmenen minuuttia! Ihan luksusta entiseen verrattuna.
Lisäksi mua on taas siunattu joustavilla järjestelyillä: saan käydä päivällä kotona ruokkimassa pikkukoiran.
Joka on ihan syötävän suloinen ja samalla riiviö pahimmasta päästä. Urospuolisilla taitaa lajiin katsomatta olla geeneihin kirjattuna tietynlainen pahuus, tai ainakin kyky löytää ja kokeilla juuri ne vaaralliset tai muuten ei-toivottavat jutut. Ja sitten jälkeenpäin sulattaa toisen sydän katsomalla silmiin ja kallistamalla päätä: Ethän suuttunut? Aarrgh!
Olen muutenkin nyt herkkä imartelulle ja tunteisiin vetoamiselle. Vein eilen kaksi maalaustani kehystettäväksi! kun opettaja niitä niin kehui... Viikon päästä on nimittäin opiston kevätnäyttely. Ja lisää mannaa: kehystäjä vetäisi kokeneesti oikeasta narusta ja kehui toista työtäni kovasti :)
Olen siis vanhemmiten alkanut tykätä kehumisesta. Tai tulossa seniiliksi, kuka tietää.
Taivaan isä on taas pitänyt huolta lapsestaan: auto oli pakko viedä huoltoon ja lasku oli niin suuri, etten tiedä millä olisin sen maksanut ellen olisi saanut töitä kuukaudeksi. Nyt on neiti Sievänen taas turvallinen ja jopa pesty, joten kelpaa lähteä tästä messuille.
Tänä viikonloppuna on Turussa puutarhamessut, perinnekotimessut ja vissiin jotain muutakin, ja olen luvannut päivystää ystävien osastolla iltapäivän. Samalla pääsen tutustumaan puutarhamessujen tarjontaan. Kunpa vain osaisin pitää pääni kylmänä enkä sortuisi suuriin hankintoihin.
Kuvia seuraa jonakin hiljaisena hetkenä.