maanantai 31. elokuuta 2020

päivä 11

 Näin aamulla ensimmäisen kurkiauran tänä syksynä. Ne lensivät matalalla mutta ääntelemättä, vain siipien suhinaa kuului. Sohvin kuulo on jo niin alentunut, ettei se havainnut lintuja lainkaan.

Nuorempana se haukkui kaikki kurjet ja joutsenet, ties mistä syystä vain niitä.


Pidän sumuisista aamuista. Tänään olimme liikkeellä niin myöhään, että sakein sumu oli jo haihtunut. Olemme vähän laiskistuneet aamutoimissamme kumpikin.


Olen toipunut lonkkaleikkauksestani hyvin, mutta harmikseni polvi on alkanut vaivata. Olisi kohtuullista, jos alkuperäiset kehonosat kestäisivät koko käyttöiän, mutta mikäpä nykyisin enää on kestävää. Onneksi ihmisiä vielä korjataan, toisin kuin koneita. 


Raikastuneet ilmat ovat aiheuttaneet lieviä huolia. En oikein osaa aamuisin päättää, mitä pukisin ylleni toimistolle. Tuntuu että aina on vaatetta liikaa tai liian vähän.Olen tyytyväinen, kun huoleni ovat näin pieniä.

Tulipa vielä mieleeni, että onko terveellisempää syödä neljä muffinia kerralla vai yksi muffini neljänä päivänä peräkkäin? Tämän tahtoisin mielelläni tietää.

sunnuntai 30. elokuuta 2020

päivä 12

 


Elokuu on päättymässä. Aamut ovat kasteisia ja raikkaita, tienvarren kukat lähes loppuun kukkineet. Minulla on totisesti aikaa silmäillä niiden lakastumista, kun vaellamme aamu- ja iltalenkeillämme.

Sohvi on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja jaksaa kyllä, kunhan vauhti on hänelle sopiva. Ulkoilu tekee hyvää meille kummallekin ja lopun aikaa Sohvi lähinnä nukkuu. Toki se tykkää myös istuksia terassilla tai etuoven rappusilla ja tekee välillä pienen lenkin pihalla.

Olen koko kirkonkylällä asumiseni ajan, yli kuusi vuotta, ihmetellyt kuinka vähän näemme muita ihmisiä lenkeillämme. Koronarajoitukset autioittivat koko kylän moneksi viikoksi. Nyt koulujen alettua ohitsemme suhahtelee aamuisin koululaisia, mutta se onkin ainoa hetki kun lapsia näkee missään. Nykylapset eivät taida enää leikkiä, ainakaan ulkona. 

Koiranulkoiluttajia näkee joskus, yleensä yhden tai kaksi päivässä, Itseasiassa näemme kävelyillä useammin kissan kuin ihmisen. Asun kuitenkin kaupungissa...


Työhuoneeni ikkunasta näkyy kuusiaidan takana naapurin omenatarha. Suuria, mehevän näköisiä omenoita on puut täynnä. Tunsin niiden tuoksun kun ripustin pyykkiä. Alkoi tehdä mieli omenapiirakkaa.

Sen sijaan leivoin päiväkahville muffineja. Pakastimessa oli viinimarjoja vuodelta 2014. Sitä ei huomannut eikä muffineissa ollut mitään vikaa. Söin neljä.




perjantai 28. elokuuta 2020

päivä 14

 Olen nyt edennyt Pijo Tuomisen Satakunta-sarjan kuuntelussa jo kolmanteen osaan. Äänikirja on kokemuksena aivan toisenlainen kuin kirjan lukeminen. Minusta on tullut äänikirjojen suurkuluttaja. Pidän siitä, että voin samalla tehdä jotain hyödyllistä. Tämä juontuu elämänmittaisesta riesasta, jossa läheiset ovat pitäneet lukemistani laiskotteluna. 

Äänikirja myös etenee sujuvasti ja vaikka tylsien osuuksien ohittaminen ei sujukaan niin kätevästi kuin kirjan sivuja selaamalla, niin se ei haittaa.

Huono puoli on se, että kuunnellessa kaikki sarjan kirjat peräkkäin tulevat henkilöt liian lähelle. Välillä höpsähtää pohtimaan kirjan henkilöitä kuuntelun ulkopuolellakin. Ei kiva.

Parasta kuitenkin on se, että jaksan norkoilla Sohvin kanssa riittävän hitaasti ja pitkään ulkona. Meidän lenkkimme lyhenisivät huomattavasti ellen keskittyisi samalla kuunteluun.


Lievää huolestumista aiheutti eläkepäätöksen saaminen. Vaikka tiesin, että tuloni putoavat, oli sen näkeminen paperilla pieni järkytys. Kun tulot putoavat neljäänkymmeneen prosenttiin aiemmista eikä menot toistaiseksi lainkaan, tulee hienoinen epävarmuus tulevaisuudesta. Piti oikein tehdä laskelmia jotta saa nukuttua yönsä.


Tänä aamuna totuus valkeni toisessakin asiassa: aamuaurinko paljasti kohdan, jonka siivouksen olen laiminlyönyt. Aurinko paistoi suoraan vaatekaappiini ja huomasin, että laatikoiden liukukiskojen päällä oli oikea pölykinos. 

Viikonloppuna pitää siis käydä pölynimurin kanssa kaikki unohdetut kolot huushollissa läpi. 

torstai 27. elokuuta 2020

päivä 15

 Aika kuluu hitaasti. Tässä vaiheessa tehtävää on vähän eikä sekään vähä juuri kiinnosta. Motivaatiot on menneet ja on semmoinen välitila-olo. Ei enää tätä, mutta ei vielä tuotakaan.


Asuntoni ei kiinnostanut eilisessä näytössä ketään, mikä on hämmästyttävää vaikkakin odotettavissa. Autotehtaan lomautukset eivät varsinaisesti piristäneet asuntokauppaa. Ne kaksi kiinnostunutta tuomitsivat kovin sanoin: autokatos on liian kaukana, vessa liian pieni ja huonejärjestys sopimaton. 


Suunnittelemattomuuteni on pantu merkille lähipiirissäni. Olen huomaavinani lievää huolestumista siitä, että olen haluton pohtimaan tulevaisuuttani ja sitä, miten se järjestyy.

Siitä huolimatta annan asioiden mennä omalla painollaan. Kyllä ne johonkin suuntaan ajautuvat.

keskiviikko 26. elokuuta 2020

päivä no 16

 Viileät aamut ovat palanneet ja lenkkeily koiravanhuksen kanssa on huomattavasti helpottunut. Äänikirjan kuuntelu auttaa verkkaisen tahdin ylläpitämistä. Sohvi teputtaa perässäni hitaasti taluttimen mitan päässä, mutta tulee kuitenkin. Sitkeästi.



En halua puhua vielä syksystä, mutta sitä kohti tietysti ollaan menossa. 

Olen jäänyt osattomaksi koronan aiheuttamista vastuksista. Tapaiselleni introvertille ei kevään ja kesän rajoitukset olleet mitenkään mahdottomia. Pidän luontaisesti turvavälejä ja kartan ihmisjoukkoja. En höpöttele kenenkään kanssa kaupan käytävillä enkä tuppaa kassajonossa kannoille.

Kerrankin pidättyvistä tavoistani on tullut tavoiteltava käyttäytymismalli.



maanantai 24. elokuuta 2020

päivä no 18

 Viikonloppuna tapahtui kaikenlaista, mukavaakin. Parasta oli tieto suvun nuorimman vesan saapumisesta. Kummityttöni pieni tyttövauva syntyi lauantai-iltana. Olen siis kummimummi.


Sain vihdoin myös ikkunat pestyä. Ei ollut edes kovin suuri homma, kunhan sain aloitettua. Olen hyvin ryhtymisrajoitteinen.

Lauantaiksi luvattu ja kovin odottamani ukkonen lässähti taas ihan olemattomaksi. Päänsärkyä kyllä oli mutta sekin sitten haihtui pilvien myötä.

Ensimmäinen BookBeat-kirja on kuunneltu ja hyvä niin. Aloitin Pirjo Tuomisen Satakunta-sarjan kuuntelun ja aion kyllä jatkaa, mutta ensimmäinen osa otti vähän voimille. On varmaan niin, että ikäiseni ihminen on perehtynyt lähihistorian tapahtumiin siinä määrin, että olisin kaivannut kirjaan muutakin sisältöä kuin taisteluiden kuvausta ja yksipuolista asennetta.

Toisaalta tein myös sen huomion, että kun pitkällä lenkillä kirjaa kuunnellessa teksti alkaa kyllästyttää, ajatukset alkavat harhailla muissa asioissa eikä se haittaa yhtään. Korvat nappaavat taas kiinni tarinaan, kun joutavat jaaritukset loppuvat ja kertomus etenee.

Ostin hamppulankoja virkkuuksia varten, kun projekteja on tekeillä. Toinen laatu oli vyyhdellä ja niin tiukalla kierteellä että on hankala käyttää. Olin laiska enkä tehnyt asialle mitään vaikka vyyhtiä avatessani näin että kierrettä on liikaa. Nyt joudun jatkuvasti pyörittämään lankaa auki. Huoh.

Tänä aamuna kastuimme tykkänään, kun taivas aukesi kesken lenkin. Sohvi on alkanut hidastella sateella ja jos sitä hoputtaa, vauhti loppuu kokonaan. Sadetakkia ei auta pukea, silloin se ei liiku lainkaan. Siispä kastumme, molemmat.

perjantai 21. elokuuta 2020

päivä no 21

 Olen vienyt vaatekeräykseen neljä kassillista vaatteita ja jonkin verran niitä on mennyt Molokin kitaan. Silti kaapissani on vielä vaatetta loppuelämäksi. 

Vuosikymmeniä sitten perunkirjoituksessa lueteltiin vainajalta jääneet vaatteet hyvinkin tarkkaan ja niille määriteltiin myös arvo. Nyt rievut taitavat pikemminkin vähentää jäämistön arvoa, viimeistään siinä vaiheessa kun niiden hävittämisestä aletaan periä maksu.

Paperinkeräyslaatikko on myös vastaanottanut jonkin verran tarpeetonta aineistoa. Paljon sitä ei ollut, mutta tuntui hyvältä päästä siitäkin eroon.

Muuton (toivottavasti) lähestyessä tarkastelee kapineitaan ja suhdettaan niihin. Olen huomaavinani KonMarin vaikutusta, sillä enää ei esineisiin liity muistoja vaan ne on valittu mielihyvän vuoksi. Luovun hyvin herkästi esineistä, joista en pidä. Harkitsen myös aika pitkään, ennen kuin hankin mitään uutta.

Jotta ei menisi ihan siirappiseksi, pitää tehdä tunnustus toiseen suuntaan: vaikka oma puutarha on yhä vain ykköshaaveeni puuhellan ohella, huomaan etten enää jaksa hoitaa edes pientä rivitalopihaa. Jatkossa tyydyn parveke-elämään.


keskiviikko 19. elokuuta 2020

aamukampa

 Päivä no 23. 

Kuva on viime viikolta, mutta kuvastaa kyllä hyvin fiiliksiäni tänään.

Olen tehnyt ensimmäiset järjestelyt.

Suhtaudun positiivisesti ja liityin BookBeat-palveluun, ajatuksena että kohta on aikaa kuunnella määrättömästi äänikirjoja.

Niitä ei tarvitse pakata muuttoautoon.

Minulla on asiakas, jonka hakemusta on tahkottu kuntoon jo yli vuoden. Yleensä olen saanut asiat luistamaan mutta tämän tapauksen taidan vielä jättää perinnöksi. Joitakin ei vain voi pakottaa, lahjoa, maanitella, uhata eikä muutenkaan kiirehtiä. Heille pitää antaa aikaa, monellakin tapaa. 

Olisin tarvinnut kumilenkkiä. Se oli kuitenkin luovuttanut jo aikoja sitten. Niille näköjään käy kuten kaikille, ikääntyessä haurastuu ja muuttuu lopulta jos ei ihan tomuksi niin mureniksi kumminkin. 

Pirteät jutut tänään.

perjantai 14. elokuuta 2020

makaaberi etätyöaamu

 Lueskelin aamulla lehtiä odotellessani että Sohvi syö aamuruokansa. 

Iltalehden otsikko "Ihmis-Ken käytti 33000 euroa ja 9 litraa täyteainetta takamukseensa" sai minut miettimään, paljonko ihmiseen voi lisätä täyteaineita enennkuin tulee ongelmia kuoleman jälkeen? Maatuvatko nämä aineet, poistetaanko niitä ennen hautausta tai tuhkausta? Kun itselläni on uusia varaosia, niin ovatko ne vaaraksi krematorion laitteistoille? Tai työntekijöille? Keraamiset osat eivät maadu mutta miten niille käy kovassa kuumuudessa? Entä tuolle 9 litran täytteelle, joka lienee kyllä harvinaisen suuri määrä?

Otsikko ei sen enempää herättänyt kiinnostusta, kukin tehköön kehollaan mitä haluaa. Huomaan vain nykyisin yhä useammin miettiväni asioiden ympäristövaikutuksia, tällä kertaa vähän kolkosti.

Juuri muuta ei lehdissä nyt olekaan kuin korona-uutisia ja julkimoiden sensaatioita.

Sellainen muutos tapahtui koronteenin aikana, että kun urheilu-uutisia ei juuri ollut, niin sanomalehdissä alkoi olla ihan asiallisia artikkeleja mielenkiintoisista aiheista. Oli vaihteeksi jotain ihan luettavaakin, ettei koko aamukahvi mennyt vain otsikoita silmäillessä.

Nyt ne ovat jälleen vähentyneet,

Aamulenkin jälkeen Sohvi kävi nukkumaan ja minä aloitin päivän toimet. Mukavaa kun ei tarvinnut vaihtaa vaatteita ja tehdä eväitä. Vaikkei niissä hommissa mitään vikaa olekaan, tuntuu leppoisalta vain avata kone ja ryhtyä hommiin.

ja välissä ehtii kirjoitella tätä päivitystä 😳

Olen harmikseni sekaantunut sellaiseen pieneen vesilasimyrskyyn, jonka selvittely tuntuu naurettavalta. Hämmästyin sen herättämää tunnetta, jonkinlaista ahneuden ja pikkumaisuuden nostamaa myötähäpeää.

Päädyn luultavasti jonkinlaiseen kompromissiin, jotta pääsen eteenpäin. Ihmiset nyt ovat omanlaisiaan.


torstai 13. elokuuta 2020

suuria muutoksia

 Olen koko kesän pohtinut puoleen ja toiseen, kuten tapani on. Lopulta tein päätöksen: jään eläkkeelle ja vaihdan asuntoa. Paikkakuntaakin.

Näin virallisen vanhuuden kynnyksellä olo on hämmentynyt. Ei pitäisi olla, sillä jo joulukuussa sain tuntumaa todellisuuteen: nuori sairaanhoitaja oli ällistynyt kun tarvitsin lääkärintodistuksen työnantajaa varten. Luuli minun olevan jo virkaheitto.

Yritän nyt edetä asia kerrallaan tekemättä suuria suunnitelmia.Asuntokauppa määrää tapahtumien aikataulun ja siihen voi mennä aikaa. 

Niinpä me Sohvin kanssa odottelemme aikoja parempia ja nautimme samalla loppukesän lämmöstä. Jospa toimeutuisimme vaikka sienimetsälle entisiin kotimetsiin.


maanantai 10. elokuuta 2020

viikon aluksi

 

Sateenvarjot tervehtivät taas työviikon aloitusta. Maan parhaaksikin mainittu kenkäkauppa Alina on luullakseni tuon ripustuksen taustavoima. Iloisesti heiluvat varjot jo toista kesää Uudenkaupungin Alisella kadulla.

Ryhdyin myymään kiinteistöjä:

Olisi tarjolla komea nelikerroksinen talo pienessä rantakaupungissa osoitteessa Kirkkokatu 10.

Vähän haikea luopua tuosta, olenhan sitä tehnyt jo kymmenen vuotta. Rahallisesti sen myymisestä tulee tappiota runsaasti, mutta se pitänee laskea harrastuksen hinnaksi. Toivon että se tuottaa jollekin vielä yhtä paljon iloa kuin minulle.

Tänään on muutenkin suurten ja vähän pienempien muutosten päivä. Jälkimmäisiä edustaa hiustenleikkuu. Kummityttöni on viime aikoina huolehtinut asiasta, ja nyt hän on saamassa vauvan ihan näinä päivinä. Lupasi vielä leikata, kun ei kuulemma tunnu missään, raskaus.

Evääksi otin vadelmia. Pitää nauttia niin kauan kuin kotimaisia saa tuoreena.

lauantai 8. elokuuta 2020

vanhat vaivat

 Aamulenkkimme oli 3,4 km ja meiltä meni 43 minuuttia sen tekemiseen. Sohvi täytti keväällä 12 v ja askel lyhenee. Vielä se jaksaa kipittää noinkin pitkän lenkin, kunhan ollaan ajoissa liikkeellä. Tänään on tulossa hellepäivä, joten seuraava lenkki tehdään vasta auringon laskettua.

Kerttu on muuttanut kaupunkiin Keskimmäisen seuraksi, ja käy kotona vain trimmattavana. Me kaksi mummua viihdymme hyvin keskenämme.

Olen loman aikana siivoillut kaappejani, ja on aivan hämmästyttävää, miten ne ovat täyttyneet kuudessa vuodessa. Olin siinä uskossa, että tulen toimeen hyvin vähällä määrällä tavaraa, mutta jostain sitä on taas kertynyt yli oman tarpeen. 

Vaikka tilanne ei ole mahdoton, vaatii se taas tiukkoja toimenpiteitä. Tällä kerralla ei ole kysymys asioista, joihin olisin kiintynyt. Kunhan vain lajittelen ja toimitan pois.

Ikkunat pitää pestä tänään. Inhoan sitä. Nämä uudet ikkunat ovat kyllä paljon helpommat pestä, mutta silti se on ikävää hommaa. 

Toisaalta, voisihan olla mukavaa, jos näkisi ulos.

Kesäkurpitsaviljelykseni epäonnistui täysin, vaikka toisessa ruukussa majailevat yrtit rehottavat. Laitan kaiken ilmaston syyksi: kovat tuulet riepottelivat ensin kookkaan taimen monelle mutkalle, ja sen jälkeen sateet aiheuttivat homehtumista ja lopuksi kaikki hedelmän alut mätänivät. Päästin kasviraukan kärsimyksistään ja vein kompostiastiaan. 

Olisikohan olemassa jokin hyvä syy lykätä ikkunanpesua?

perjantai 7. elokuuta 2020

kasteiset aamut


 

Aamuisin huomaa miten kesä on edennyt. Ohrapelto aamulenkin varrella kiiltelee hopeisena ja valo tulee vähän toisesta kulmasta kuin kesän alussa.

Illat ovat vastaavasti hämärtyneet niin, että nukkumaan mennessä pitää sytyttää lamppu.


Ajatukset vaeltavat, mieli pyörittelee menneitä ja tulevia. Ei varsinaisesti pelota, mutta olo on välillä varovaisen innostunut ja toisinaan erittäin vastahakoinen.

Muutos on mahdollisuus.


tiistai 4. elokuuta 2020

lomat on pidetty

Tämän vuoden loma oli vähän lattea kokemus, johtuen talven pitkästä sairauslomasta ja heti sen päälle alkaneesta etätyöjaksosta. Sellaista "kohta alkaa hyvin ansaittu loma"-fiilistä ei oikein päässyt syntymään. 


Ja kun ilmatkin vielä menivät ihan pyllylleen ja kolme ensimmäistä lomaviikkoa oli kylmiä ja sateisia, on tämän vuoden lomasaldo heikko.
Toki olen levännyt ja mukaviakin kokemuksia jäi mieleen, mutta päällimmäinen tuntemus on kyllä kyllästyminen.

Sisko oli vuorostaan alkukesällä jalkaleikkauksessa, ja vietinkin juhannuksen ja pari viikoloppua hänen seuranaan. Ei raukka päässyt mökille eikä juuri minnekään muuallekaan, joten oli tyydyttävä isosiskon virkistävän seuraan.


Elämä on toisinaan kovaa.


Yksi viikko oli sentään Takkupään kanssa yhteistä lomaa, ja päästiin muutamaksi päiväksi merelle. Olin vähän epävarma, miten ketterästi kykenen liikkumaan veneessä, mutta kaikki meni hyvin. 




Lisäksi ilmat muuttuivat varsin kelvollisiksi. Väkeä oli liikkeellä runsaasti vaikka oli jo heinäkuun viimeinen viikko. Lähes joka satama oli tuli täyteen iltaa kohti.




Nyt on vene taas laiturissa ja työt alkaneet. Kesää sentään on vielä jäljellä.