Olen nyt edennyt Pijo Tuomisen Satakunta-sarjan kuuntelussa jo kolmanteen osaan. Äänikirja on kokemuksena aivan toisenlainen kuin kirjan lukeminen. Minusta on tullut äänikirjojen suurkuluttaja. Pidän siitä, että voin samalla tehdä jotain hyödyllistä. Tämä juontuu elämänmittaisesta riesasta, jossa läheiset ovat pitäneet lukemistani laiskotteluna.
Äänikirja myös etenee sujuvasti ja vaikka tylsien osuuksien ohittaminen ei sujukaan niin kätevästi kuin kirjan sivuja selaamalla, niin se ei haittaa.
Huono puoli on se, että kuunnellessa kaikki sarjan kirjat peräkkäin tulevat henkilöt liian lähelle. Välillä höpsähtää pohtimaan kirjan henkilöitä kuuntelun ulkopuolellakin. Ei kiva.
Parasta kuitenkin on se, että jaksan norkoilla Sohvin kanssa riittävän hitaasti ja pitkään ulkona. Meidän lenkkimme lyhenisivät huomattavasti ellen keskittyisi samalla kuunteluun.
Lievää huolestumista aiheutti eläkepäätöksen saaminen. Vaikka tiesin, että tuloni putoavat, oli sen näkeminen paperilla pieni järkytys. Kun tulot putoavat neljäänkymmeneen prosenttiin aiemmista eikä menot toistaiseksi lainkaan, tulee hienoinen epävarmuus tulevaisuudesta. Piti oikein tehdä laskelmia jotta saa nukuttua yönsä.
Tänä aamuna totuus valkeni toisessakin asiassa: aamuaurinko paljasti kohdan, jonka siivouksen olen laiminlyönyt. Aurinko paistoi suoraan vaatekaappiini ja huomasin, että laatikoiden liukukiskojen päällä oli oikea pölykinos.
Viikonloppuna pitää siis käydä pölynimurin kanssa kaikki unohdetut kolot huushollissa läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti