Multa jäi kertomatta tarkemmin, kuka on Toivo.
Nähkääs, silloin kun Walon taloa alettiin kunnostamaan, ostettiin semmoiset kätevät telineet, joista saa koottua erilaisia työtasoja tarpeen mukaan.
Kamarin kattoa varten ne koottiin semmoiseen muotoon, että mun oli helppo portaita pitkin niille kiivetä.
Mulla on ollut koko ikäni armoton korkean paikan kammo. Korkeintaan tuvan penkille uskallan kiivetä irroittamaan ilmalämpöpumpun suodattimia, silloinkin pitää otta seinästä tukea.
No, telineille kiipeäminen oli siis aivan järkyttävän vaikeaa eikä työstä tahtonut tulla mitään, kun mua pelotti niin paljon. Työparini Jukka taisi sanoakin, että työ saattaisi sujua paremmin, jos irrottaisin edes toisen käden telineestä...
Sitten pidin monta päivää toisella kädellä kaiteesta ja skrapasin toisella, ja joka välissä kielsin Jukkaa turjuttamasta sitä hemmetin telinettä, joka oli mielestäni kaatumaisillaan.
Vaan kaikki mikä ei tapa, vahvistaa luonnetta: kun oli päästy maalausvaiheeseen, saatoin jo osan aikaa sutia pitämättä lainkaan kiinni.
Ja lopulta ihan yksin.
Kun maalaus oli loppuvaiheessa, huomasin telineen kaiteessa tarran, jossa luki Toivo. Sen pahuksen häkkyrän nimi oli Toivo. Ja on vieläkin.
Se on kyllä jatkossakin ainoa, jonka varaan uskon raihnaisen kehoni. Vain sisällä, tasaisella alustalla ja joka pyörä lukittuna. Mutta kumminkin.
Oikeastaan mun piti julkaista Juniorista muutama kuva, mutta se pahus on jo niin vikkelä etten saa oikein kummoisiakaan. Yritän tähtäillä huomenna uudestaan.
1 kommentti:
Eikös sitä sanota, että Toivossa on hyvä elää;)
Lähetä kommentti