kun ei voi luopua

Olen monta kertaa puhunut luopumisen tuskasta, siitä miten vaikeaa on antaa vanhan mennä, varsinkin jos on kysymys tavarasta. Silti erittäin tärkeää ja hyödyllistä.
No, itsestään paha pappi saarnan tekee.
Vai mitä tuumaatte seuraavasta?

 Vuoden alkupäivinä nostin ompelukoneen tuvan pöydälle.

 Haeskelin kätköistäni kaikenlaista, kuten vanhoja nappeja.

 Leikkasin vinokaitaleita.

 Piirsin jopa suunnitelman muistikirjaani ja kaavan, mikä on mulle melko vierasta.

 Tuvassa näytti melko touhukkaalta. Katti oli iloinen ja osallistuva :(

 Uusi työpöytä osoittautui oikeaksi aarteeksi, monitoimipöytä siis.

 Eilen kuuntelin koko päivän Agatha Christien kirjaa kuulokkeet päässäni ja tällainen oli tulos:

 Tadaa! Hercule Poirot-mekko! (nimitys johtuu pelkästään äänikirjasta)

 Kaikki lähti liikkeelle siitä, että joku (krhm..) oli pessyt ykkösneuleeni koneessa ja se oli huovuttunut kokoon.

 En saattanut luopua ikivanhasta, ihanasta kashimir-neuleestani, joten tuunasin siitä mekon. Leikkasin sen auki sivusaumoista ja lisäsin flanelliset vinokaitaleet, joilla sain paidan mahtumaan ylleni. Alaosan tein farkuista, joita en juuri ole pitänyt.

 Selkäpuolen kukat tulivat hiukan toispuoleisesti, kun Poirot oli juuri kuolemaisillaan...

 Kaikki muukin koristelu on tehty "hiukan sinnepäin", eli suunnittelematta.

 Hameosaan ompelin muutamia nappeja. Tämän voin  tehdä myöhemmin hameeksi, kun joskus on pakko luopua paidasta....
Mekko tulee arkikäyttöön, kotona pidettäväksi. Mulla on muutamat tosipaksut sukkikset, joilla tarkenee pakkasellakin.

En juuri tällaisia ompeluksia mittaile saati ihmeemmin suunnittele ja siksi joudun välillä improvisoimaan. Tuo virkattu lappu peittää yhden mittavirheen :)
Kainaloparsimuksia en esittele tässä, niitä olen joutunut vuosien varrella tekemään tähän paitaan useamman kerran.
Tuunaus onnistui. Mekko on päällä mukava, neuleen pehmeys ja lämpimyys on lisääntynyt huopumisessa ja hameosa on sopivan väljä jotta siitä on mukava liikkua. Pesu voi olla hankalaa, mutta ei tuo neule kovin usein pesua kaipaa. Tuuletus riittää.

Aamulenkki tehtiin tänään lumituiskussa. Mentiin taas liian pitkälle: Sohvi bongasi tiepuolesta kettujen jättämän kananjalan, jonka kantoi sitten riemusaatossa kotipihalle. Jouduin pitämään kiirettä, että ehdin perille ennenkuin arvon rouva alkoi herkkupalaansa nakertaa. Perhanan rakki, aamulla se nirsoili taas ruoastaan ja nyt olisi maistunut loppuunkaluttu koipiluu ja sontaiset varpaat.....

Katti oli tietenkin mukana koko matkan. Sitten piti pestä lumiset tassut. Huomatkaa Hertan häntä. Se on aina noin paksu ja tuuhea, ihan kuin ketulla.

 Lillilläkin oli parta lumessa, vaikkei kanankoipia löytänytkään.

Taas on uusi viikko alkamassa, toivottavasti se tuo mukanaan jotain hyvää.

joulkuu alko

Olen vähitelle tehny sitä joulsiivo. Mitä enemä siivon, sitä kamalemp kaaos tule. Posrstos o paffilaatikko täyn poisheitettävä roina, paperkassilline kiärrätettävä tavara ja tuvan penkil monttalai pesula taik vintil viätävä. Huoh.
Olen samal tehny ison jouko keske-erässi käsitöit ja muit hommi valmiks.

Esimerkiks ommellu kamari uuret verhot:

 Nee ova täsä viäl tuvan penkil, en jaksan ripusta niit viäl. Kangas o iankaikkise vanha, kylläki PMK valmistama mut jottalai sorajälkkeist viskoosi taik silla. Ohkast, kauniste laskeutuva ja kappia. Olin ne jo aikka mailmas leikan sopiva mittasiks, mut ne ova kiärin kaapeis ja laatikois mullaki jo kymmeni vuassi, ja sitä enne Saimi-tätil. Hän o joskus hamstran muttei koska tullu ommelleks. Taita ol sukuvika.

Tätä tyyki on toinenki pala, eine paksemppa ja ruusu-kuviol. Ompele joskus toisekki verhot. Ehkä.

Sit löysin tämse erinomase raikka ja jouluse tyynytarppe:

Yäk. Mist ole mahtan nuaki osta? En varmaste itäraja takka, vaik färeist ja kuvioist voisis nii päätel. Olkko ny joulupyhät tosa pikkutyynyte pääl, niil o uure perhejäsene mukava maat. Voivat oll joulu jälkke jo roskiskelpossi.

Osti Lillit varte uure joulvalot, mikkä viriti vanha klasipurkki kuusemommosten kans. Ajastin pitä kova surina, mut toimi sentä. Otin kyl siitäki kuva, mut se ei suastu latautuma tänn. Jourutt kuvittelema sen.

Kamalan vaikkia löytä sopevi joulvaloi, vaik valikoima kyl piissa. Enkä sittenkä tykk noist mikkä ostin. Niis o liia sinine valo, ulkko näyttä silt et meil on telkkar auki.

Huame istun telkkari eres skumppaklasi käres ja vahta ihmiste hamei ja kampauksi. Verenpaine luultavast nouse, mut ei voi autta.

Päiväl tule Tuntematon sotilas, saa nährä voink katto sitä tänä vuan. Kaikkin vuasin en ol voinu, ko tule nii surk. Ajattelen omi poikkian samois tilantteis ja olen kiitolline, et meil o rauha jatkun jo näin kaua. Jos jotta rukkoilen, ni sitä et se sais jatku erelles iankaikkisest. Muuhallakki mailmas eikä vaa meil.

Joulkortei meina tänäehtost viäl värkät. En joka vuas lainka lähetäkkä kortei, mut tänä vuan taas aion. Mut tuska o siinäki: kosk en tykk tehrä suuri sarjoi missä asias, ni pakka ireat loppuma. Vaik joulkortt voisis oll kaikil sama, ko niit lähetetä vaa yks joka huusholli. Mut ei, mun tarvitte tehrä erilaissi. Suurimaks osaks ainaki.

Osti yhre hajusinti joultunnelma luama, mut nyy näyttä silt et mun nokkan ruppe vuatama ko see o sisäl. Nosti sen tampuurin pualel, mut haise se siäläki. Taas o yks asi mist o luavuttava: joulukuka. Hyasintt otta niink sanott nokka ja joultäht ei menesty muuto. Ei pali jää muit ko tulilatva ja joulkaktus. Eikä kumpika tuaksu.

Joulus parast taita oll sen orottamine.

taidetta koteihin?

Eilisellä grafiikankurssilla tein elämäni ensimmäiset vedokset. Kuva on Tove Janssonin piirtämä ja minun kopioima, jostain kirjasta. Yllä ensimmäinen koevedos ja laatta.

Tässä toinen koevedos, opettaja ei ollut tähänkään tyytyväinen. Kuva on epätarkka, ei vedos ihan noin huono ole todellisuudessa.

Suttuinen seepianvärinen vedos. Hyvä esimerkki siitä, miten vedostusvaiheessa voi pilata kuvan kokonaan.

Ainoa kelpuutettu vedos. Aion kehystää tämän Taaville synttärilahjaksi. Fammun kokoelman siemen?

Meillä oli taas mukavaa. Kaikki tekivät omia juttujaan ja puhettakin riitti. Tulin kotiin pää täynnä ideoita ja mukanani kaksi pohjustettua laattaa, joihin piirrän kuvan ensi kerraksi. Mulla oli jo kaksi aihettakin, mutta nyt olen kahden vaiheilla, josko ainakin toisen vaihdan. Työkalu pitää tehdä itse, kun en huomannut pyytää lainaksi.

Ulkona tuulee lujaa jo kolmatta päivää. Kaikki irtain on jo lentänyt tiehensä. Vaahteran lehdet tanssivat ympäriinsä ja pensaat kumartelevat toisilleen.

Siivous jaksaa innostaa yhä vain. Hyödynnän moisen puuskan ja teen sellaistakin, mikä on odottanut jo liian pitkään. Takkupää kyllä totesi, ettei kannata kehua itseään, kun on ensin jättänyt tekemättä. Kehun kuitenkin, kun nyt vihdoin kykenen näihin askareisiin. Jaksan ja haluan. Täydelliset ihmiset ovat toinen juttu, mun vaivaisen pitää iloita vähästä.