Arvasin oikein, että kun kehuskelen saaneeni hengenahdistukseni kontrolliin, asia heittää häränpyllyä. Kohtauksia tulee aina vain useammin, ovat pahempia ja kestävät pidempään. No, menee vain enemmän morfiinia, en päästä Takkupäätä minnekään ilman, että hän antaa lääkeannoksen ennen lähtöään.
Vaan nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet. Olen pyytänyt hovikampaajaani ajelemaan tukkani pois. Se helpottaa meidän kummankin eloa. Takkupää pääsee vähemmällä kun pesu ja kuivaus sujuu nopeasti ja minulla ei roiku tukka silmillä koko ajan. Kuljen niin kumarassa että hiukset eivät pysy paikoillaan siten kun kampaaja on ajatellut.
Painehaavasta kehittyi pienoinen jännitysnäytelmä. Pyysin Takkupäätä ottamaan toisen kuvan ja säikähdin. Se oli kuin Googlesta löytämäni esimerkki. Takkupää soitti kotisairaalaan ja sieltä luvattiin tulla käymään illansuussa. Olin pesemätön ja ääkkäinen, mutta ei auttanut. Kuuden jälkeen tuli nuori mies, joka taitavasti puhdisti haavan ja laittoi siihen kätevästi laastarin. Hän pyysi lupaa kuvata haava, mutta Takkupää sanoi että meillä oli kuva valmiina. Tein uskomattoman tempun toistamiseen, lähetin kuvan ryppyisestä pyllystäni nuorelle miehelle. Meitä kaikkia nauratti, kun mainitsin asiasta hoitajalle ja Takkupäälle. Hoitaja lupasi näyttää kuvaa lääkärille ja palata asiaan alkuviikosta.
Meiltä hajosi pölyimurin kädensija viime viikolla. On keskulteltu siitä ostetaanko robotti vai tilataanko varaosa. Järki neuvoo korjaamaan vanhan, mutta toimivan pelin mutta jos rehellinen olen, niin haluaisin robotti-imurin. Tässä on niin vähän tarpeita että ostohimo ei tyydyty. Synti olla tilaamatta uutta kahvaa kun sellainen on tarjolla. Kaikkiin laitteisiin ei saa minkäänlaisia varaosia. Ja robotti ei imuroi joka paikasta. Eikä varaosa ole edes kallis, kolmisenkymppiä. Saa nähdä, kuin tässä käy.
On minulla toinenkin haihatus. Haluaisin koiran. Eläinsuojeluyhdistyksellä on kaksikin sopivaa koditonta. Mutta en voi ottaa koiraa, kun se tietäisi vain lisärasitusta Takkupäälle. Toisaalta, hänellä olisi jotain hoidettavaa kun olen lähtenyt, eikä ero tuntuisi niin kovalta.
Vaikka elämä on vähän hiljaisempaa kuin aikaisemmin, jos mahdollista, ei siitä puutu sattumuksia ja yllättäviä käänteitä. Joskus naurattaa ja joskus itkettää, eli ihan normielämää. Sitä parasta arkea. Ja kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti