polvesta poikki

...mun tukkani siis. Tänään irroittauduin toviksi työpöydän äärestä ja käväisin katkomassa lettini.
Nyt pää on kevyt kuin pumpulitukko. Ihan konkreettisesti.
Muutenkin jäi työpäivä viimeaikaista lyhyemmäksi, kun lähdimme ihan täsmälleen oikeaan aikaan. Jos kuukauden työrupeaman jälkeen on koossa puolitoista työpäivää, huhtikuun lopussa on jo viikko lomaa tiedossa. No, mullahan olisi muutenkin lyhyt kesäloma, joten siihen voi lisätä vähän ylitöitä.
Sen verran työkiireet rassaavat, että harrastukset ovat jääneet. Torstai-illan grafiikka oli pakko jättää, ei vaan pystynyt keskittymään. Väkisin ei ole kiva tehdä, joten se saa nyt siirtyä tulevaisuuden to-do-listalle.
Katti on pysynyt pakkasilla visusti sisällä. Ei puhettakaan, että karvanaama menisi ulos. Voisi luulla, että se sopeutuisi helposti elämään kirkonkylällä, mutta epäilen. Kunhan ilmat lämpiävät, katti tahtoo taas pihalle. Ja jos sinne ei ehdottomasti pääsisi, se haluaisi sinne heti, mieluummin keskellä yötä.
Olen harvoin tavannut ketään toista, joka olisi yhtä vastarannankiiski kuin meidän Hertta.
Toisin on Sohvin laita: kaikki mitä mamma ehdottaa, käy. Jos pitää jäädä yksin kotiin tai toimistolle, se on ok. Jos pitää lähteä mihin tahansa, se on kivaa. Jos pitää odottaa autossa, se käy vaikkei kivaa olekaan. Yksi ehto Sohvilla on: mamman pitää olla mukana tai ainakin sen pitää tietää, että mamma tulee takaisin.
Hauska pieni takkukasa.
Elo on siis ollut tammikuussa silkkaa työtä ja uunin lämmitystä. Nyt on luvassa lunta enkä ole ollenkaan varma, missä on lumikola. Haen vissiin lapion rapunpieleen.
Suuri suru ilmaantui tuossa jonakin sunnuntaina, kun vanha ystäväni Hercule Poirot kuoli. Oikeastaan pitäisi sanoa Suuri Rakkauteni, sen verran tiivis ja pitkä suhteemme on ollut.
Outoa että dekkarin kuolema voi olla niin koskettava, vaikka olen lukenut kyseisen kirjan useammalla kielellä ja kuuntelin sen äänikirjanakin viime talvena. Oli aivan murheissani vielä maanantaina töissä.
Olemme päättäneet boikotoida talviolympialaisia emmekä katso telkkaria koko kisojen aikana. Mitkään kisaohjelmat eivät ole koskaan kuuluneet harrastuksiini, mutta nyt pidän katselutaukoa ihan kaikesta tarjonnasta.
Voisin sillä aikaa paneutua taas sukututkimukseen tai nukkekodin viimeistelyyn. Tai edes siivota lorvikamarin.
Yksi hämmästys pitää vielä kirjata: ostin uutta hiekkaa kissalle ja suuri oli ällistykseni, kun tajusin että se on hajustettua. Siis valmistajan puolesta. Hertta tekee oman osansa ja tulos on ällöttävä. Kuvitelkaa, parfymoitu kissanp---.
Kaikkea pitääkin olla.