keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

aktiiviset akileijat

Jaska esitteli blogissaan kauniita ja erikoisia akileijoja puutarhastaan. Muistin, että mulla on myös siemenestä kasvatettuja akileijoja, mutta missähän lienevät. Mulla ne nimittäin vaihtavat itsekseen paikkaa, eli kylväytyvät mielestään parempaan ympäristöön ja istutetut heittävät vissiin henkensä.
Kun aikani konkkasin ympäri trekoolia niin löytyihän niitä, vaikkeivät ole lähellekään niin hienoja kuin Jaskan kukat.

Tämä on kait se tavallisin, mikä löytyy jokaisesta puutarhasta. Se toinen yleinen, ihan tummansininen tai lila, on nyt muuttanut jonnekin kauemmaksi kun en sitä löytänyt.

Tämä on sievä vaaleanpunainen, jonka linnut ovat kauniin pitkäkaulaisia.

Toinen, vielä hempeämmän punertava.

Tämä lymyili niin hankalassa paikassa, etten saanut kunnon kuvaa, mutta värisävy on suunnilleen oikea. Meillä tuulee tänään rivakasti, joten kaikki kuvattavat tanssivat.

Tällä on aina ollut omituisen lyhytkaulaiset ja pitkäpyrstöiset linnut. Samasta pussista kylvetty kuin muutkin, mutta malli on toinen.

Lopuksi pakolliset ruusukuvat: Valamonruusu aloitti tänään.

Ja Ritausma kavereineen..

Japanintuliainen. On kuulemma suurta muotia siellä. Kiikkukoon nyt hetken puhelimen jatkeena, pääsee sitten joskus nukkikseen makoilemaan. Mirriparka, viikset vaan värisee kun kuuntelee mun juttuja.

Päivä on ollut dramaattinen. Seurantalolle on joku onneton murtautunut ja kirkonkylän sahalla oli tulipalo. Ilmassa on ukkosta, saa nähdä missä se näyttää voimiaan. Pitää tästä Walon mäelle kokoustamaan, meillä on siellä maan kaunein kokoustila. Ja tänään hyvä ilmastointi...

8 kommenttia:

Jaska kirjoitti...

Samallalailla ne akilejat vaeltavat minullakin ja muuttavat olomuotoaan. Taitaa olla Nora Barlow ainoa taimena ostettu muut ovat joko levinneitä tai siemenestä kasvatettuja.
Valamonruusu ei näytä talvesta piittaavan vaan aloittaa minullakin runsaan kukinnan. Köynnösruusut sen sijaan saavat alkaa alusta.

Piu kirjoitti...

Aivan samoin mulla yksi köynnösruusu kuoli kokonaan, muut kasvattavat uutta vartta.

vilukissi kirjoitti...

Meillä tuuli koko päivän, mutta aurinko pysyi melkein koko päivän taivaalla, jossakin lähettyvillä oli kuulemma satanut reippaasti. Mulla oli kerran yksi ainoa keltainen akileija (muut olivat aivan tavallisia)ja se kärsi ja kuoli pois, kun penkkiä muutettiin. Se oli erittäin kaunis, en tiedä, mistä se tuli tai minne lähti, sanoin sitä aina Kartanon rouvan akileijaksi, en tiedä nimeään. Koskaan en ole sellaista tavannut jälkeenpäin.

Piu kirjoitti...

Anopilla oli puutarhassaan joskus semmoinen isokukkainen vaaleankeltainen akileija. En mäkään ole muualla nähnyt ja sitä puutarhaa ei enää ole. Nuo Jaskan akleijat on erikoisia, pitää vissiin ens talvena yrittää kasvattaa.

tiuku kirjoitti...

Tein kierroksen pihallani ja löysin neljää eri väriä akilejaa, mutta kukinta oli jo ohi ja kukat kuihtumassa. Punaiset ruusupensaat ovat aloittaneet kukintansa. Helle hellii meitä tänään. Nauttikaamme siitä.

Piu kirjoitti...

Hellettä tosiaan riittää tänään. Ihan hirvittää huominen, luvassa on vissiin kolmenkymmenen asteen lämpimät.

vilukissi kirjoitti...

Mitä kuulu????

Piu kirjoitti...

Parempaa taas tällä kertaa. Olen jo kohta viikon tullut toimeen yhdellä kepillä melkein koko päivän kerrallaan. Iltaisin tarvitsen toisenkin kepin, ja aamuisin myös, mutta muuten pikkuhiljaa pitempiä aikoja yhden varassa. Edistystä siis.