Ei yhtään kiva roikkua täällä tänään, tyhjän panttina. Voi kun olis aina tasaista ja samanlaista, yhtä paljon hommia jokapäivälle eikä koskaan tämmöistä ja sitten taas ihan superkiirettä.
Meneeköhän viikkoa ennenkuin valitan, että aina vaan on samanlaista eikä ikinä mitään vaihtelua? Täss' ois vedonlyönnin paikka.
Aamulla oli runsaasti ihanaa sumua, aurinko paistoi kyllä kylätiellä ikävästi sumun alta suoraan silmiin, mutta tunnenhan minä tien. Eikä kai kukaan niin jumalattomalla ajalla siellä kuljeksi?
Ylösnoustessa oli kirkas kuutamo. Laitoin silti ulkovalon, kun en havainnut kuuta vielä sisätiloissa. Eihän ne palaneet kuin hetken, eikä niitä olisi lainkaan tarvittu, mutta siellä ne nyt ovat valmiina. Jos siis jaksan valvoa niin kauan, että niille on iltasella käyttöä.
Eräs syksyn tunnusmerkeistä onkin pimenevät illat ja harmaat aamut. Tulin viime viikolla kaikista iltamenoista kotiin pilkkopimeässä, mutta nyt alan jo muistaa ulkovalojen tarpeen.
Toinen vissi syksyn merkki: löysin punaisia haavanoksia onnittelukimppuun runoiltaa varten. Vähän keltaisia kukkia, haavanoksia, marja-aronian oksia ja punertuvia vaahteranlehtiä. Muistutukseksi, että kotona odottaa syksy kun kiertue päättyy.
Eilen olin sienimetsässä, tarkemmin sanottuna kävin noukkimassa pienen korillisen kantarelleja. Olen viimeksi käynyt siinä takuupaikassa kolmisen viikkoa sitten, ja nyt löysin suurimmat koskaan näkemäni kantarellit. Varmaan lähes viisitoista senttiä korkeita ja kymmenen senttiä leveitä olivat suurimmat. Nopeasti kasvaneita, koska olivat koostaan huolimatta aivan rapeita.
Kierrettyäni kaikki tuntemani paikat törmäsin polulla naapuriin metsän takaa. Hän oli puolukkareissullaan nähnyt samat sienet ja käynyt kotoa hakemassa korin ja veitsen. Myöhästyi! ja kirosi tuuriaan. Miten osuinkin niin sopivaan rakoon tulemaan, että ehdin putsata koko saaliin hänen nenänsä alta.
Kävin vielä toisessa paikassa koirien kanssa, mutta siellä oli metsä muljattu siihen malliin, ettei löytynyt sienen sientä. Hyvä kun päästiin kävelemään, minä huono- ja koirat lyhytjalkaisina olimme välillä vaikeuksissa.
Luumupuu taipuu kaarelle kun luumut kypsyvät. Ensimmäiset putoilevat jo, suuret mehukkaat hedelmät. Lajike on vanhaa ja pienihedelmäistä, mutta tänä vuonna näyttää kaikki kasvavan ennätysmäisiin mittoihin ja määriin. Omenapudokkaista tulee taas riesa. Niiden kerääminen ja kuskaaminen metsäreunaan peurojen herkuksi on työlästä. Tulisivat vaan rohkeasti itse hakemaan öiseen aikaan, säästyisi aikaa ja selkäsärkyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti