Eilen ehtoolla olimme opaskollegoiden kanssa syömässä kesäkauden päätteeksi. Ravintoloitsija, joka on opaskollega hänkin, oli laittanut pöydän koreaksi ja syötti meidät ähkyyn. Ihan vain kokeeksi.
Voin suositella, kunhan kokeilut tulevat listalle. Kun vielä jatkoimme toisen opaskollegan nimipäivä/tupaantuliaiskesteille kahvittelemaan, olin niin täpösen täynnä etten ollut mahtua ratin ja istuimen väliin. Mutta valitus pois. Silloin kun syödään hyvin niin sitten kunnolla kans. Nyt voi paastota viikonlopun.
Hiukan aamulla pelotti, josko nukahdan työmatkalla rattiin kun vatsa oli edelleen pulleana ja kuitenkin piti vähän tankata kahvia. Muttei olisi tarvinnut: raivoisa vesiryöpytys keskellä taipaletta piti hereillä ihan loppumetreille asti. Sade oli kymmenen minuuttia niin railakasta, ettei radio-ohjelmaa kuullut lainkaan eikä melkein nähnyt tietä. Vanhasta muistista ajelin suunnilleen siitä mistä eilenkin ja hyvin sujui. Sateen jäätyä taakse korvissa kohisi vielä monta kilometriä ja oli kuin valot olisi sytytetty, vaikka edelleen satoi eli maisema oli harmaa. Missähän mahtaa riehua saderintama tällä hetkellä, vai lieneekö jo purkanut suurimmat kuormansa.
Uskaltaakohan tässä enää olla mitään mieltä mistään tai ainakaan ei parane mielipiteitään ääneen sanoa, kun niiden vuoksi voi joutua ihan eroamaan sorvaamon palveluksesta ja vaikka mitä. Voi yhden kerran. Sen vaan sanon, että kaikista meistä voidaan tehdä häväistysjuttu koska tahansa. Tarvitaan vain nokkela ja ilkeä kieli ja mieli ja vähän vaivannäköä. Sellaisessako yhteisössä on sitten mukava elää?
Puhumattakaan että uskaltaisi laskea leikkiä mistään asiasta. Tai kieltää lehdistön edustajaa ajamasta autolla museoon, kuten minä olen tehnyt jo kahtena vuonna. Olen tuntenut olevani hiukan epäsuosiossa viime aikoina...
Panee miettimään, kuka ketäkin korvasta kuljettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti