Se tiistainen puutarhakerhovisiitti sovittelee touhuhattua päähäni. Tuli aivan valtava tekemisen tarve, nyt heti ja paljon. Koira-aita pitää siirtää, pensaita istuttaa ja kukkamaa raivata.. onkohan mulla tarpeeksi särkylääkkeitä?
Takkupää ei tietenkään ole tulossa jakamaan tätä innostustani. Ei siis mikään tyhmä mies: kuka muukaan meillä heiluttaisi lapiota? Aion kyllä niveltulehduksen uhallakin tehdä jotain, mutta yritän tietysti keksiä keveimmät työt/työtavat.
Yöelämä on taas vilkastunut. Tämä ei mitenkään liity Takkupäähän tms. vaan olen aamuisin hetken aikaa muistanut näkemiäni unia. En ala niistä sen enempää tässä lavertelemaan, mutta sen sanon, että jos on välillä tylsää päivällä, niin yöllä sitten sitäkin vauhdikkaampaa.
Jostain syystä häärin unimaailmassa säännöllisesti pikkulasten kanssa. Milloin niitä on ostoskärry puolillaan, alastomana, ja milloin kanniskelen niitä kainalossa. Olen aivan luonteva näiden unilapsosten kanssa, eivätkä ne koskaan milloinkaan lainkaan pelkää minua. Siitä aina tiedänkin näkeväni unta. Onneksi.
Ehkä puutarhatouhuinnostus levittäytyy myös muille elämäni aloille ja alan vimmatun puuhastelun myös tuvassa, kulttuurihuoneella ja sorvaamossa.
Tai saisin edes ikkunat pestyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti