Elämä ja asiat menevät kuin juna vuoristoradalla. Kun toisessa päässä kiivetään ylös, tekee toinen pää syöksyn alas. Tai toisin päin.
No joo, latteudet sikseen.
Eilen kävin katsastamassa uudelleen asuntoa, jota jo kerran himoitsin ja luulin sen menneen. Se olikin vielä saatavissa ja hämmästyksekseni myös sain sen.
Olin jo aamulla hyvällä mielellä ja tiesin, että tulee hyvä päivä. Sumuiset päivät ovat ihan parhaita.
Ajelin siis aamupäivällä itään päin toiveikkaalla mielellä. Sohvi oli mukana ja nukkui tietty koko matkan. Paitsi tietyömaan kohdalla, jossa piti kurvailla moneen suuntaan. Pyöreähkö ruumiin muoto vaikeuttaa nukkumista tiukassa kurvissa...
Asunnossa on kaikki tarvittava: sauna, iso parveke ja keskeinen sijainti. Siskon perhe asuu muutaman kilometrin päässä ja pappa ihan naapurissa. Oma perikunta ja Takkupää parinkymmenen minuutin matkan päässä.
Taloyhtiö on rauhallinen ja piha-alue hienosti hoidettu, kuten nykyisessäkin.
Kävin kotimatkalla hakemassa muuttolaatikoita. Aloitan pakkaamisen saman tien, ja vien jo keskiviikkona ensimmäiset pakaasit, kun saan avaimet.
Tänä aamulla oli sitten se syöksyosuus: polveni on niin hemmetin kipeä, etten tiedä miten kykenen viemään Sohvin lenkille. Laitoin eilen jalkaan kävelykengät, joissa on vähän korkoa, kun lempilenkkareissani on reikä pohjassa. Polvi pahus ärtyi eikä nyt oikein suostu antamaan anteeksi.
On vain hyväksyttävä tosiasia, että korkkarit ovat mennyttä aikaa. Kaikki kauniit avokkaat joutavat nyt kierrätykseen ja on hankittava tilalle mukavammat jalkineet.
En anna asian vaivata. Eihän minulla ole jatkossa kovin paljon käyttöä juhla/sisäkengille. Otin tukevan annoksen kipulääkettä ja kohta taas mennään.
Kohti uusia kaarteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti