v-puhet

Olen pitän ittiän rauhallisen ja ystävällisen ihmisen. Mut ole joutun nyy huamama, et olenki salavihane. See on kamal asi.
Semsest o vakavi seurauksi: sappi tule viherkäiseks, koira ruppe syämä mattai ja voikukkie määrä kolminkertastu yhres viikkos. Voi oll muitaki, mut en ol niit kiukultan huaman.

Tämä kuukausmääril kestän kivuloisuus ja kronamine o täyttän mun sialun kiukul ja pualilles raivo. Munt otta päähän kaik: ihmise, niitten tekemise, muurahaise, siitepöly ja hiakkakasa. Tulemise ja menemise. Yä ja päivä. Lista o loputon.
Aamul ko herän ni olen koht ärtyn, ko aurink paista. Taik ei paist. Ja ärtymys lissänty koko päivän, nii et ehtost nukkuma mennes tuntu et halkken kiukust. Tekis miäl mukiloira tyyny ja peitto. Muit ei yleensä olekka enä liki siin vaihes. Kaik ova kaikonnu.
Kaik uure asia saa mun vastustama niit. Vanha kiukuttava ain ko muistan ne. En tahro tutustu uussi ihmissi, ko ne on kumminki harmittavaissi ja tuttavat vaihta tois pual kattu ko tuleva vasta. Kaupas tekis miäl närjäst jos joku hymyile. Mukula pillahtava parkuma ko mulkasen. Peili ei kest katto.

MUT PÄÄLLISIN PUALIN ole niinko ennenki. Rauhalline, kohtalaisen kiltt ja vai. Tämä kaik kiukku on mun miälen peräl, kaapis. Tiärän et se on siäl, ko kuulostelen, mut see ei näy toisil ihmisil. Ainaka kovi usse eikä viaramil lainka. Mut viha o olemas, se kaapp on täyn ja välist joku piänemp raivonpoikane pääse karkku ja aiheutta paha miält.
See kulutta voimi ja teke elämä ankkiaks. Oma elämäs vihamine, vaik kui piilos ja miälen takanurkas o raskas asi.
Nii et jos joskus jourut linjal ko päästän kiukun valloilles, ni syyttäkä ittiän. Olen nyy tullu kaapist täsä asias ja puhellu salavihapuhei julkisest ja uhmannu niin tehressäni esivaltta ja nettipoliissi. Kenellekkä ei piräis tämä jälkke olla yllätys jos myrrrrrkytän voikukat trekoolistan taik kiällän katti nukkumast mun puhtais pyykeissän. Nih.