Herttane sentäs

Tulin tän oikkiastas kehuma, et meil paista tänä aurinko. Semne kirkas luannoilmiö, mitä enne kesäsi pruukatti. Muistattak?

Mul o vissi jotta merkillist hortonoomi-vikka, ko tämä nimipäiväkukkane, mink ole saan siis jo helmikuus, kukki ain vaa, taukkomat. Välist, ko en muist sitä kastell, se makka pisin pöyttä ja on juur kualemaisillas, mut koht ko armahran sitä ja annan vett, se nouse pystö ja teke uussi kukkassi. Katti o heittän se laattiallekki mont kertta, mut ei see ol milläskä. Voin suasitell: huane-esikko, kestävin kukka ikinä.

 Hiirenpyyrystäjäl o vatt täys ja hän makka porston pööräl aurinkos. Talo on Porvost tuattu ja saa ny katin näyttämä jättiläiselt.

 Katti nappa joka päivä hiiren taikk kaks ja syä ne nii nuuka, etei jätä  sualejakka. Mikä onki hyvä, etei mun tarvit kraappi semssi kenkänpohjastan.

Mun aamupalan!! Mansikoi omist puskist (ähä, räkätit ei ollu löytän) ja hiuka partaäijäjokurtti. Nam.
Nyy menen tekemä leipomuskokeilui ja pakotan Takkupään maistama. Nährä!