piippaavat housut

Tein merkittävän hankinnan: ostin ulkoilupuvun. Samalla sain monenlaista uutta tietoa. Mm. ohjeen siitä, miten vetoketju avataan ja suljetaan. Se lappu oli takin helmassa.

Tuo alimmaisena oleva musta lappu taas kiinnitetty housuihin, ja siitä mulle selvisi, että housut piippaa. Tai ei ne varsinaisesti piippaa, en ainakaan ole vielä kuullut, mutta jos joudun lumivyöryyn, ne pitävät jollain laitteella havaittavaa mekkalaa.

Nyt pitää enää selvittää, millä alueilla on turvallista hankkiutua lumivyöryn hautaamaksi, sillä hakulaitteita ei ole joka paikassa, valistaa musta lappu. Ja muistuttaa aiheellisesti, että on paras käyttää järkeä ja huolehtia turvallisuudestaan ihan omatoimisesti, eikä luottaa piippaaviin housuihin. Joo-o.

Mitähän seuraava pukuni osaakaan, kun joskus kymmenen vuoden päästä hankin taas uuden?

Koska Takkupään sukat eivät omaa itsestäänparsiutuvaa uutta teknologiaa, otin aamusella äimän ja taidekursin töppösestä reiän umpeen. Vanhat konstit ovat yhä kelpoisia. Enkä tökännyt sormeeni kuin kerran.

Ja äsken odottaessani kuvien latautumista ratkaisin tuon viereisen ikkunan ongelmankin. Mietin, mitä tummanruskeaa ikkunanrakoon sopivaa mulla olisi, kun en sitä liimapaperia ole löytänyt. Sitten muistin nähneeni parsimalankojen joukossa paksua ruskeaa villalankaa. Kiersin siitä akkunanmittaisen paksuhkon madon ja tukin sen veitsellä rakoon. Siihen loppui suurin traaki ja pelakuu saa levätä. Kyllä tunnen nyt oloni eteväksi.

Elämäni vaikein asia on varmasti avun pyytäminen. Ei sen vastaanottaminenkaan ihan helppoa ole, mutta pyytäminen on ihan kamalaa.

Siinä laittaa itsensä alttiiksi torjutuksi tai hylätyksi tulemiselle, tuo julki avuttomuutensa ja asettaa itsensä toisten hyvästä tahdosta riippuvaiseksi. Kaikki aivan ylivoimaisia asioita.

On tietysti ihan omasta historiastani johtuvaa, että se on niin vaikeaa. Siksikö mulle tulee näitä avuntarvitsemistilanteita jatkuvasti eteen, että oppisin suhtautumaan oikein?

Mulle on ihan helppoa ja mieluisaa olla avuksi toiselle. Teen mielelläni palveluksia, autan ja tuen, jos voin. Mutta itselle en tahdo. En.

Se on ainoa asia, jonka vuoksi toivoisin olevani rikas. Tai edes riittävän varakas, että voisin ostaa tarvitsemani palvelut, eikä tarvitsisi vaivata läheisiä. Vaikkei rahalla saa onnea, sillä saa riippumattomuutta ja se on mulle tärkeä asia.