Kaivellessani ompelukonetta näkösälle silmiini osui näin kauniita vetoketjuja:
Mitähän varten lienen ne hankkinut? Nyrkillinen terenauhaa oli samassa säilössä. Alla oleva kangas on ostettu yökkäreitä varten, ainoa kaupan valikoimista jossa voisi kuvitella esiintyvänsä. Yksiväriset olisivat liian tylsät. (tylsä saa siis olla, kunhan ei mene liiallisuuksiin)
Nuo toiset, toipilaspökät, ovat sellaista valmiiksi vuorattua, jota käytetään pikkulasten pukimiin. Malli on sama kuin yökkäreissä, sillä leikkauksen jälkeen ahterini tulee olemaan kaksinkertainen enkä kykene taipumaan ihmeellisempien trumppvärkkien pukemiseen. Materiaali on pehmeää ja värit mitä sattuu, mutta uskon niiden palvelevan tarkoitustaan.Hyvät kanssaihmiset ovat elämän suola. Runonkirjoittaja tarjoutui safööriksi huomenna sairaalakeikalle, josta kauniista tarjouksesta lämmin kiitos. Yritän selvitä itse, koska joudun lähtemään anivarhain ja ajelemaan kahteen eri sairaalaan. Jos näyttää mahdottomalta, palaan asiaan kello kuusi :D
Myös eilinen kirjoitukseni on herättänyt myötäelämistä. Se lämmittää sydäntä. Isä-ilmiön ikä tuli katsottua eilen väärin. Ukko oli täyttänyt sata viime kesänä. Olen siis varsin pitkäikäistä sukua molemmilta puolilta. Ehkä.
Päivä on mennyt ihan huomaamatta ommellessa. Vaivasin myös telkkaria katsoessa perusmassoja massaruokia varten. Siis nukkisjuttuja.
Tällaiset joutilaat sunnuntait ovat mukavia.
Ainoa keskeytys tämän itsekseen kuluneen päivän aikana oli satunnainen kyselijä. Hän halusi tietää, onko naapuritalo juuri se talo, joka oli syksyllä myytävänä. Kerroin, että samasta talosta puhutaan, mutta myynti on kuulemma peruutettu. Kaveri oli vähän harmistuneen oloinen. Minä en niinkään. Olisin voinut saada hevosmiehiä naapuriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti