Mikä ihme

..siinä on, ettei enää saa kuollakaan kuinka sattuu? Pitäisi kuolla niin kuin on hyväksyttävää, kukahan senkin sitten määrittää?

Aamun lehdessä oli otsikko "Yhä useampi vanhus kuolee pakkaseen" Ensin mulle tuli mieleen, että niinkuin pakastimessako, ja että mikä ihme se on, jos sinne.. Uutisesta ei sitten ihmeemmin selvinnyt pointtia, paitsi että yli 80-vuotiaiden paleltumiskuolemat on lisääntyneet viime vuosina. Siis 2008 ja -09. Tuplaantunut 1970-lukuun verrattuna.

Onko kuoleminen tavalla tai toisella ainoa uutiseksi kelpaava aihe? Kaikkihan me kuollaan, yli 80-vuotiaat siinä kuin muutkin. Vai oliko uutinen tarkoitettu pieneksi mukavaksi palstantäytteeksi ja nippelitiedoksi?

Kun Haitissa on maanjäristys, tärkein seikka on tiedottaa, oliko kuolleiden joukossa suomalaisia. Eikö? Aha, pienempi fonttikoko riittää.

Ja entäs tämä helkkarin pandemia? Lääketehtaiden käynnistämä juttu, sanon minä. Joka vuosi ihmisiä kuolee flunssakaudella ja flunssaan. Nyt kun koko pandemia taitaa kuolla sauhuun, valtiot ovat ihmeessä tilattujen rokotteiden kanssa, joita kukaan ei halua. Joista ei ihan varmasti edes tiedetä, tehoavatko ne ja minkälaisia sivuvaikutuksia niillä on. Lääketehtaat eivät ota vastuuta rokotteista eivätkä tietenkään hyväksy tilausten peruutuksia. mm. Ranska on tilannut väkilukuun nähden puolitoistakertaisen määrän rokotetta, jonka on tähän mennessä ottanut vissiin 5 % väestöstä. Eikä se ole ainoa valtio, jossa on hiukan ylivarmistettu.

Poikkesin aiheesta, mutta välillä keittää kun ihminen luulee voivansa tai luulee että pitäisi voida hallita kaikkea. Kuten sairastumista ja kuolemaa.
Kuoleminen on hyväksyttyä vain, jos se tapahtuu sairaalassa, sopivasti urhoollisen sairastamisen jälkeen. Taudinkin pitäisi olla jokin neutraali, joka ei aiheuta kanssaihmisissä ahdistusta. Siis ei mitään sellaista, mikä voisi osua omalle kohdalle tai tapahtua odottamattomasti.

Ainoa poikkeus on liikennekuolema, jota nykyihminen on alkanut pitää normaalina. Ja sota tai luonnonmullistus jossakin sopivan matkan päässä olevassa maassa, jossa ei ole mukana suomalaisia.

Sensaatiomainen uutisointi on tehnyt onnettomuuksista kansanhuvia aivan kuten julkiset teloitukset muinoin. Asenne on toinen, nyt kauhistellaan ja surkutellaan joukolla mutta ollaan salaa kiitollisia, ettei osunut omalle kohdalle. Ihmepelastuminen on sitä, ettei ollut mukana tai muuten paikalla, vaikka olisi voinut melkein olla.

Läheisen kuolema on ikävää ja aiheuttaa surua. Olen kuitenkin aivan immuuni nykyaikaiselle kollektiiviselle surulle, ja minua suoraan sanottuna ärsyttävät hautakynttilät joita nykyisin tuodaan onnettomuuspaikoille. Kenen ahdistusta sillä lievitetään? Vai onko oma elämä niin köyhää, että pitää umpivieraan ihmisen kuolemasta saada siihen sisältöä?

Saarna päättyy tähän.

Kahvit on tänään keitetty kannuun, eikä muutenkaan ole tapahtunut mitään ihmeellistä.