tiistai 12. tammikuuta 2010

ehtoopäivällä

Heti paketin avaamisen ja aamupäiväkahvien jälkeen siirryimme Varman kanssa lorvikamarin puolelle. Pöytä oli tehty hetkessä, seuraavaksi on vuorossa sohva.
Varman hauska kehto/tuoli-yhdistelmä valmistui myös nopeasti. Tämmöinen olisi käytännöllinen oikeastikin. Oikea fammun salainen ase :)

Sohva vaatii melkoisesti hiomista, ennenkuin se miellyttää vaativaa silmääni. Vähän eri mallinen kuin se, jota itse suunnittelin, mutta kaunis tästäkin tulee.

Tämä hopeinen kahviastiasto on heräteostos, mutta kyllä neidit ovat sen ansainneet. Kunhan nyt vielä valaisimet saapuisivat, niin voisin laittaa kalusteet takaisin ja nukkis olisi himpun verran lähempänä valmista.
Sorruin kuitenkin tilaamaan Minimunduksen biedermaierit, vaikka tarkoitus oli tehdä itse ja osa oli jo aloitettukin. Mutta, kuten Varmalle sanoin, en ole mikään sarjatyön tekijä ja tekemistä näissäkin on ihan tarpeeksi.
Samassa paketissa tuli myös kaikenlaista pientä, joka esiintyy molempien kuvissa myöhemmin. Ja muutama paketti Fimoa, joten ruokakokeilutkin voivat taas jatkua. Osa tilauksesta tulee jälkitoimituksena. Se tarkoittaa että meillä on vielä toinen tällainen aamupäivä tiedossa.



Ei kommentteja: