Valmista

Taavin housut valmistuivat illalla. Helpotus on suuri, nyt voin jo paneutua muihin projekteihin hyvällä omallatunnolla.

Miten voikin niin pienet vaatekappaleet olla niin työläitä. Aloitin samantien villasukat, niissä ei mene kuin hetki, ja vissiin pitää tehdä myös pienet tumput. Tai sopivankokoiset, toivottavasti.

Lupasin eilen kuvia syksyn ajalta. Nämä ovat kuukauden takaa, syyskuun lopulta. En ole sen jälkeen jaksanut kuvata, eikä puutarha ole sellaisessa kunnossakaan, että kehtaisin sitä esitellä.

Luumuja tuli tänä vuonna paljon. Suurin osa taisi joutua kompostiin, koirat ja linnut pistelivät niitä halukkaasti ja riitti niitä omaan ja työkavereidenkin suuhun. Lajike on ikivanha, voisin harkita jonkin toisenkin laijkkeen hankkimista.

Vanha uskollinen punakaneli ei ollenkaan pahastunut keväistä rankkaa leikkausta, vaan kasvatti suuria, kauniita hedelmiä. Pahastun aina sen puolesta, kun kuulen punakanelia mollattavan. Minusta sen hedelmät maistuvat hyviltä ja raikkailta.

Tuleva puisto on tästä kulmasta katsottuna hyvällä alulla. Totuus paljastuu vasta kun kävelee vähän pitemmälle. Mutta kunhan sinne istutetut puut ja pensaat kasvavat ja polut alkavat löytää paikkansa, siitä tulee viehättävä paikka Taavin leikkeihin.

Pieni reipas Pepi-päärynäpuu teki näin komean sadon heti toisena vuotena. Hedelmät olivat pieniä eivätkä kestäneet säilytystä lainkaan, mutta maku oli erinomainen. Toivottavasti se ei rasittunut moisesta ponnistuksesta liikaa, ja jaksaa kasvaa ja kukkia ensi vuonnakin.

Tämä erinomainen otos edustaa aamujani. Se on nimittäin napattu tuvan puutarhan puoleisesta ikkunasta. Isoisän omenapuussa asustelee kesäisin tiaisperhe, joka on nyt alkanut huomautella, että lintulauta tulisi jo laittaa esille.

Kuva on huono, koko näkymä on pelkkää vihreää kasvustoa, kun oikeasti sieltä näkyy laaja alue puutarhaa. Vielä viime viikolla näkymää koristi aroniapensaiden hehkuvanpunainen loisto, ja kesäisin tietysti kukkien värivariaatioita.

Puun alla kasvaa kaksi onnenpensasta, jotka siirrän muualle kunhan olen lapiointikunnossa. Ne eivät ole sopivassa paikassa. Lisäksi olen päättänyt karsia puuvanhuksen latvusta. Se on kasvattanut merkillisen lisän latvuksensa yläpuolelle, aivan kuin toinen, pienempi puu. Ja tottakai se saa aikaan kottikärrykaupalla pieniä, pahanmakuisia omenoita, jotka onneksi kelpaavat mustarastaille. Ja tulisi niistä hyvää hilloakin, elleivät olisi niin pieniä. Puulla on ikää yli sata vuotta, se on istutettu talon valmistumisen aikoihin edellisellä vuosisadalla.

Luonto on kyllä merkillinen. Luulisi, että liki yhdeksän pakkasastetta lannistaisi herkkinä pidetyt ruusut ja nujertaisi vähän orvokkienkin intoa, mutta kikankakat. New Dawn elpyi ja aikoo avata loputkin nuppunsa ja aamulla huomasin valkoisten orvokkien avanneen kukkia sinisten seuraksi. Ikkunan takana pyörii myös valtaisa parvi jotain hyttysen näköisiä ötököitä.

Itsellänikin on sietokyky parantunut: tuvassa on 18 astetta, eikä tunnu vielä kylmältä. Toki nyt on aika virittää tuli hellaan, muuten saa poltella koko illan.

Illalla sytyttelen pihalle kynttilöitä. Eilen kirkolla käydessäni hautuumaa oli täynnä palavia kynttilöitä, näytti että lähes joka haudalla paloi. Kaunista, mutta samalla tulee ajatelleksi, miten paljon siitä tulee muoviroskaa kaatopaikalle.

Pitäjässämme ei nimittäin ole jätteenpolttolaitosta, ja aika suruttomasti ihmiset tuntuvan roskaavan. Se on tehty helpoksi, kun ihan kunnan puolesta toimitetaan kaikki ikävä jäte pois silmistä, autolla tai puhtaan veden voimalla. Mulla on välillä niin huono omatunto jäteasioissa, että jätän jonkin hauskankin asian tekemättä, kun siitä tulee liikaa ympäristökuormitusta.

Vaikeaa kun pitää valita kahdesta pahasta pienempi.