Uutta perheenjäsentä odotetaan saapuvaksi ihan hetkellä millä hyvänsä. Mitään ei ole kuulunut sitten eilisillan, mutta niinhän se tuppaa kestämään ensimmäisellä kerralla.
Aivoni ovat jakautuneet kahtia: toinen puoli käsittelee arkiasioita ja toinen puoli tätä uuden ihmisen saapumista. Minäkö muka hermostunut?
En sentään, mutta kun odottaminen ei sovi mulle yhtään. Ei näköjään silloinkaan , kun on kysymys toisten lapsosista. Omillekin olisi riittänyt aivan hyvin puolen vuoden toimitusaika. Loppu oli jo piinallista.
Hämmästyksekseni huomasin ajattelevani Kelpaankohan minä sille? Ei juuri tunnusomaista minulle. Mutta kun en ole oikein mummu-tyyppiä, niin pikkuisen on epävarma olo, mitä tulokas mahtaa tuumata. Ikinä en ole moisella asialla ennen päätäni vaivannut.
Pitänee käydä kirjastosta hakemassa jokin mummoilu-opas turvaksi. Kun ei itselläkään ole koskaan ollut ihan omaa mummoa, lainamummoja vaan.
Eikä musta tietenkään mitään mummua tule, vaan fammu. Mut pian nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti