Aika on pysähtynyt. Ikkunasta näkyy puita, joista lehdet ovat lähteneet ja ruusupensaita, joista osa kukkii ja osa on lehdettömiä ja aurinko yrittää valaista kaikkea heikolla menestyksellä.
Mustarastaita lukuunottamatta ulkona ei liiku kukaan. Postiauto sentään kävi, oikein naapurissa asti. Merkittävä tapahtuma, onhan naapuri ollut tyhjillään jo kuukausia.
Puhelin on soinut kerran. Viisitoista minuuttia sain ohjeita aloittamaani projektiin. No, se on itse asiassa hyvä merkki.
Ei yhtään sähköpostia. Ei ole vielä etäyhteyttä töihin...
Pitää ottaa leipää pakkasesta. Ja sitten pitää - vaikka mitä. Kun vain pääsisi alkuun.
Ihmeellistä, miten sitä keksiikin tekemistä silloin, kun mihinkään ei ole aikaa. Aamuisin, kun lähden ajamaan kohti sorvaamoa, päässäni vilisee ideoita, joita heti ryhtyisin toteuttamaan, jos vaan ei olisi pakko lähteä. Missä ne ideat nyt ovat? Mikä estää nyt tekemästä?
Laiskuus? Yleinen vetelyys? Saamaton luonne?
Kaikkea ja vähän muuta lisäksi. Huoh.
Öisin olen kyllä ahkera. Muutama yönseutu on mennyt matkustaessa ja harhaillessa erilaisissa rakennuksissa. Viime yönä oli kuuma kohtaus kuin vanhasta romaanista, kiihkeä mutta säädyllinen.
Pitää varmaan aloittaa lorvikamarin verhoista. Istuimme illalla Runonkirjoittajan kanssa suunnittelemassa projektia kuin Anttilan näyteikkunassa. Ei kun vaikka Wiklundin. Tiedän aivan hyvin, ettei siellä pimeydessä ole muita tuijottajia kuin satunnainen peura tai ohikulkeva katti, mutta kodikkuuden lisäämiseksi laitan jotkut riepuviritelmät roikkumaan tienpuoleiseen suureen ikkunaan.
Koska kävely ja varsinkin kantaminen on kokonaan poissa laskuista, keskityn sellaiseen, jota voi näprätä istuallaan. Onneksi tykkään nukkistelusta ja muusta nyhertämisestä. Runontekijä lupasi käydä pääkaupungin erikoisliikkeessä katselemassa projektitarvikkeita, ja samassa vähän työkaluja mulle. Olisin mieluusti itsekin mennyt. liike on valikoimiltaan mahtava.
Jotain valmistakin sentään: Taavin nuttu on tehty, ja nappilaatikosta löytyi hassut siilinapit, jotka sopivat, vaikka ovat vähän painavat niin pieneen nuttuun. Housut aloitetaan tänään, eikä niissä ole niin paljon vähtiä, pyöröillä sileää suljettua, sitä nyt tekee vaikka talousarviota laatiessa.
Ulkona on edelleen hiljaista, aurinkokin jo luovutti. Taidan päästää koiraeläimet irti, niin tulee elämää tähänkin maailmankolkkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti