uusia uskalluksia

Onpa ollut jännittävä aamu.
Heräsin ihan sika-aikaisin enkä saanut enää unta. Lopulta laitoin valon. Sitten nukahdin uudestaan. Koska valo on kirkas, täytyy sulkea silmät hetkeksi. Sitten uni tuleekin helposti.

Tämä muuten toimii oikein hyvin yölläkin, kun pitäisi nukkua muttei jostain syystä onnistu.
Mutta tänään siis se oli vahinko. Eikä yhtään jännittävää.

Nousin lopulta puoli kahdeksan aikaan ja aamutoimien jälkeen avasin sähköpostin. Keskimmäinen oli iltasella lähettänyt laitevinkkejä ja vähän rohkaisua, ja niinpä sitten tilasin tulostimen ja tukiaseman verkkokaupasta. Noin vain. Ei tuntunut missään, paitsi pankkitilillä :)

Kännykän haluan ostaa liikkeestä, koska siinä on tärkeää myös se, miltä se tuntuu kädessä. En osaa arvioida niiden ominaisuuksia saati vertailla niitä, mutta aion ostaa puhelimen samoin kuin auton: perstuntumalla. Paitsi että tällä kertaa tietenkin koura- tai kämmentuntumalla... periaate on sama.

Tällaiselle epäsosiaaliselle persoonalle kuin minä nettikauppa on pelottavan helppoa. Ei tarvitse olla yhdenkään ihmisen kanssa tekemisissä, vaan kaikki hoituu verkon välityksellä. Asiaan sisältyy vakava erakoitumisen vaara. Onneksi ruokakauppa sentään vaatii että ihminen tulee itse paikalle, samoin kirjastoon on mentävä (sinne toki menen mielelläni)

Toisaalta verkossa voin ostaa juuri haluamani tuotteen ilman, että myyjän persoona häiritsee kaupantekoa. Minun on nimittäin aivan mahdotonta ostaa mitään, vaikka kuinka tarpeellista, jos myyjä tekee epäluotettavan tai tylyn vaikutuksen. Myyntitilanteessa varsinkaan en kestä yhtään huonoa vitsiä, ylimielistä kommenttia tai mielistelyä. Marssin ulos kesken lauseen, jos on tarpeen. Yleensä otan mukaani Takkupään juuri siltä varalta, että säästyn juoksemasta monessa liikkeessä. Hän on huomattavan sosiaalinen ja niin paljon paremmin kasvatettu, että kykenee tekemään kauppaa vaikka minkälaisen asennerajoitteisen kanssa.

Äänestän jaloillani ihan pienistä: vuosia sitten marketin kassa heitti maitopurkin tomaattipussin päälle murskaten suurimman osan pussin sisällöstä. Kieltäydyin maksamasta pussitettua tomaattimurskaa enkä käynyt liikkeessä kymmeneen vuoteen. Kassa ei tietenkään pyytänyt anteeksi vaan ärtyi nipotuksestani, hyvä ettei meillä mennyt huutamiseksi.

Tiedän varsin hyvin, että vika on useimmiten minussa, mutta olen ollut asiakaspalvelussa niin paljon, että tiedän senkin, kuinka vähällä yrittämisellä asiakkaat ovat tyytyväisiä, siis suurin osa. Tervehtiminen ja hymy riittävät. Tosin huonot luonteenpiirteeni tulevat kyllä esiin asiakaspalvelussakin. En nimittäin ole ollenkaan sitä mieltä, että asiakas olisi aina oikeassa. Jos jollakulla on huono päivä ja pitää tapanaan käydä purkamassa sitä kaupan kassalla ilman todellista syytä, hänelle voi kyllä jättää hymyilemättä.

Puhuinko nyt itseni pussiin? Vissiin kai.

Tämän itsetilityksen jälkeen kerron lisää jännittäviä asioita: posti toi uuden modeemin, sorvaamosta saamani ei ollut ihan hengissä. Irroittelin pakkauksesta kaikki piuhat, boxin ja ohjekirjan, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla niiden kytkemistä läppäriin, koska yksi PIN-koodi puuttuu.
Kohta on pakko yrittää, kun sorvaamosta soitettiin sähköpostissa odottavista töistä. Huu!

Keitin päiväkahvit odotellessani, mutta pinkoodimies ei vain ole soittanut. Toivottavasti hän ei ole ollut niin fiksu, että on lähettänyt koodin työsähköpostiini, jota lukeakseni tarvitsen sen koodin...

Taidan käväistä kirkonkylällä vaihtamassa kirjaston kirjat ja hakemassa jääkaappiin täytettä. Siellä ei ole kuin valo ja hyllyt. Ennustan, että pinkoodimies soittaa, jos on soittaakseen, juuri kun olen kirjastossa/s-marketin kassalla. Lyödäänkö vetoa?