iloisia uutisia

Sohvin pennut syntyivät eilisiltana. Poika ja kolme tyttöä, kaikki mukavan kokoisia ja reippaita. Koko tapahtuma meni nopeasti ja helposti, kuulemma. Lillistä tuli mummu, mistä se ei näytä olevan moksiskaan.

Mulla oli aikanaan kissa, jota sanottiin Mummuksi. Kun myös äitiäni kutsuttiin siten, asiasta aiheutui usein hämmentäviä ja huvittavia sekaannuksia. Äiti suhtautui asiaan kuin hauskaan pilaan, joka tietysti huojensi tilanteita.

Tänään on selvästi taas parempi päivä. Näyttää siltä, että kun oikein on sukeltanut kurjuutensa pohjaan, sieltä alkaa ponnistella ylös ihan kyllästymisensä vuoksi. Kivut eivät ole laantuneet, mutta jotenkin pääsin niiden yläpuolelle, ja nyt näyttää paljon valoisammalta.

Mitään takeita ei ole siitä, että tämä asiaintila olisi pysyvä, mutta mikä tässä maailmassa olisi? Ollaan nyt vaan tyytyväisiä.

Ehtoolla oli kyllä mieli maassa, kun satoi lunta. Kävin ulkona viimeisen kerran joskus puoli kymmenen korvissa, ja silloin tuli lunta oikein rankasti. Se on ilmeisesti loppunut heti sisään tultuani, koskapa aamulla siitä ei ollut juuri jälkeäkään.
Sen sijaan tuuli on yltynyt melkoiseksi ja se ajaa pilviä taivaalla eestaas. Välillä aurinko ehtii kurkistamaan jostain raosta, sitten taas iso pilvenroikale singahtaa eteen.

Kaivoin eilen vanhan villatakintekeleen esille. Olen muutaman kerran ollut viemässä sitä keskeneräisten käsitöiden vaihtoiltaan, mutta aina kuitenkin perunut. Koska löysin siihen vielä ohjeenkin ja koska takakappale oli valmiiksi kudottu, otin sen nyt työn alle. Mulla vaan tuppaa unohtumaan napinläpien tekeminen, saa nähdä muistanko tehdä tarpeeksi ja miten tasaisin välein. Lanka on Novitan Woolia, olen jostain kumman syystä päätynyt siihen.

Olen taas alkanut nähdä unia. Tai paremminkin, muistan niistä jotain aamulla. Mulla oli monta viikkoa tässä välillä etten muistanut yhtään mitään yöelämästäni. Mikähän saa aikaan sen, että unet pyyhkiytyvät muistista niin tarkkaan? Ja miksi joskus jo unta nähdessään miettii, että tämä pitää muistaa vielä aamullakin?
Samoin mulla oli kadoksissa värit. Olen koko ikäni mieltänyt asioita ja tapahtumia väreinä. Varsinkin musiikki ja voimakkaat tunnelataukset jäävät mieleen väreinä ja esimerkiksi Havukka-ahon ajattelijan siniset ajatukset ovat olleet itsestään selvä asia. Olin varsin hämmästynyt kun mulle aikoinaan selvisi etteivät kaikki suinkaan hahmota asioita samoin.

Nenä ja nielu eivät enää ole ainoat, jotka kuivuvat: iltainen mahjong-peli kuivattaa silmät. Tuijotan intensiivisesti kuvaruutua enkä vissiin räpyttele lainkaan, koska silmiä kirvelee ja ne valuvat vettä puolen tunnin pelin jälkeen. Pitää hakea silmätippoja nenutippojen lisäksi. Tipaton kuukausi saa aivan uuden merkityksen...