lauantai 15. toukokuuta 2010

paha ilma linnu

Mist niit ain tule? Semssi, ko ennusta huanomppa juur, ko näyttä et kirkastu?

Mun airan takan käve semne kääntymäs. Ihastelin sil ko o nii kaunist ja suvist. Käskin kuuntelema, ko mustrastas laulo ja huamaks, kui sirenis o knupui? Hän kattel munt ko kirkovaivast, ja kysys, et enk mää ol hualisan, et rasta syävä mun marjan kaik, ko niit nii jumalattomaks pihas pyäri. Ja eik syreni siitepölyki ol allerkisoiva? Kui mää lainka voi henkittä, ko mul on tomssi valtavi puski ympärillän? Ja olenk mää ottan huamio, et mun haavan voi tulehtu ko koipparoitte ulkon näi pian leikkaukse jälkke? sitä paitt hän suureste epäile, ettei mun  käytössän kest minkkä valtakunna nivelmateriaal, ko olen semne koohottaja.

Sit hän toivott hyvä päiväjatko, hän mene tervettimä serkkutas, ko on kans ollu kippiän ja tarvitte hiuka ylösrakennust.

Mää tulin tuppa ja istusi keinustuali ja olin hualisan pual minutti. Ensiks marjoitteni, sit keuhkotteni ja koko muun kropan tähre, ja sit viimätteks sen serkun tähre, mitä koht rohkasta elämäs niinko munt äske.

Sit vilkasin ulos likasest akkunastan, näi et aurink paisto vaa ja sinililja jatkova kukkimistas ja tulin heti paremal miälel. Ja ajatelkkast, jos luanto olis samalaine ko tua airantakane tuttava, ja tämselläkki ilmal luurais ympärilles ja ällittelis, et en sunkka mää ava silmujan, ko kumminki koht on taas kylmä. En tee kukkassi, meinais marjapuska, ko kumminki rasta syävä eik yhtä siäment irä. Ja rasta tuumaissiva, et ei mittä pesä kannat tehrä eik munita, ko Sohvi kumminki kaikk poikase haukka. (täsä viimäses olis kyl viissaure itu)

Onneks ja siunatuks onneks nii ei mikkä luantokappala ajattel. Eikä, kon koht ko hiuka ruppe talv hellittämä, ruveta tuuppama uut kasvu. Ja ny ko ilm o ollu lämmi jo mont päivä, ryähä kasvama nii puut ko penssatki. Koivu vihertysivä eilä, ruusu lykkävä lehrei semmost vauhti et luulis et ne irto sama meno, ja maast puske kaikelaissi kukkasealkui. Linnu laulava nii, et ihmettele mil aikka ne syävä ja rakentava pessä.

Ei piänintäkä epäröintti taikk takapaki orotust. Semsse ei tuhlat aikka, ko sitä kerkke surema sitteki, jos se tule kohral. Jote tul, ollan hyväs vauhris, ja jos tule, vauhti riittä siit toipumisse.

Muns o ittessän oikken paljo pahailmalinnu vikka, mitä ko ole paljasjalkane varsinaissuamalaine. Kovaste yritän tukahrutta tätä ominaisuuttan, taikk jalosta sitä johonki hyäryllisemppä käyttö.
Yks sen jalostunemp muato o etukätte varautumine. Siin on järkki: vaik ain uskota et hyvin käy, ni kaikes hiljasuures tehrä varasuunnitelma ja joskus toinenkin, silt varalt et kaik ei meniskä iha niin ko on ajatellu. Mikä ussen tapattu, kote olla täsä mailmas yksi ja toisillakki o toivei ja päämääri. Näist varasuunnitelmis olla visuste hilja siihes saak, et niit tarvita. Jos pystytä.

4 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Aivan...monta turhaa murhetta me kannamma itte kukin sisällään ja kuinka turhaa se onkaan; murehtiminen! Mäkin osaan murehtia etu- ja jälkikäteen ja itte murheen aikanakin. Olen kyllä vanhemmiten opetellut väenväkisten positiivista ajattelua, se kannattaa! Tämä sun "piristäjäsi"...voi voi...sille olis kait pitänyt sanoa, ettet sä edes vaihda kesävaatteisiinkaan, koska pianhan on syysmyrskyt. Paras on aina vain elää just tätä päivää, paraskaan ei saa kahta! Vie termari siihen puutarhapöydällesi, niin mäkin teen ja vietetään yhteinen kaffihetki!!

Piu kirjoitti...

No se o hyvä ajatus, hyväs seuras kaffeki maistu paremalt. Mul o hiuka raparperipiirakka, oteta sitä ja nautita.

tiuku kirjoitti...

Kuulosti mukavalta jutustelulta. Parempi välttää vilkaisemista pahanilman lintuihin päin. Vaikeata se on ajatella vain päivä kerrallaan vaikka kuinka ittelleen asiaa selittelisi. Tuli sen verran kauan Turkkusessa asuttua, että meinaa tulla muistoja murteesta mukaan. Hyviä kaffehetkiä.

Piu kirjoitti...

Niinhän se on, että ajatus karkaa helposti tulevaan, varsinkin kun on niin kivaa odotettavaa kuin sulla. Etukäteen murehtiminen on aivan turhaa, mutta mukavien asioiden odotus varsin mukavaa.