perjantai 28. toukokuuta 2010

ei mittän tolkku

Eilä oli toinen kert jumpas. Menin reppavaste omal autol, ystävä tul mukka silt varalt et tartten kumminki kuljetust. Käytti Talal kaffel sen kunniaks, et ajamine luanistus nii hyvi.

Jumppar kääres mun kuuma savihauttesse iha ensmäiseks ja puhel, et hänel o jotta tekemättömi töit konel, hän tule koht. Men vaa, ajatteli ja rupesi oikke urakal nauttima lämmöst.

Yks kaks hän tul takas jälles ja mää koiti sanno, et menis pois, mut häne miälest kymmene minuuti paistoaik o juur sopevaine. Mikä mun autto ko luavutta.

Sit ruvetti tekemä kuntouttavi liikkei. Hän kehus, kui hyvi mää paikansi kaik lihakse, mitä hän käsk liikutta. Sanosi et kyl mar, ko ne kerra mun kropassan on. Ei kuulemma ol iha selkkiä kaikil.

No, mää jänniti ja rentouti ain käsky jälkke, kyykistysi ja nousi ylös ja laski samal, et kaikk tapatus varmaste tarppeks hittast ja samal nopeurel molemppi suuntti. Ei tuntun lainkan pahalt.

Lopuks käytti viäl kattomas heijä kuntosali, ja mää sai luva käyr siäl ain ko miäl teke, ja ain kumminki jumppakerra yhteyres. Oi ko tulin iloseks!

Sit ei muut ko kotti, hiuka kontt valitt etei nii usse tarvittis vaihret vahetta, mut kotipihal päästi vähä nässiste. Ehtol jumppasi viäl lissä, ko pelkäsi et unhota mitä pit tehrä. Telkkarist ei tullu mittä nii et luin Runonkirjottaja lainama kirja. Sen kans men melkken koko yä, ko ei lainka nukuttan.

Aamul heräsin kuitenki iha tavallise aikka. Enkä meinan pääst sänkyst ylös! Kerpules! Ol liki ete housu kastun, ko hoipperoittin pikkula. Jollan konstil pääsin takasi ja sain keitetyks kaffet. Ko olin aamupalan syäny ja ottan särkylääkken, ei auttan muu ko mennä takas sänkky. Otin yäpöyrält toisen kirja ja luin sen sit yhte syssyhy.
Kymmene jälist sain kirja luetuks ja sit sois molema puhelime peräjälkke muutaman kerra, nii et mul men viäl siinäkin touhus tunni verra. Lopultas nousi ylös ja vaateti itten. En sittekä viäl ollu juur tanssamiskunnos, mut käve liikkumine sentä eine paremi ko aamul.

Mitä täst opita? Ei vissi taaska mittä, mut tule miälen, et tarvittek mun ain tehrä kaik nii kauhial voimal? Vähempiki vähtämine olis riittän, tomne tolkuton rehkimine tekis tervellekki lihaksel paha. Saati sit mun ratkotuil ja ommelluil jääntteil.

Yhre asia olen täsä oppin, ny ko ilma jälles kylmenysivä: täyty pittä tarppeks vaattei pääl ja yäll paksu fälly. Palelemine jännittä lihaksi nii, et saa vähän kamali krampei.

Ja sit ihmettelyosastol: (perikunt voi hypät tämä ylitte) mink tähre ruppe palelema, ko rakko on täys? Se toimi toisinpäinki: jos mene ulos kylmä, tule pissahätä. Sen jollantavall ymmärtä, mut sitä ei, mink tähre pisshätä pistä palelema? Ole muutamankin kerra herän yäll sihe, et palelen, ja ko oikke hunteran oloan, ni huaman, et oikkiastas nyy o lährettävä huussi. Siält kon tule, ei ol lainka vilu ja uni tule koht. Tiätäk joku tämse häiriö syy ja tausta? Olis kiva tiättä.

Ja lopuks koiran vattosaston tiarotus: Lilli o tavostas poikete ollu paskatil jo muutaman päivä. Ens hän oksentel ja söi peurankello lehrei, sit hän ol yhre illa oikke tosi kippi. Luulin jo, et täyty lähte hänt tohtoril näyttämä, mut aamuks hän jälles virkonnus.
Erellisehton koko jutt uusis, hän ei syän ruakka eikä ollut terve. Mut see mikä luana erinomaseste, o päästöt. Sit ko hän viäl mialute makka mun konteisan taikk tuali all, ni mul o välil henkitysvaikeuksi. Ilmastomuutos o torellisuut meijä huushollis. Hajust päätelle koira ova löytän jonku mehevän kalmon pihalt ja Lilli ykköselukkan o pistelly sen poskes vastoin tapojas. Sanota et hajus kasva, jos vaa saa olluks. O valla Lilli ansiot, et mun lettin roikku ahterin pääl asti.

4 kommenttia:

tiuku kirjoitti...

Ehtipä tapahtua päivässä vaikka mitä. Millähän malttaisit kiiruhtaa välillä vähän hitaammin. Vilu tulee kai siitä, kun herää lämpimän peiton alla ja ajatukset kylmään ulkoilmaan menemisestä heräsivät vähän aiemmin. Eiks ookin hieno päätelmä. Toivottavasti koiran masu paranee ja hajuhaitat vähenevät.

Piu kirjoitti...

Nyt näyttää jo paremmalta, Lilli on taas entisellään. Että niin pienestä otuksesta voikin tulla muhevat hajut...

vilukissi kirjoitti...

Mä ymmärrän nuo sun palelemiset; mulla on kilpirauahset kuulemma ok ja välillä kuitenkin saatan yks kaks vaan alkaa palelemaan niin hiivatisti ja lämpö menee 34 ja joskus mittari sanoo, ettei voida mitata. Höh. Miksi et talviaikaan hommaa mitään sankoa sisälle! Musta ei olisi uloslähtijäksi pimeään...se varmaan on se suurin syy, heh. Toki kuka pimeäs mut vie , niin tuo valoisalla jo lujaa takaisin. Vai on sulla niin pitkät hiukset, voi että. Laita joskus kuvaa! Olikohan se savijuttu sulle ok. Mä saan siitä hirvittävät sydämentykytykset. Mutta kntouttaa sun pitää itseäsi. Ettei käy niin kuin mulle, kun en kuntouttanut nilkkaani katkeamisen jälkeen...en tahdo päästä kunnolla kyykkyyn vaan oristelen jalkaani taaksepäin saadakseni lattialta ylös jotain. Voihan hyvin!! Pitääkin käydä katsomassa nukkekotijuttujasi!

Piu kirjoitti...

Joo, mullon ihan samanlaisia vilukohtauksia, ja kilpirauhasarvot ihan kunnossa. Käänteinen mummutauti vissiin. Mulle kaikki lämpö on hyväksi, kun olen tämmöinen vaihtolämpöinen.
Sitä minäkin pelkään, että liikuntakyky jää vajaaksi. Kärsivällisyyttähän mulla ei ole, joten kolistelen päätäni malttamattomuuden mäntyyn vielä monta kertaa.